No, nyt mun tekee alkoholin lisäksi mieli jo seksiäkin. Loistavaa. Yleensähän tähän on vaadittu pohjiksi sitä alkoholia, mutta tänään tulee halvaksi. Ja untakaan en varmana saa, kun tulin juoneeni pari kupillista teetä Oopperassa väliajalla.
Ja sitten vielä sekin, että jos sää jatkuu tuollaisena, en todellakaan tahtoisi mennä huomenna töihin, mutta menen kumminkin. (Koska olen kiltti tyttö - vai saamaton vätys, joka ei uskalla uhmata minkään sortin auktoriteetteja?) Tosin työviihtyvyyteni kyllä kohosi reilusti, kun hankin termospullon, joten nyt kun saan mukaani teetä joka päivä, en olekaan enää irtisanoutumisaikeissakaan.
Muutaman päivän deittinettitreffijuttu söi liikaa energiaa, nyt juttu on kuopattu ja pää kirkas ja olo helpottunut. Viikonloppu töitä, mut maanantaina alkava futiskausi saa olon poikamaisen innostuneeksi. Viime vuoden mestaruus puolustettavana ja tällä kaudella joukkue on paperilla vielä kovempi. Siistii!!!
Sinkkumatti kirjoitti:Tuli muuten äskösellä lutrooreisulla kuuppa kovin kipeäksi. Vieläkin jomottaa.
Mulla on tähän kanssa taipumusta. Viime talven Ojamokeikoilta oli tuloksena välillä lähes valkohehkuinen päänsärky.
Mahdollisia syitähän tuohon on monia. Liian tiukka kaulamansetti, huono hengitystekniikka, meikäläisen tapauksessa todennäköisin on niskan ja hartioiden lihasjännitys..