Saturday izza sadder day
Ajattelin kertoa lauantainne piristykseksi jännittävän seikan, että kaikista trendeistä ja muodeista vieraantumiseni on nyt saavuttanut sellaisen merkkipaalun, että tänään aamulla kiedoin muutaman vuoden asiallisen lyhythiuksisuuden jälkeen kuontaloni pitkästä aikaa poninhännälle lähtiessäni ulos.
Viimeksi minulla taisi olla näin pitkä tukka joskus vuosituhannen vaihteessa. Silloinkin olin toki muodin harjalla: muistan aurinkoisen iltapäivän, kun hengailin Metsätalon aulassa. Päivähaaveiluni keskeytti mies, joka kertoi etsivänsä avustajia Leijat Helsingin yllä -elokuvaan. Olisin hiuksineni kuulemma juuri sopiva esittämään 80-luvun trendiklubin suomenruotsalaista asiakasta. Valitettavasti lupaavasti alkanut elokuvaurani tyypertyi siihen, että olin juuri lähdössä melontaretkelle Pohjois-Karjalaan enkä siksi päässyt kuvauksiin. Tämä harmitti tuota kykyjenetsijää suuresti: yhtä oikeaoppisia kasaripolkkatukkia kuin omani oli kuulemma hyvin vaikea löytää vuosituhannen vaihteen Helsingistä...

"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Ynnykkää. Tuhostin eilen 15 tölkkiä karhua enkä ollut edes oikeastaan humalassa.
Tänään jatkuu perinneviikonloppuhässäkkä ja kohta pitää lähteä linja-autolla hakemaan iltajuhlaa varten avecceja rautatieasemalta.
Eli jos ihmettelette että kuka urpo seisoo tyhjä ilme kasvoillaan harmaissa baarikärpäsen edessä niin se olen mie.

Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005
Muistele sitten lämmöllä ensitapaamistammeMylwin kirjoitti: Tänään jatkuu perinneviikonloppuhässäkkä ja kohta pitää lähteä linja-autolla hakemaan iltajuhlaa varten avecceja rautatieasemalta.
Eli jos ihmettelette että kuka urpo seisoo tyhjä ilme kasvoillaan harmaissa baarikärpäsen edessä niin se olen mie.

Pieni mutta ärhäkkä koira nimeltänsä Fifi?Vaola kirjoitti:Niin vähän mietinkin. Lähinnä pohdin jotain sopivaa kättä pidempää itsepuolustukseen, jotain joka mahtuu käsilaukkuunkin.
"Laillinen" vaihtoehto voisi olla vaikka jonkun cayenne-pippurijauhepussukan pitäminen taskussa (silmiin ja hengitysteihin hierottuna/heitettynä voi saada päällekarkaajan ihan muihin aatoksiin), mutta epäilyttää lieneekö sekään kovin käytännöllinen tositilanteessa, ties vaikka joutuu omiin silmiin. EDIT: Elukka ja nypari miettineet samantapaisia juitsuja.
Mistäs nyt yht'äkkiä tuollaisia kysymyksiä on tullut mieleen? Itsensäpaljastajat ovat heränneet talviunilta?
Lähtisköhän sitä vähitellen sinne Lolitalandiaan päin jotta ehtii edes piipahtaa ja kattia vähän kiusata, kiire ilta tiedossa.
Viimeksi muokannut hebuli, 18.03.2006 17:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Näin. En tiedä miksi olen vain niin paska ja kelpaamaton. <- näin sanottuani kelpaan vielä vähemmän. Katkeamoton kierre, joka päättyy siihen, että lopulta vedän kuulan kalloon.RolloTomasi kirjoitti:Mulla on usein sellanen tunne, että olen ulkona juuri siksi, etten ole poistunut kotoa...slam kirjoitti: Vähitellen taas hahmottuu kuinka "ulkona" voin joskus olla, vaikka en kotoo poistuiskaan.
Tänään olen pienestä tärinästä ja hedarista huolimatta herännyt suht aikaisin, pessyt pyykkiä, kahvitellut tuttujen kanssa, tehnyt ruokaa ja kierrellyt kaupoissa etsimässä kaverille synttärilahjaa. Mikäköhän mua oikein vaivaa? Tää ei oo normaalia krapulapäivänä. Kohta pitäs vielä lähteä leffaan.
Onko Rollo muuten muuttanut takaisin Suomeen?
Onko Rollo muuten muuttanut takaisin Suomeen?
Jåå, kadettikellarilla pyörii virolaisiatanskalaisianorjalaisia ja mistä lie kaikkialta tulleita kadetista kenraaliin.
Juhlat alkaa kuudelta, ajattelin skipata varsinaisen virallisen osuuden ja keskittyä kaljan imurointiin. Poks.
Rasittavaa kun täytyy olla paikalla mutta ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin valvoa äänentoistojärjestelmiä. =P
EDIT: .. ja juoda olutta.
Juhlat alkaa kuudelta, ajattelin skipata varsinaisen virallisen osuuden ja keskittyä kaljan imurointiin. Poks.
Rasittavaa kun täytyy olla paikalla mutta ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin valvoa äänentoistojärjestelmiä. =P
EDIT: .. ja juoda olutta.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005
Heräsin ja olin ihan mielettömän hyvällä tuulella, se on tämä kevät ja se, että olen vapauttanut itseni työn ikeestä vähäksi aikaa. Tosin hyvä tuuleni vaihtui suureen raivoamiseen ja loukkaantumiseen myöhemmin, mutta eiköhän sekin katoa jossain vaiheessa, kun täällä Lolitalla istuskelen.
Ai niin, en ole vielä teille kaikille kityläisille kertonutkaan, että poltin tällä viikolla hienoja, käsintehtyjä ja myrkyttömiä nepalilaisia suitsukkeita sillä seurauksella, että naapurintyttö haistoi savunhajua ja kutsui palokunnan paikalle. Oli oikein iso kuorma-auton kokoinen paloauto ja kaksi savusukeltajan näköistä palomiestä, joista toinen oli vielä opiskelukaverini.
Eilen illalla olin kyllä aika surullinen Geetsun puolesta.

Kikkelis kokkelis.
Keikaus kirjoitti:Ai niin, en ole vielä teille kaikille kityläisille kertonutkaan, että poltin tällä viikolla hienoja, käsintehtyjä ja myrkyttömiä nepalilaisia suitsukkeita sillä seurauksella, että naapurintyttö haistoi savunhajua ja kutsui palokunnan paikalle. Oli oikein iso kuorma-auton kokoinen paloauto ja kaksi savusukeltajan näköistä palomiestä, joista toinen oli vielä opiskelukaverini.

Aika paha! Tuliko ne ovelle koputtamaan vai miten selvisi, että oli juuri sinun suitsukkeistasi kyse?
Ei kun näin ne rapussa, kun tulin pyykkituvasta. Kuulin naapurintytön puhuvan savunhajusta, jolloin pyysin palomiehen asuntooni nuuhkimaan. He kävivät vielä yläkerroksissa haistelemassa, mutta palasivat kertomaan, että savunhaju tuli asunnostani. He olivat ihan ymmärtäväisiä, ei siinä mitään, vähän taisi heitäkin hymyilyttää. Kerroin vielä, että minulla kaksi palohälytintä. Olen varmaan palomiehen unelmanainen.ElanorRaven kirjoitti:Keikaus kirjoitti:Ai niin, en ole vielä teille kaikille kityläisille kertonutkaan, että poltin tällä viikolla hienoja, käsintehtyjä ja myrkyttömiä nepalilaisia suitsukkeita sillä seurauksella, että naapurintyttö haistoi savunhajua ja kutsui palokunnan paikalle. Oli oikein iso kuorma-auton kokoinen paloauto ja kaksi savusukeltajan näköistä palomiestä, joista toinen oli vielä opiskelukaverini.
Aika paha! Tuliko ne ovelle koputtamaan vai miten selvisi, että oli juuri sinun suitsukkeistasi kyse?
Kikkelis kokkelis.
Tosta hyvästä Keikaus lupasi lähettää sinulle kullan vaaleita jäykkiä karvojaan postitse paalin verran.1108 kirjoitti:Epäilen, karvainen täti lisää palokuormaa huoneistossa.Keikaus kirjoitti:Olen varmaan palomiehen unelmanainen.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Oikee meininki!! Go Keikaus hon, Go!Lolita kirjoitti:Tosta hyvästä Keikaus lupasi lähettää sinulle kullan vaaleita jäykkiä karvojaan postitse paalin verran.1108 kirjoitti: Epäilen, karvainen täti lisää palokuormaa huoneistossa.
Kultakutrit on kultakutreja vaiks niitä kasvais siellä missä niitä luonnolicesti voi kasvaa. Ja kultakutreja on kiva hiplata.
<3
Megarepsx!!Keikaus kirjoitti: No sanos muuta. Usein, kun puhun puhelimessa, näplään pimppakarvojani.
Hotit kuviot.. kyl sä tiiät!

Aattelin muute että mitä kaikkia ylläreitä sitä voisi puseikoista kehittää, koska niitähän voi esimerks geeleillä modata tosi jänskän näkösiks kampauksiksi. Paplareitaki voisi funata.
<3
Keikku kertoi pitävänsä ranskalaisesta nutturasta siellä. Säärikarvat on kuulemma tällä hetkelläkin paplareilla.HotPants kirjoitti:Megarepsx!!Keikaus kirjoitti: No sanos muuta. Usein, kun puhun puhelimessa, näplään pimppakarvojani.