Kitinäläisten parisuhdeväkivalta
Kitinäläisten parisuhdeväkivalta
Puheet ja lupaukset tuolla toisessa ketjussa ovat kovasti kauniita, onko anonyymi todellisuus? Kerro rohkeasti totuus, niin nähdään miten valtakunnalliset tilastot korreloi kitinäläisiin.
Mitäpä menneitä piilottelemaan. Olin aikoinani suhteessa, jossa sain oikein klassisella tavalla turpaan vähintään kerran viikossa. Pelko piti varsin tehokkaasti kiinni paskassa suhteessa, nuorena ei uskaltanut lähteä, kun toinen uhkasi tappamisella; sekä minua että sukulaisiani.
Oppini sain... En ainakaan ensimmäisenä lyö, ja vaikka kuinka yritän vakuuttaa, että en missään tilanteessa toista löisi, en voi vannoa ettenkö antaisi samalla mitalla takaisin, jos suhteen toinen osapuoli aloittaisi lyömisen.
Oppini sain... En ainakaan ensimmäisenä lyö, ja vaikka kuinka yritän vakuuttaa, että en missään tilanteessa toista löisi, en voi vannoa ettenkö antaisi samalla mitalla takaisin, jos suhteen toinen osapuoli aloittaisi lyömisen.
Olen nainen ja olen ollut väkivaltainen. Olen purrut miestäni käteen. Se hetki ei ollut elämäni parhaita; olin hyvin hermostunut ja mieheni alkoi jankuttamaan jotakin ja sitten vain purin häntä. Ihan yhtä hyvin olisin siinä tilanteessa voinut vaikka pissata housuuni tai tehdä jotain muuta yhtä älytöntä. Mies suuttui, ja uhkasi purra takaisin, jos teen tempun joskus uudelleen.
Joskus joudun hillitsemään itseäni ihan tosissaan, sillä olen todella äkkipikainen ja minulla on vaikeuksia tunteiden säätelyssä.
Joskus joudun hillitsemään itseäni ihan tosissaan, sillä olen todella äkkipikainen ja minulla on vaikeuksia tunteiden säätelyssä.
Mä vähän veikkaan että mies, joka sun aggressiot väkivaltaan saakka saa, tuleepi saamaan kunnolla turpiinsa.Bliss kirjoitti:Mitäpä menneitä piilottelemaan. Olin aikoinani suhteessa, jossa sain oikein klassisella tavalla turpaan vähintään kerran viikossa. Pelko piti varsin tehokkaasti kiinni paskassa suhteessa, nuorena ei uskaltanut lähteä, kun toinen uhkasi tappamisella; sekä minua että sukulaisiani.
Oppini sain... En ainakaan ensimmäisenä lyö, ja vaikka kuinka yritän vakuuttaa, että en missään tilanteessa toista löisi, en voi vannoa ettenkö antaisi samalla mitalla takaisin, jos suhteen toinen osapuoli aloittaisi lyömisen.
Itse olen kerran saanut litsarin naamaan, mikä oli omasta mielestäni täysin oikeutettua, hysteria loppui seinään (tämä huitaisu ei ollut negatiivisella mielellä tehty; itkin mummoni poislähtöä ja itku lähti käsistä). Muuten väkivalta on ollut henkistä.
The great club outshines the individual, always and forever.
Tarkoituksenani ei ollut siis luoda sosiaalipornoketjua, jossa avaudutaan omista kokemuksista kauhiasti omalla nimmarilla. Vaikka onkin tietysti hyvä jos asioiden käsittelyssä on hyötyä jakaa kokemuksia, niin on hyvä pitää mielessä että palstan pikantteja pistohyökkäyksiä harrastavat tahot voivat käyttää ja tulevat käyttämään kaikkea mitä olette sanoneet jossain vaiheessa teitä vastaan.
Olen nainen ja ollut väkivaltainen. Se jäi yhteen kertaan: löin, rimpuilin, yritin purra ja raapia. Nyrkkieni kohde kaatoi minut sohvalle ja piteli kiinni kunnes rauhoituin.
Asiat sovittu ja lupasin, että se oli viimeinen kerta. Tähän asti lupaus on pitänyt. Toivottavasti myöskin pitää lopun elämäni. Niin paljon vieläkin hävettää.
Asiat sovittu ja lupasin, että se oli viimeinen kerta. Tähän asti lupaus on pitänyt. Toivottavasti myöskin pitää lopun elämäni. Niin paljon vieläkin hävettää.
No sun kohdalla ehkä juurikin niin, varsinkin kun olet ollut vain aikalailla ikävän kohtelun uhri. Siitä on vaikea kenenkään vääntää mitään kauhean ilkeää ja taidat muutenkin olla hyvin kritiikkiä kestävää sorttia. Mutta noin yleisenä huomionaBliss kirjoitti:Tavattoman yhdentekevääPehmis kirjoitti:palstan pikantteja pistohyökkäyksiä harrastavat tahot voivat käyttää ja tulevat käyttämään kaikkea mitä olette sanoneet jossain vaiheessa teitä vastaan.

Anteeksi mutta reps! Tuli mieleen joku pieni olio muumeista, jokin Haisulin näköinen, joka puolisalaa käy puremassa toisia ja sitten hieman katuvana poistuu paikalta.Leila kirjoitti:Olen purrut miestäni käteen.

Ei mutta vakavasti. Olen nainen, ja olen käyttäytynyt typerästi ja väkivaltaisesti tuplaten painoistani miestä kohtaan. Tämä kertoo jotain osapuolten mittasuhteista, mutta eniten siitä että loppui keinot ilmaista raivoa sanallisesti. Väkivaltaisuus kertoo aina sen käyttäjän henkisestä alemmuudesta. Vaikka kyse olisikin nipistelystä tahi puremisesta. Näin on. Nykyään yritän pysytellä henkisessä ylemmyyden tilassa, ja tilanteessa kuin tilanteessa olla asettumatta loukkavan osapuolen tasolle.
Minua sen sijaan ei ole lyöty, mutta usein minua on haluttu lyödä. Senkin katson olevan merkki vakavasta ongelmasta. Päätelmä: jos tekee usein mieli leipoa jotakuta lättyyn, kannattaa pysytellä mahdollisimman kaukana ko. henkilöstä. Toistan vielä: kaukana, ei lähellä. Ei parisuhteessa.
Prepare for the worstest.
No perkules, olen juuri sopivasti omalla nimmarilla avautumis mielialalla. Pitääkö tämä nyt poistaa yleisen siweyden nimissä?Pehmis kirjoitti:Tarkoituksenani ei ollut siis luoda sosiaalipornoketjua, jossa avaudutaan omista kokemuksista kauhiasti omalla nimmarilla.

Prepare for the worstest.
Siweys tuskin on vaarassa kellään. Just in case ettei kellään karkaa mopo vahingossa käsistä semmoisissa asioissa joissa saa helposti sitä sossupornoa ja palstariitelyä aikaiseksi oikein kunnolla.nowaysis kirjoitti:No perkules, olen juuri sopivasti omalla nimmarilla avautumis mielialalla. Pitääkö tämä nyt poistaa yleisen siweyden nimissä?Ei muakaan haittaa jos asiasta kuittaillaan, olen aika lailla sinut sen kanssa, vaikkakaan en todellakaan ylpeä.
eräässä aiemmassa parisuhteessani olen kokenut väkivaltaa (jätetään nyt tarkemmin määrittelemättä). en lyönyt takaisin, mutta henkistä väkivaltaa tuli lapattua siihen suuntaan ja rankasti. ja yhtään en kadu, kaikki lievempi kuin muna irti ja niittipyssyllä otsaan on suorastaan armollista.
Viimeksi muokannut par-sky, 29.05.2006 15:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Olen kohdannut väkivaltaa suhteessa, on potkittu, lyöty, kuristettu, heitelty, revitty hiuksista, yritetty tukahduttaa muovipussilla, työnnelty kiukaaseen, sidottu ja hakattu, lähes kaikkea mihin mielikuvitus riittää. Olen myös itse ollut väkivaltainen itseäni puollustaessa.
Kättäni en aio miestäni kohtaan koskaan väkivaltaisessa mielessä nostaa, never ever.
Kättäni en aio miestäni kohtaan koskaan väkivaltaisessa mielessä nostaa, never ever.
Hyvännäköinen, hyvätapainen, sosiaalisesti ei kovinkaan aktiivinen. Aika perusihminen meidän suhteemme aikana oli, mitä nykyään on, en osaa sanoa. Tyyppiä ei tuosta voi uskoa.Sinkkumatti kirjoitti:mustanikki kirjoitti: yritetty tukahduttaa muovipussilla, työnnelty kiukaaseen, sidottu ja hakattu...Kerro vielä jos kehtaa, että millainen tyyppi mies on noin niinkuin ulospäin?
- irmelianneli
- Kitisijä
- Viestit: 3375
- Liittynyt: 14.08.2005 19:34
Tuttua lapsuudesta.. Omissa suhteissani en ole joutunut kokemaan tönimistä tai jtn käden taivuttamista kummempaa väkivaltaa. Itsessäni tunnistan kyllä tuon väkivaltaisemmankin puolen, ja häpeäkseni en ole sitä aina kyennyt tukahduttamaankaan täysin, tarpeeksi 'ahtaalle' kun olen joutunut. Varmaan olen kyllä kypsynyt ja koko ajan jatkan kypsymistä tuonkin asian saralla.mustanikki kirjoitti:..potkittu, lyöty, kuristettu, heitelty, revitty hiuksista, yritetty tukahduttaa muovipussilla, työnnelty kiukaaseen, sidottu ja hakattu, lähes kaikkea mihin mielikuvitus riittää..
- KisSandra
- Kitisijä
- Viestit: 1126
- Liittynyt: 14.08.2005 21:43
- Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan
Onhan tuota tönitty, revitty hiuksista, lyöty huolemmalla, heitelty seinille, ajettu kirveellä takaa, raiskattu jne. Lisäksi henkisen väkivallan puolella alistettu ja arvosteltu niin, ettei lopulta enää itsekään osannut itseään minään pitää, pitkään aikaan.
Kävelin eräänä yönä pois, nuolin haavani ja kokosin itseni sirpaleista uudelleen. Nyt ei enää samanlaista vahinkoa onnistuisi kukaan tekemään, sen verran tuli aiemmasta opittua.
Kävelin eräänä yönä pois, nuolin haavani ja kokosin itseni sirpaleista uudelleen. Nyt ei enää samanlaista vahinkoa onnistuisi kukaan tekemään, sen verran tuli aiemmasta opittua.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
"Väkivaltatilastojen mukaan toiseksi vaarallisin tapa elää Suomessa on olla nainen parisuhteessa." (Utain 14/25.11.2004)
YTL Marita Husso esittää väitöskirjassaan (2003), että joka viides suomalainen nainen on ollut nykyisessä parisuhteessaan väkivallan kohteena ja eronneista naisista noin puolet on joutunut entisen kumppanin väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi.
Tähän nähden ihmeellisen rauhallisia miehiä Kitinään on siunautunut, tai ennemmin yhteisö lienee liian tiivis asiasta puhumiseen.
Olen kohdannut väkivaltaa aiemmissa suhteissani, olen myös itse lyönyt, loppujen lopuksi muutenkin kuin puolustaakseni itseäni. Mietin voisiko syynä olla opittu kaava, näin niitä riitoja ratkaistaan ? Ensimmäisen kerran jälkeen ratkaisu on jo helpompi.
Eihän kontrolli tai itsehillintä saisi pettää, mutta miten auttaa toista tai itseään rakentamaan impulssikontrollia jos riidat johtuvat alkoholista, pettämisestä sekä näiden seuraamusten selvittelyistä. Mielestäni väkivaltaan ajautuvissa suhteissa on jotain niin pahasti vialla ettei sen korjaaminen onnistu ilman molempien täyttä panosta. Aina lyömisestä tuntee syyllisyyttä, mutta tunne ei riitä vaan sen pitäisi johtaa oman itsetunnon ja -tuntemuksen sekä uudenlaisten ratkaisumallien kehittämiseen. Sekä toisen osapuolen tukeen näissä ponnisteluissa kohti lyömätöntä suhdetta. Kiinnostaisi moniko on saanut lyömisen loppumaan ja jatkanut samassa suhteessa onnellisena.
Editoitu kirjoitushäiriö
YTL Marita Husso esittää väitöskirjassaan (2003), että joka viides suomalainen nainen on ollut nykyisessä parisuhteessaan väkivallan kohteena ja eronneista naisista noin puolet on joutunut entisen kumppanin väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi.
Tähän nähden ihmeellisen rauhallisia miehiä Kitinään on siunautunut, tai ennemmin yhteisö lienee liian tiivis asiasta puhumiseen.
Olen kohdannut väkivaltaa aiemmissa suhteissani, olen myös itse lyönyt, loppujen lopuksi muutenkin kuin puolustaakseni itseäni. Mietin voisiko syynä olla opittu kaava, näin niitä riitoja ratkaistaan ? Ensimmäisen kerran jälkeen ratkaisu on jo helpompi.
Eihän kontrolli tai itsehillintä saisi pettää, mutta miten auttaa toista tai itseään rakentamaan impulssikontrollia jos riidat johtuvat alkoholista, pettämisestä sekä näiden seuraamusten selvittelyistä. Mielestäni väkivaltaan ajautuvissa suhteissa on jotain niin pahasti vialla ettei sen korjaaminen onnistu ilman molempien täyttä panosta. Aina lyömisestä tuntee syyllisyyttä, mutta tunne ei riitä vaan sen pitäisi johtaa oman itsetunnon ja -tuntemuksen sekä uudenlaisten ratkaisumallien kehittämiseen. Sekä toisen osapuolen tukeen näissä ponnisteluissa kohti lyömätöntä suhdetta. Kiinnostaisi moniko on saanut lyömisen loppumaan ja jatkanut samassa suhteessa onnellisena.
Editoitu kirjoitushäiriö
Viimeksi muokannut Melnais, 29.05.2006 23:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Minä en epäile lainkaan tilastoja, mutta ihmettelen sitä, että miksi nämä asiat pysyvät piilossa?Melnais kirjoitti:Tähän nähden ihmeellisen rauhallisia miehiä Kitinään on siunautunut, tai ennemmin yhteisö lienee liian tiivis asiasta puhumiseen. .
Helvetti. Jos mun hyvä ystäväni pieksee naistaan mennen tullen, ja minulle esittää muuten normaalia hyvätapaista miestä, niin jo se mulkku silloin pettää ja valehtelee minullekkin.