Kirja laimensi leffan ja päinvastoin

killkill · Viesti Kirjoittaja **killkill** » 07.04.2006 9:33

Bliss kirjoitti:Vastalauseen vastalause!!
Leffat ei ollu mistään kotoisin, tai sitten mulla on vaan harvinaisen vilkas visuaalinen mielikuvitus.

"Overruuuuld! *pang pang pang* Hiljaa tai tyhjennän salin!"

Carrie nimenomaan oli pirun visuaalinen leffa [vähän liiankin], eikä mielestäni leffaversiosta puuttunut mitään olennaista, mitä kirjassa olisi ollut. Voi tietty olla, että mies ja nainen käsittelevät kyseisen aiheen vähän eri tavalla - semminkin kun miehellä ei ole samoja omakohtaisia kokemuksia - vaikka murrosiän kehossa aiheuttamat muutokset olivatkin aika raju juttu.

Christine-kirjassa autoon ilmestyi jossain välissä edellisten omistajien mätäneviä haamuja kummittelemaan. Mielestäni ohjaaja Carpenter toimi oikein, kun jätti ne pois. Kauhufiilis välittyi paljon paremmin, kun mörkönä toimi eloton teräs- ja kromihirviö eikä joukko muovioksetuksia.

Referois vähän, millä tavalla sinun mielikuvituksesi piirsi nuo kaksi kirjaa?

"Kummisetä" siirtyi mielestäni kirjasta kankaalle aika nätisti, vaikka mammuttimaisesta teoksesta paljon tavaraa olikin jätetty kuvaamatta.
"Papillon" taas oli filminä [loistavaan kirjaan verrattuna] niin järkyttävän, absoluuttisen PASKA, että Henri Charrieren housuissa minä olisin käynyt vetämässä koko tuotantotiimiltä kalsarit korviin!

Bliss · Viesti Kirjoittaja **Bliss** » 07.04.2006 10:51

killkill kirjoitti:Referois vähän, millä tavalla sinun mielikuvituksesi piirsi nuo kaksi kirjaa?

Sepä ei olekaan niin helppoa. Kirjaa lukiessa mielikuvitus luo henkilöille tietynlaisen ulkomuodon, samoin tapahtumapaikoille, kirjasta saatavien kuvausten perusteella. Todennäköisesti jokainen lukija piirtää ne mielessään hiukan eri tavalla. Elokuvan käsikirjoittajan, ohjaajan ja castingin näkemys noista jutuista on ollut omastani poikkeava, siksi leffaversiot eivät ole miellyttäneet just minua. Ja tietysti aina jurppii, kun käsikirjoituksesta on sit pakko jättää pois jotain tiettyjä kirjassa olevia juttuja. Mä tavallaan katson pään sisällä ihan omaa elokuvaa kirjoja lukiessani. (Kuulostaapa jakomieliseltä...)
Täydellisen visuaalinen mielikuvitus on enimmäkseen ihan kiva asia, mutta toisinaan kamala riesa. Ja nykyään pyrin välttämään elokuvia, joiden tarinan olen kirjana lukenut.

killkill · Viesti Kirjoittaja **killkill** » 07.04.2006 10:53

Bliss kirjoitti:Täydellisen visuaalinen mielikuvitus on enimmäkseen ihan kiva asia, mutta toisinaan kamala riesa

Kuulostaa mefistolaiselta, mutta minä myisin sieluni sellaisesta. Omat """graafikontaidot""" kun ovat kovin vajavaiset.

Eiköhän tuo "päänsisäinen elokuva" ole ihan normaali ilmiö lukiessa. Mulla ainakin pyörii - jos ei ihan IMAX-tasoisena, niin Lumieré-veljesten kameralla kuvattuna kuitenkin

AarneAnkka · Viesti Kirjoittaja **AarneAnkka** » 07.04.2006 13:37

killkill kirjoitti:mefistolaiselta

Tä? Tuolle termille ei kuukle ja vikipediakaan löytänyt mitään selitystä. Sivistä mua!!!!1

killkill · Viesti Kirjoittaja **killkill** » 07.04.2006 13:47

AarneAnkka kirjoitti:mefistolaiselta

Mutulla vetelin, mutta onneksi verkko bäkkää:

Wiki tietää
Viittasin lähinnä tuohon Klaus Mannin kirjaan - jota en ole lukenut. Tarkempi ilmaus olisi ollut toki faustinen

"The story concerns the fate of a learned gentleman named Faust, who in his quest for forbidden or advanced knowledge of material things, summons the Devil (represented by Mephistopheles, often also referred to as Mephisto), who offers to serve him for a period of time, at the cost of his soul."

Eli kyseessä tarina, josta lukemattomia eri variaatioita... yksi esimerkki bluesvirtuoosi Robert Johnson, jonka väitettiin saaneen soittotaitonsa vihtahousulta vaihtokaupassa sieluunsa [kts Walter Hillin elokuva "Crossroads"]

Syanid · Viesti Kirjoittaja **Syanid** » 07.04.2006 13:53

Jos on lukenut Dumasin kolme Muskettisoturia, tietää ettei kys. kirjasta tehdystä elokuvasta voi puhua edes saman virkkeen sivulauseessa. Kirjan hienostunutta kieltä ja huumoria sekä sotureiden välisiä suhteita ja kirjan kokonaisujuonta on ihan mahdoton maalata kankaalle. Tämä on todettu itsekin: olen nähnyt kys. elokuvan.

Kirjana siis suosittelen, ehdottomasti.

cardic · Viesti Kirjoittaja **cardic** » 07.04.2006 14:04

Syanid kirjoitti:Jos on lukenut Dumasin kolme Muskettisoturia, tietää ettei kys. kirjasta tehdystä elokuvasta voi puhua edes saman virkkeen sivulauseessa. Kirjan hienostunutta kieltä ja huumoria sekä sotureiden välisiä suhteita ja kirjan kokonaisujuonta on ihan mahdoton maalata kankaalle. Tämä on todettu itsekin: olen nähnyt kys. elokuvan.

Kirjana siis suosittelen, ehdottomasti.

ja minkakohan niista miljoonasta kolme muskettisoturia leffasta

Syanid · Viesti Kirjoittaja **Syanid** » 07.04.2006 14:06

cardic kirjoitti:
ja minkakohan niista miljoonasta kolme muskettisoturia leffasta

En tiedä, jonkun tosi vanhan ja jonkun "uudemman". Aivan sama, ei vedelleet vertoja kirjalle.

AarneAnkka · Viesti Kirjoittaja **AarneAnkka** » 07.04.2006 14:36

killkill kirjoitti:Wiki tietää
Viittasin lähinnä tuohon Klaus Mannin kirjaan - jota en ole lukenut. Tarkempi ilmaus olisi ollut toki faustinen

Jep, tuohon sivuun minäkin törmäsin mutten ollut varma mistä noista oli kysymys. Kiitos selvityksestä!

isohaara · Viesti Kirjoittaja **isohaara** » 07.04.2006 17:15

Nick Hornbyn High Fidelity ja saman niminen leffa (starana John Cusack) kelpaavat mulle oikein mainiosti molemmat. Ok, kirjahan on tietenkin parempi, mutta elokuva on onnistuu välittämään hyvin kirjan tunnemaailmaa, mikä koko tarinassa onkin pointtina. Hornbyn alakuloinen fiilistely välittyy Cusackin kautta ja kirjan huumorikin on onnistuttu säilyttämään.
Suurin kynnys näiden kahden teoksen välillä on kirjan brittiläisyys ja leffan jenkkiläläisyys. Jotkut jaksavat vastustaa amerikkalaistamista, itse en jaksanut kiinittää aisaan huomiota.