Shunnuntai
Onpas viikonpäiväketjussa kuollutta. Minä popsin vihanneksia ja suunnittelen töihinlähtöä. Tänään tapahtui kyllä suuren luokan ihme - heräsin herätyskellon ensimmäiseen piippauksen, laitoin sen heti kokonaan pois päältä ja hyppäsin täysin virkeänä pystyyn ilman minkäänlaista halua painua takaisin nukkumaan. Ja kun vielä odotin jotain tuskaherätystä, kun heräsin ensin kahdelta ja sitten viideltä täysin valmiina nousemaan ylös, yleensähän silloin ei taas yhtään jaksaisi nousta silloin, kun kuuluisi.
Kaikillehan meille on käynyt joskus, että herätessä tekee mieli sahata se käsi irti mutta näköjään pystyn vetämään tuonkin aivan uusiin taivaisiin.
Ällin palatessa huomaan naisen olevan 10-15 vuotta vanhempi eikä vuodet ole olleet armeliaat. Herätys tapahtuu naisen suunnilleen samanikäisen veljen punkasta. Veli nukkuu toisella puolella. Uusi sadanmetrin maailmanennätys.
Veli ei ollut paikalla asennon muuttuessa vaakatasoiseksi.
Siskon kanssa ei päästy puusta pitkään sammumisen takia, ei oman.
Perse ei ole kipeä.
Miksi kerron tämän teille? Koska jumalauta saatte tekin kärsiä.
Muutan pois tältä alueelta etten törmää enää kyseisiin tapauksiin.
Nyt menen maaten ja tapahtunutta unessa syväluodattuani, hirtän itseni tyynyliinaan.
Perkele.

"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Emme me kärsi, me lähdemme hihittäen töihin, mistä kiitos. Vaikka eihän tuo nyt sinänsä edes järkyltä kuulosta. Toivottavasti naisella oli edes kivat tissit.Bluntly kirjoitti:
Miksi kerron tämän teille? Koska jumalauta saatte tekin kärsiä.
Edit: Esimerkki todellisesta järkkyydestä on, että herää aktiivisen kokoomusnuoren vierestä. Siitä kerrasta (no, okei, niistä kerroista) on tosin onneksi jo aikaa. (Kaksi eri kokoomusnuoriaktiivia, kaksi eri kertaa!)
Bluntly kirjoitti: Nyt menen maaten ja tapahtunutta unessa syväluodattuani, hirtän itseni tyynyliinaan.
A_J on ilmeisesti kesälomalla, joten minä kerron, ettei yllä olevaan tarvita pilkkua.
Viimeksi muokannut Edith, 11.06.2006 8:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Viimeinen työpäivä ennen lomaa. Väsyttää, kun piti katsoa Argentiinan futispeli. Tsiigasin lomasäät ja hyvältä näyttä. Helteet alkavat juuri kreivin aikaan.
Kunhan saan pinot pöydältä pois ja meilit purettua, niin 3,5 viikoksi voin unohtaa työasiat. Eihän se noin mene, koska viimeisellä lomaviikolla alan jo henkisesti valmentautumaan aamuherätyksiin ja mietin valmiiksi mitä jäi silloin eli nyt kesken.
Kahvin voimalla eteenpäin---->

- LillyMunster
- Kitisijä
- Viestit: 2007
- Liittynyt: 15.08.2005 12:55
Totta kai he ovat. Mutta ei se ole syy olla menemättä ulos.Sudenhenki kirjoitti:Tuli taas kerran todistettua miten helvetin retardeja ihmiset osaavat olla. Taas yksi syy enemmän olla menemättä ulos.
Mene vaan, siellä ei ole vaikeaa todistaa olevansa ylivertainen. No sitä nämä tyypit eivät tajua, mutta minkäs sille voi.
Täällä ollaan, heräilin juuri äitini luota yökylästä. Ajateltiin grillata tänään, kivaa! Tosin minun pitäisi olla kotona ja siivota ja pestä pyykkiä, mutta luulisin, että voisin kuitenkin pyhittää tämän lepopäivän ja tehdä nuo jutut sitten joskus ensi viikolla...
Ihanaa sunnuntaita!!

Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Mulla oli eilen (ja on edelleen) ihan samanlainen olo. Esittelin keskisormeani niille retardeille ja päätin jälleen kerran pysyä vaan kotona.Sudenhenki kirjoitti:Tuli taas kerran todistettua miten helvetin retardeja ihmiset osaavat olla. Taas yksi syy enemmän olla menemättä ulos.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Plääh, pliisua menoa. Tosi hardcorea olisi ollut jos jotain olisi tapahtunutkin kottaraisen tai sen veljen kanssa.Bluntly kirjoitti:Siskon kanssa ei päästy puusta pitkään sammumisen takia, ei oman.
Perse ei ole kipeä.
Jos tosiaankin lähtisi hankkimaan vähän melanoomaa. Siitä saa paljon D-vitamiinia ja se vaikuttaa myös hormonituotantoon.
Tuo on syy miksi pidän aina kaikki neljä kesälomaviikkoa yhteen putkeen. Ei jaksa sitä "viimeisen lomaviikonlopun työhönpaluustressiä" sentään kahta kertaa samassa kesässä.silsakenraali™ kirjoitti:Eihän se noin mene, koska viimeisellä lomaviikolla alan jo henkisesti valmentautumaan aamuherätyksiin ja mietin valmiiksi mitä jäi silloin eli nyt kesken.
Tällä kertaa on sikäli ok tilanne että lomilta paluuni jälkeen voinkin alkaa pakata työkamojani toimipisteen ja työhommien vaihdon takia. Ei tarvinne kummemmin stressata vanhojen hommien perään, ne ovat silloin pääasiassa jonkun toisen päänsärkynä.
Hmm etäisyys tekee joskus hyvää,vietin synttärit ihan yksin ilman kenenkään seuraa ei porukoita,ei sukulaisia,ei kitinäläisiä.Tänään kyllä
vanhuksille syömään jotain hyvää ruokaa
Hehee ens vkon la onkin Tapsan miitti,eka pari tuntia pällistelen Kiasmassa nykytaidetta toisessa kaveriporukassa,ilmaannun sinne jossain vaiheessa päivää mutta tuskin ehdin 12 puistoilemaan.Eläköön makkara ja viina,perinteinen suomalainen kesäyhdistelmä.
Mulle ei sitten saa tarjota liikaa väkeviä ellette halua kantaa mua sammuneena taksiin,muutenki olen enemmän mietojen
alkoholijuomien ystävä = Olut + Sidukka.
Toivokaamme että ensi vkon la aurinko paistaa

Joskus tekee kipeää mutta ei haittaa
Sopiihan se ja Corner käy kyllä.Edith kirjoitti:Mennään yhdelle-kahdelle jonnekin ihan tavalliseen sisäänpääsymaksuttomaan paikkaan? Onks Corneri liian passé? Joskus illemmalla, lupasin käydä tervehtimässä vanhempiani tuossa vielä tovin päästä.Lolita kirjoitti:
Millaista ohjelmaa olisi tarjolla? Olen lähes rahaton.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx