EveryWoman kirjoitti:prosessi kirjoitti:Eli tähtäät kohti liikkuvaa maalia, jonka liikkumisen suuntaa et edes tunne, sijainnista nyt puhumattakaan. Ei kuulosta erityisen tarkoituksenmukaiselta, eikä missään mielessä oman toiminnan optimoinnilta.
Hmm, no olisiko sinulla esittää vaihtoehtoista, parempaa tapaa optimoida? Minusta tuntuu jotenkin aika järkeenkäyvältä, että mikä tahansa tavoite sisältää nuo kaksi osatavoitetta (tavoitteen määrittely ja siihen pyrkiminen). Toki tällaisten asioiden optimointi on julmetun hankalaa (/ mahdotonta), mutta onko se sitten hyvä syy jättää yrittäminen sikseen? Ja voidaanko täällä paremmaksi esitettyä metodia, jossa ei edes yritetä optimoida vaan ainoastaan saavuttaa jonkinlainen summittaisesti myönteinen balanssi, pitää mainitsemistasi lähtökohdista yhtään järkevämpänä? Kuten aiemmin sanoin, jos ei varsinaisesti tiedä mitä tavoittelee, ei liene merkitsevästi järkevämpää tähdätä kohtaan, jossa tavoite toteutuu vain about puoliksi, verrattuna siihen että tähtäisi maaliin. Mun mielestäni vaikeissa ja epämääräisissä asioissa tavoite kannattaa asettaa niin tappiin kuin mahdollista, koska siihen ei tulla kuitenkaan käytännössä pääsemään.
Minusta tavoitteet kannattaa asettaa sellaiselle tasolle, että on mahdollista ymmärtää mitä tavoite käytännössä tarkoittaa ja miten kyseiseen tavoitteeseen on mahdollista päästä (vaikka sitten epäonnistuisikin siinä konkreettisessa tavoitteeseen pääsyssä, eli yrittämisellä on silläkin sijansa tässä). Jos tavoitteen asettaa epärealistisen korkealle, ja siten oman ymmärryskyvyn tavoittamattomiin, riski virhepäätöksistä kasvaa, mitä kauempana oman ymmärryskyvyn rajoista tavoite on. Siten on huomattavasti todennäköisempää saada aikaan jotain aidosti positiivista, jos tavoitteet on rakennettu siten, että niiden toimintamekanismi on itselle selvillä.
Koska koko maailman mittakaavassa en voi saada samanlaista palautetta yrittämisen hyödyllisyydestä, joudun jättäytymään sen uskomuksen varaan, että pieni ja suuri mittakaava ovat systeemisesti osapuilleen yhtenevät.
Vaihtoehtoisesti voisit kuitenkin keskittyä siihen pieneen mittakaavaan, jonka mekanismin tunnet ainakin jollain tasolla, ja jättää sen suuren mittakaavan miettimisen jumalten tehtäväksi.
Jos harjoittaisin puhdasta arvaamista, en miettisi ja tarkkailisi toimieni seurauksia, en välittäisi saamastani palautteesta enkä varsinkaan sellaista pyytäisi, jne.
Se, ettei se sinusta tunnu arvaamiselta, ei automaattisesti myöskään tee sitä mitenkään johdonmukaiseksi ja siten mielekkääksi prosessiksi.
Jos hyväksyisin hänen väittämänsä, että teoriani on hylättävä, mutta en voisi korvata sitä millään toisella teorialla, eettiset näkemykseni jäisivät ilman pohjaa.
Minusta sinä et ole vielä edes yrittänyt avata eettisten näkemystesi pohjaa, joten vaikka hyväksyisit urpiaisen väittämän, se ei vaikuttaisi mitenkään eettisten näkemystesi pohjaan.
Hyvä tahto ei läheskään aina johda toivottuun lopputulokseen, esimerkkinä vaikka orvon kissanpennun pelastanut raskaana oleva nainen, joka saa siltä toksoplasmoositartunnan ja synnyttää sokean, aivovaurioisen lapsen.
Samaa mieltä, tosin esimerkkisi ei kerro koko maailman mittakaavasta, vaan kyseisen naisen näkökulmasta. Et kai sinäkin ajattele minun väittäneen, että yrittäminen johtaisi aina toivottuun lopputulokseen? Eli että tavoitteeseeni pääseminen olisi käytännössä mahdollista? Kyse lienee siitä, johtaako hyvä tahto ja aktiivinen pyrkiminen objektiivisuuteen keskimäärin parempaan lopputulokseen kuin näistä luopuminen.
Hyvä tahto ja aktiivinen pyrkiminen ei johda itsessään keskimäärin sen parempaan tai huonompaan lopputulokseen kuin niistä luopuminen. Merkittävää on se, miten järkevillä tavoilla hyvää tahtoaan ja aktiivista pyrkimistään toteuttaa.
