Sivu 1/1

Jediakatemia

Lähetetty: 26.02.2011 14:37
Kirjoittaja PetriFB
Suomessa on jediakatemia, jota moni pitää vitsinä ja huumorina. Jediakatemian takana on kuitenkin ihmisiä, joilla on selkeä päämäärä, jonka tarkoituksena on levittää henkisiä arvoja ja oppeja (kosminen ja buddhalainen). Jediakatemian toiminnan sanoma on kytketty henkisten arvojen ja oppien levittämiseen. Jediakatemian innoittajana toimii Tähtien sota elokuvat (Star Wars). Jediakatemia perustettiin vuonna 2001.

Kun tutkin jediakatemian sivuja ja heidän ajatuksiaan, niin huomasin, ettei kyseessä ole pelkkä isopoikien fiktio ja fantasialeikki, vaan toiminta, jolla on selkeä henkinen päämäärä. Jediakatemian henkinen opetus on sen verran eksyttävää, että siksi päätin kirjoittaa ja tuoda esille minkälaisia ovat heidän pyrkimyksensä ja millaisiin asioihin he uskovat. Jediakatemia suhtautuu hyvin kielteisesti alkuperäiseen Raamatun opetukseen. Jediakatemian henkinen opetus on vaarallista, koska siinä ollaan tekemisissä pimeyden henkivoimien kanssa. He itse luulevat olevansa hyvän puolella, mutta silti he ovat tekemisissä pimeyden henkivoimien kanssa, jotka eksyttävät heitä.

Monet nuoret, jotka ihailevat elokuvatähtiä ja elokuvia, voivat hyvinkin innostua Jediakatemian kaltaisesta järjestöstä, jonka toiminta pyörii Tähtien Sota elokuvien ympärillä. Todellisuudessa Jediakatemia ei toimi vain pelkästään Tähtien Sota elokuvan ympärillä, vaan samalla levittää henkisiä opetuksiaan. Nimenomaan juuri tästä syystä olen kirjoittanut tämän kirjoituksen, että monet nuoret ja vanhemmat osaisivat varoa tämänkaltaisia järjestöjä. Toisaalta nykyään monet tämän maailman ihmisistä uskovat itämaiseen henkisyyteen sekä kaikenlaisiin henkisiin eksytyksiin eivätkä he näe tämänkaltaisissa ilmiöissä mitään pahaa.

On kuitenkin olemassa vielä ihmisiä, jotka uskovat Raamatun alkuperäistä sanomaa sekä ihmisiä, jotka eivät halua lastensa joutua erilaisten kulttien kynsiin. Olkoon tämä kirjoitus heille varoituksena, joka paljastaa sen mitä on Jediakatemian henkisyyden takana. Samalla tämä kirjoitus voi olla herätyshuuto jollekin ihmiselle etsimään alkuperäistä ja aitoa totuutta, joka löytyy Raamatusta (Jumalan sana).

http://koti.phnet.fi/petripaavola/jediakatemia.html

Lähetetty: 26.02.2011 16:30
Kirjoittaja Riemumieli
Ei saatana. Vainoharhainen pitää olla, jos tuollaisesta vitsistä saa Danger Will Robinson! -sävärit.

Lähetetty: 26.02.2011 23:50
Kirjoittaja RolloTomasi
No niin, sehän lähti kuin Palpatinen suusta.

Lähetetty: 27.02.2011 23:42
Kirjoittaja Manaaja
Ei saisi nauraa, sillä Petrin kaltaiset fundamentalistit ovat sitä sotaisinta mahdollista roskasakkia, mutta nauran silti. Uskomaton jantteri.

Lähetetty: 28.02.2011 15:03
Kirjoittaja PetriFB
http://www.youtube.com/watch?v=647uF4NNZs8

Tuolla on vastaus kaikille, miten Jumala Herrassa Jeesuksessa on vastaus ja todellinen totuus.

Koettakaa arvata kuka näkyy kuvassa puhumassa :)

Lähetetty: 28.02.2011 15:48
Kirjoittaja elco
Jos joulupukki ja suomalainen jediakateemikko miekkailisivat niin kumpi voittaisi?

Entä jos ne miekkailisivat ilman miekkoja?

Lähetetty: 28.02.2011 16:30
Kirjoittaja Bruce Willisika
^Riippuu panoksesta. Tyypit taistelevat hengestään, jos sovitaan vaikka, että Jeesus pelastaa häviäjän.

Lähetetty: 28.02.2011 20:36
Kirjoittaja Vesper
elco kirjoitti:Jos joulupukki ja suomalainen jediakateemikko miekkailisivat niin kumpi voittaisi?
Valomiekoilla vai tavallisilla?

Lähetetty: 28.02.2011 20:52
Kirjoittaja elco
Vesper kirjoitti: Valomiekoilla vai tavallisilla?
Tavallinen sulla on pöksyissäsi!

Valomiekoilla tietenkin.

Lähetetty: 28.02.2011 21:02
Kirjoittaja Vesper
elco kirjoitti:Tavallinen sulla on pöksyissäsi!
Mieti jos olis valomiekka.

Lähetetty: 28.02.2011 21:11
Kirjoittaja elco
Vesper kirjoitti: Mieti jos olis valomiekka.
Kuka tässä nyt enää miekoista puhui?

Lähetetty: 28.02.2011 21:36
Kirjoittaja Vesper
Mun simpukka on nyt vähän loukkaantunut. Se ei oo mitenkään tavallinen.

Lähetetty: 28.02.2011 21:44
Kirjoittaja elco
Vesper kirjoitti:Mun simpukka on nyt vähän loukkaantunut. Se ei oo mitenkään tavallinen.
Missä mielessä se ei ole tavallinen?

Kukapa olisi arvannut, että PFB:n hörhösaatananpalvontavaroitteluketjussa puhutaan kymmenen viestin jälkeen kirjaimellisesti pildestä!

Ehkä tuo jediritarius ei olekaan niin pöljää, jos jediakateemikkona paikalle pelmahtamisen jälkeen aina käy näin.

Re: Jediakatemia

Lähetetty: 28.02.2011 21:58
Kirjoittaja Gat
PetriFB kirjoitti: jotka eivät halua lastensa joutua erilaisten kulttien kynsiin
Laupias Taivas, etten paremmin sano. Eikö sinulla tosiaankaan ole minkäänlaista häpyä? Sinä itsehän vahingoitat lapsiasi aivopesemällä heidät niin sairaaseen huuhaakulttiin, että oksat pois. Lisäksi sinulle on monesti näytetty, sekä muut tiedefoorumilla että minäkin mm "Raamatun ristiriidattomuudesta" että itsekin jo tiedät valehtelevasi. Sinulle ei rehellisyys merkitse yhtään mitään, tykkäät vain kieroilusta. Liittyisit nyt itsekin suosiolla Jediakatemiaan tai Lentävän Spagettihirviön palvojiin, olisi vähän terveemmällä pohjalla. Ne kun eivät hurahda kuten sinä.

Tietysti hihhuloinnissakin on mahdollisuuksia. Tiedän ettet ole mikään äärikarismaatikko, mutta laajennapa vähän. Huitsinnevadan mukaan Suomessakin on hihhulipiirejä, jotka työkseen taistelevat demoneita vastaan joka arkipäivä!! Meininki muistuttaa jo Star Wars- livelarppausta Jedien Voimalla! Lisäksi amerikan helluntaipiireissä uusinta muotia on Star Trek-typpinen teleporttaaminen saarnamatkoilla Pyhän Hengen voimin! Ja siitäkin on väkeviä todisteluja!!

Lähetetty: 28.02.2011 22:03
Kirjoittaja Vesper
elco kirjoitti:Missä mielessä se ei ole tavallinen?
Se on uniikki. Yksilö. Ihana :h:

Lähetetty: 28.02.2011 22:05
Kirjoittaja elco
Vesper kirjoitti: Se on uniikki. Yksilö. Ihana :h:
May the superpilde be with you.

Lähetetty: 28.02.2011 22:12
Kirjoittaja Dave
I find your lack of pants disturbing

Lähetetty: 28.02.2011 22:15
Kirjoittaja Vesper
Adore it you must.

Lähetetty: 28.02.2011 22:23
Kirjoittaja elco
The ability to destroy a planet is insignificant next to the power of the superpilde.

Lähetetty: 28.02.2011 22:44
Kirjoittaja Homeboy65
Deja vu tämäkin: petri kirjoittaa samaa "asiaa" kuin ennenkin, muut pilkkaa ja gat paheksuu tosissaan. :roll:

Lähetetty: 28.02.2011 22:54
Kirjoittaja Gat
Homeboy65 kirjoitti:Deja vu tämäkin: petri kirjoittaa samaa "asiaa" kuin ennenkin, muut pilkkaa ja gat paheksuu tosissaan. :roll:
Luovutte harhaopeistanne ja ymmärrätte uskon kautta sitten kun Lentävä Spagettihirviö on koskettanut teitäkin nuudelimaisella lisäkkeellään.

Lähetetty: 01.03.2011 0:04
Kirjoittaja Homeboy65
Uskokaa mick jaggeriin. Ajattelin mennä dressmanille ostamaan rolling stones t-paidan. Muistaakseni vain 14,95.

Lähetetty: 01.03.2011 15:40
Kirjoittaja Niba
Emiraattein stadionilla maksoivat kybän kipale eli 12 eeroa..

Kuva