Keikaus kirjoitti:No joko kävitte katsomassa Crashin?
Eilen. Pidin. Neljä starbaa viidestä, joka on asteikollani twice-in-a-year-tasoa. Hieman samantyyppinen rakenteeltaan ja vireeltään kuin Paha maa, mutta toisaalta niin erilainen. Ei ainakaan niin traagisenmelankoolinen - suomiangstinen.
Elokuvassa oli hieno tunnelma, se eteni sopivan hitaasti eikä häiritseviä efektejä ja muuta shittiä ollut laisin.
Suosittelen, ja roolisuoritukset olivat kauttaaltaan laadukkaita.
Saattaisin itse antaa viisi tähteä.
En olekaan ollut leffassa vähään aikaan. Seuraavaksi huvittaisi nähdä Kiukun parempi puoli. Ja R&A:sta jotain erikoisherkkua, jos vaikka ehtisi sinne asti.
The Phantom of the Opera. Aika hieno visuaalisesti ja musiikillisesti. Jotenkin tästä jäi hyvä maku suuhun. Tuli sellanen miten sen nyt sanoisi, "lapsiolo". (Kukaan ei varmaan ymmärtänyt)
SingleMalt kirjoitti:Dirk Pitt on kunkku, Al Giordino on teräsmies ja amiraali Sandecker varsinainen suuramiraali Döniz.
Eniten tuossa leffassa vituttin casting. Ei Giordino ole mikään hupaisa sivupotku (comic side-kick) vaan tiukka äijä. Pieni, lihaksikas, kiharatukkainen. Eipä Matti MäkCounaheihei muistuttanut esikuvaansa kuin avauskohtausen Doxa-sukeltajankellon verran. Se etelän murre oli KAMALAA!
Scifiparodia ei varmasti aukea kunnolla jos ei ole parodian kohteena olleita sarjoja ja elokuvia nähnyt, mutta minua ainakin nauratti. Intensiteetti oli aika kova koko ajan, välillä tuntui että ihan hengästyy katsoessa. Juonta kuljetettiin sen verran vauhdikkaasti eteenpäin.
Amatöörimäinen näyttelijätyö jopa sopii parodiaan. Erikoistehosteisiin oli käytetty hirveästi aikaa ja vaivaa, käytännössä koko elokuva rakentui niiden varaan kun oikeita lavasteita ei ollut ollenkaan. Musiikki oli sopivan mahtipontista sinfoniaräimettä, mutta jäi kuitenkin aikalailla taustaksi.
Tim Burtonin Big fish.
Kiva oli.
Ei kyllä Lähelläkään Burtonin parhaimmistoa... Tai sitten vaan aina odotan enemmän.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Ihanan syvämietteisiä ja älykkäitä elokuvia...toista kuin viimeisin katsantani Braindead. Ei ole kunnon splatterin voittanutta, erityisesti verenhimoisena uhriaan vainoavat sisälmykset jäivät mieleen. Plussaa mielikuvituksellisista silpomisista. Joka kodin zombiefanin perusteos.
Pepi, Luci, Bom Johan oli leffa! Pissaleikkejä, alistamista, raiskaus, paras erektio -kilpailu, parrakas nainen eikä kovin kummoista juonta. Vuosi 1980 näkyi lavastuksessa ja puvuissa.
Intohimojen labyrintti Tässä oli jo vähän enemmän juonta kuin edellisessä. Nymfomaani nimeltä Sexilia, nuori Antonio Banderas näytteli homoa (taas), insestiä pariin otteeseen, transsuja, ohjaaja itse meikattuna ja minihameessa, porakoneella sohittiin ekstaasissa pyörivää transua, jolle oli maskeerattu komeat haavat ja ruhjeet.
Äh, mä olen liian väsy kirjoittamaan mitään fiksua hyvistä leffoista. Sori.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Lolita on kyllä katsonut hemmetin hyvää sarjaa elokuvia. Itseasiassa harmittaa etten ole ehtinyt tuota Almodovar-sarjaa katsomaan, mutta tänään naatiskellaankin.
Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän??!
Tykkäsin kovasti. Kaikenlaisia tuttuja juttuja pedofiilihammaslääkäristä ja murhasta alkaen. Naiselokuva jälleen, naisen tarina.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Nättipoika Matt Dillon istuu Charles Bukowskin kenkiin yllättävän hyvin. Filmi pohjaa löyhästi useampaankin Buk-sedän tarinaan. Tarina kulkee sujuvasti, mutta yleisfiilis on vähän liian melankolinen. Anarkia ja up-yours -fiilikset puuttuvat.
Katsoin Hitchcockin Minä tunnustan. Ei ohjaajan parhaimpia, mutta toki ihan ok. Rollo, jos sulla ei ole tuon näkemisestä kauhean pitkää aikaa ja muistat leffasta jotain, niin gurutapa ja kerro, mikä pointti polkupyörämotiivilla on (se poliisimies, jonka rikkinäiseen polkupyörään, joka ei sitten olekaan rikki, palataan jatkuvasti ilman näkyvää syytä). Se jäi vähän hämäämään.
Katsoin, vastoin kaikkia periaatteitani, Selinin tuotantoyhtiön tuotoksen. Taisi olla ensimmäinen näkemäni. Olihan se todennköisesti kuvauksellisesti ja muidenkin puitteiden osalta hyvin tehty elokuva, mutta minua se lähinnä oksetti; tuli hemmetin huono olo.
Olen nähnyt ennenkin samantyyppisiä elokuvia, mutta tässä oli erona mustan huumorin puuttuminen tyystin. Muutenkin koko elokuva oli tasapaksua paatosta, yhdistettynä liian totiseen 'nyt menee päin helvettiä' -masenteluun. Vähän kuin kuuntelisi pari tuntia Yön tuotantoa ja seuraisi samalla vanhusta, joka kutoo sukkaa lapsenlapselleen.
Oscar-hakuisuus paistaa läpi lehvasta vähän liikaa - Rocky ft. Yksi lensi yli käenpesän. Ihan viihdyttävä. Kai. Vaikka jäikin lievästi karvas maku. Annan kolme tähteä.
Katsoin tänään "Ray":n, tuon Ray Charlesista kertovan pätkän. Ihan mielenkiintoinen leffa, mutta tuotoksesta paistaa liikaa läpi se, että ainoa erikoinen syy elokuvan tekoon on ollut Reiskan sokeus. Muutenhan tuo oli melko tyypillistä rock-kukon elämänkertaa, vaikkakin setä vaikutti aivan muulla kuin roskenrollin saralla. Pidin siitä silti, elämänkerrat joista on viitsitty raina vääntää ovat allekirjoittaneen mielestä useimmiten vähintäänkin katsottavia. Lisäksi on mainittava, että Jamie Foxx on osastaan pystinsä ansainnut.
Kadonneen aarteen metsästäjät
(Raiders of the Lost Ark)
Onhan tämä telkustakin tullut n kertaa, mutta nyt törmäsin kirjastossa 4 DVD:n Indiana Jones -boxiin ja tämä ensimmäinen IJ oli sitten eilisillan ohjelmistossa. Elokuva on vuodelta 1981. Katsojan vanheneminen, ajan kuluminen tai leffan useat katselukerrat eivät ole heikentäneet elokuvan tenhoa. Harrison Ford Indynä, historiallisesti mielenkiintoinen juoni, taitava ohjaus, jatkuvasti toimintaa, muttei tarpeetonta väkivaltaa, siinä muutamia syitä, miksi pidän tästä leffasta.
Tuomion temppeli
(Temple of Doom)
Kali-ma. Toinen Indy-leffa. En pitänyt tästä niin paljon kuin edellisestä. Synkempi ja väkivaltaisempi. Toimintaa oli toki riittävästi ja valmistumisvuosi huomioonottaen (1984) vaikuttava elokuva. Naisnäyttelijän "ohoh, mulla katkes kynsi" -bimborepliikit ovat yliampuvia. Edellisessä elokuvassa Indyllä sentään oli kunnon villikissa völjyssä. Mutta edelleen tämä pätkä pesee useimmat uudet seikkailu- ja toimintaelokuvat.
Viimeinen ristiretki
(Indiana Jones and the Last Crusade)
Mielestäni paras Indy-trilogian elokuvista. Hyvänä kakkosena Kadonneen aarteen metsästäjät, hännänhuippuna Tuomion Temppeli.
----
Jään odottamaan jatkoa Indyn seikkailuille.
Viimeksi muokannut aimohaiku, 15.09.2005 14:19. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
