Joskus kurkkaan ja toisten taas en. Rastitin siis kohdan kurkistan peilikaapin sisälle, olen nainen.
Minua ei haittaa jos joku kurkkaa omiin kaappeihini, seuraava periaate pätee myös minun luonani:
EveryWoman kirjoitti:ei minua haittaisi jos joku luonani vieraileva henkilö kurkistaisi minun peilikaappiini, jos minulla peilikaappi olisi. Jos sieltä löytyisi dildo, ja vierailija kuolisi järkytyksestä sydänkohtaukseen, niin itsepä olisi kuolemansa aiheuttanut.
Haluan kuitenkin tuoda julki tämän mielestäni tärkeän mielipuolen tästä asiasta:
On hyvinkin suuresti eri asia kurkata toisen kaappiin kuin penkoa niitä!!
En siis pidä kurkkaamista pahana. En myöskään sitä, että olettaa jossain kaapissa olevan jotain mitä tarvitsee ja sen sieltä ottaa. Penkomista en minäkään sulata ja sitä en siis itsekään harrasta. Jos ei ensi vilkaisulla esimerkiksi kaipaamaansa vessapaperirullaa tms löydä niin sitten voi sitä kysyä. Usein sitä kuitenkin löytyy lavuaarin alla olevasta kaapista tai muusta yhtä itsestään selvästä paikasta.
Tämä toimintamalli on varmaan minuun iskostunut jo siksikin, että eräässä vaiheessa elämää työskentelin säännöllisesti vieraiden ihmisten kodeissa ja siinä sitä sitten oppi olemaan ikään kuin kotonaan missä tahansa. Olis voinu joku silloisista työnantajista ihmetellä jos olisin jokaisen lusikan ja jauhotörpön kohdalla soittanut heille heidän omiin työpaikkoihinsa ja kysynyt missä mikin on ja vielä lupaa niiden käyttämiseen kun laitoin lapsille ruokaa
saira kirjoitti:Mulla oli nuorempana vihko, johon kirjoitin mieltä vaivaavat asiat, ja joskus myös kavereiden ja ystävien vaikeudet. Olipa myös "ystävä", joka ei osannut olla lukematta vihkoa, jonka kaivoi laukustani ollessaan vieraana ja ollessani muutaman minuutin poissa huoneesta... Ei hjuva... Eli nykyään ei ole tapana kirjoittaa ylös mitään, vaikka minulle itselleni se olisi helpoin tapa käsitellä asioita.
Tämä ei mene mun jakeluun, tässä menee se raja jossa katson ylitetyksi mun yksityisyyden rajan. En pysty käsittämään miksi joku näkee tarpeelliseksi lukea niin yhtään ainoata paperia, vihkoa tai kirjettä joka mun pöydälläni on, aivan sama onko se sitten siististi kuoren sisällä piilossa vai levällään pöydällä. Itse en lue toisten papereita, saatampa vaikka kääntää nurin jonkun paperin pöydällä jos koen, että en halua vahingossakaan nähdä mitä toisten ihmisten papereissa lukee (tällä taas viitaten tilanteisiin joissa olen ollut vieraiden ihmisten kodeissa joissa on kuitenkin pakko ollut toimia kuin kotonaan). Kenenkään käsilaukkua en myöskään menisi itse penkomaan ilman laukun omistajan kehotusta tai siihen lupaa ensin pyytämättä.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)