Voiks elämää olla ilman mieheltä saatua tyydytystä, Grand Pappa?martza kirjoitti:Jatketaan vaan sitten, kun sulle tulee se mahdollinen rakkauspula ja et saa päivttäistä tyydytystäsi mieheltäsi tai tarkoittaaks toi tyydytystä elämältä.
![Shocked :shock:](./images/smilies/icon_eek.gif)
Kiitos ihananainen Nainen, nimeltään Geetzu.Geetzu kirjoitti: Voiks elämää olla ilman mieheltä saatua tyydytystä, Grand Pappa?
Yksi vaihtoehto, tilanteessa jossa se SM on oikeasti toiselle elämää suuremman tärkeysluokan juttu:Ann kirjoitti:Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa parisuhteen toinen osapuoli huomaa pikkuhiljaa kiinnostuksen kohti raisuja sadomasoleikkejä heräävän. Sadomasonen ottaa asian puheeksi ja rakastava kumppani päättää, että mikä ettei, kokeillaan.. Homma menee puihin. Sadomasonen huomaa silti kaipaavansa rajua kuritusta sängyssä, herkän lurittelun sijaan, mutta ei silti toivo toisen tekevän sellaista josta ei itse nauti.
Miten tämä asia hoidetaan rakkaudella?
Ihmiset kasvavat ja muuttuvat jatkuvasti. Joko itse sitä tietämättään tai tiedostaen. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että rakastavassa parisuhteessa, jossa asioita jaetaan kokonaisvaltaisesti, osapuolet kasvavat todennäköisemmin yhteen kuin erilleen. Ihmisen muuttumisprosessissa yksi asia johtaa toiseen, eikä esimerkkisi SM-kiinnostuskaan yhdessä yössä kehity. Jos jo kiinnostuksen heräämiseen johtanut tapahtumien, fiilisten ja ajatusten ketju on jaettu toisen kanssa, toinen on ikään kuin jo valmiiksi kelkassa mukana ja todennäköisesti osittain itsekin kiinnostunut. Jos ei olisi, hän olisi varmaankin suhtautunut epäkiinnostuneesti/epäilevästi ko. kehityssuunnan ilmenemismuotoihin jo paljon aiemmin - ja tällainen vastakaiun puute taas olisi aika todennäköisesti hillinnyt ko. suunnan kukoistusta myös suhteen toisessa osapuolessa.Ann kirjoitti:Se raisu sm-seksi toimi tässä hahmotusesimerkkinä siihen mahdollisuuteen, että toinen kasvaa, muuttuu tai löytää itsestään uusia asioita. Seksi nyt vain sattuu olemaan yksi niistä tavoista, jolla toteutamme itseämme ja jota käytämme tunneilmaisuun. Sitä kai rakastutaan sen toisen ihmisen persoonaan, tai siihen miksi toista luulemme.
Jos kerran ihminen kasvaa ja kehittyy tiedostamattaan, kokonaisvaltainen jakaminen on jonkinasteinen utopia.EveryWoman kirjoitti:Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että rakastavassa parisuhteessa, jossa asioita jaetaan kokonaisvaltaisesti, osapuolet kasvavat todennäköisemmin yhteen kuin erilleen.
Halusin sanoa, että nekin jotka eivät tiedosta kehittymistään, kehittyvät kuitenkin (tai ainakin muuttuvat, ajelehtien).Ann kirjoitti:Jos kerran ihminen kasvaa ja kehittyy tiedostamattaan, kokonaisvaltainen jakaminen on jonkinasteinen utopia.EveryWoman kirjoitti:Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että rakastavassa parisuhteessa, jossa asioita jaetaan kokonaisvaltaisesti, osapuolet kasvavat todennäköisemmin yhteen kuin erilleen.
Minkälaisista asioista sinä sitten mieluiten keskustelisit (keskustelet?) kumppanisi kanssa, jos et sinusta ja hänestä?Ann kirjoitti:Alati tajuntaansa syvääluotaava, tekojensa syitä ja seuraamuksia puntaroiva yksilö, kuulostaa lähinnä psykoottiselta, ei niinkään unelmakumppanilta.
Sinusta ja hänestä voidaan puhua joko suoraan tai epäsuorasti. Tarve kontrolloida kaikkea, tunne-elämästä alkaen, on ajatuksena luotaantyötävä.EveryWoman kirjoitti: Minkälaisista asioista sinä sitten mieluiten keskustelisit (keskustelet?) kumppanisi kanssa, jos et sinusta ja hänestä?
Nyt on taas liian helppo..EveryWoman kirjoitti:Ai niin, sellainen tarkennus vielä että tokihan jakaminen tarkoittaa muutakin kuin verbaalista jakamista.
Niin voidaankin, ja kumpikin on jakamista. Suoraan puhuminen on tiedostavampaa, mutta ei aina ja kaikissa tilanteissa tarpeellista. Jakamisen määritelmään sopii sekin, kun puhutaan jostakin ihan muusta kuin sinusta tai hänestä, mutta tehdään se rehellisesti ja avoimesti - jolloin esitetty mielipide ja sanotut sanat kertovat toiselle siitä minkälainen ihminen sanoja on.Ann kirjoitti:Sinusta ja hänestä voidaan puhua joko suoraan tai epäsuorasti.EveryWoman kirjoitti: Minkälaisista asioista sinä sitten mieluiten keskustelisit (keskustelet?) kumppanisi kanssa, jos et sinusta ja hänestä?
Tiedostamisella ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä kontrolloinnin kanssa, paitsi että tiedostaminen mahdollistaa kontrolloimisen (ei siis kuitenkaan aiheuta sitä).Tarve kontrolloida kaikkea, tunne-elämästä alkaen, on ajatuksena luotaantyötävä.
Tuo mielikuva ei sovikaan ajatukseeni hyvästä parisuhteesta, enkä ymmärrä miksi kukaan haluaisi noin tehdä. Jakamisen pitäisi ennen kaikkea olla molempien mielestä hauskaa, täyttäähän se merkittävän osan parisuhteeseen käytetystä ajasta. Muuten moisen hengettömän suhteen voi vetää vessasta alas.Harvemmin tulee tarvetta istuttaa toista kotipsykiatrin sohvalle ja alkaa tökkiä aivoja analyysimielessä.
Mylwin kirjoitti:Komppaan yllättävällä tavalla Annaa tässä, omaa ja partnerinkin tekemistä on ihan hyvä pohdiskella filosofisesti - mutta liika on aina liikaa.
FYI: noinhan minäkin juuri sanoin.Mylwin kirjoitti:Itseään, puhumattakaan muista, ei koskaan pysty tuntemaan täydellisesti tai omia tekojaan analysoimaan ja kääntämään paperille.
Kirjoitit asiaa. Näin olen minäkin mm seksin saralla, parisuhteessani toiminut. Ns. normaalissa seksissä vain omat mielikuvitukset ovat rajana ja jos kumpainenkin on sinut itsensä kanssa ja on vilkas avoin mielikuvitus niin kyllä silloin on oksat pois rakasteluissa ja yhdessä inspiroiminen on mitä mukavinta toimintaa.EveryWoman kirjoitti: Ainakin minun kokemusmaailmassani hienoin mahdollinen seksi ei synny niin, että ensin toinen ottaa puheeksi jonkin jipon, kikan tai laajemman käyttäytymiskokonaisuuden, jota hän haluaa kokeilla ja sitten se toteutetaan. Hienointa on se, kun ollaan yhdessä, lähekkäin, pelottomasti, kiireettömästi, kokonaisvaltaisesti, päästetään irti ja mennään minne tie vie. Se, mitä ilmenemismuotoja matka milläkin kerralla saa, on toisarvoista. Parasta on se kun saa itsensä avattua toiselle täydellisesti ja kun toinen aukeaa samalla tavalla itselle. Sitä paitsi tätä tietä tulee joskus edettyä sellaisiinkin maisemiin, joihin kysyttäessä ehdottomasti kieltäytyisi astumasta.
Riippuu täysin siitä, sovellatko tuon tason filosofista pohdintaa myös käytäntöön. Tietysti jos vain sunnuntaifilosofoit aiheesta huviksesi keskustelupalstalla niin eihän siinä mitään. Jos joka ilta saunan jälkeen täytyy keskittyä parisuhteen ja olemisen psykologisiin alkulähteisiin niin se vaikuttaa hieman kummalliselta. Kirjoituksissasi kun ei oikein tullut esille, millä tasolla toteutat sinusta ja hänestä puhumista arkitodellisuudessa.EveryWoman kirjoitti: Luitko tekstiäni ollenkaan ajatuksella, vai oliko vain kiire päästä komppikitaran varteen?
Liiallinen tiedostaminen johtaa vääjäämättä inhimmillisyyteen kuuluvien tosiasioiden hämärtymiseen. Jos ihmisen täytyy tietoisesti pyrkiä "täydellisyyteen", sokeutuu helposti muille asioille, puhumattakaan sitten inhimmillisten virheiden ja niiden seuraamusten suhteellisuuden katoamiseen.No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
No juu, mutta lähestymistapa hämäsi hieman. My bad. =)FYI: noinhan minäkin juuri sanoin.
Toki sovellan esittämääni pohdintaa käytäntöön. En ymmärrä, miksi sinun tekee mieli kutsua sitä "filosofiseksi". Omasta mielestäni se on hyvinkin käytännönläheistä. Filosofisia, arkielämään soveltumattomia pohdintojani en yleensä esittele nettifoorumeilla.Mylwin kirjoitti:Riippuu täysin siitä, sovellatko tuon tason filosofista pohdintaa myös käytäntöön. Tietysti jos vain sunnuntaifilosofoit aiheesta huviksesi keskustelupalstalla niin eihän siinä mitään.
No kerrotaanpa se sitten tässä: toteutamme sitä sen verran (ja sillä tasolla), mikä meistä molemmista on hauskaa. Eli käytännössä aina kun mahdollista ja niin syväluotaavasti kuin mahdollista (mutta toki se, mikä määrä kenellekin sopii, on yksilöllistä)!Jos joka ilta saunan jälkeen täytyy keskittyä parisuhteen ja olemisen psykologisiin alkulähteisiin niin se vaikuttaa hieman kummalliselta. Kirjoituksissasi kun ei oikein tullut esille, millä tasolla toteutat sinusta ja hänestä puhumista arkitodellisuudessa.
Mm.. tarkoitatko skeemoilla siis erilaisia teorian käytännön sovelluksia vai mitä? Jos teorian soveltuvuutta käytäntöön halutaan arvioida, ei liene tarpeen käsitellä kaikkia yksittäistapauksia erikseen. Riittää jos käsitellään esimerkinomaisesti sellaisia tilanteita joissa teoria ei päde, eikö?Teorian luonne on sellainen, että se toimii ainoastaan pohjana todellisuudelle - niin pitkää kirjoitusta ei voi kirjoittaakaan että se ottaisi huomioon kaikki skeemat ja merkitysperspektiiivit.
*köh* Väittämässäsi on määritelmällinen ristiriita. Tiedostaminen tarkoittaa osapuilleen tosiasioista tietoiseksi tulemista. Jos tulee tosiasioista tietoiseksi, ne tuskin ainakaan hämärtyvät.Liiallinen tiedostaminen johtaa vääjäämättä inhimmillisyyteen kuuluvien tosiasioiden hämärtymiseen.No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
En ymmärrä millä tavalla tämä liittyy mihinkään minun esittämääni. Kuten yritin aiemminkin korostaa, en ole puhunut täydellisyyden tavoittelusta - enkä tule puhumaankaan, ainakaan myönteiseen sävyyn. Täydellisyyden tavoittelu ei kannata, koska täydellisyyttä ei ole. Virheiden ja niiden seurausten ymmärtäminen taas lisääntyy asioita ja itseään tiedostamalla. Onko se siis mielestäsi jotenkin huono homma?Jos ihmisen täytyy tietoisesti pyrkiä "täydellisyyteen", sokeutuu helposti muille asioille, puhumattakaan sitten inhimmillisten virheiden ja niiden seuraamusten suhteellisuuden katoamiseen.
Juuri tämä jännä erilaisista skeemoista ja kokemuksista johtuva merkitysperspektiivi joka määrittelee ihmisen arvot ja tarpeet saattaa vääristyä, jos jokaista asiaa tarkastellaan syvimmältä mahdolliselta tasolta.
Viittasin nyt lähinnä siihen, että ihmisten yhteenkasvamiseen tarvittaisiin asioiden, lähinnä nyt parisuhde-sellaisten, sisäistämistä ja ymmärtämistä. Ihmiset, jotka eivät koko elämänsä aikana keskustele sanaakaan syvällisesti saattavat olla täysin onnellisia elämänsä loppuun asti. Toisen ihmisten tarpeiden ja tarkoitusperien ymmärtäminen ei minusta vaadi mitään erityistä keskustelua, tarkkailua tai molemminpuolista vuorovaikutusta - joissain tapauksissa ne vain sopivat yhteen.EveryWoman kirjoitti:Toki sovellan esittämääni pohdintaa käytäntöön. En ymmärrä, miksi sinun tekee mieli kutsua sitä "filosofiseksi". Omasta mielestäni se on hyvinkin käytännönläheistä. Filosofisia, arkielämään soveltumattomia pohdintojani en yleensä esittele nettifoorumeilla.
No niin niin, ai-van. Joillekin ihmisille viina sopii paremmin kuin toisille, jotkut eivät vain osaa käyttää sitä. Puhe oli siitä, kuinka paljon on tervettä analysoida omia tekosiaan ja kuinka se vaikuttaa mielipiteiden muodostumiseen sitten jatkossa. Jotkut flippaavat päästään kun miettivät että mitä tuli ostettua kaupasta, tarvinko sittenkin jotain muuta - jotkut pystyvät paljon suurempiin pohdiskeluihin. Mutta eihän kukaan alkoholistinakaan synny vai?No kerrotaanpa se sitten tässä: toteutamme sitä sen verran (ja sillä tasolla), mikä meistä molemmista on hauskaa. Eli käytännössä aina kun mahdollista ja niin syväluotaavasti kuin mahdollista (mutta toki se, mikä määrä kenellekin sopii, on yksilöllistä)!
Skeemoilla tarkoitan yksittäsiä tapahtumia, kehyksiä ja merkityksiä, joista sitten muodostuu ihmisen merkitysperspektiivi mikä määrittelee arvot, normit ja muodostaa perustan ihmisen käyttäytymiselle.Mm.. tarkoitatko skeemoilla siis erilaisia teorian käytännön sovelluksia vai mitä? Jos teorian soveltuvuutta käytäntöön halutaan arvioida, ei liene tarpeen käsitellä kaikkia yksittäistapauksia erikseen. Riittää jos käsitellään esimerkinomaisesti sellaisia tilanteita joissa teoria ei päde, eikö?
No sehän on yksilöllistä, kuten tuossa aiemmin jo totesit .. tämä koko keskusteluhan perustuu kärjistetyille esimerkeille, ei niinkään kenenkään henkilökohtaiseen elämään. Ainakaan minun, itse kun tykkään välistä höpistä ja pohdiskella näitä juttuja.No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
Siis: Liiallinen tiedostaminen johtaa vääristymiin. Tämä väite perustuu vain siihen, että ihmisillä on tapana suggestoida itsensä luulemaan asioita helposti tosiksi, ja jos lähtee siitä perusolettamuksesta, että pohdintansa kautta on omien tunteidensa yläpuolella (tai vastaavaa), alkaa helposti katselemaan maailmaa eriväristen linssien läpi.*köh* Väittämässäsi on määritelmällinen ristiriita. Tiedostaminen tarkoittaa osapuilleen tosiasioista tietoiseksi tulemista. Jos tulee tosiasioista tietoiseksi, ne tuskin ainakaan hämärtyvät.
Ei liitykään, tämä on juuri sitä omaa ajatuksenjuoksua mikä vain juontui tuosta aiheesta.En ymmärrä millä tavalla tämä liittyy mihinkään minun esittämääni.
Ainoastaan siinä tapauksessa, että juuri tämän "virheen" merkitysperspektiivi on vääristynyt liiallisen tulkinnan kautta. Jossain vaiheessa kuitenkin sokeutuu omille virheilleen - ja jopa sille, ovatko asiat virheitä vai eivät.Virheiden ja niiden seurausten ymmärtäminen taas lisääntyy asioita ja itseään tiedostamalla. Onko se siis mielestäsi jotenkin huono homma?
Jos elämäsi perustuu sille, että joudut jatkuvasti perustelemaan itsellesi tekemisiäsi, alkaa alunperin niistä kokemuksista, kasvatuksesta ja tapahtumista muodostunut käsitteellistämisen viitekehys pikkuhiljaa rapistua ja muuttua harkitsevaksi ja edelleen jatkossa koneellisen kylmäksi.Kansankielisemmin ilmaistuna sama asia: jos minä tiedostan itseni liian syvältä, tarpeeni ja arvoni vääristyvät. Ok, no mitä haittaa tästä on ja kenelle (eli miten ne vääristyvät)?
No jaa! Ihminen, joka on täysin onnellinen elämänsä loppuun asti kuulostaa ensinnäkin aikamoiselta paradoksilta. Toisen kanssa yhteen sopiminen ei välttämättä vaadikaan vuorovaikutusta, mutta silloin on kyllä suuri riski kasvaa erilleen. Ihminen ei ole mikään staattinen tässätäänytois, vaan jatkuvasti muuttuva henkinen kokonaisuus. Aika hyvä tsägä käy, jos kaksi täysin ilman keskinäistä vuorovaikutusta elävää ihmistä muuttuvat loppuelämänsä ajan täsmälleen samalla tavalla. Vaan onhan sekin tietysti teoriassa mahdollista - yleistä sen ei kyllä voida sanoa olevan.Mylwin kirjoitti:Viittasin nyt lähinnä siihen, että ihmisten yhteenkasvamiseen tarvittaisiin asioiden, lähinnä nyt parisuhde-sellaisten, sisäistämistä ja ymmärtämistä. Ihmiset, jotka eivät koko elämänsä aikana keskustele sanaakaan syvällisesti saattavat olla täysin onnellisia elämänsä loppuun asti. Toisen ihmisten tarpeiden ja tarkoitusperien ymmärtäminen ei minusta vaadi mitään erityistä keskustelua, tarkkailua tai molemminpuolista vuorovaikutusta - joissain tapauksissa ne vain sopivat yhteen.
Ymmärränkö nyt oikein: mielipiteesi on, että jos minä ja poikaystäväni analysoimme liikaa, jonakin päivänä vielä flippaamme?Puhe oli siitä, kuinka paljon on tervettä analysoida omia tekosiaan ja kuinka se vaikuttaa mielipiteiden muodostumiseen sitten jatkossa. Jotkut flippaavat päästään kun miettivät että mitä tuli ostettua kaupasta, tarvinko sittenkin jotain muuta - jotkut pystyvät paljon suurempiin pohdiskeluihin. Mutta eihän kukaan alkoholistinakaan synny vai?
Yksilöllistä on minusta se, minkä verran kukakin pohdiskelusta/keskustelusta/kyseenalaistamisesta nauttii. Tiedostaminen ei kuitenkaan minun käsittääkseni ole missään tilanteessa itseisarvoltaan kielteistä (poisluettuna aivan äärimmäiset poikkeustapaukset, tietty), eikä sitä voi esintyä liikaa.No sehän on yksilöllistä, kuten tuossa aiemmin jo totesit .. tämä koko keskusteluhan perustuu kärjistetyille esimerkeille, ei niinkään kenenkään henkilökohtaiseen elämään. Ainakaan minun, itse kun tykkään välistä höpistä ja pohdiskella näitä juttuja.No, ihan ilkikurisuuttani kysyisin: missä menee se raja, jonka jälkeen tapahtuva tiedostaminen ja jakaminen on liikaa, ja mitä kielteisiä seurauksia tuon rajan ylittämisellä on?
No tuota noin. Minäpä väitän, että vastustuksesi on turhaa, tai vähintään hullunkurista, koska sinä itsekin teet tuota jatkuvasti.Vastustin lähinnä elämänfilosofista asennetta, jonka mukaan ihmisen tulisi miettiä ja tiedostaa jatkuvasti omia ja muiden tekemisiä ollakseen ehjä henkisesti.
Päättelyketju, joka johtaa vääristymiin, ei ole tiedostava, vaan itsepetollinen tai vähintäänkin värittynyt. Niin yksinkertaista se on. Olen yrittänyt sanoa, että tiedostaminen = hyvä homma, itsepetos ynnä muu paska = huono homma.Siis: Liiallinen tiedostaminen johtaa vääristymiin. Tämä väite perustuu vain siihen, että ihmisillä on tapana suggestoida itsensä luulemaan asioita helposti tosiksi, ja jos lähtee siitä perusolettamuksesta, että pohdintansa kautta on omien tunteidensa yläpuolella (tai vastaavaa), alkaa helposti katselemaan maailmaa eriväristen linssien läpi.*köh* Väittämässäsi on määritelmällinen ristiriita. Tiedostaminen tarkoittaa osapuilleen tosiasioista tietoiseksi tulemista. Jos tulee tosiasioista tietoiseksi, ne tuskin ainakaan hämärtyvät.
No tuossahan sinä sanoit sen vielä selvemmin. Peräänkuulutan uskoa omiin kykyihin. Johdonmukaisesti kyseenalaistamalla saa selville kaikenlaista, niin itsestään kuin muistakin. Pitää vain yrittää tosissaan, sen sijaan että vajoaa moiseen lässynlää-emmäosaa-paskaan.Jossain vaiheessa kuitenkin sokeutuu omille virheilleen - ja jopa sille, ovatko asiat virheitä vai eivät.
Esimerkkisi Liina elää itsepetoksessa, ei tiedosta omia eikä läheistensä tarpeita kyllin hyvin (Kerkosta puhumattakaan). Lapsille on selvästi suurempi paha katsella äitinsä monottamista kuin elää ilman väkivaltaista isää. Eli ajoissa tapahtunut tiedostaminen olisi estänyt tämän esimerkkisi lopputilanteen syntymisen.Esimerkkinä vaikkapa perheväkivallasta kärsivä nainen. Liisa (nimi keksitty) on saanut monosta kerran viikossa 5 vuoden ajan. Liisa on miettinyt Kerkon (nimi keksitty) jättämistä, mutta kokee moraalisen velvoitteen lapsiaan kohtaan eikä sitä tee.
Asioiden vatvomisella voi toki saada päänsä sekaisin vähemmänkin monimutkaisissa tilanteissa. Mutta tässäkin sekainen ja huono fiilis johtuu juuri liian vähästä tiedostamisesta, ei liiasta. Mitä enemmän ymmärtää itseään ja toisia, sitä helpompi on tehdä hyviä ratkaisuja vaikeissakin tilanteissa.Liisa tapaakin sitten Heikin (nimi muutettu), jonka kanssa päätyy sänkyyn ja päättää jättää Kerkon. Kuinka pitkälle tuota skenaariota on tervettä pohdiskella Liisan näkökulmasta - mikä on oikein, mikä väärin ja tekeekö Liisa virheen jos jättää Kerkon, koska Kerkko lupasi mennä terapiaan ja Heikillä on kuitenkin avioton lapsi ja ja ja.. Mitä niiden päätöksien jälkeen? Vai olisiko parempi tehdä ratkaisu ja olla sen kummemmin ajattelematta syitä ja seurauksia jos se pitää ko. ihmisen onnellisena?
Edelleen sama pätee. Tiedostaminen on vankilan avain, ei itse vankila.Entäpä jos siirretään tuo tapahtuma pois pohjoismaisesta kulttuurikehyksestä ja annetaan se vaikkapa Afganistanilaisen tarkasteltavaksi?
Koneellisen kylmäksi? Pöh. Mitä enemmän ja kokonaisvaltaisemmin tiedostaa, sitä vapaampi on käyttäytymään nimenomaan rakastavasti ja lämpimästi muita kohtaan. Mitä enemmän epävarmuutta omiin päätöksiin liittyy (ja etenkin jos ne ovat vaikeita päätöksiä vaikeissa tilanteissa), sitä kylmemmin ja etäisemmin tilanteen muihin osapuoliin suhtautuu.Jos elämäsi perustuu sille, että joudut jatkuvasti perustelemaan itsellesi tekemisiäsi, alkaa alunperin niistä kokemuksista, kasvatuksesta ja tapahtumista muodostunut käsitteellistämisen viitekehys pikkuhiljaa rapistua ja muuttua harkitsevaksi ja edelleen jatkossa koneellisen kylmäksi.Kansankielisemmin ilmaistuna sama asia: jos minä tiedostan itseni liian syvältä, tarpeeni ja arvoni vääristyvät. Ok, no mitä haittaa tästä on ja kenelle (eli miten ne vääristyvät)?
Tuo ei ollut teoria, koska en pysty todistamaan sitä. =) Vain tuollainen pohdinta.
Naura minkä kerkiät.Ann kirjoitti:Heh.., Annan vuoro nauraa partaansa.EveryWoman kirjoitti: Eli siis: en ymmärrä tuota lausetta. Yrittäisitkö sanoa sen jotenkin selkokielisesti?
Jatkakaa.
Rakkaussuhde pornofilmin kanssa ei varmaan onnistu ihan yhtä hyvin kuin henkilön kanssa (en tosin tiedä varmaksi, koska en ole ikinä kokeillut!). Siksi en lähtisi ihan noin yksioikoisesti näitä kahta vertaamaan.mölli kirjoitti:Kyllähän niihin samoihin porno filmeihinkin kyllästyy nopsasta niin miksei samaan pimpsaakin.
Liikaa johtamisen teoriaa opiskeltuna. Ja hienoja sanoja joita ei osaa oikein käyttää.EveryWoman kirjoitti: "Käsitteellistämisen viitekehys alkaa rapistua"? Voi Mylle kulta (näkisitpä miten ulvon naurusta vedet silmissä)! En pidä enää ollenkaan ihmeellisenä, että juuri sinä olet tullut kehittäneeksi tämän omituisen pohdinnan asioiden ajattelemisen pahuudesta ja pään sekoittavasta vaikutuksesta..Hillitse vähän tuota käsitteillä viuhtomistasi, tai flippaat kohta kokonaan!
Auts, nyt osuit vyön alle. =DEli siis: en ymmärrä tuota lausetta. Yrittäisitkö sanoa sen jotenkin selkokielisesti?
Niin minunkin mielestäni, ja syy siihen että niitä ei "tarvitse" ymmärtää käsitteellisellä (tai tieteellisellä) tavalla, on yksinkertaisesti siinä että tämä on mahdotonta. Siis tietynlaisten asioiden suhteen. Sen sijaan niiden asioiden ymmärtäminen, joita ei ole mahdotonta ymmärtää, on minusta suotavaa.Mylwin kirjoitti:Mielestäni on olemassa juttuja, joita ei tarvitse ymmärtää. Asioita, joita ei tarvitse sisäistää, käsitellä, prosessoida tai määritellä.
Olennaisinta ei olekaan mitä tekee vaan miten tekee. Jos mietintä tapahtuu epärehellisesti tai epäavoimesti, se ei johda mihinkään, ei kolme eikä sata tuntia sitä. Mutta niin ikään sanoisin, että ihminen joka ei koskaan pysähdy miettimään motiivejaan, unelmiaan tai traumojaan tai kyseenalaista uskomuksiaan ja arvojaan, on tuomittu kokemaan elämässään suuret määrät täysin tarpeetonta ja hyödytöntä ahdistusta.Vastakohtaisesti väitän, että vaikka ihminen miettisi tekojaan, arvojaan ja ajatuksiaan sata tuntia vuorokaudessa, ei se ihminen siitä pelkästään tasapainoisemmaksi muutu. Eikä paremmaksi ihmiseksi.
Myöhän ollaan oltu jatkuvasti suunnilleen samaa mieltä asiasta, lähestytään vain eri näkökulmista sitä.
Jees jees. Mutta edelleen korostaisin, että tuossa tapauksessa vika ei ole siinä että yleensä miettii asioita, eikä siinä että miettisi asioita liikaa, vaan siinä miten miettii.On HYVÄ asia ymmärtää, sisäistää ja käsittää itseään, minuutta ja tattelidaa tietyn määrän - mutta kuvitelma siitä että on haavoittumaton ja yllätysten ulkopuolella koska ajattelee ja on tietävinään asioita on surkuhupaisa ja valitettavan yleinen. Sitten ollaan hoomoilasena kun asiat eivät menekään niinkuin oltiin ajateltu ja sovitellaan narua kaulaan yksinkertaistenkin asioiden mennessä mönkään. Koska se koko kehys jolle ajattelu perustuu on vääristynyt liiallisesta tulkinnasta. Ei näe metsää puilta, juu sii?
Ärh! Kiellän sinua käyttämästä käsitteitä noin epäselvästi. Elämänhallinta viittaa sanana siihen, kun ihmisellä on elämä hallussaan (esim. että ei elä sellaisessa harhakäsityksessä että elämän läpi pääsee kohtaamatta yllättäviä tilanteita tai että koko maailmaa voi kontrolloida haluamallaan tavalla). Eli elämänhallinta on aina terveellistä ja hyvä asia! Jos ihmisellä on elämässään hallitsematon ongelma (kuten mainitsemasi yllättävä tilanne, johon ei osaa suhtautua), elämä ei ole hallinnassa.Elämänhallinta ei aina ole terveellistä, sitä ajoin takaa. Ei aina tarvitse ymmärtää.