Keskiviikkona alkoi euroopanlaajuinen Oneseat.eu-kampanja, jonka tavoitteena on kerätä yli miljoona nimeä Euroopan parlamentin yhden istuntopaikan puolesta. Joukko suomalaisia europarlamentaarikoita haastaa myös suomalaiset mukaan.
Euroopan parlamentti kokoontuu vuoronperään kahdessa eri kaupungissa, Strasbourgissa Ranskassa ja Brysselissä Belgiassa. Kahden istuntopaikan ylläpitäminen maksaa yli 200 miljoonaa euroa vuodessa.
Jatkuva reissaaminen kahden kaupungin välillä on jo pitkään harmittanut monia parlamentaarikoita. Kerran kuussa parlamentin jäsenet, virkamiehet, toimittajat ja lobbarit siirtyvät istuntoviikolle Brysselistä 450 kilometrin päähän Strasbourgiin.
Strasbourgin kaupungin on lisäksi äskettäin epäilty laskuttaneen parlamentilta ylivuokria. Asiasta on aloitettu tutkimukset.
Kampanjan nettisivujen osoite on http://www.oneseat.eu/
Mepit eivät halua reissata kahden kaupungin väliä
Käsittääkseni tämä ongelma johtuu ainakin osittain siitä, etteivät ranskalaiset ole vieläkään oikein sisäistäneet, ettei heidän armas kahdeksankulmionsa olekaan se maailman napa. Ranska sai jossain vaiheessa EU:n / EY:n historian alkuhämärissä sellaisen "mä en enää ikinä leiki teidän kanssa yhtään mitään" -tyyppisen itkupotkuraivarin, koska toiminnan painopiste oli niin vahvasti Bryssässä. Jotta Ranska saataisiin leikkimään kiltisti samassa hiekkalaatikossa muun porukan kanssa, joutuvat EU-parlamentaarikot ramppaamaan kahden eri maan välillä. Kyllä niiden sammakonpurijoiden onnellisena pitäminen kieltämättä tulee kalliiksi. 

Älä ruoki. Älä silitä.