Täytettä pitsaan!
Sazille vielä vinkkejä voileipäkakkuun.
Tosin tämä mun tekemä saattaa poiketa aikalailla normista, kun tykkään hintsusti kepeämmistä vaihtoehdoista.
Ensiksikin kakku kannattaa ehdottomasti tehdä ainakin vuorokausi ennen nauttimista, että se ehtii vetäytyä ja mehustua kunnolla. Koska en niin välitä majoneesista, olen päällisen ja toisen täytteen sekoittanut kevyestä creme fraichesta ja maustamattomasta tuorejuustosta. Siihen sitten sotkenut sekaan hieman mausteita. Tuota sitten laittanut aina joka toiseen väliin sen kanssa, mistä kakusta nyt onkin ollut kyse (katkarapu, kinkku, savuporo etc). Joskus myös fiiliksen mukaan laittanut muutakin tähän sekaan. Voileipäkakussahan joka toinen kerros on tummaa ja joka toinen vaaleaa vuokaleipää. Leivät olen kostuttanut maitoon tehdyllä liha- kasvis- tai kalaliemellä. Toinen täyte on sitten ollut raejuustoa ja hienonnettua kananmunaa.
Aika yksinkertainen, mutta eipä ole kukaan koskaan valittanut että ei maittaisi... *hitsi kun alkoi tekemään mieli*

"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Himo iski tämän ketjun perusteella, taidan siis suunnata kauppaan ostamaan aineksia semmoiseen pieneen ja herkulliseen patalappuseen. Pohjaa en taida jaksaa vääntää tälläkään kertaa.
Päälle runsaasti sipulia, isoja katkarapuja ja mozzarellaa.
Toisaalta rasvapommikin kävisi, mozzarellaa, cheddaria ja jotain tulista iljettävän näköistä saapasmaan kinkkua.
Päälle runsaasti sipulia, isoja katkarapuja ja mozzarellaa.
Toisaalta rasvapommikin kävisi, mozzarellaa, cheddaria ja jotain tulista iljettävän näköistä saapasmaan kinkkua.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Olenkohan mä ainoa ihminen maan päällä, joka EI halua pizzansa päälle hirveää juustoröykkiötä? Juustoa toki saa laittaa, mutta kohtuudella, niin että muutkin osaset pilkistävät ja ennenkaikkea maistuvat. Eli eivät peity sen juustokasan alle.
Yleensä kun kokkailen pizzaa jonkun kanssa, haluaa tämä toinen osapuoli hukuttaa pizzan juustoraasteeseen. Minen jummarra???
Yleensä kun kokkailen pizzaa jonkun kanssa, haluaa tämä toinen osapuoli hukuttaa pizzan juustoraasteeseen. Minen jummarra???
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Täällä myös! Pitsan voi helposti pilata liialla juustolla.Vaola kirjoitti:Olenkohan mä ainoa ihminen maan päällä, joka EI halua pizzansa päälle hirveää juustoröykkiötä? Juustoa toki saa laittaa, mutta kohtuudella, niin että muutkin osaset pilkistävät ja ennenkaikkea maistuvat. Eli eivät peity sen juustokasan alle.
Pitsaan menee kerta kerran jälkeen:
Jauheliha
Tomaatti
Kapris
Paprika (punainen)
Sipuli
Valkosipuli
Tietysti tomaattipyre ja juusto
Joskus myös: Kinkku tai salami
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Mä oon aina inhonnut juustoa, pizzassakin. Nykyään en enää syö juustoa muutenkaan. En tosin tiedä, onko se pizza enää pizzaa jos siihen ei laita juustoa, no en laita silti.Vaola kirjoitti:Olenkohan mä ainoa ihminen maan päällä, joka EI halua pizzansa päälle hirveää juustoröykkiötä? Juustoa toki saa laittaa, mutta kohtuudella, niin että muutkin osaset pilkistävät ja ennenkaikkea maistuvat. Eli eivät peity sen juustokasan alle.
Tonnikalaa, katkarapuja, simpukoita ja sipulia (ei kuullotettua) on meikäläisen suosikki pläjäys. Voihan sitä joskus otta sellaisen kana-aurajuusto-sieni-sipuli pläjäyksenkin.
Yleisesti ottaen en paljoa pitsoja vierasta, mutta ananas on minusta pitsassa niin helkkarin karseaa että ne nypin pois jos moista löytyisi minun pitsastani. Kinkku on toinen jota en suosi, mutta sen voi vielä sietää.

- LillyMunster
- Kitisijä
- Viestit: 2007
- Liittynyt: 15.08.2005 12:55
Sudenhenki kirjoitti: ananas on minusta pitsassa niin helkkarin karseaa että ne nypin pois jos moista löytyisi minun pitsastani. Kinkku on toinen jota en suosi

Oma suosikkitäytelistani vapaasti yhdistellen on tämäntyylinen:
Fetajuusto
Aurajuusto
Sipuli (must)
Valkosipuli (ilman vs+++:aa pizza ei ole pizzaa)
Tonnikala
Salami
Herkkusienet
Paprika
Katkaravut
Jauheliha (vain kotona siis, ei ikuna pizzeriassa)
Uutena tuttavuutena oliivit, joita opettelen sietämään. Ajattelin ostaa niitä kotijääkaappiin, ja aion testata niitä ensiksi pizzassa.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Voinhan mie tehä sulle jos haluut, mut ite EN syö.Sudenhenki kirjoitti:Hmm? tuo kuulosti aivan tarjoukseltaninnithequeen kirjoitti:Mie en syö pizzaa.
Liian monta joutunna elämäni aikana tekemään. Eikä kukaan kyl valittanu....
Oikeesti. Mittari täynnä. Liian monta saanu tehdä nois baarihommissa, ei tosin onneksi tuossa nykyisessä - ja viimeisessä baarissani.
Tomskusoossi, jauheliha, kinkku, sipuli, paprika, jalapeno, ja miljoonasti valkosipulia sekä juustoraastetta?Sudenhenki kirjoitti:*Slurps* Ohjettahan löytyy sitten ylempääninnithequeen kirjoitti: Voinhan mie tehä sulle jos haluut, mut ite EN syö.
Oikeesti. Mittari täynnä. Liian monta saanu tehdä nois baarihommissa, ei tosin onneksi tuossa nykyisessä - ja viimeisessä baarissani..
Höpsis, tomskusoossi ja miljoonasti juustoraastetta kuuluu itsestäänselvyyksiin.ninnithequeen kirjoitti: Tomskusoossi, jauheliha, kinkku, sipuli, paprika, jalapeno, ja miljoonasti valkosipulia sekä juustoraastetta?
Sudenhenki kirjoitti:Tonnikalaa, katkarapuja, simpukoita ja sipulia (ei kuullotettua) on meikäläisen suosikki pläjäys. Voihan sitä joskus otta sellaisen kana-aurajuusto-sieni-sipuli pläjäyksenkin.
Asiaan liittyen, nykyisin tuntuu erinomaisen vaikealta löytää varsinaisista pizzerioista maittavia pizzoja. Vanhanaikaiset ohuet lätyt ovat joko mauttomia tai muuten vaan yök, ja jopa paksupohjaisemmat pannupizzatkaan eivät yleensä ole mitenkään erikoisia. Nekin ovat joko täysin mauttomia, tai sitten ne on pilattu liiallisella "hot barbeque"-kastikkeella jonka alta ei maistu yhtikäs mikään muu.
Kumma juttu että työpaikalla tarjottavat uuninpellipizzat ovat aina niitä parhaimipia ja mehukkaimpia. Mikseivät pizzeriat valmista sellaisia?
Kumma juttu että työpaikalla tarjottavat uuninpellipizzat ovat aina niitä parhaimipia ja mehukkaimpia. Mikseivät pizzeriat valmista sellaisia?