Urheiluosasto

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
Kid

Viesti Kirjoittaja Kid »

Aamutreeni salilla. Vuorossa ylä-ja keskikroppa. Kävelin myös töihin.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Tunnin uinti, vaikka olinkin aika myöhässä.

Taas surkea miehinen itsetuntoni sai hieman lihaa luidensa ympärille kun uin samalla radalla jonkun tatuoidun ison korston kanssa. Korstolla oli uimalakki ja semmoiset käsiräpylät ja hän kroolasi apinan raivolla, silti kroolasin nopeammin kuin hän (en kuitenkaan ohittanut, sillä rutiininani on kroolata yhteen suuntaan ja rintauida toiseen, sain hänen etumatkansa kuitenkin joka kierroksella kiinni). Mies väsähtikin aika äkkiä.

Kappas. Eihän mun näköjään tarvikaan tuntea mitään alemmuudentunteita tuommoisia korstoja kohtaan. Nyt täytyy heti mennä kehuskelemaan naisille että meitsi jaksaa pidempään ja paremmalla tekniikalla. :jouden: Paitsi että en kehuskelekaan, koska kehuskelu on kornia. Annan sen sijaan sen vain huokua itsestäni ulospäin sisäisenä itsevarmuutena. <viskibasso> Ouuuu jeaaaaahhhhhhh. </viskibasso>
Mulli75

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

Eilen taas heiluteltiin nyrkkejä, opeteltiin lyönti/torjuntatekniikoita ja hiottiin muita tekniikoita. Lopuksi sitten etunojapunnerruksia n. 40 kpl ja erilaisia vatsalihasliikkeitä n. 120 kpl
Noriyumi

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Eilen tunti aerobista liikuntaa salilla. Jaksaisiko tänäänkin? Hmm... jaksais! :P
Noriyumi

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Mulli75 kirjoitti: Nyt illalla tatamilla tappelua yhtä ja kahta hyökkääjää vastaan.
Ai jumankekka! Jo sana tatami pistää jalat kihelmöimään ja tulee sellainen innostunut olos että MÄKIN TAHDON TATAMILLE!!! Prkl, mikähän olisi hyvä taistelulaji mulle? Judo oli lapsuuden juttu ja kaipaisin jotain hiemän "iskevämpää".
mustakikkeli

Viesti Kirjoittaja mustakikkeli »

Karate? (lausutaan karaaa-TE!). Tarkoittaa suomeksi tyhmää kättä. Tai jos pidät korealaisista lajeista, niin tae kwon do (lausutaan te-kvannn-DO!).

Hai! Domo arigatoooo gozaimashita! Suki suki, fuki fuki?
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 14092
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Noriyumi kirjoitti:Prkl, mikähän olisi hyvä taistelulaji mulle? Judo oli lapsuuden juttu ja kaipaisin jotain hiemän "iskevämpää".
No jos judo tuntui hyvälle, mutta haluaa monipuolisempaa niin Hokutoryo Ju-jutsu on hyvä vaihtoehto. Tuonne tekisi mieli niin saakutisti, mutta taitaa meikäläisen kohdalta pyjamalajit olla lopullisesti ohi.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Noriyumi

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

mustakikkeli kirjoitti:Karate? (lausutaan karaaa-TE!). Tarkoittaa suomeksi tyhmää kättä. Tai jos pidät korealaisista lajeista, niin tae kwon do (lausutaan te-kvannn-DO!).

Hai! Domo arigatoooo gozaimashita! Suki suki, fuki fuki?
No just :D 你是白痴 !!!
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8394
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Katselin, että minusta on tullut aikalainen laardiperse. Selluliitti ei tunne armoa. Taidan käydä työn lomassa salilla sotkemassa vähän stair masteria. Kertakäynti riittänee.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
mustakikkeli

Viesti Kirjoittaja mustakikkeli »

Noriyumi kirjoitti:No just :D 你是白痴 !!!
Oikeastaan vielä parempi olisi nyrkkeily. "Pojat kaduilta kehään boksaamaan!"
slam

Viesti Kirjoittaja slam »

Oli ihan mukava mättää sulkapalloa hiekkakentällä hetki...
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Tunnin lenkki, teki gutaa! Kiva huomata, että mulla on kaikesta laiskottelusta huolimatta parempi kunto kun kaverillani joka suorastaan asuu jumppasalilla..
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3301
Liittynyt: 23.12.2005 23:36

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Ahkeraa rullistelua nyt kun töiltä jää vähän aikaa muullekin elämälle :)
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Fillarointia 15km ja käsi/jalkareeni.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Tunti sählyä tossa aamulla. Siitä huolimatta että oli vähän hutera olo eilisiltaisen migreenikohtauksen takia. Peli meni kuitenkin ihan hyvin, jostain syystä hengästyin helpommin kuin yleensä ja otsalle kihosi kylmä hiki. Johtunee kai migreenin jälkioireista.
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Tissit/selkä/olat/vatsat pienoisessa krapulassa.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8394
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Pussijuoksua, ruutuhyppelyä, karhukävelyä, kengänheittoa ja hassua kävelyä parin kanssa jalat yhteen sidottuina ja toinen etu- ja toinen takaperin. Urheilun vastapainoksi söin neljä grillimakkaraa.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Mulli75

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

Polkaisin pyörällä töihin, takaisin kotiakin aion polkea.
mustakikkeli

Viesti Kirjoittaja mustakikkeli »

Perkeleen pyörästä puuttuu yksi hemmetin mutteri, joka pitäisi satulan paikoillaan! Ärh! Pitäisi löytää joku varaosaliike... No ei sen puoleen, myös lukko oli juuttunut kiinni. Varmaan pitäisi sittenkin ostaa uusi pyörä.

Tänään salille. Normipäivä.
millivanilli

Viesti Kirjoittaja millivanilli »

Eilen pyöräilin n.7km vanhempien luota kotio.

Tänään tein tehopilates-jumpan kotona.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Kolmen vartin uinti. Oli vähän kiirus, mutta enköhän saanut kuitenkin ihan tarpeeksi sitä liikuntaa.
mustakikkeli

Viesti Kirjoittaja mustakikkeli »

Joo tänään oli salilla siis ojentajat/koukistajat/jalat/vatsa/selkä/hartiat/rinnat-päivä. Torstaina on puolestaan vatsa/rinnat/koukistajat/jalat/ojentajat/hartiat/selkä-päivä. Jaottelu on niin kaheskytlukulaista.

Huomenna kiipeämään mäki ylös 10 krt, ja pe uimaan. Muuta urheilua en tarvitse, hyvät geenit ja kohtuullinen ravinto hoitavat loput.
bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Jalat/käjet
Edith

Viesti Kirjoittaja Edith »

Tänään kokeilin uutta ja ihmeellistä ja kävin bailatino-tunnilla hakemassa liikettä lantioon. Varsin ok meininkiä oli.
Kid

Viesti Kirjoittaja Kid »

Nostellut väliseiniä ja kannellut pöytiä. Myöhemmin vielä painavia jätesäkkejä roskiin. Käyköön tämä yläkropan treenistä.
Vastaa Viestiin