Nysse alkoi. Missasin ensimmäisen jakson, ehdin tosin näkemään viimeisestä (Peten) esityksestä pienen osan. Vaikutti hauskalta. Pikakelauksella oli muutama suhteellisen tylsä veto.
^Olen tuon muutaman kerran nähnyt lähikaupassa muksunsa kanssa. Kropastaan en tiedä, muttei tuo muuten ole mitenkään erityisen pantavan näköinen, imho.
SikaMika kirjoitti:^Olen tuon muutaman kerran nähnyt lähikaupassa muksunsa kanssa. Kropastaan en tiedä, muttei tuo muuten ole mitenkään erityisen pantavan näköinen, imho.
No ei se mikään Jessica Biel ole, mutta on sillä kyllä säärtä ja peppua mitä tuijottaa.
Helsingin kuoro oli ainoa joka soi ja miellytti siten korvaakin.
Mielenkiintoista, että Oulun kuoroa on povattu ennakkosuosikiksi jo ennen kuin ensimmäistäkään biisiä kuultiin. Ei vakuuttanut mua eilen (etenkin solisti veti tosi falskisti), mutta kaipa kansa sitten tietää kun Oulun kuoro vedonlyöntilistojen ensimmäisenä ja Helsinki pudotusuhan alla. Ainakin osoittaa sen, etteivät ne laulunlahjat ehkä ole tässäkään se pointti.
Tavisten karaokekuoroilu (osittain playbackina) ei kyllä jaksa enää kolmoskaudella juurikaan kiinnostaa. Ohjelmassa ei ollut viime kaudellakaan enää mitään uutta. Voihan toki olla että teemojen mukaan tulo tuo jotakin, mutta ei se koko palettia varmaan ainakaan pelasta.
Sen verran varmaan seuraan, mitä nyt sivusta voi.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Suvinen kirjoitti:. Liian hyvä kun ei saa olla jos ei ole samalla nöyrä, ja kuka se semmoinen salokoskikin muka on olevinaan, ai niin se vissymainoksen tyttö. Joo.
En taaskaan muistanut katsoa. Mutta kuulemma Hesa veti tosi hyvin ja Olli on seksi. Oon hiukan samaa mieltä, aikasta kuuma kinkku noin pitkälettisukkahousumieheksi.
Kuopio tai Oulu vois tippua. Sen suhteen on issue, etten kestä Joplinin lauluja kenenkään muun laulamana (Vaikka KillKill melkein sai aikoinaan vakuuttumaan että pystyy), koska se-ei-vaan-osu-koskaan sydämeen kuten Janisin laulamana.
RP kirjoitti:Sen suhteen on issue, etten kestä Joplinin lauluja kenenkään muun laulamana (Vaikka KillKill melkein sai aikoinaan vakuuttumaan että pystyy), koska se-ei-vaan-osu-koskaan sydämeen kuten Janisin laulamana.
Näin mäkin luulin aiemmin, mutta nyt mulla Mercedes Benz soittoäänenä jonkun ihan muun laulamana ja se on kyllä ihQuin soittoääni ever! Ei tee mieli ees vastata puhelimeen.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw