Mårkkis-taagi muanantae
- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
Jaa, hieno päivä sukeutui sitten lopulta. Vietin arvokkaassa seurassa laadukkaita piknik-hetkiä Ullan-linnan-mäellä (lol). Jonotin kuselle puoli tuntia ja siitä sain maalaispisteitä. En mie ilkee kusta maastoon!
Exääki moikkasin tossa ohimennen kotiapäin tullessa. Ihme ettei harmistuttanut puolin eikä toisin. Oli kuulemma myös ollu tähtitorninmäjellä.
Kaikkiko siellä tänään on luuhannu?
Mitähä hittoa. Aini, pesen pyykkiä raivolla ja pitäs käydä katsomassa tokko vihdoin tulisi lämmintä vettä (kaupungin miehethän tunnetusti tekee hurjana savottaa pyhien aikaan).
Päivän iloiset uutiset:
1) toinen alivuokralainen on jo apinan raivolla hullunkiilto silmissä pakkaamassa huomenna (ajallaan
) tapahtuvaan muuttoonsa. En voi sanoa muuta kuin että sydämeni pohjasta onnea uuteen kotiin ja pitkää elämää hänelle.
2) edelleen vakuuttelut siitä että en ole paskin ihminen maailmassa jatkuivat. Tuntuspas joskus siltä oikeasti.
3) paikallistuntemukseni keskustan alueelta soi kovan boostin, en olisi ikinä uskonut osaavani jonnekkin kukkulalle :>
Exääki moikkasin tossa ohimennen kotiapäin tullessa. Ihme ettei harmistuttanut puolin eikä toisin. Oli kuulemma myös ollu tähtitorninmäjellä.
Kaikkiko siellä tänään on luuhannu?
Mitähä hittoa. Aini, pesen pyykkiä raivolla ja pitäs käydä katsomassa tokko vihdoin tulisi lämmintä vettä (kaupungin miehethän tunnetusti tekee hurjana savottaa pyhien aikaan).
Päivän iloiset uutiset:
1) toinen alivuokralainen on jo apinan raivolla hullunkiilto silmissä pakkaamassa huomenna (ajallaan

2) edelleen vakuuttelut siitä että en ole paskin ihminen maailmassa jatkuivat. Tuntuspas joskus siltä oikeasti.
3) paikallistuntemukseni keskustan alueelta soi kovan boostin, en olisi ikinä uskonut osaavani jonnekkin kukkulalle :>
Kirjoitan tätä alasti
- mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
Typerä kissa palautettu takaisin kotiosoitteeseensa. Kukkasetki pyynnöstä kasteltu.
Näin niiqu krapulapäiväksi ei paskempi viilis. Olosuhteet ja ikävä huomioonottaen.
Näin niiqu krapulapäiväksi ei paskempi viilis. Olosuhteet ja ikävä huomioonottaen.
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
Hmmm. Kaiken kaikkiaan vaikka vietinkin ennätyslaiskan ja -rauhallisen vapun, jäi sellainen olo että olisi pitänyt olla sosiaalisempi. Nyt vaan jotenkin kaikki valinnat ja tapahtumat johtivat peräjälkeen siihen että jäin suunnilleen kaikesta sosiaalisuudesta paitsi. Olisi pitänyt sitä, olisi pitänyt tätä.
No joo. Ei asiat huonosti oo. Hauskaa vapunloppua vaan te kaikki. Oon sosiaalinen sitten ensi kerralla.
No joo. Ei asiat huonosti oo. Hauskaa vapunloppua vaan te kaikki. Oon sosiaalinen sitten ensi kerralla.
Örf! Kotona... kai tää oli ihan hyvä päivä ajaa kapitaalista länteen ja suorittaa jarruremppa
Rehellisesti olisin kyl mielummin jäänyt vielä tovin tai kymmenen, mutta siitä huolimatta suurkiitokset wappusuralle. Tiedätte ketä ootte
Kohta nuks poks, kunhan saa vähän itteään rauhoitettua.

Rehellisesti olisin kyl mielummin jäänyt vielä tovin tai kymmenen, mutta siitä huolimatta suurkiitokset wappusuralle. Tiedätte ketä ootte

Kohta nuks poks, kunhan saa vähän itteään rauhoitettua.
Tää on semmonen iso projekti johon tuotannollisista syistä yleensä tarvii sekä uros- että naarastehtaan
ElanorRaven kirjoitti:Apua, aivan uskomattoman suloisia! Minäkin haluan nukkua karitsa kainalossaprosessi kirjoitti: Uusia pikkubääbääkuvia taas vino pino netissä http://www.palvelumaatti.fi/uusimmat.html

Olen minä jättänyt ne opintoni kesken ja mielenterveysongelmainen, vähän maatalon emäntäkin. Ikää on kuitenkin minullakin jo sen verran, että olen ehtinyt kaikenlaista. En olisi ehtinyt yhtään niin paljon, jos en olisi jättänyt niitä opiskeluja kesken, rahaa kun saa vain tekemällä työtä, ja elämäntapamaalaisuus on erittäin kallis harrastus. Vähänkin pidempään jatkunut masennuksen aiheuttama työkyvyttömyys olisi tuhonnut elämäni, yhteensä kolme vuotta sairaslomia velkaannutti todella pahasti, niitä velkoja makselen pitkään, eikä elintasoni todellakaan ole edes sinun tasollasi.Gattaca kirjoitti:Täh?
Oletko sinä tämä:
"liikeidean luoja, markkinointisuunnittelija, sisällönkehittäjä, visuaalinen suunnittelija ja ohjelmoija piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkällä ja monipuolisella kokemuksella mainonnan ja markkinoinnin alalta"
Mikä pettymys ja alemmuudentunto yhtäaikaa.
Eikö sun pitänyt olla matikan opinnot keskeyttänyt mielenterveyshaittoja kärsivä maatalon emäntä?
Ja sinäkin tietysty superkoodari ja ihmeolio, paitsi että ei ihme kaikki muut kuin minä Kityssä ovat. Ja vielä mainonnan ja markkinoinnin alalla?
Ihmeolio en ole, enkä myöskään supermitään, ihan yhtä tavallinen kuin kaikki muutkin. Paitsi etten selviä normaalista elämästä masentumatta. Siinä mielessä minäkin kai olen kookaburra, mutta käytän turhautuneisuuttani voimavarana, en suojamuurina.
Keikaus kirjoitti:Saanko mä joskus tulla lomittamaan teille?

Käsittämätön tapaus. Meidän tietääksemme terve Aku, joka oli vasta viisivuotias, oli yöllä kiivennyt kiinni ollutta ovea pitkin niin, että se oli etutassuilla saanut otteen oven päältä. Aamulla se roikkui yhden kynnen varassa ovea vasten, kuolleena.ElanorRaven kirjoitti:Voi, mitä hänelle kävi?Elukka kirjoitti:Ankeaksi vetää.
Taas täytyi käydä hautaamassa yksi navettakissoista. Vieläpä se kaikkein sosiaalisin ja ihmisrakkain tapaus.![]()
En tiedä, että oliko se vain tarttunut, eikä sen jälkeen päässyt irti ja sitten tukehtunut, vai oliko se järkyttynyt ja saanut sydänkohtauksen, vai mistä oikein oli ollut kyse. Puhuin asiasta eläinlääkärin kanssa, hän epäili diagnosoimatonta sydänvikaa tai aivoinfarktia, tai sitten jotain muuta äkillistä, joka oli aiheuttanut pahaa oloa ja siksi laittanut kissan kiipeämään tuolla tavalla, sillä Aku oli iso kissa, eikä pahemmin harrastanut seinillä kiipeilyä. Hän totesi myös, ettei hän usko tukehtumiseen, sillä kyllä muuten kunnossa olevan kissan olisi ainakin pitänyt voida saada yksi kynsi poikki, tai ainakin epätoivoisten yritysten olisi pitänyt näkyä jossain. Mutta mitään sellaista ei löytynyt, ei ovesta eikä kissasta.
Ilman ruumiinavausta syytä ei tietenkään saa selville, mutta toisaalta tieto ei toisi Akua takaisin, eikä tuo ole missään tapauksessa voinut olla mitään sellaista, joka olisi johtunut meistä ja olisi siten vaaraksi muillekin kissoillemme. Kynnestä kun voi tarttua ihan mihin tahansa, eikä talosta voi esim. poistaa ovia kokonaan.
Järkytys on suunnaton, varsinkin kun Aku oli loppuun asti kuin itse terveys, joten tietenkin sitä kuvitteli että sillä olisi ollut vielä vähintään kymmenen vuotta edessään.