safi kirjoitti:Mielenkiintoista, että väität vitamiinen yms. olevan lähestulkoon merkityksetön asia ihmisen ruokavaliossa. Aiheeseen kannattaa tutustua, ihan jo siitäkin syystä, että siitä saattaa löytyä ratkaisu sinunkin ongelmiisi. Yleensä ihmisiä kiinnostavat aiheet, jotka liittyvät itseen tavalla tai toisella ja sinua tämä aihe tuntuu todella kiinnostavan.
En väitä vitamiinien olevan missään tapauksess merkityksettömiä. Onhan aihetta tutkittu vuosikymmenet. Sen sijaan lisäravinteina mm. niitä syödään isoina annoksina ilman vahvaa näyttöä hyödyllisyydestä. Epäilemättä monilla ravitsemusterapeuteilla on tietoakin aiheesta, mutta sen sijaan usein markkinoijien materiaaleissa luvataan suunnilleen kuu taivaalta ja vedotaan esimerkkeinä käyettäviin yksittäispauksiin, koska ne ovat vakuuttavampia kuin "tylsät" tutkimukset.
Samanlaista puupäistä suhtautumista löytyy joka "leiristä". Jotkut näkevät pelkän "abstraktin" kemiallisen häiriön kaiken takana, jotkut terapeutit kuvittelevat tosissaan, että syyt löytyvät jokseenkin aina varhaislapsuudesta, kun vaan ne kaivetaan esiin. Ja sitten tämä, että väitetään ravitsemuksen selittävän lähes kaiken - vaikkei olisi esittää todellista näyttöä asiasta. Tuntuu, että mielipiteet ovat sitä jyrkemmät, mitä vähemmän on monipuolista tietoa.
Mitä ongelmiini tulee, ei minulla ole henk. koht. kokemusta sellaisesta vaikeasta masennuksesta, josta tässä on puhuttu. Sen sijaan lähipiiristäni tunnen useammankin sairastuneen (ja parantuneen), ja erittäin stressaavaa se oli muidenkin kannalta.
safi kirjoitti:Mitä tulee johtopäätöksien vetämiseen niin se on todella helppoa, kun kyseinen eukko toi koko sairaushistoriansa kaiken kansan nähtäville. Oppikirja esimerkki, kuten jo aijemmin totesin.
Kaksi merkittävää sairastumista. Elimistö joutuu hälytystilaan ja tarvitsee normaalisti toimiakseen tuplamäärät rakennusaineita. Ruuasta sitä ei kuitenkaan irtoa tarpeeksi ja syntyy puutosta. Kuluu kuukausia/vuosia ja tilanne ei ole muuttunut mitenkään. Sitten yhtäkkiä yllättäin kroppa vaan alkaa piiputtaa entistä pahemmin. Tulee unihäiriöitä, masennusta.. Masennusta aletaan heti hoitaa lääkkeillä ja kaikki menee entistä enemmän vituralleen, kuten tässä on nähty. 4v. lääkkeiden syömista ja tuloksena huomattava ylipaino ja siitä seuranneet muut ongelmat. Kyllä tässä vaiheessa pitäisi alkaa hälytykellojen päässä soimaan, että ei vittu nyt mennään metsään ja helvetin pahasti.
Tiedät vain yhden puolen asiasta ja senkin vain pintapuolisesti (kuten myöhemmistä viesteistä voit lukea, luit rivien välistä muutamia juttuja väärin). Aika kaukana tuo on siitä, että voisit todella tietää, mitkä ovat olleet todelliset syyt.
safi kirjoitti:Sinä voit sanoa, että ihan täyttä paskaa. Syökää mun puolesta niitä onnellisuuspillereitä elämänne loppuun saakka ja turvotakaa muodottomiksi.
En oikein ymmärrä perusteita tälle kampanjallesi lääkkeitä vastaan vaikean masennuksen kohdalla. No, esim. juuri sen esimerkin henkilö on nykyään taas työkykyinen ja normaalipainoinen. (Itse en btw ole koskaan ollutkaan edes lievästi ylipainoinen.) En sitäkään lähtisi suoraan tuomitsemaan, jos joku tarvitsee lääkkeitä pidemmänkin ajan. Kaukana täydellisestä ne lääkkeet ovat mutta eivät tarpeettomia - ei vaikka kuinka haluaisi uskoa, että kaikki voidaan hoitaa elmäntapojen muutoksella.
Onnellisuuspillereistä puhuminen
on kyllä paskaa; eiväthän ne tee onnelliseksi, ja harmaata se elämä on niidenkin kanssa, jos ei tee mitään muuta asian eteen, vaikka varsinaiset oireet saataisiin hoidettua.
safi kirjoitti:Sinä kun erityisesti tunnut rakastavan esimerkkejä, niin tässä sinulle yksi, josta sietäisi ottaa mallia eikä vaan tyytyä parkumaan oman elämänsä surkeutta.
Sen esimerkin laitoin siksi, että sillä kyseenalaistin itsevarmuutesi siitä, että tiedät masennuksen syyt täysin riittämättömien tietojen pohjalta. Itsekin mainitsit aiemmassa ketjussa jonkin esimerkin ennen kuin itse otin yhtäkään esille (jos nyt siitäkin halutaan kinata).