
Aloitanpa siis itse. Päätoimisesti yritän olla opiskelija, mutta opiskelun ohessa ja lomilla olen töissäkin ihan kiitettävästi. Olen kait Suomen suurimman (en ole varma onko tämä fakta) kukkatukun palveluksessa tekemässä milloin mitäkin, ympäri vuoden jatkuva paskaduunini on gerberoiden parissa puuhastelua, mutta sesonkiaikoina ja kesällä ja muutenkin kiireapulaisena olen päivittäistavaraosastolla eli kauppaan rehuja marketeille. Toimenkuvaan kuuluu asiakkaille soittelu, haukkujen vastaanottaminen, tilausten kerääminen ja matkaan laittaminen. Ja kesän rauhallisempana aikana kukkien hoito, kastelu yms., jota rakastan yli kaiken. Se on juuri se mielikuva, joka ihmisillä työstäni ensimmäisenä mieleen tulee - kastelukannu kädessä tanssahtelu ja kukille puhuminen.
Tykkään tuosta toisesta työstäni aika paljon, työkaverit ovat aivan ihania ja todellisia kusipäitä firmassa ei oikeastaan edes ole. Tulen kaikkien kanssa loistavasti toimeen ja minulla on Maailman Paras Pomo. Tietenkin palkkaa voisi aina saada enemmän
