Multiku-ku-kulti-murupusu-kulttuurista

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
Ebola

Viesti Kirjoittaja Ebola »

Katto Kassinen kirjoitti:
Ebola kirjoitti:kuin muutaman pullukan.
Meinaat siis että suomalaisten titteli maailman toiseksi lihavimpana kansana on valetta?

Kannattaa käydä lappeenrantaa kauempana joskus. Ero on kyllä ihan silmin nähtävä.

Tottakai suomessa on liikalihavuutta, ja kyllä esimerkiksi Turkuun nähden lappeen Rannassa on hoikempaa väkeä ts. tulee vähemmän pullukoita vastaan.
Englannissa taas vastaan tuli sairaalloisen lihavia ihmisiä huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi suomessa.
Aika itsestään selväähän se on että joka maassa on lihavuutta, mutta ehkä hieman provosoivasti ilmaiset yllä olevallakin tekstilläsi aiheesta.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4590
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Vekarapolis
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Noriyumi kirjoitti:
McJanne kirjoitti:Höhö, minusta svenskatalandebättrefolkissa on ihan mukavia ihmisiä, ei niitä tarvi dissata.
Mustakin. Mutta kaveri kertoi miten sen suomenruotsalaista muijaa sorsitaan. Esim Finnkinon puhelimessa löi luurin korvaan kun se halusi varata lipun ruotsia puhuten. Ja sitten par jätkää hurritteli sitä kadulla. En tiedä mitä muuta sitten se on kokenut, mutta noi ainaski.
Kyllä osa suomenruotsalaisista on ihan vapaahetoisesti eristäytynyt omiin kuppikuntiinsa ja purjehduskerhoihinsa. Tosin vain se näkyvä, itsestään meteliä pitävä osa. Kunnon finlandssvenskanit puhuvat kohteliaasti sitä kieltä, millä tulevat parhaiten ymmärretyksi eivätkä yritä kielilakiin nojaten väänää väkisin jonkun härmäläisen kanssa ruotsiksi.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4590
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Vekarapolis
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Pehmovanukas kirjoitti:
Vadim kirjoitti:
Hankkikaa huone!
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Viesti Kirjoittaja Hellu »

SnapaHead kirjoitti: Uusia veronmaksajia en suostu listaan lisäämään kun en todellakaan ymmärtänyt mitä tarkoitit? Jos vaikka senkin selventäisit? Eniten kiinostaa tietää mille aloille?
Turkkilaiset vääntää kebabia ja kiinalaisia ravintoloitakin on joka kadun kulmassa.
Eri asia onkin sitten somalit joilla on eniten vaikeuksia soputua.
Moni heistä tulee alkeellisista oloista maaseudulta, yhden kaverin mutsi on kotipalvelussa duunissa ja joutui hakemaan yhden somaliperheen pennut tarhasta kunnes vanhemmat oppivat kellon.
Ja onhan näitä urbaanilegendoja siitä kuinka somalit ovat tuoneet elukoita kotiinsa tai yrittäneet tehdä uuniin tulen.

Sopeuttaminen yhteiskuntaan on valtion harteilla, ulkomaalaisia otetaan tänne mutta jätetään sitten oman onnensa nojaan.
Nykyään yleistynyt B-lupakäytäntö (en oo ihan varma onko oikea termi mutta kuitenkin,) on ihan järjetön.
Oleskelulupaa odottaessa saa tehdä töitä tai opiskella, sitten valtio myöntää väliaikaisen oleskeluluvan jonka aikana ei saa työskennellä tai opiskella.

Ulkomaalaisten on oikeasti vaikeaa saada töitä Suomessa.
Mulla on Iranilainen kaveri joka on tehnyt ravintoloissa töitä yli kymmenen vuotta ja hänellä on baarimestarin paperit.
Silti hän ei saa töitä ns. paremmista baareista tai ravintoloista vaan joutuu istumaan jonkun räkälän tiskin takana.
Pari viikkoa sitten häntä yritettiin ampua työpaikallaan mutta siellä se vaan silti on töissä kun ei muuta voi.
Ulkomaalaiset ravintolanpitäjätkin palkkaavat mielummin suomalaisia.
SnapaHead

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Hellu kirjoitti:

Ensinnäkin turkkilaiset ja kiinalaiset eivät kuulu tähän jylläävään monikultturismihölötykseen, ei vaikka ensimmäinen on islamilainen valtio. Ko. joukkojen sopeutumista ympäri maailman ei kait ole kukaan kyseenalaistanut.

Tekstissäsi ne ongelmat juuri ilmenevätkin. Sanoit että sopeuttaminen on valtion harteilla, mutta kun monikultturismihöpötykseen nimenomaan kuuluu ettei tietyltä porukalta vaadita mitään. Se on käytäntö nyt. Koko asiasta puhuminen on haudattu täysin absurdin paskalöpinän alle, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Pointtina siis onkin, että monikultturismihöpötys ei vain ja ainoastaan sahaa oksaa kantaväestön alta vaan myös maahanmuuttajien alta.

Jos kerta yksittäinen (hyvin harvinainen) rasisitinen pahoinpitely kantaväestön suorittamana heijastaa yleistä asennetta, mutta toisin päin tapahtuneena se heijastaa edelleen samaa asiaa, ei nykyistä keskustelua voida ottaa vakavissaan. Monikultturistihöpisijät luovat tulijoista käsittämättömän kuvan koneina, jotka vain reagoivat mihin milloinkin ilman kykyä arvioida omia tekojaan. Tämä on siis suvaitsevaisen lähettämä äärimmäisen rasistinen viesti. Jos kerta suvaitsevainen ei odota eikä vaadi tulijalta kykyä olla loukkaamatta toisen ruumista miten ihmeessä tällainen suvaitsevainen voisi odottaa tai vaatia tulijaa sopeutumaan normiarkipäivään? Kuten aikaisemmin tässä ketjussa totesin syyssä tai arvostelun kohteena ei ole maahanmuuttajat vaan poliitikot, lehdistö ja suvaitsevaisuusmessuajaälyköt.

Yllä kuvatun kaltaisen viestin lähettäminen ei todellakaan auta työn saannissa.

Ja miksi Suomessa lehdistö ja urpot messuavat aloituksessa mainitun maiden ongelmien johtuvan kantaväestön asenteesta samalla toitottaen, että sama ongelma on suomalaisilla. Miten tämä asenne korjataan kertomalla kantaväestölle, että heiltä ei sitten voida vaatia mitään, he toimivat tiedostamatta ja ovat äärimmäisen herkkiä ärsykkeille.

Asenteista noin muuten... oli aikasta omituinen tuo viimeinen lauseesi "ulkomaalainenkin ottaa mielummin suomalaisen". Olikos siinä nyt ristiriita vai totuudenmukainen kuvaus tilanteen naurettavuudesta?

---

Samaan hengenvetoon pitää todeta täysin samaan asiaan liittyen, mitä saa sanoa, mistä saa keskustella ja mikä haudataan mielipuolisen paskanjauhannan alle? Hesari uutisoi pikkuotsikolla eilen syyttäjänviraston sulkeneen Ruotsissa tsetseenikapinnallisten kotisivua ylläpitävät palvelimet (näinhän on tehty myös Suomessa). Jännää oli ettei kerrottu mikä mahtoi olla lakipykälä, joka toimenpiteen salli. Kuitenkin, on siis sopivaa olla kritisoimatta ja hankaloittaa tiedotusta yli kymmenen vuotta kestäneestä kansanmurhasta samalla kun on sopimatonta tarkastella esim. gettojen syntymistä.
Samaan hengenvetoon kun arvojohtajamme kehuu Venäjän ja Kiinan demokratiaa, kielletään niiden seurauksista keskustelu ja oman takapihan tarkastelu.
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Viesti Kirjoittaja Hellu »

SnapaHead kirjoitti: Ensinnäkin turkkilaiset ja kiinalaiset eivät kuulu tähän jylläävään monikultturismihölötykseen, ei vaikka ensimmäinen on islamilainen valtio. Ko. joukkojen sopeutumista ympäri maailman ei kait ole kukaan kyseenalaistanut.
Tää nyt liittyi vaan niihin uusiin veronmaksajiin, en kai lukenut tarpeeksi tarkkaan.

Monikultturistihöpisijät yrittävät ymmärtää, ja saada päättäjät ymmärtämään maahanmuuttajien käyttäytymistä koska on sanomattakin selvää että sodan keskeltä repäistyllä nuorella on pahoja traumoja joiden käsittely esim. terapiassa on hankalaa ja usein mahdotonta valtion resurssien ja luottamuspulan vuoksi.
Nuoret (ja vanhemmatkin ihmiset) oireilevat eri tavoin, kaikkihan tietävät että väkivalta nuoren tai lapsen kotona usein johtaa väkivaltaan tämän myöhemmässä elämässä.
Useimmat maahanmuuttajat ovat eläneet väkivallan keskellä ja peloissaan.

Pahoinpitelysyyte saattaa estää maahanmuuttajaa saamasta kansalaisuutta vielä yli kymmenen vuoden kuluttua, vaikka uusia merkintöjä sen jälkeen ei olisi tullut.
Jos suomalainen pieksee maahanmuuttajan seuraukset ovat yleensä olemattomat koska ulkomaalaiset harvoin tekevät ilmoituksen.
Kun tää pilapiirroshässäkkä oli lehdissä, kolme Iranilaista kaveria sai turpaansa suomalaisilta eri baareissa samana iltana.
Kyllä suomalaisilta asennevammoja löytyy joka lähtöön.

Ainakin ravintola-alalla ulkomaalaiset jotka hoitavat hommat virallisesti eivätkä halua halpaa käyttää pimeetä työvoimaa, palkkaavat mielummin suomalaisen.
Suomalaiset asiakkaat asioivat mielummin suomalaisen työntekijän kanssa ja luottavat suomalaisiin.
Asenteet vaikuttavat valtavasti jokapäiväiseen elämään ja kehitykseen.

Nämä Iranilaiset kaverini ovat tulleet maahan 90-luvun alussa, siihen aikaan ei vielä ollut näitä pakolaisvirtoja.
Heidän suhtautumisensa Suomen yhteiskuntaan, Suomen lakeihin ja suomalaisiin on hyvin erilainen kun myöhemmin Suomeen tulleiden maahanmuuttajien.
Siihen aikaan valtio kykeni paremmin auttamaan maahanmuuttajia sopeutumaan, ja olenkin kuullut sen aikaisesta pakolaispolitiikasta heiltä pelkkää hyvää.
Mielestäni haukut väärää puuta kun arvostelet monikulttuurihöpisijöitä, asenteisiin vaikuttaminen ja monikulttuurisuuden
hyvien puolien korostaminen on tärkeää työtä.
Siitä ei pääse mihinkään, että meidän velvollisuutemme on ottaa pakolaisia maahan inhimillisistä syistä, eikö järkevintä ole yrittää sopeutua ja yrittää löytää asian hyvät puolet?
Ittees kiusaat ku paat hanttiin.
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Viesti Kirjoittaja Think »

Mylwin kirjoitti:
Noriyumi kirjoitti:
McJanne kirjoitti:Höhö, minusta svenskatalandebättrefolkissa on ihan mukavia ihmisiä, ei niitä tarvi dissata.
Mustakin. Mutta kaveri kertoi miten sen suomenruotsalaista muijaa sorsitaan. Esim Finnkinon puhelimessa löi luurin korvaan kun se halusi varata lipun ruotsia puhuten. Ja sitten par jätkää hurritteli sitä kadulla. En tiedä mitä muuta sitten se on kokenut, mutta noi ainaski.
Kyllä osa suomenruotsalaisista on ihan vapaahetoisesti eristäytynyt omiin kuppikuntiinsa ja purjehduskerhoihinsa. Tosin vain se näkyvä, itsestään meteliä pitävä osa.
Sama juttu tuolla muutamissa rannikkokylissä ja taajamissa. Yritäpä puhua suomea kaupassa, niin saat lähinnä vihaisia katseita.
Mylwin kirjoitti:Kunnon finlandssvenskanit puhuvat kohteliaasti sitä kieltä, millä tulevat parhaiten ymmärretyksi eivätkä yritä kielilakiin nojaten väänää väkisin jonkun härmäläisen kanssa ruotsiksi.
Juuri näin. Tätä ei vaan osata kummallakaan puolella taistelurintamaa. Väkisin väännetään omaa kieltä, vaikka henki menisi: "Minä kun en mitään Ruotsia/Suomea ala puhumaan kun MINUN kieleni on kuitenkin virallinen kieli tässä maassa...prkl"
Ovela kuin orgasmi
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Multiku-ku-kulti-murupusu-kulttuurista

Viesti Kirjoittaja Think »

Noriyumi kirjoitti:
Katto Kassinen kirjoitti:
SnapaHead kirjoitti:Olisi todella mukava tietää mitä rikasta ja hyvää Konkreettisesti monikulttuurisuudesta on seurannut Ruotsille, Hollannille, Ranskalle ja Tanskalle? Mitä hyvää siitä tulee koitumaan Suomelle? Siis todella konkreettista mukavaa, jonka normaali järkevä ihminen käsittää?
Konkreettisesti, ainakin silmänruokaa löytyy muista mainitsemistasi maista suomea huomatttaavasti enemmän. Esimerkiksi ruotsissa on ihan hemmetin kauniita mulattityttöjä mielinmäärin. Kyllä siinä on naisista pitävälle miehelle syytä jo kerrakseen kannattaa monikulttuurisuutta, jos saadaan suomen persjalkageenejä muutettua kauniimpaan suuntaan.
Suomalaisia naisia pidetään maailmalla kauniina, ja enemmän Suomesta on tullut menestyviä naismissejä ja -malleja kuin miesmalleja. Onko suomalainen mies tunnettu maailmalla hyvänä rakastajana ja seksioriina? :twisted:

MITÄ sinä voisit antaa mustille naisille jotka ovat tottuneet mustiin jättimunaisiin machomiehiin? No kaipa sulla jotain annettavaa on. voithan kokeilla mustia Suomessakin. Onhan täällä esim. somalinaisia ja voit heruttaa niiltä...
Ihan mielenkiinnosta Noriyumi: KaKa:n (sori, oli pakko :wink: ) kommentti oli asiallinen ja liittyi vieläpä aiheeseen. Mikä siinä oli se osuus joka sai sinut puolustelemaan suomalaisia naisia (mielestäni ihan turhaan)? Vieläpä tavalla jolla se suomalainen nainen nostetaan korokkeelle ja se suomalainen mies (puhumattakaan kommentin kirjoittajasta) hakataan mahdollisimman alas maan rakoon........joka taas ei liittynyt itse aiheeseen pätkääkään.

Tai sitten satiiri/ironia/whatever meni vain minulta ohi...korkealta ja kovaa.
Ovela kuin orgasmi
Pehmovanukas

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

SnapaHead kirjoitti:Uusia veronmaksajia en suostu listaan lisäämään kun en todellakaan ymmärtänyt mitä tarkoitit? Jos vaikka senkin selventäisit? Eniten kiinostaa tietää mille aloille?
Varsinkin jos puhutaan nettoveronmaksajista. Kyllähän opiskelijakin veroa maksaa opintotuestaan.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Kansainvaelluksia on ollut aina.
Tulee ne kumminkin, hyvä että edes jotenkin säännöstellään. Jos otettaisiin vain väkeä joita todella tarvitaan työvoimaksi?
Onko maahanmuuttajista muuta haittaa kuin muutama kymmenen ryöstelevää somalia Helsingissä, nekin nyt häkissä? Täälläpäin on niin vähän neekereitä. Turkkilaisilla kyllä hyvät pizzamestat, tuossa kulman takana.

Kulttuurien sekoittamisesta tuli jo maailmanmusiikkibuumin aikaan mieleen, että mites sitten kun ne on sekoitettu ja joka bändillä didgeriduu tai irlantilainen säkkipilli? Missäs se vieraiden kulttuurien eristäytyneisyytenn perustuva alkuvoima sitten enää on? Missä eksoottisuuden taika?

Sitten alettiin puhua, että ollaan "eurooppalaisia". Minulle ei "eurooppalaisuus" ole koskaan merkinnyt mitään, pikemminkin se on ahdistava rajoite verrattuna koko maailman katsomiseen, henkiseen maailmankansalaisuuteen. Ja saattoi sitä kuunnella brittimusiiikkia, juoda italialaista viiniä ja ostaa belgialaisia sarjakuvia ennen pinnisteltyä "olen eurooppalainen" -hypetystäkin.

Suomessa ei ole oikeasti vahvaa kansallista kulttuuria. Ei sitä ole se, että koulussa puhutaan Sibeliuksesta ja luetetaan Kalevalaa ja Kiveä. Ei ne merkkaa enää mitään tosielämän identiteetille. Tämä ei sitäpaitsi koskaan ole ollut kulttuuria luova kansa, vaikka kansallismielisyyden noustessa herrasväki on niin aikoinaan halunnut uskoa. Tylsää junttirahvasta ilman omaa sielua tämä on.

Jossain Hesassa hieman vituttaa tosiaan ne inkapiipittäjät Aleksilla tai yksittäiset näyt, miten puistossa treenataan jotain ihme Capoieraa. Rastatukkia, skinejä, punkkarinharjoja, kaikki muualta. Kaiken huippu "tribaalitatuoinnit" mihin heimoon nämä suomalaiset sitten muka kuuluu? Yksi treffaamani misu palvoi pieniä hindujumalapatsaita. Ja perähikiälläkin Suomen nuoriso kulkee köyhien jengineekerien tapaan isoveljeltä jääneen näköisissä vaatteissa, joissa kuitenkin muodikas brändilogo. Ja kuuntelee musikkia amerikan gettojen ongelmista.

Valmiina sirpaleina otetaan tuota kamaa sellaisenaan, ja se sitten näkyy joka paikassa. Ei paljoa aitoa suomalaisuutta, ei edes sulautusta Suomen omaan kulttuuriin. Jos Suomella siis sellaista onkaan.
Viimeksi muokannut Gattaca, 08.05.2006 17:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Pehmovanukas

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Gattaca kirjoitti:Kansainvaelluksia on ollut aina.

Valmiina sirpaleina otetaan tuota kamaa sellaisenaan, ja se sitten näkyy joka paikassa. Ei paljoa aitoa suomalaisuutta, ei edes sulautusta Suomen omaan kulttuuriin. Jos Suomella siis sellaista onkaan.
Rooma on hyvä esimerkki siitä, mitä tekee kansainvaellus johon ei puututa.

Ja mitä tulee suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisuuteen, niin eihän sitä voi ollakaan kansalla joka jatkuvasti vähättelee itseään. Ei, meillä ei ole omaa kulttuuria, vaikka jokainen voi sanoa 1001 asiaa jotka ovat liitettävissä vain ja ainoastaan suomalaisuuteen. Ei, meillä ei ole identiteettiä, vaikka meillä on itsenäinen kansallisvaltio jossa puhutaan pääosin yhtä kieltä, jota ei muualla puhuta. Ei, meillä ei ole kulttuuria, vaikka kulttuurielämässäkin meillä on huippuedustajia maailmalla. Ei, meillä ei ole edes omaa musiikkia, vaikka 10 myydyimmän levyn listalla on aina 5-8 kotimaisella kielellä laulavaa artistia.

Ei meillä ole mittään. Mennään kannon taakke piiloon häpeämään.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Kielen erikoisuus se on meille oman identiteetin antanut.
Mutta mitä ihmeen erityisen "suomalaista" on HiMissä, Nightwishissä, Rasmuksessa, suomalaisissa formulakuskeissa tai NHL-pelaajissa, Wagneria kirkuvissa oopperalaulajissa?
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Viesti Kirjoittaja Think »

Gattaca kirjoitti: Mutta mitä ihmeen erityisen "suomalaista" on HiMissä, Nightwishissä, Rasmuksessa, suomalaisissa formulakuskeissa tai NHL-pelaajissa, Wagneria kirkuvissa oopperalaulajissa?
Mitä ihmeen italialaista on Pavarottissa?
Mitä ihmeen amerikkalaista on Clint Eastwoodissa?

:?:
Ovela kuin orgasmi
Pehmovanukas

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Gattaca kirjoitti:Kielen erikoisuus se on meille oman identiteetin antanut.
Mutta mitä ihmeen erityisen "suomalaista" on HiMissä, Nightwishissä, Rasmuksessa, suomalaisissa formulakuskeissa tai NHL-pelaajissa, Wagneria kirkuvissa oopperalaulajissa?
Just eilen joku ulkomainen popgüldyyrhörhö sanoi Nightwishin videosta julkkisesti teleevisiossa, että olipas suomalainen musavideo. Suomalaista on myös just raskaampi, melankolishenkinen vientimusiikki. Ei sitä kovin monessa paikassa tehdä, eikä missään yhtä hyvää. Omaleimaista kaikkien muiden paitsi tollasten oman pesän bashaajien päässä.

Totta kai kieli on osa identiteettiä, koska kieli on kaiken ajattelun ja kulttuurin perusta. Eskimoista tekee eskimoita myös se, että on vaikkapa 300 eri sanaa erilaisille lumisateille.

Valitettavasti suomalaisuuteen kuuluu yhtenä osana myös itsensä aliarvioiminen ja jatkuva huolehtiminen siitä, mitä ne muuta mahtaa meistä ajatella.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Verratkaa vaikka toisen pienen kansan,
irlantilaisten panosta ja näkyvyyttä omalta kulttuuripohjaltaan. Musiikki, nykyään Riverdance, kaikkien tunnistama stereotypia punakasta, tappelevasta irkusta. Viskit. Kansantarut pikkuväestä.

Tai skotit.
Säkkipilli, kiltit, sotainen menneisyys miekkoineen. Viskit tietysti :D

Tai norskit.
Ulkoilmakansaa, valaanpyytäjiä, turskankolkkaajia, viikinkien jälkeläisiä.

Islantikin.
Mystiikkaa, maahisia, Björk :D

Voinette keksiä myös Kreikasta, Portugalista, jopa Tanskasta.

Suomalaiset?
No ne juo paljon viinaa tasamaan mökeissään, saunoo ja syö sinistä lenkkiä sekä jälkiruokaa joka näyttää paskalta, kuuntelee Katri Helenaa sekä Mattia ja Teppoa. Jaa onhan meillä eukonkanto. Ai hurja.

Maailmansukseet sitten LAINAtyyleillä meillä, ei paljon mitään omintakeista ole saatu kaupaksi tai muutenkaan ihannoiduksi tuolla maailmalla. Ehkä sitten on Kalevalaheviä ja muuta, mutta niin kauas sovellettu alkuperäisestä suomalaisuudesta, että suomalaisuus vain mausteena.
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Viesti Kirjoittaja Think »

Pehmovanukas kirjoitti: Valitettavasti suomalaisuuteen kuuluu yhtenä osana myös itsensä aliarvioiminen ja jatkuva huolehtiminen siitä, mitä ne muuta mahtaa meistä ajatella.
Gattaca kirjoitti: Suomalaiset?
No ne juo paljon viinaa tasamaan mökeissään, saunoo ja syö sinistä lenkkiä sekä jälkiruokaa joka näyttää paskalta, kuuntelee Katri Helenaa sekä Mattia ja Teppoa. Jaa onhan meillä eukonkanto. Ai hurja.
Eipä olisi voinut Pehmisvanu olla enää paremmin oikeassa!
Ovela kuin orgasmi
Aito_Johanna

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Gattaca kirjoitti:Verratkaa vaikka toisen pienen kansan,
irlantilaisten panosta ja näkyvyyttä omalta kulttuuripohjaltaan. Musiikki, nykyään Riverdance, kaikkien tunnistama stereotypia punakasta, tappelevasta irkusta. Viskit. Kansantarut pikkuväestä.

Tai skotit.
Säkkipilli, kiltit, sotainen menneisyys miekkoineen. Viskit tietysti :D

Tai norskit.
Ulkoilmakansaa, valaanpyytäjiä, turskankolkkaajia, viikinkien jälkeläisiä.

Islantikin.
Mystiikkaa, maahisia, Björk :D

Voinette keksiä myös Kreikasta, Portugalista, jopa Tanskasta.

Suomalaiset?
No ne juo paljon viinaa tasamaan mökeissään, saunoo ja syö sinistä lenkkiä sekä jälkiruokaa joka näyttää paskalta, kuuntelee Katri Helenaa sekä Mattia ja Teppoa. Jaa onhan meillä eukonkanto. Ai hurja.

Maailmansukseet sitten LAINAtyyleillä meillä, ei paljon mitään omintakeista ole saatu kaupaksi tai muutenkaan ihannoiduksi tuolla maailmalla. Ehkä sitten on Kalevalaheviä ja muuta, mutta niin kauas sovellettu alkuperäisestä suomalaisuudesta, että suomalaisuus vain mausteena.
Voiko näin urpoa postausta ollakaan? Onko tämä provo? :?
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Aito_Johanna kirjoitti: Voiko näin urpoa postausta ollakaan? Onko tämä provo? :?
No mitä positiivista, suorastaan myyttistä imagoa suomen kansalla muka on tuolla ulkona?
No joo, sisu. Kovin yleisluontoista.
Muotoilu, mutta sekin jo mennyttä aikaa. Sitäpaitsi aika harvojen harrastamaa, vaikka Kalevalakoru jossain leffassa voi vilahtaa.
Puhdasta luontoa on muuallakin.
Tuskin Nokian puhelimet suomalaiskansallisuutta henkii.

Mitään sellaista, että Braveheart tai Zorba Tai Crocodile Dundee tai Isä Camillo -tason juttuja filmattaisiin täällä, niin että yleisö maailmalla heti tajuaa että tuo on jotain suomalaista ja peräti innostuu? Äh... Kalevala vosi olla, olkoon :D Kaurismäetkin on low-key synkistelyä, ei todellakaan mitään glooriaa.

Miettikää nyt mitä on suomalainen kansantanssi ja musiikki. Siirtomaaherroilta varastettua katrillia ja eunukkimaistä hillittyä köpöttelyä :D

Missä on Ison Antin puukko-do?
Onko kalakukko yhtä kuuluisaa kuin haggis?

Strereotyyppistä provoa tavallaan. mutta kertokaa mulle.

Osansa toki, että monista muista pienistä kansoista on lähtenyt enemmän siirtolaisia kuin meiltä. Irkuistakin tosi paljon nälänhätien aikaan.

Mutta saisko mistään aitosuomalaisesta kultuurista edes irti sellaista munaa kuin vaikka irkuista tai kreikkalaisista, sisilialaisista mafiamiehistä nyt puhumattakaan?
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Herra Manala

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Gattaca kirjoitti:Verratkaa vaikka toisen pienen kansan,
suomalaisten panosta ja näkyvyyttä omalta kulttuuripohjaltaan. Musiikki, nykyään melodista oopperarokkia, kaikkien tunnistama stereotypia punakasta, tappelevasta finskistä. Kossu. Kansantarut seitsemästä runkkarista.
Ei hemmetti. Ihan paskaa. Joku vitun kantele-vittu. Vittu haloo sauna. Irlantilaisilla on sentään pubi ja viski. Heittävät vittu tukkiakin ruutuhameessa skotlannissa. Kyllä siinä on sellaista kulttuuriperimää että oksat pois. Vesihiisi sihisi hississä. Hävetään vittu vähän.

Siis sitä että meillä on tollasia urpoja jotka vielä asuu mutsin ja faijan luona, ja kirjoittaa noin mieleltään köyhiä postauksia.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Herra Manala kirjoitti:
Gattaca kirjoitti:Verratkaa vaikka toisen pienen kansan,
suomalaisten panosta ja näkyvyyttä omalta kulttuuripohjaltaan. Musiikki, nykyään melodista oopperarokkia, kaikkien tunnistama stereotypia punakasta, tappelevasta finskistä. Kossu. Kansantarut seitsemästä runkkarista.
Ei hemmetti. Ihan paskaa. Joku vitun kantele-vittu. Vittu haloo sauna. Irlantilaisilla on sentään pubi ja viski. Heittävät vittu tukkiakin ruutuhameessa skotlannissa. Kyllä siinä on sellaista kulttuuriperimää että oksat pois. Vesihiisi sihisi hississä. Hävetään vittu vähän.

Siis sitä että meillä on tollasia urpoja jotka vielä asuu mutsin ja faijan luona, ja kirjoittaa noin mieleltään köyhiä postauksia.
No saatana kysy niiltä irkuilta tai skoteilta tai krekuilta tai vittu portugalilaisilta saati USAssa, mitä "suomalaisuus" tuo heille mieleen. Varmaan tulee vuolaasti myyttiä muustakin kuin saunasta? :lol:
Ai ni, eikös sekin ole useimmiten ruotsalainen keksintö ja joulupukki asuu pohjoisnavalla? :D

Ja jos alle kolmekymppiset rokinkuuntelijat tuntee jonkun Nightwishin tai HiMin, se ei varsinaisesti edusta kansojen syvien rivien tietämystä tai kiinnostusta.

Mutta kysypä sitten muuallakin kuin emämaassaan vaikka irkuista tai skoteista tai krekuista, italiaanoista tai vaikka norskeista tai sveduistakin, niin johan löytyy enemmän sanottavaa kuin suomen sauna ja viina ja vanhemmilla Winter War.

Conaninkin koko Suomijutun clou oli siinä, että kukaan siellä ei ole Suomesta niin pätkääkään kiinnostunut. Ja siitä turhuudesta revittiin mukahehkutusta. "There´s nothing to do, nothing to see". Ei mitään vitsiä jos sama olisi tehty vaikka Ruotsista.
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Pehmovanukas

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Gattaca kirjoitti:Mutta kysypä sitten muuallakin kuin emämaassaan vaikka irkuista tai skoteista tai krekuista tai vaikka norskeista tai sveduistakin, niin johan löytyy enemmän sanottavaa kuin sauna ja viina ja vanhemmilla Winter War.
Kannattais käydä joskus siellä ulkomailla, niin tietäisi edes mistä puhuisi. Ei tarttis vetäistä esimerkiksi Hollywoodin amerikkalaista amerikkalaisemmaksi romantisoimaa kansantarinaa jonain kulttuuritekona. Suomalaisten kirjoitettu historia ei ole kovinkaan pitkä ja kansallisvaltiona Suomi on hyvin nuori. Siitä huolimatta meillä on maan kokoon nähden hyvin positiivinen tunnettuisuus ja omaleimainen, elinvoimainen kulttuuri. Esimerkiksi suomalainen muotoilu ja arkkitehtuuri ovat kohtuullisen hyvin tunnettuja ja varsin arvostettuja.

Se niin vitusti bashaamasi kalevala ja siihen liittyvät muinaistarinat ovat sitä ihan samaa kansanperinnettä kuin ne joidenkin muiden maahiset ja örkit. Tästä hyvin dokumentoidusta ja rikkaasta kansanperinteestä ollaan meille aika monessa paikassa kateellisia.

Ne niin hehkuttamasi skotit ja irkut ovat pääosin hylänneet gaelin ja iirin ja muuttuneet jonkinlaisiksi huonosti käyttäytyviksi pikkubriteiksi jotka elelevät takamailla ja vetävät viskiä pubissa silloin kun eivät jalkapallohuliganoi kylillä. Jostain syystä me emme soita balalaikkaa ja juo absolut vodkaa sitzeillä laulaen helan gåria vaikka olemme olleet kahden muun valtion alustalaisenakin. Kumma juttu. Oliskohan meillä kuitenkin jotain omaa?

Erikoista, että näet Björkin tekotaiteellisen englanniksi kiekumisen jonain ihmeellisenä Islantilaisena kulttuuritekona, kun taas Nightwishin lanseeraaman täysin uudentyyppisen musiikkigenren jonain lainatavarana. Tai se, että totaalisen kaupallistettu ja tuotteistettu kansanjoikutanssipop-meininki (riverdance) jotenkin poikkeaisi kaikkien muiden paikkojen kansajoikutanssimeiningistä edukseen? Jos suosiolla mitataan, niin siinä tapauksessa kantrimusiikki on helvetinmoinen gyldyyriteko.

Tai Australia ja Crocodile Dundee esimerkkinä? Junttila-Britannia, vankien siirtomaa esimerkkinä kulttuurisesta omaleimaisuudesta? Muah. Onko Fosters isompi kulttuuriteko kuin Lapin kulta? Onko haggis ällöttävämpänä isompi kulttuurijuttu kuin mämmi? Onko tällä mittarilla hurrien hapansilakka ruokakulttuurin huipentuma? Vaiko kenties ranskanperunat?
Aito_Johanna

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Gattaca kirjoitti:
No saatana kysy niiltä irkuilta tai skoteilta tai krekuilta tai vittu portugalilaisilta saati USAssa, mitä "suomalaisuus" tuo heille mieleen. Varmaan tulee vuolaasti myyttiä muustakin kuin saunasta? :lol:
Ai ni, eikös sekin ole useimmiten ruotsalainen keksintö ja joulupukki asuu pohjoisnavalla? :D
Gattacan viimeisin aivopieru edustaa (jälleen?) sellaista niin äärimmilleen kristallisoitunutta moukkamaisuutta, käsittämätöntä näköalattomuutta ja hölmöyttä, että vetää kyllä sanattomaksi. Ei tähän varmaan mitään kannattaisi vastata, koska tuloksena ei voi olla mitään muuta kuin :tiistai:
Mutta jos nyt sen verran, että annan pari lähdevinkkiä, jos aihe oikeasti kiinnostaa:
1) Kaiva esiin tammikuun tai helmikuun (en muista kumpi, ota itse selvää) HS Kuukausiliite. Jos isille ja äidille ei tule Hesaria, etsi kirjastosta. Siinä on juttu ulkomailla menestyneen ja arvostetun suomalaisen kirjailijan Arto Paasilinnan Ranskan-matkasta. Kertoessaan ranskalaisista Paasilinna-faneista juttu tuo varsin herkullisella tavalla esille, millaisena ranskalaiset Suomea ja suomalaisia pitävät ja miksi se heitä kiehtoo.
2) Toisten Suomi eli mitä meistä kerrotaan maailmalla. Toim. Hannes Sihvo. Atena Kustannus Oy. 1995
Herra Manala

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Gattaca kirjoitti:No saatana kysy niiltä irkuilta tai skoteilta tai krekuilta tai vittu portugalilaisilta saati USAssa, mitä "suomalaisuus" tuo heille mieleen. Varmaan tulee vuolaasti myyttiä muustakin kuin saunasta? :lol:
Ai ni, eikös sekin ole useimmiten ruotsalainen keksintö ja joulupukki asuu pohjoisnavalla? :D

Ja jos alle kolmekymppiset rokinkuuntelijat tuntee jonkun Nightwishin tai HiMin, se ei varsinaisesti edusta kansojen syvien rivien tietämystä tai kiinnostusta.

Mutta kysypä sitten muuallakin kuin emämaassaan vaikka irkuista tai skoteista tai krekuista, italiaanoista tai vaikka norskeista tai sveduistakin, niin johan löytyy enemmän sanottavaa kuin suomen sauna ja viina ja vanhemmilla Winter War.

Conaninkin koko Suomijutun clou oli siinä, että kukaan siellä ei ole Suomesta niin pätkääkään kiinnostunut. Ja siitä turhuudesta revittiin mukahehkutusta. "There´s nothing to do, nothing to see". Ei mitään vitsiä jos sama olisi tehty vaikka Ruotsista.
No voi jeesuksen urpo pässi epäloogisuuden persereikä. Maan ja kansan kulttuurilla, kulttuuriperimällä etc. ei ole yhtään mitään vitun tekemistä sen kanssa, että jotkut jenkkipellet ja vastaavat ovat aivan helvetin kuutamolla siitä mitä oman pienen plänttinsä ympärillä tapahtuu. Ketä kiinnostaa mitä joku irkku tai skotti tai kreikku tai vittu-portugalilainen tietää siitä missä suomi on ja mitä suomalaisuus on? Minä en tiedä paskaakaan suurimmasta osasta maailman eri kansojen kulttuureista ja kulttuuriperimistä, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, ettei niitä ole olemassa, niinkuin löyhäpäisellä logiikallasi yrität inttää.

Yritä nyt käsittää että kulttuuri ja kulttuuriperimä ovat eri asia kuin matkailumainos ja itsensä esilletuominen "kansan syvien rivien" keskuudessa.

Ja kerrohan nyt ihmeessä miksi se Conan-vitsi olisi ollut niin paljon surkeampi Ruotsista? Mitä Ruotsilla on sellaista josta Ruotsin kulttuurihistoria tunnetaan? Kuningas? Swedish meatballs (=suomalaiset lihapullat)? Swedish bastu (=suomalainen sauna)? Swedish julgubben (=suomalainen joulupukki)? Suuret sotasaavutukset? Hä? Kerro nyt jotain konkreettista, mikä tulee Ruotsista ja on yleisesti omaksuttu muihin kulttuureihin sisälle?
RolloTomasi

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Lordista oli viikko sitten juttu joko New York Timessa tai Los Angeles Timesissa, en muista kummassa. Jos jotakuta kiinnostaa...
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

RolloTomasi kirjoitti:Lordista oli viikko sitten juttu joko New York Timessa tai Los Angeles Timesissa, en muista kummassa. Jos jotakuta kiinnostaa...
Niinhän siitä on ollu joka puolella maailmaa.
On niin kauhia haloo kun osallistuvat Euroviisuihin :roll:
Vastaa Viestiin