Aa, yksi ännä vaihtui ärräksi. Hih.WanhaPervo kirjoitti:Et lukenut pienellä painettua tekstiä, sinusta ei olisi vakuutusvirkailijaksi
Ei kulta näin
Re: Ei kulta näin
On kyllä aika lailla vaatekaappi täynnä, mutta ainahan sinne muutama riepu vielä saattaisi mahtuakin. Ja kyllä skorpparit kiinnostaa jeah.Herra Manala kirjoitti:jouden-za kirjoitti:Miten on Mana sun motoriikan kanssa..jokunen aika sitten hiukan sivuutin aihepiiriä ja yritin saada jonkinlaista infoo mm. sun motoriikasta. Kerropas nyt sedälle että kun olet noinkin nuori yms, niin miten rivakasti, taidokkaasti tai peräti kestoisesti sun vaikka lantio heiluu?No ensinnäkin pitää mennä hiukan ajassa taaksepäin..aikaan jolloin herra huusi kovaan ääneen moraalista saarnaa, siitä kuinka mun sexuaalinen käyttäytyminen on moraalitonta ja tuomittavaa. Noh kun aika sai ja herra Manalakin pääsi 11 kk:n tauon jälkeen taas pillun makuun, niin kaverista tuli melkein kertaheitolla kuningaspanija ja siis samoin muuttui ääni kellossa..hmm ihmeellistä eikö vaan, ja sanoisin vielä että olet kuin tuuliviiri jonka mielipiteet muuttuu tilanteen mukaan, vain kuten junioreilla yleensäkin.Herra Manala kirjoitti: Sait mut kiinni. Pakko myöntää, että motoriikastani ei ole jäljellä kuin kauhusta jäykistynyt paska, kun tajuaa että puppelipoikien grand old man on noin saatanan kiinnostunut omista sänkysuorituksistani.
Ja miten ylläoleva liittyy mihinkään, noh sitenkään että jos olet noin mieletön sextaaja jonka olen kirjoituksistasi antanut itselleni ymmärtää, niin voisin toki kuvitella sun olevan aikamoinen motoriikan haltija. Kerropas nyt nykyinen??! Mister Grazias mies vähän meille kaikille jotain mukavia juttuja ko-aihepiiristä?
Herra Manala kirjoitti: Miten on jouska sun vaatehuoneen laita? Löytyykö vai onko kaappitilaa vissiin ihan riittävästi? Skorpionit kiinnostaa, rite?
Ollaan vaan ja nautitaan
mustaenkeli kirjoitti:Suihin ottaessa mun mielestä on lähinnä kohteliasta/huomaavaista ilmaista ennen laukeamista, että kohta tulis.Georgina kirjoitti:Musta on aivan käsittämättömän raivostuttavaa jos tiedotetaan että nyt multa tulee, ihan kohta, ihan kohta, nyyyytt.....!!!
tekee mieli sanoa että älä? Hei en olis ikinä huomannut, hyvä kun kerroit.
Olen täysin samma mielipuolta ja eräänkin kerran tein ku daami sanos et voitko ystävällisesti sit sanoo ku tuut (et kerkii repii turpansa pois), noh tein kaikkeni että ei varmasti huomaisi ja ei huomannut vaikka saattaahan siinä kyrvässä joitain tulemisen merkkejä tullakin, mut ei siis huomannut ja kun vielä olin hänen päällään, siis nussin suuhun niin kait sitten sitä rakkauden hunajaa lensi sinne suuhun aika laillakin..ei tykännyt hmm en ymmärrä miksi.
Nii ja vielä kiittelin kaikesta kuten herrasmiehen kuuluukin.
Ollaan vaan ja nautitaan
-
- Kitisijä
- Viestit: 1233
- Liittynyt: 07.04.2006 0:01
Re: Ei kulta näin
...
Viimeksi muokannut -Superior-, 07.12.2006 23:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
Re: Ei kulta näin
Mutta eihän ihminen muutu ulosteeksi jos hän ei tajua omaa arvoaan eikä siksi arvosta itseään kamalasti? Eihän?-Superior- kirjoitti:Johtunee siitä, että todella arvostan itseäni. Enkä ole koskaan tavannut arvostaa paskaa.
Re: Ei kulta näin
Riippuu siitä keneltä kysytään. Jotkut osaavat nähdä itseluottamuksen puutteen ohi, toiset taas pitävät sitä automaattisesti merkkinä kaikinpuoleisesta huonoudesta.AarneAnkka kirjoitti:Mutta eihän ihminen muutu ulosteeksi jos hän ei tajua omaa arvoaan eikä siksi arvosta itseään kamalasti? Eihän?-Superior- kirjoitti:Johtunee siitä, että todella arvostan itseäni. Enkä ole koskaan tavannut arvostaa paskaa.
Re: Ei kulta näin
Jälleen kerran en ihan hahmota sarkasmiasi. Mutta ilmeisesti "hevosenturpa" oli sarkasmia? Neitihän kuuluu sarjaan naiset, jotka aiheuttavat miehille tilapäisen stuporin, rytmihäiriön ja neliraajahalvauksen yhdellä hunajaisella katseella. Ja millaisin seurauksin. Minäkin jouduin epähuomiossa karaokelavalle. Ihmekös tuo että olet kelvannut. Jos se taas ei ollut sarkasmia, ihmettelen arvostatko todella itseäsi.-Superior- kirjoitti:Itse olen yhtä poikkeusta lukuunottamatta kelvannut jokaiselle tuntemalleni miehelle, vaikka olen älyltäni alempaa keskitasoa oleva hevosenturpa. Johtunee siitä, että todella arvostan itseäni.
No, mullahan on autistireikiä aivoissani, ei tää oo eka kerta kun nokkeluudet jallittaa mua kybällä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 1233
- Liittynyt: 07.04.2006 0:01
Re: Ei kulta näin
...
Viimeksi muokannut -Superior-, 07.12.2006 23:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
Re: Ei kulta näin
Turskahti muuten kaffeet näytölle.-Superior- kirjoitti:Totesin ainoastaan, että ilkeistä miehistä kärsivä Fawkes ei ole vielä tajunnut, että vain harva asia on vastenmielisempää ja isompi turn-off kuin katkeroitunut, 16-vuotiaan minäkäsityksellä varustettu itseään miesvihansa välityksellä vähättelevä nainen.
*siivoaa*
Nimenomaan! Eikö nykyajan äijät ymmärrä yhdenillanjuttuja? Käy todella pistää joskus hermoon joku turha soittelu tai tekstailu.Ann kirjoitti:Soittelu seuraavana päivänä.
Oon tosissani tätä mieltä, vaik Ann ei ehkä ollukaan. Paitsi et just tuli mieleen, et eihän siit oo kauaakaan, ku höpöttelin tääl jotain et en harrasta irtoseksiä.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Mun numero on selvitetty, vaikkei kyseinen herra tainnut tietää etunimeäkään saatika että olisimme koskaan jutelleet. Kiinnostavinta tuossa oli, ettei kyseessä edes ollut kukaan Einari Epätoivoinen vaan ihminen, jonka ympärillä pyörii naisia ihan kirjaimellisesti riesaksi asti.par-sky kirjoitti:haasteellisuutta lisää etten yleensä kerro edes sukunimeäni
- Vartalon pituuden unohdus. Ei, suusta seuraava alaspäin ei ole sormeiltava kostea reikä, vaan siinä välissä on niskaa, rintoja, vatsa, erityisesti alavatsa ja kyljet (nam).
- Nylkyttäminen.
- Miesten (joidenkin siis, ei yleistystä) mielestä seksissä on kyse vain ja ainoastaan penetroinnista eli heti kun on vähänkin kosteaa tai edes sillä mallilla että syljellä pääsee, niin eiku menox.
- Heti seksin jälkeen ylösnouseminen, "mä tuon sullekin paperia, vai tuutko mun kanssa suihkuun?" ja television eteen meno.
- Hiljaisuus. Mä pidän siitä että pystyy sanoinkin viestittämään mikä tuntuu hyvältä, mistä ei pidä jne. Kaikista ärsyttävintä on ottaa suihin, ja jälkeenpäin mies sanoo että "mä en kyllä tykkää sitä kun sen tekee noin lujaa...". OLISIT SANONUT! Jotkut haluaa että sitä vaan lutkutetaan, toiset saa jo kun päätyä vähän imee, ja toiset taas tykkää kun sitä ahdetaan kunnolla deep throat-meiningillä, jotkut taas kiihottuvat hampaista. Helppoa ja molemminpuolin mukavampaahan se olisi, jos pienet hellävaraiset neuvot tulisivat itse aktin aikana. Kyllähän mäkin neuvon miestä kun herra hääräilee alakerrassa "ihan vähän vasempaan ja olen taivaassa...", eikä se tunnu pahalta.
- Nylkyttäminen.
- Miesten (joidenkin siis, ei yleistystä) mielestä seksissä on kyse vain ja ainoastaan penetroinnista eli heti kun on vähänkin kosteaa tai edes sillä mallilla että syljellä pääsee, niin eiku menox.
- Heti seksin jälkeen ylösnouseminen, "mä tuon sullekin paperia, vai tuutko mun kanssa suihkuun?" ja television eteen meno.
- Hiljaisuus. Mä pidän siitä että pystyy sanoinkin viestittämään mikä tuntuu hyvältä, mistä ei pidä jne. Kaikista ärsyttävintä on ottaa suihin, ja jälkeenpäin mies sanoo että "mä en kyllä tykkää sitä kun sen tekee noin lujaa...". OLISIT SANONUT! Jotkut haluaa että sitä vaan lutkutetaan, toiset saa jo kun päätyä vähän imee, ja toiset taas tykkää kun sitä ahdetaan kunnolla deep throat-meiningillä, jotkut taas kiihottuvat hampaista. Helppoa ja molemminpuolin mukavampaahan se olisi, jos pienet hellävaraiset neuvot tulisivat itse aktin aikana. Kyllähän mäkin neuvon miestä kun herra hääräilee alakerrassa "ihan vähän vasempaan ja olen taivaassa...", eikä se tunnu pahalta.
The great club outshines the individual, always and forever.
Olisiko ollut vähemmän mainitsemisen arvoinen asia jos tyyppi olisikin ollut Einari Epätoivoinen? Tai miksi tuo piti edes mainita?hermine kirjoitti:Mun numero on selvitetty, vaikkei kyseinen herra tainnut tietää etunimeäkään saatika että olisimme koskaan jutelleet. Kiinnostavinta tuossa oli, ettei kyseessä edes ollut kukaan Einari Epätoivoinen vaan ihminen, jonka ympärillä pyörii naisia ihan kirjaimellisesti riesaksi asti.par-sky kirjoitti:haasteellisuutta lisää etten yleensä kerro edes sukunimeäni
Oikeastaan vaan siksi, että oli pakko päästä lesoilemaan jonnekin tuolla kun ei irl kehtaa ja oikeasti olen ei-kovin-kummoisen-näköinen nössö hissukka ja silti mulle tapahtuu kerran elämässä jotain tuollaista! Tarkemmin ajateltuna, jos joku ei-psykopaatti epätoivoinen tekisi noin, se olisi vielä enemmän mainitsemisen arvoista, yleensähän epätoivoiset harvemmin pääsevät runsaista sanoista tekoihin paitsi jos heidän todellisuudentajunsa on jotenkin hämärtynyt (ymmärrän kyllä, että ihminen voi olla ujo eikä se ole rikos).segma kirjoitti:Olisiko ollut vähemmän mainitsemisen arvoinen asia jos tyyppi olisikin ollut Einari Epätoivoinen? Tai miksi tuo piti edes mainita?
Matkan maailman ympäri, ei takaisinpaluukiireitä!huima kirjoitti:5/5!!!!Elppis kirjoitti:- Vartalon pituuden unohdus.
- Nylkyttäminen.
- heti kun on vähänkin kosteaa tai edes sillä mallilla että syljellä pääsee, niin eiku menox.
- Heti seksin jälkeen ylösnouseminen, ja television eteen meno.
- Hiljaisuus.
Täydet pisteet, mitä mä voitin?
The great club outshines the individual, always and forever.
- LillyMunster
- Kitisijä
- Viestit: 2007
- Liittynyt: 15.08.2005 12:55
Whooooot!?!?!?!Bigmama kirjoitti:Pillupierut
Mikä vika pussy farteissa?
Ja "ei kulta näin"?? Onko sun kullalla pillu?
xD ja lisää niitä hymiöitä...
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Jaa Gattaca?hermine kirjoitti:Mun numero on selvitetty, vaikkei kyseinen herra tainnut tietää etunimeäkään saatika että olisimme koskaan jutelleet. Kiinnostavinta tuossa oli, ettei kyseessä edes ollut kukaan Einari Epätoivoinen vaan ihminen, jonka ympärillä pyörii naisia ihan kirjaimellisesti riesaksi asti.