Ala-asteen luokkakokous oli 2003. Yksi pojista oli muuttunut niin paljon etten olisi millään tunnistanut. Olin positiivisesti yllättynyt, että paikalle oli ilmaantunut niitäkin joilla ei näiden nyky-yhteiskunnan standardien mukaan mene ns. hyvin. Monestihan sellaiset eivät kehtaa tulla paikalle.
Yksi tyttö kertoi, että kun hän ei koskaan ole ollut lukuihmisiä niin lopetti koulun peruskoulun jälkeen ja on nyt kotiäitinä. Toisella tytöllä oli pari opintojen keskeytystä takana ja ajoi tällä hetkellä työkseen pakua. Ei osannut vielä sanoa, mitä haluaa tehdä isona - kukapa meistä. Oli siellä korkeakouluopiskelijoitakin. Yksi luokkakavereistamme oli jo ehtinyt kuollakin - vietimme hänen muistokseen hiljaisen hetken. Eräs paikalle tulemattomista pojista on nykyään kuulemma skitsofreniaan sairastunut narkkari. Opettajammekin oli kutsuttu paikalle.
Meille oli varattu kabinetti Hotelli Arthurista ja siellä syönnin lomassa katselimme luokkamme konserteista kuvattuja videoita, olimme nääs olleet musiikkiluokka. Jossain vaiheessa opettajamme lähti ja ryyppäys alkoi toden teolla.
Lopulta siirryimme vastapäiseen karaokebaariin.
