Miksi kuolema kiehtoo niin paljon? Ja miksi ihminen välttämättä haluaa nähdä kaikkia kuolemaan liittyviä kauheuksia, vaikka ne tuntuu pahalta? Katsoin äsken videon siitä, kun al-Qaida leikkasi amerikkalaiselta siviililtä pään irti. Siitä varmaan tulee sitten painajaisiakin nähtyä...
Kuolema on osa elämää, enkä ymmärrä miksi sitä pelätään, peitellään tai ajatellaan, ettei se jotenkin kuitenkaan kosketa itseä.
Kuolema on rehellinen ja tasa-arvoinen.
Kuolema korjaa kaikki, elämä ei ole lähellekään niin reilu.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
How does it feel when you're dead inside
Lost someone to the other side
Felt so bad 'cause you didn't cry
Couldn't shed a tear cause you're dead inside
How does it feel when you're cold inside
Emptiness constant at your side
Freezing ever secret thought you hide
Motionless, frozen hell design
How does it feel when you're lost and blind
Loneliness is your only guide
And how dies it feel when you're black inside
Numbness calls from your inner eye
Kuolema on arvaamaton, tämän olen jälleen saanut todeta tänä keväänä.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
