Sivu 1/2

Kuntosalit ja liikuntapaikat

Lähetetty: 03.11.2010 15:12
Kirjoittaja huima
Jaahas,

taas on se aika vuodesta, kun pelkkä juokseminen ei kiinnosta ja kelirikot alkavat syömään muutenkin flunssaisessa kaudessa intoa pinkoa ulkona. Mitäs kokemuksia eri saliketjuista ja tarjoajista ihmisillä on Helsingistä - ja keiden sopimuksista / tarjonnasta on mitäkin hyvä tietää etukäteen?

Omalla alueella on Finnbodyn sali, jossa olin aiemmin jäsenenä - mutta salin ryhmäliikuntatarjonta sekä laitteiden kunto ja paikan siisteys meni jäsenyyden aikana koko ajan alaspäin, että lopetimme käynnin siellä. Sijainti oli hyvä jokapäiväisen matkustuksen kannalta.

Forever:llä on sali Myllypurossa vähän tylsän matkan päässä kotoa, eli hieman epäilen että siellä tulisi oikeasti käytyä. Samoin itse sali on Arena centerin alakerrassa hankalan kulkuyteyden takana, joten sekin ramppaaminen söisi varmasti mielenkiintoa.

Elixialla on sali Puotinharjussa ja nyt muutaman päivän perusteella se vaikuttaa suhteellisen mukavalta ja siistiltä paikalta. Ryhmäliikuntaa ei ole tullut kokeiltua, mutta salilla on mukavasti lämmittelylaitteita, lihaskuntolaitteita, kahvakuulia runsaasti ja vapaita painojakin riittävästi. Downsidena on että salilla on n. 800 jäsentä, eli kapasiteetin kanssa voi tulla joskus ongelmia. Elixiassa olisi bonuksena mahdollisuus toki käyttää välillä Aleksanterinkadun saliakin, jos sattuisi olemaan palaveripäivä keskustan liepeillä.

Vuosaaressa olisi jokin Clubhouse niminen keskus, jossa on myös jokin naurettava pieni uima-allas enemmän maksavien jäsenten käytössä. Todennäköisyys paikan käyttöön kuitenkin pieni, koska paikka on kotimatkalta paljon sivussa ja toisaalta julkisilla joutuisi vielä raahaamaan persettään huonossa kelissä metrolta pitkän matkan ennen kuin olisi perillä.

Itiksessä olisi myös ihan raaka punttisali, eastbody.fi , mutta siellä ilmeisesti treenataan vaan kovaa ja isoja painoja, joten tällainen kynäniska joka ei yritä kasvattaa itsestään mitään liharekkaa, vaan haluaisi liikkua monipuolisesti, pysyä hyvässä kunnossa ja nauttia liikuntahetkistä + rentoutumisesta sen jälkeen - ei ole ehkä avainasiakasryhmää tuolla.

Herttoniemessä olisi Sats ja sali myös keskustassa. Herttoniemen sali olisi satunnaisesti matkan varrella, mutta pelkään että laiskimus maximus jättäisi menemättä tekemään treeniä.

Tiedostan olevani sen verran laiska paska, että jos salit eivät ole päivittäisten reittien varrella - ei niille tule oikeasti mentyä. Tällä hetkellä pohdinnoissa Elixia on kovilla, sillä heidän tarjonnassaan olisi kolme keskusta - joiden sijoittuminen tukee käyttöä: Puotinharju ( koti ), Sello ( office ) ja Aleksanterinkatu.

Onko jotain muita vaihtoehtoja, joita kannattaisi tutkia ja kokeilla?

Missä itse kuntoilette ja oletteko olleet tyytyväisiä paikkoihin, sekä sopimusehtoihin?

Lähetetty: 03.11.2010 15:19
Kirjoittaja Bluntly
Sellon Elixiassa käyn kolistelemassa levypainoja ja tiirailemassa typsujä.

Pienihän se rautapuoli on ja välillä ihan tupaten täynnä, mutta eipä ole jaksanut vielä vaihtaa. Hintakin on aika hemmetin suolainen kun ei missään perseenheilutuksissa tule käytyä.

Jos tulee vaihdettua niin mitä luutavimmin http://gym.voimapuoti.com/

Lähetetty: 03.11.2010 15:28
Kirjoittaja swirl
Fressi Leppävaarassa. Ihan duunipaikan vieressä ja hinta on vähän halvempi, koska duunipaikalla on jonkinlainen diili heidän kanssaan. Ihan jees paikka, välillä vaan tupaten täynnä. En ole vaihtamassa. Bonuksena uima-allas ja infrapunasauna. Tykkään.

Bluntly, mun ukko kävi tuolla Voimapuodissa juuri viime viikolla testailemassa, koska on vaihtamassa salia, ja sano että se on mennyt tosi paljon alaspäin. Laitteet paskasia ja huonokuntoisia.

Lähetetty: 03.11.2010 15:33
Kirjoittaja huima
Bluntly kirjoitti:Sellon Elixiassa käyn kolistelemassa levypainoja ja tiirailemassa typsujä.
Tuossa tietty Elixia on mainio.

Joulukuusta alkaen uuden työpaikan offiisi on Pitäjänmäellä, joten sellaisina päivinä kun joutuu paikanpäällä olemaan voisi olla ihan hyvä idea surrauttaa junalla sitten Selloon ja tehdä treeniä välillä siellä.

Lähetetty: 03.11.2010 15:39
Kirjoittaja Vesper
SATSillahan on sali myös steissillä, osunee matkallesi Sellosta himaan?

Mä vaihdoin juuri satsilta Foreveriin, ja ainakin toistaiseksi olen ollut todella tyytyväinen. On kattavampi ja paremmin aikataulutettu tarjonta mun makuun. Koukkaan kotimatkalla Keravalle, mutta välillä saatan pyrähtää vaikka kesken duunipäivän Töölöön.

Lähetetty: 03.11.2010 15:39
Kirjoittaja Bluntly
^^ Talin Elixia on pikkuriikkisen lähempänä.

Lähetetty: 03.11.2010 15:43
Kirjoittaja Dumis
Liikuntamyllyyn vaan, siellä ne sun opponenttisikin reenaa!

edit: korjaan, hengaa

Lähetetty: 03.11.2010 15:45
Kirjoittaja huima
Vesper kirjoitti:SATSillahan on sali myös steissillä, osunee matkallesi Sellosta himaan?
Joo, mutta Selloon menemisen syy olisi se Elixia, kun varsinainen offiisi on Pitäjänmäellä.. ja Bluntly tosiaan huomatti, että Talistakin löytyisi sali.

Ne keskustan salit on kanssa vain bonusta sellaisille päiville, kun ytimeen sattuisi.

Lähetetty: 03.11.2010 15:47
Kirjoittaja huima
Dumis kirjoitti:Liikuntamyllyyn vaan, siellä ne sun opponenttisikin reenaa!

edit: korjaan, hengaa
:-D

Good one.

Lähetetty: 03.11.2010 17:04
Kirjoittaja SikaMika
Sä olit muistaakseni idän ihmeitä, joten Liikuntamylly tai Kontulan kuntokellari olisi minun valintani. Jos taasen kiinnostaa treenatessa vatkata samalla tumppuun, kannattaa valita jokin kallis spinning-sedula jossa pyörii naisiakin.

Lähetetty: 03.11.2010 17:14
Kirjoittaja Dumis
Kuntokellaria minäkin voin suositella. Tosin laitteet eivät ole mitään bräniksiä, mutta toimivat. Mikään naisten bling-bling-sali se ei ole, mutta paljon mieluisampi paikka kuin Liikuntamylly feat. räppineekerit, bonuksena kun on stadin paikka, niin hinnat ei päätä huimaa.

Lähetetty: 03.11.2010 17:17
Kirjoittaja ak
Leppävaarassa kolmas vaihtoehto Elixian ja Fressin lisäksi: http://www.fitnessclub.fi/

Tohon kuuluu myös toinen sali Espoonkeskuksessa, jossa voi käydä samalla kortilla. Tuolla ei ole mitään jumppatunteja, mutta pelkkää punttisalia kaipaavalle hyvä vaihtoehto. Tilaa on hyvin ja hinta on edullinen.

Lähetetty: 03.11.2010 17:21
Kirjoittaja SikaMika
Dumis kirjoitti:hinnat ei päätä huimaa.
Ei niin, vaan Huima päättää hinnat.

Lähetetty: 03.11.2010 17:47
Kirjoittaja Bluntly
ak kirjoitti:Leppävaarassa kolmas vaihtoehto Elixian ja Fressin lisäksi: http://www.fitnessclub.fi/
Kävin katsomassa tuon avajaispäivänä ja vaikutti muuten oikein hyvältäkin, mutta maveen ei näyttänyt olevan niinkään hyviä resusseja kuin Elixiassa.

Lähetetty: 03.11.2010 20:34
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Firman sali ytimessä on ainut, auki aina ja ilmainen.

Lähetetty: 03.11.2010 22:53
Kirjoittaja nowaysis
Oon kyllä ollut Elixiaan kaikin puolin tyytyväinen, mutta taidan kuitenkin irtisanoa/vuokrata sopparin alkutalvesta. Huono puoli tosiaan se, että irtisanominen onnistuu vain kerran vuodessa. Lapsiparkin takia on ollut kyllä toimiva mun tilanteessa, mutta oon käyny jumpalla kesän jälkeen ehkä viidesti, joten tuo reilu kuuskybää on aika suolanen hinta pulittaa /kk kävi tai ei. Kotiovelta pääsee lenkille niin paljon vaivattomammin..

Sinänsä harmi, Salmisaaren uudessa Elixiassa kun on ihana höyrysauna ja myös se infrapuna. Mut ans kattoo nyt. Huima, jos olisit kiinnostunut vuokraamaan mun jäsenyyden(vapaa liikkuvuus), niin vois kattoo onko mahdollista..

Lähetetty: 04.11.2010 0:22
Kirjoittaja Vaola
Oon käynyt tutustumassa Elixiaan ja Fressiin. Kumpikin vaikuttivat oikein mukavilta, TOSIN Elixialle pikku miinus siitä, että tutustumiskäynnillä vihjattiin (kun epäilin ehtisinkö käydä tarpeeksi tanssituntieni vuoksi) että voisin nykyisten tuntieni sijaan mennä heidän "tanssitunneilleen". :roll:

En liittynyt kumpaankaan. Tunnen itseni ja realistinen tavoite voisi olla käydä kerta viikkoon normaalitreenin lisäksi. Sekin siis liian suolaista Elixialla tai Fressillä, enkä muutenkaan tykkää sopimuksista, joista irtipääsy on lähes mahdotonta.

Mulla on Motivukselle ainaisjäsenyys ja kymmenen kerran kortti. Ei raflaavimmasta päästä, mutta eipä noita kymmenen kerran kortteja ole samalla tuntivalikoimalla näkynyt muualla.

Lähetetty: 04.11.2010 1:02
Kirjoittaja nokkaelain
Tulin vain sanomaan, että olen kaksi kertaa elämässäni käynyt kuntosalilla - enkä vapaaehtoisesti. ( :oops: )

Lähetetty: 04.11.2010 1:46
Kirjoittaja SikaMika
nokkaelain kirjoitti:Tulin vain sanomaan, että olen kaksi kertaa elämässäni käynyt kuntosalilla - enkä vapaaehtoisesti. ( :oops: )
Jos kävisit salilla useammin, kasvaisit sen verran isoksi pojaksi, ettei sua pystyisi enää sinne pakottamaan.

Lähetetty: 04.11.2010 11:23
Kirjoittaja exsu
nokkaelain kirjoitti:Tulin vain sanomaan, että olen kaksi kertaa elämässäni käynyt kuntosalilla - enkä vapaaehtoisesti. ( :oops: )
Täh? Mä hei tajusin tästä että oon jotenkin sekottanut nokkaelaimen ja tiikeriankan. Tai siis jotenkin kuvitellut samaksi tyypiksi.

Lähetetty: 04.11.2010 11:27
Kirjoittaja Lilo
Vaola kirjoitti: TOSIN Elixialle pikku miinus siitä, että tutustumiskäynnillä vihjattiin (kun epäilin ehtisinkö käydä tarpeeksi tanssituntieni vuoksi) että voisin nykyisten tuntieni sijaan mennä heidän "tanssitunneilleen". :roll:
Puolustan sen verran, että Elixiassa on ainakin ollut myös tosi hyviä tanssiopettajia. (mm. Peter Pihlström)
Tosin ne tunnit olikin sitten aina täyteen ahdettuja, osallistujien taso sekalainen ja eihän siellä nyt tekniikkaa juuri pääse kehittämään. Että joo, ei tietenkään sun kohdalla vastaisi tai korvaisi ns. oikeaa tanssinopetusta, mutta kyllä niillä tunneilla kävi myös tanssijoita, tosin epäilemättä vaan lisätreeninä niille omille tunneilleen.

Lähetetty: 04.11.2010 14:42
Kirjoittaja ak
Bluntly kirjoitti:
ak kirjoitti:Leppävaarassa kolmas vaihtoehto Elixian ja Fressin lisäksi: http://www.fitnessclub.fi/
Kävin katsomassa tuon avajaispäivänä ja vaikutti muuten oikein hyvältäkin, mutta maveen ei näyttänyt olevan niinkään hyviä resusseja kuin Elixiassa.
Kannattanee käydä tsekkaamassa uusiksi sitten, kun sulla on Elixian soppari katkolla. Ilmeisesti sillon avautuessa oli vielä aika paljon puutteita, mutta hitaasti tonne on tullut lisää tavaraa. Vieläkin taitaa puuttua yhdeltä kyykkypaikalta tanko. Ite olen niin vasta-alkaja salilla rimpuilussa, että en edes tiedä mitä pitäisi osata vaatia.

Hintalaatusuhde on kuitenkin omasta mielestäni kohdallaan. Varsinkin, kun sijainti on mulle erinomainen.

Lähetetty: 04.11.2010 15:15
Kirjoittaja Bluntly
Sijainti olisi kyllä just hyvä.

Muistelen vain, että siellä oli levypainot aika himskatin pieniä halkaisijaltaan ja vielä monikulmaisia.


Ja sitä hintaa mietin, että taitaa noista eka vuoden jälkeen 20€ aika huimasti.

Lähetetty: 04.11.2010 17:48
Kirjoittaja Vaola
Lilo kirjoitti:Puolustan sen verran...
Niin, mun olisi tietenkin pitänyt mainita, että tämä oli silloin n. viisi vuotta sitten ja perustui toisen käden tietoon. Olkoonkin että tanssivien ystävien.

Nyttemmin oon siinä käsityksessä, että tunnit ovat oikeasti ihan kivoja. Mulle tanssi vaan on liikuntamuodon lisäksi sekä taide- että ilmaisumuoto. Ja käsitykseni mukaan kuntokeskuksien tunnit ovat lähinnä tuota ensiksi mainittua. Eikä siinä mitään, en siis kommenteillani yritä tehdä itsestäni jotenkin "liian hienoa" sellaiseen. Kyllä mä joskus sen tyyppisilläkin tunneilla ihan mielelläni käyn. :)

Lähetetty: 05.11.2010 9:15
Kirjoittaja Lilo
^ Jep, juuri siksi totesinkin että omien tuntien ohessa toimii, mutta ei kyllä oikein niitä korvaavana. Koska tietty kuntokeskuksissa taso täytyy sovittaa sellaseks, että kaikki pysyy edes osapuilleen mukana.