Manaaja kirjoitti:Pienenä sitä kaipaa matalapalkka-alalle. Sitten sitä kokeilee olla insinööri ja haluaa vieläkin enemmän matalapalkka-alalle.
En muista että mulla ois koskaan lapsena ollut semmoista hinkua mihinkään ammattiin. Siis että "musta tulee isona 'sen-ja-sen-ammatin-harjoittaja'". Ne tuli vasta lukiossa ja sekin veikkaus meni pieleen siihen nähen mikä tuli.
Voisin todellakin mennä nyt matalapalkka-alalle, esim metsänhoitaja vois olla kova juttu.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
annepa kirjoitti:En muista että mulla ois koskaan lapsena ollut semmoista hinkua mihinkään ammattiin. Siis että "musta tulee isona 'sen-ja-sen-ammatin-harjoittaja'". Ne tuli vasta lukiossa ja sekin veikkaus meni pieleen siihen nähen mikä tuli.
Musta piti tulla joko leikkuupuimurin kuljettaja tai lakaisukoneen kuljettaja. Kaikki näytti hyvältä siihen saakka kunnes sain teini-iässä heinä- ja siitepölyallergiat, jotka fuckuppasivat mun molemmat urahaaveeni. Menin sitten hätäpäissäni insinöörikouluun, mikä oli aivan täydellisen väärä juttu mulle.
Nykyään olen täysin hukassa, koska haluaisin olla joko leikkuupuimurin kuljettaja tai lakaisukoneen kuljettaja.
küllküll kirjoitti:^ Mikähän siinä on, että kaikki penskat hinkuaa pienenä matalapalkkaisiin hommiin kuten brankkariksi tai lakaisukoneenkuljettajaksi?
Eilinen ilta meni taas valtataisteluksi pojan kanssa. Saatoin ylireagoida, kolmen tunnin yöunet edellisenä yönä eivät ole omiaan tekemään miehestä joviaalia purukumihermoista pehmoisää...
Taitaa pitää paikkansa vanha sanonta, että kasvattaminen on kaksisuuntainen tie. Pakko tässä on itsekin peiliin katsoa ja yrittää jotenkin tätä temperamenttiään saada kuriin. Ignore taitaisi olla parempi keino ohjata oikean käytöksen suuntaan, kuin flippaaminen, iltasadun polttaminen ja jäähymaraton Eipä sillä, olen huomannut että vaimo flippailee nykyään ihan samalla tavalla kuin minäkin. Alkaa toista vuotta kestänyt valvominen näemmä vaatia veronsa.
Onneksi tuli aamulla halaamaan että "isi minä olen nyt paremmalla tuulella" ja pitipä tuota itsekin anteeksipyyntö esittää halauksen kera.
Onko muilla palstafaijoilla samaa "raivonhallintaongelmaa?"
küllküll kirjoitti:Onko muilla palstafaijoilla samaa "raivonhallintaongelmaa?"
Lyhyinä ohikiitävinä hetkinä.
Tekee muuten pirun hyvää ajatella, että siellä ne isukin itsepäiset geenit jatkavat menoaan seuraavassa sukupolvessa ja yht'äkkiä huomaatkin nauravasi koko jutulle ja sitten se lapsen uhmakin muuttuu ensin hämmästykseksi (yleensä uhman tarkoitus on suututtaa vanhempi) ja sitten tottelevaisuudeksi.
küllküll kirjoitti:Onko muilla palstafaijoilla samaa "raivonhallintaongelmaa?"
On on. Eilen viimeksi nappasin jannua housun persuksista kiinni hieman liian kovakouraisesti ja jannu pelästyi itkuun. Oli menossa yläkertaan kun äiti oli siellä hoitamassa erittäin tärkeää puhelua. Ei uskonut kun kielsin moneen kertaan, että sinne ei nyt saaa mennä. Katsoi vain minuun ja otti askeleen kerrallaan ylöspäin. Minulla oli huutava 6 viikkoinen vauva sylissä ja jannu oli juuri kiukutellut huutoitkua kun ei saanut jotain tahtomaansa..
Mikään ei kuitenkaan lyö lujempaa vatsaan kuin kaksi vuotias poika joka katuvin ilmein ja kostein silmin sanoo "anteeksi isi"
Meillä on tuollaista samanlaista "ähähää, katotaan kauanko äijän pinna venyy"-härnäämistä usein. Tuskin se sitä pahuuttaan tekee, hakee vaan rajojaan. Mutta kun ei vaan pinna kestä sitäkään, että jos kymmenen kertaa sanot "EI!" niin eiku mennään vaan.
Hieman kyllä hirvittää, mitä murrosikä tuo tullessaan. On nähtävästi perinyt molempien vanhempiensa "parhaat" puolet eli erittäin lyhyen pinnan ja pitkävihaisuuden
küllküll kirjoitti:Hieman kyllä hirvittää, mitä murrosikä tuo tullessaan. On nähtävästi perinyt molempien vanhempiensa "parhaat" puolet eli erittäin lyhyen pinnan ja pitkävihaisuuden
Meillä ei onneksi ole kuin minulla lyhyt pinna. Vaimo puolestaan on lehmähermoisin ihminen mitä tunnen, paitsi minua kohtaan. Muksujen kanssa se on ihan täydellinen enkeli.
Itse en ole öisin joutunut heräämään vissiin kertaakaan vauvan takia. Jannulle vaihdan vaipan yöllä jos satun heräämään ja vaippa on märkä. Vaimo valvoo vauvan kanssa, hoivaa, hoitaa, lepertelee ja huolehtii. Uskomatonta miten joku jaksaa..
No mä en ole isä, mutta aina olen ollut lyhytpinnainen. Nyt siis lyhytpinnainen äiti. Tytsä koettelee, on äitiinsä tullut. Itsepäinen kuin mikä. Tietää juuri mistä naruista vetää saadakseen äidin ärähtämään tai jotain muuta vastaavaa, isäänsä ei koettele. Isä kun ei pinnauttele juuri mistään. Hyvä jos koskaan.
Pinna on toki kasvanut, ei täällä nonstoppina katkeilla. Mutta joskus.
Meillä on raivoäiti, lehmänhermot on isällä. On saanut ihan tosissaan opetella keinoja estää tunteitaan tulvimasta yli pienelle, toistaiseksi parhaiten on toiminut ennakointi ja tukiverkkojen käyttäminen hyväksi aina kun mahdollista kuormituksen estämiseksi.
Sitten kun tilanne on edellämainituista huolimatta päällä, koitan ajatella että itku tai kiukuttelu johtuu asioista joita lapsi ei voi vielä osata -> minun tulisi pystyä auttamaan, tahi kivusta/epämukavuudesta -> minun täytyisi pystyä auttamaan edes olemalla rauhallisesti läsnä.
Kyllä on niin totta että lapsi kasvattaa enemmän vanhempiaan kuin he lasta.
Mä en ole kyllä keskinyt univajeeseen lääkettä. Lapsen kanssa pärjään joten kuten, mutta vaimon kanssa ei tule mitään. Sama juttu kummallakin vanhemmalla. Totaalinen juttu, johon ainoa respa on nukkuminen.
Hermostumiset aiheuttavat pohdintaa jälkeenpäin. Miksi pitää hermostua, kun siihen ei ole suurempaa syytä. Olen huomaavinani sellaista, että vanhempien välit vaikuttavat lapseen suhtautumiseen valitettavan paljon.
En ihmettele enää joidenkin päätöstä erota, jotta lapset voisivat paremmin. Kun normaalin määritelmä opitaan kotona, ei ole hyvä, että lapsi pitää normaalina jatkuvaa riitelyä ja yleistä inhimillisen lämmön puutetta.
^ Itsellä se on yhtä paljon hermostumista siihen, että tuntee itsensä riittämättömäksi. "Kyllähän minun pitäisi tämäkin kiukuttelu kestää, mutta kun vaan ei kestä. RAIVO NOUSEE!" Tottakai samassa vaakakupissa painaa, jos töissä on ollut paska päivä, pomo on vittuillut tai ei ole jaksanut tehdä salilla mitään. Tai jotain.
Siitä olen kiitollinen, ettei ole juuri lasten nähden riidelty. Harvoin siihen on ollut aihettakaan, ihme ja kumma. Ehkei sitä vaan enää jaksa pikkujutuista nillittää.
Ja on siinä tietysti sekin, että yhteiset "vastoinkäymiset" hitsaavat me-henkeä lujemmaksi.
RP kirjoitti:No mä en ole isä, mutta aina olen ollut lyhytpinnainen. Nyt siis lyhytpinnainen äiti. Tytsä koettelee, on äitiinsä tullut. Itsepäinen kuin mikä. Tietää juuri mistä naruista vetää saadakseen äidin ärähtämään tai jotain muuta vastaavaa, isäänsä ei koettele. Isä kun ei pinnauttele juuri mistään. Hyvä jos koskaan.
Pinna on toki kasvanut, ei täällä nonstoppina katkeilla. Mutta joskus.
Kuin omasta suustani. Leukalihakset ovat vahvistuneet kun on oppinut puremaan hammasta.
The great club outshines the individual, always and forever.
Noiden kiukkutilanteiden onnistuneeseen hoitoon saattaa myös koukuttua helposti. Itse olen melko tulisieluinen, joten meillä kyllä huudetaankin ja pyydetään anteeksi. Mutta mun mielestä ihan hyvä lapsen huomata, että raja tulee kyllä aikuisellakin vastaan.
Kiukkutilanteissa omat aivot ovat jo melko hyvin omaksuneet rutiinin, joissa ensin mietitään minkä takia lapsi käyttäytyy noin ja sen jälkeen päätetään mikä on viisain tapa reagoida ja lopuksi vielä mietitään seuraukset. Sitten toimitaan. Puhutaan kylmän rauhallisesti ja painokkaasti, annetaan varoitukset, jos ei tepsi niin toteutetaan ne.
Eli tavallaan yrittää olla ottamatta asiaa henkilökohtaisesti ja toimii vain sen mukaan, mitä on aiemmin järkeillyt olevan parhaaksi.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Esikoinen laattasi sitten eilen illalla sängyn täyteen pari tuntia nukkumaan menon jälkeen. Oli ressu aivan kauhuissaan, ensimmäinen kerta kun hänen elämässään ruoka tulee suusta ulos eikä vaan mene sisään. Yö menikin sitten tunnin välein tuttia etsiessä ja hunajavettä keitellessä louskuttavaa yskää rauhoittamaan...
Eipä sillä, olen huomannut että vaimo flippailee nykyään ihan samalla tavalla kuin minäkin. Alkaa toista vuotta kestänyt valvominen näemmä vaatia veronsa.
Ihan tolkuttoman siisti laite.
