Katsoin leffan
Kieltämättä olisin itsekin suonut näkeväni samanlaista realismia kuin Brad Pittin naama perunamuusiksi hakattuna "Fight Clubissa". Se ei olisi ehkä kuitenkaan sopinut elokuvan keveähköön yleisfiilikseen.WanhaPervo kirjoitti:george clooneyn naama on aivan siisti puolen tunnin siivouskomerossa tapahtuneen hakkaamisen jälkeen.
Hmm. Olet varmaankin oikeassa. Jos Clooney olisi ollut naama sohjona, niin se olisi pilannut leffan visuaalisen yleisilmeen.killkill kirjoitti:Kieltämättä olisin itsekin suonut näkeväni samanlaista realismia kuin Brad Pittin naama perunamuusiksi hakattuna "Fight Clubissa". Se ei olisi ehkä kuitenkaan sopinut elokuvan keveähköön yleisfiilikseen.WanhaPervo kirjoitti:george clooneyn naama on aivan siisti puolen tunnin siivouskomerossa tapahtuneen hakkaamisen jälkeen.
Return of the Living Dead
tuli vihdoinkin katsottua digiboksilta. Ei naurattanut, mutta olihan se tavallaan pikkunäppärä kauhukomedia, parempi sellainen kuin useimmat muut. Näyttää siltä että tällekin on tehty vaikka huru mykke jatko-osia, ihan viime vuosiin asti?
Eniten kiinnitin huomiota "Trash":iä näytelleeseen Linnea Quigley:hin (se alastomana keikkuloiva neiti), joka oli kovinkin muodollisesti pätevä. IMDB:n mukaan jonkinlainen B-elokuvien kuningatar 80-luvulta (näytellyt älyttömän monessa elokuvassa silloin), 157-senttinen taskuveenus. Olivatkohan oikeat?

Varsinkin b-kauhuleffojen kuningatar. Tai en minä näitä b-elokuviksi kutsu, minä kun antaisin Return of the Living Deadille aivan kevyesti viisi tähteä viidestä. Minäpä omistankin elokuvan jossa kyseinen neiti survoo huulipunapötkön nännistä sisään ja örähtää!hebuli kirjoitti:Eniten kiinnitin huomiota "Trash":iä näytelleeseen Linnea Quigley:hin (se alastomana keikkuloiva neiti), joka oli kovinkin muodollisesti pätevä. IMDB:n mukaan jonkinlainen B-elokuvien kuningatar 80-luvulta (näytellyt älyttömän monessa elokuvassa silloin), 157-senttinen taskuveenus. Olivatkohan oikeat?
Scarface
Pitkän tauon jälkeen dvd:ltä nähtynä tämä Brian De Palman kasaama nousu-kokkeliuho-tuho -saaga ei ole menettänyt hiukkaakaan tehoaan. Tony Montanan kiihkeä matka banaanilaivalta yeyo-bulvaaniksi sisältää lähes shakespearemaista draamaa sekä ennätyksellisen määrän fuck-sanoja. MTV Cribsiä katsellessa jokaisen räp-tähden seinältä näkyy löytyvän Arpinaama-juliste. Kertonee riittävästi kyseisen musiikkityylin arvomaailmasta.
Muutamia kuolemattomia lausahduksia:
"I always tell the truth, even when I lie!"
"Say hello to my little friend!"
| | | | [neljä valkoista viivaa viidestä]

Silent Hill
http://www.sonypictures.com/movies/silenthill/
Kyy lensin cesnalla jenkkilään katsoon tämän.
Mutta asiaan oli loppupeleissä ihan katseltava elokuva ottaen huomioon asian että on nakerrettu kasaan videopelistä. Välistä jopa jännitti aikuisten oikeasti.
Suosittelen kauhun/jännityksen ystäville.

JESSUS!!!!!!!!!1108 kirjoitti:Silent Hill
http://www.sonypictures.com/movies/silenthill/
Kyy lensin cesnalla jenkkilään katsoon tämän.
Mutta asiaan oli loppupeleissä ihan katseltava elokuva ottaen huomioon asian että on nakerrettu kasaan videopelistä. Välistä jopa jännitti aikuisten oikeasti.
Suosittelen kauhun/jännityksen ystäville.
Mii woooont!!!!
Kuten varmasti tiedät, ai äm a friik!
Onhan tuo jo näkynytkin kaikenmaailman trackereilla, mutta mitenkäs kuvan/äänenlaatu? Löytyykö subit?1108 kirjoitti:Silent Hill
http://www.sonypictures.com/movies/silenthill/
Kyy lensin cesnalla jenkkilään katsoon tämän.
Mutta asiaan oli loppupeleissä ihan katseltava elokuva ottaen huomioon asian että on nakerrettu kasaan videopelistä. Välistä jopa jännitti aikuisten oikeasti.
Suosittelen kauhun/jännityksen ystäville.
The Brood

1/2
Jonkinlainen Cronenberg-kausi meneillään kai. En oikeastaan tiedä, miksi tykkään katsoa miehen varhaisia elokuvia. Visuaalinen tyyli ei ole erikoinen, näyttelijävalinnat ovat niin ja näin (tässäkin elokuvassa miespäänosan esittäjä on kaikkea muuta kuin uskottava roolissaan), ohjaaja ei paneudu rakentamaan kiinnostavia tai edes sympatiaa herättäviä hahmoja vaan pohjaa elokuvansa kokonaan idealle, joka taas ponnistaa jokaisessa leffassa miltei samalta pohjalta. Silti mä vaan diggaan. Ja onhan näissä mukavan inhottavaa läträystä.
Tämä oli melkeinpä parempi toisella katsomiskerralla. Dvd:n takakannessa muuten selostetaan koko juoni ja tarina viimeiselle 10 minuutille asti. Järkevää.

Ostin eilen Elpan vaikutuksen alaisena sarjamurhaajaboksin, joka sisältää leffat Dahmer, Ted Bundy, The Manson Family ja The Hillside Strangler. Vain Gacy puuttuu näistä halpissarjamurhaajaleffoista, se pitänee siis vuokrata.
Vielä en ole katsonut ensimmäistäkään.
Vielä en ole katsonut ensimmäistäkään.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Ostin mä neljän leffan Matt Damon -boksinkin, mutta vain ja ainoastaan Dogman takia.1108 kirjoitti:Soot ihana.Lolita kirjoitti:sarjamurhaajaboksi
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Tuo on hyvä leffa. Vaikkakaan en ole sitä toista kertaa sen ahdistavuuden takia saanut katsottuakaan.Ebola kirjoitti:Kandee ostaa myös samaan syssyyn : http://www.imdb.com/title/tt0099763/Lolita kirjoitti:
Nyt mä varmaan tukehdun uteliaisuuteeni, kun Sisäministeriön internetpolitiikka estää minua saamasta haluamaani objektia. Mikä leffa se on!!??+bedlam kirjoitti:Tuo on hyvä leffa. Vaikkakaan en ole sitä toista kertaa sen ahdistavuuden takia saanut katsottuakaan.Ebola kirjoitti:Kandee ostaa myös samaan syssyyn : http://www.imdb.com/title/tt0099763/Lolita kirjoitti:
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Eilen Brokeback mountain. Leffasta löytyy tietoja tuolta edempää, joten jätän sen väliin.
Mä tykkäsin, oisin lopussa itkenytkin mutten kehannut (miksi, en tiedä). Tuntuu pahalta ajatella että joskus aikoinaan homoseksuaalisuus on ollut niiiin tabu. Sitä se on vieläkin, mutta silti hyväksytympää. Kamalaa ajatella, että jos rakastaa ja sitä ei voi näyttää kenellekkään...Kyllä minuu toi leffa kosketti.

Henry: Portrait of a Serial Killer. Taitaa irrota Anttilasta vitosen pintaan.Lolita kirjoitti:Nyt mä varmaan tukehdun uteliaisuuteeni, kun Sisäministeriön internetpolitiikka estää minua saamasta haluamaani objektia. Mikä leffa se on!!??+bedlam kirjoitti:Tuo on hyvä leffa. Vaikkakaan en ole sitä toista kertaa sen ahdistavuuden takia saanut katsottuakaan.Ebola kirjoitti: Kandee ostaa myös samaan syssyyn : http://www.imdb.com/title/tt0099763/
Saatana.
Ikinä en enää katso elokuvia, jotka ovat tällaisia koskettavia ja saavat melkein itkemään. Hemmetti, ei sovi egolle tällainen - parempi katsoa Conan The Barbarian uudestaan. Kahdesti.
In America. Iski takavasemmalta. Kaunis. Koskettava. Yksinkertaisesti elämänmakuinen.
Tällaiset hetken saavat aina muistamaan, mistä runopojat on tehty ja kiittämään - ettei kukaan ollut näkemässä hempeilyä.

The Manson Family
Yhtä isoa LSD-trippiä koko leffa. Ei ollut oikein kunnon juonta ja lisäksi oli jotain aivan aiheeseen kuulumattomiakin sivujuonteita. Ihan kakkaa. Pitänee lukea uudesta kultteja koskevasta kirjastani, mitä todella tapahtui.
Lisäksi Sharon Tatea esitti tosi halvan näköinen lumppu, vaikka todellisuudessa Sharon oli kaunotar. Lisäksi hänen murhaansa ei näytetty, vaikka muut puukotettiinkin lähikuvassa. Ehkä asiaan vaikutti pitkälle edennyt raskaus.
Tässä kaunotar:

Yhtä isoa LSD-trippiä koko leffa. Ei ollut oikein kunnon juonta ja lisäksi oli jotain aivan aiheeseen kuulumattomiakin sivujuonteita. Ihan kakkaa. Pitänee lukea uudesta kultteja koskevasta kirjastani, mitä todella tapahtui.
Lisäksi Sharon Tatea esitti tosi halvan näköinen lumppu, vaikka todellisuudessa Sharon oli kaunotar. Lisäksi hänen murhaansa ei näytetty, vaikka muut puukotettiinkin lähikuvassa. Ehkä asiaan vaikutti pitkälle edennyt raskaus.
Tässä kaunotar:

“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
The Hillside Strangler
Tämä keskittyi aika paljon muuhun kuin murhilla mässäilyyn. Elokuva käynnistyi hitaasti ja taustoja tapahtumille kuvattiin kauan ja hartaasti. Silti tyypit jäivät hieman pinnallisiksi. Kennyä esittäneestä C. Thomas Howellista ei aina tiennyt näytteleekö hän huonosti vai esittääkö hän feikkaavansa elokuvassa.