No kyllä tässä yllättäen tapahtuneen hetkittäisen lähentymisen jälkeen ollaan taas kaivautumassa vastakkaisiin poteroihin kyräilemään ja hiomaan sanan säilää vastaisuuden varalle. Tosin en vermutteja juuri lainkaan tunne - mutta toisaalta vähäisen tutustumiseni pohjalta en ole suunnitellut suhdettani niihin lähitulevaisuudessa lähentävänikään. Jotta eriytyminen saadaan lopullisesti varmistettua voin vielä nokittaa toteamalla, että anglofiilinä voin myös toisinaan sallia itselleni jälkiruoaksi lasillisen portviiniä, vaikka en mikään niiden tuntija tai edes säännöllinen kuluttaja olekaan.masa kirjoitti:Ei ei, ei vaan meistä taaskaan tullut sydänystäviä. Jostain kumman syystä calvados maistuu suussani perin kitkerältä. Ehkä olen maistellut vain laadutonta kuraa..urpiainen kirjoitti:No, jos se auttaa niin todettakoon, että oikeasti pidän myös paljon calvadosista, konjakista ja kivennäisvesistä. Mutta toisaalta en ollut ihan tosissani jumalasta.masa kirjoitti: Kerrankin voinen todeta, että olemme täsmälleen samaa mieltä! Paitsi jumalasta.
Mutta vastaavasti diggailen kovasti vermuteista. Mitä siihen sanot?
Plussamaito
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Kyllä meidän riita eskaloitui nyt pelkästään calvadokseen ja vermutteihin. portviinit kun uppoavat tänne vallan mainioisti.urpiainen kirjoitti:Jotta eriytyminen saadaan lopullisesti varmistettua voin vielä nokittaa toteamalla, että anglofiilinä voin myös toisinaan sallia itselleni jälkiruoaksi lasillisen portviiniä, vaikka en mikään niiden tuntija tai edes säännöllinen kuluttaja olekaan.
Että pidä sinä tunkkisi.
Hint.
Osta kuivattuja viikunoita, suikaloi ne ja laita likoon portviiniin. Tai no, luultavasti tuon jo tiesitkin.. joku ihmeen kulinaristin retku kai olitkin..
Edit. Ja siis ne viikunat syödään, eikä niin päin että litra portviiniä maustettaisiin pussillisella viikunoita.
Eikö voi tehä tuoreista viikunoista samaan tyyliin kuin rommiluumuja? Nyt on kai joku viikunakausi menossa, kaupasta pitäs saaha tuorettaki tavaraa eikä vain kuivattua.masa kirjoitti: Hint.
Osta kuivattuja viikunoita, suikaloi ne ja laita likoon portviiniin. Tai no, luultavasti tuon jo tiesitkin.. joku ihmeen kulinaristin retku kai olitkin..
Edit. Ja siis ne viikunat syödään, eikä niin päin että litra portviiniä maustettaisiin pussillisella viikunoita.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Onhan tuoreet luumutkin vettä täynnä. Pitää kyllä testata! Jouluna sit maiskutellaan.masa kirjoitti:annepa kirjoitti:
Eikö voi tehä tuoreista viikunoista samaan tyyliin kuin rommiluumuja? Nyt on kai joku viikunakausi menossa, kaupasta pitäs saaha tuorettaki tavaraa eikä vain kuivattua.
Riippuu kaiketi siitä, että miten juoppo vettä täynnä oleva viikuna on. Testaa.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Varmaan about saman verran kuin sulla lehmänmaidon tarpeellisuudesta aikuiselle länsimaiselle ihmiselle.Manaaja kirjoitti:Onko sulla minkälaista faktatietoa tästä?
No kuvittelenko mä?Minkälaiset instanssit valvovat jossain Brasilian hakatun sademetsän keskellä sitä, viljelläänkö siellä minkälaista soijaa ja minkälaisia myrkkyjä sen viljelemisessä käytetään torjunta-aineina? Mä sanoisin että sä olet äärimmäisen hyväuskoinen tollo, jos kuvittelet noissa kehitysmaissa kaiken bisneksen menevän pykälien mukaan.
Pointti oli: jos ja kun haluan käyttää maidon tyyppistä tuotetta ruokavaliossani, mietin mikä vaihtoehdoista on omasta näkökulmastani paras ja käytän sitä.Aivan käsittämätöntä logiikkaa jota ei voi ymmärtää. Luuletko ettei ihmisten juomaksi paljon enemmän prosessointia vaativalle soijalle löydy tukuttain käyttöä johon se soveltuu paremmin luontoystävällisemmällä ja lyhyemmällä prosessilinjalla?
Lyhyellä tähtäimellä joo, mutta mua kiinnostaa pitkä tähtäin enemmän.Eikö liikatuotetun maidon hukkaanheitto olisi pikemminkin tuhlausta?
Kiitos tästä tiedosta.Ratkaisevaa on se, että sä haluat tuntea olevasi Eettisesti Paremman Ratkaisun tekevä ihminen.
Oman arvioni mukaan suurin yksittäinen syyni käyttää soijamaitoa on maku. En luovu paremman makuisesta tuotteesta vain siksi, että ala-asteella Magic Johnsonin kuvalla ja allekirjoituksella varustettu mainosteksti väitti (impilisiittisesti) sen olevan terveydelleni välttämätöntä.
Valitettavasti mulla ei ole kovin suuri luottamus siihen, että juuri sä tietäisit syntyvien hiilaripäästöjen määrät paremmin kuin asiaa tutkineet tahot (näitä tutkimuksia ja selvityksiähän on julkaistu jo vuosien ajan, eri tekijöiltä). Sun nettimekkalointeja näyttää motivoivan jokin ihan muu kuin pyrkimys totuuteen.Loppu on - anteeksi vain - hevonpaskaa. Mitä enemmän vaiheita jonkun tuotteen prosessoinnissa on, sitä enemmän aiheutetaan hiilidioksidipäästöjä joilta on mukava sulkea silmänsä ja valita vain ne osat totuudesta gramofoniinsa jotka ajavat oman etiikan kuviteltuja hyveitä.
Purkin kyljessä sanotaan, ettei sademetsäalueella kasvatettuja soijapapuja käytetä tuotteen valmistukseen. Tietenkään tämä ei takaa, ettei näin todellisuudessa lainkaan tapahdu, mutta tuollaisen lupauksen esittäminen antaa keinoja hoitaa asiat kuntoon sitä mukaa kun väärinkäytöksiä ilmenee. Riittää minulle, koska tuotteen muut edut ovat sen verran painavia lehmänmaitoon verrattuna.Lempituotemerkkisi sivuilta: "Alpro® soya hankkii soijapavut pääasiassa Brasiliasta, Kanadasta ja Kiinasta. Sieltä pavut kuljetetaan tuotantolaitoksiimme Belgiassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa."EveryWoman kirjoitti:No kun ei raahata.Manaaja kirjoitti: Vaikea uskoa jos raaka-aineet sun soijamaitoosi raahataan keskeltä Brasilian tasaiseksi hakattua sademetsää.
Dataa pöytään.Arvaas kaksi kertaa onko hippiäispropagandahiilidioksidipäästölaskelmissa otettu huomioon niiden soijapapujen rahtaaminen fossiilisilla polttoaineilla toiselta puolelta maailmaa prosessoitaviksi? No eipä olekaan. Tai että otetaanko niissä huomioon kaikki ne hiilidioksidipäästöt, mitä maitoon verrattuna monimutkaisempi jälkiprosessointi erillisissä tehtaissa toisella puolella maailmaa aiheuttaa? No eipä otetakaan.
Niin mikä olkiukko? Kysyin vain tarkennusta väittämääsi.Mikä olkiukko.On eläinrääkkäystä antaa vasikan juoda sille tarkoitettu maito?
Ei sitä kyllä pelkistä raaka-aineiden määrästä voi päätellä (koska niistä voidaan myös poistaa juttuja ja yhdenkin raaka-aineen tuotteita voidaan prosessoida). Mutta sanoin jo äskeisessä viestissä uskovani lehmänmaidon olevan vähemmän prosessoitua.Aika äkkiä sitä voi päätellä kumpi yllämainituista on luonnollisempaa ja vähemmän prosessoitua ravintoa.
Nou. Onko lisätietoa?Oletko muuten tutustunut millä tavoin soijajuoman ainesosat kovetetaan niin että vesipohjaisesta litkusta saadaan koostumukseltaan sellainen tasaisen maitomainen, jopa kermainen?
Mulle tulee aina maidosta mieleen sellainen melko kliseinen kuvaus naisesta, joka illalla miehen avonaiseen kauluspaitaan verhoutuneena kulkee jääkaapille. Naisen kaunis päivettynyt vartalo hohtaa valojuovassa ja nännit kohmettuu jääkaapista huokuvasta viileästä ilmasta. Nainen juo maitoa suoraan purkista ja sitä valuu naisen suupielistä pitkin kaulaa ja rintoja kohti täydellistä napaa....elco kirjoitti:Maito on vastenmielinen erite, joka tulee naudan vulgääristä tissistä. Juon kyllä sitä, mutta ainoastaan vodkaan ja kahvilikööriin sekoitettuna. Aivan sama onko plussaa vai miinusta.
Saleen joisit siitäkin maitoa!!
ps. Apua Eki, oonko lesbo!?
Work like a captain, play like a pirate.
Olet.Vesper kirjoitti: Mulle tulee aina maidosta mieleen sellainen melko kliseinen kuvaus naisesta, joka illalla miehen avonaiseen kauluspaitaan verhoutuneena kulkee jääkaapille. Naisen kaunis päivettynyt vartalo hohtaa valojuovassa ja nännit kohmettuu jääkaapista huokuvasta viileästä ilmasta. Nainen juo maitoa suoraan purkista ja sitä valuu naisen suupielistä pitkin kaulaa ja rintoja kohti täydellistä napaa....
Saleen joisit siitäkin maitoa!!
ps. Apua Eki, oonko lesbo!?
En arvannut tätäkin ketjua eroottiseksi. Kiitos mielikuvasta.
Asiaan että kotona juon täysmaitoa, sitä mitä ennen kulutusmaidoksi sanottiin. Punainen tölkki. Jo kevytmaito on minulle käsittämätön keksintö. Hyvää kamaa huononnetaan. Menee maku ja ravintoarvo. Täysin perverssiä on rasvaton maito. Aivan homoa. Mutta ehkä teidät äsken syntyneet on jo koulussa sellaiseen kurriin totutettu.
Ruuan kanssa juon maitoa siltään. Välipalana sekoitan kylmään maitoon Oboy-kaakaota. Viime aikoina olen siirtynyt tumman suklaan makuun. Annostelu ei ole teelusikallinen tai pari vaan: Pitkään lasiin kaadan suoraan kaakaopurkista jauhetta noin puoleenväliin. Päälle kylmää maitoa. Sekoitus. Sekoittuessa maito laskeutuu, joten lisään maitoa ja sekoitan taas.
Itse join elämäni ensimmäisen kännin port-viinistä. Huono veto, monta vuotta sen jälkeen ei pystynyt haistamaan mitään punkkua, portia, rosekin teki tiukkaa.Bluntly kirjoitti:Port-viinien kanssa täytynee olla varovainen. Pidin niistä kovastikkin kunnes kerran varomattomassa mielentilassa rykäisin kolme pulloa putkeen ja sen jälkeen ei ole pystynyt edes haistamaan ko. ainetta.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Ajattelen aika harvoin maitoa. Onneksi. Tänään aion koko illan yrittää kuvitella nartun tilalla jotain könsikästä.elco kirjoitti:Käyks sulle usein noin?
Ei niitä oo valmiina jääkaapissa.elco kirjoitti:Enkä mä ymmärrä, miksei toi unelmien bööna voisi samalla rahalla huljuttaa huiviinsa valkovenäläistä.
Work like a captain, play like a pirate.
Mitenköhän syvästi osoitettuja niiden terveyshyötyjen sitten täytyy olla, että sinä hyväksyt sen tarpeelliseksi? Kyllä maidon terveyshyödyistä ja varsinkin fyysisen rasituksen palauttamiskyvystä on lukuisia tutkimuksia olemassa, missä sen hyödyllisyyttä on verrattu usein juurikin soijapohjaisiin tuotteisiin. Yhdessäkään yhteenvedossa en ole nähnyt että soijaa olisi pidetty tulosten valossa maidon ja maitoproteiinien kanssa yhtä arvokkaina. Tässä sulle pari linkkiä aiheesta. Tietysti elämästä selviää hengissä ilman maitoakin, eikä hyödyt konkretisoidu sohvaperunalla samalla tavalla, mutta aika vaikea näitä tutkittuja faktoja vastaan on tuulimyllyillä:EveryWoman kirjoitti:Varmaan about saman verran kuin sulla lehmänmaidon tarpeellisuudesta aikuiselle länsimaiselle ihmiselle.Manaaja kirjoitti:Onko sulla minkälaista faktatietoa tästä?
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17413102
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20555370
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19997019
http://www.ajcn.org/cgi/content/full/86/2/373
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18831752
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15798080
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20368372
Toivottavasti esität nyt sitten about saman verran niitä omia faktatietojasi.
Eli mitäs kaikkea me nyt heitetään hukkaan ostamalla kaupasta se maitopurkki soijajuomapurkkiin verrattuna?EveryWoman kirjoitti:Lyhyellä tähtäimellä joo, mutta mua kiinnostaa pitkä tähtäin enemmän.Manaaja kirjoitti:Eikö liikatuotetun maidon hukkaanheitto olisi pikemminkin tuhlausta?
No paapas vähän referenssiä peliin tutkimuksiin missä otetaan huomioon moisen soijamölön koko tuotantoketjuun liittyvät päästöt?EveryWoman kirjoitti:Valitettavasti mulla ei ole kovin suuri luottamus siihen, että juuri sä tietäisit syntyvien hiilaripäästöjen määrät paremmin kuin asiaa tutkineet tahot (näitä tutkimuksia ja selvityksiähän on julkaistu jo vuosien ajan, eri tekijöiltä). Sun nettimekkalointeja näyttää motivoivan jokin ihan muu kuin pyrkimys totuuteen.
Mitä nämä edut mainitsemasi maun lisäksi ovat? Kuka valvoo ettei väärinkäytöksiä tapahdu?EveryWoman kirjoitti:Purkin kyljessä sanotaan, ettei sademetsäalueella kasvatettuja soijapapuja käytetä tuotteen valmistukseen. Tietenkään tämä ei takaa, ettei näin todellisuudessa lainkaan tapahdu, mutta tuollaisen lupauksen esittäminen antaa keinoja hoitaa asiat kuntoon sitä mukaa kun väärinkäytöksiä ilmenee. Riittää minulle, koska tuotteen muut edut ovat sen verran painavia lehmänmaitoon verrattuna.Manaaja kirjoitti:Lempituotemerkkisi sivuilta: "Alpro® soya hankkii soijapavut pääasiassa Brasiliasta, Kanadasta ja Kiinasta. Sieltä pavut kuljetetaan tuotantolaitoksiimme Belgiassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa."
Venaas nyt. Sinähän tänne maitoketjuun tulit oikein ranskalaisin viivoin löyhyttelemään soijamaitosi paremmuutta mm. terveellisempänä ja ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona. Olisikos se datan pöytäänlyöminen silloin näistä väittämistäsi vaikka sun vastuulla?EveryWoman kirjoitti:Dataa pöytään.Manaaja kirjoitti:Arvaas kaksi kertaa onko hippiäispropagandahiilidioksidipäästölaskelmissa otettu huomioon niiden soijapapujen rahtaaminen fossiilisilla polttoaineilla toiselta puolelta maailmaa prosessoitaviksi? No eipä olekaan. Tai että otetaanko niissä huomioon kaikki ne hiilidioksidipäästöt, mitä maitoon verrattuna monimutkaisempi jälkiprosessointi erillisissä tehtaissa toisella puolella maailmaa aiheuttaa? No eipä otetakaan.
Siitä voidaan sentään päätellä, että maidossa ei ole lisäaineita toisin kuin soijamönjässä. Eikös vain trikalsiumfosfaatti kuulostakin ainesosaluettelossa jonkin verran paremmalta ja eettisemmältä kuin "synteettinen hapettumisenestoaine (E341)"? tai monokaliumfosfaatti vrt. "synteettinen happamuudensäätöaine (E340)"? Kuulostaahan toi gellaanikumikin aika paljon inhimillisemmältä kuin E418...EveryWoman kirjoitti:Ei sitä kyllä pelkistä raaka-aineiden määrästä voi päätellä (koska niistä voidaan myös poistaa juttuja ja yhdenkin raaka-aineen tuotteita voidaan prosessoida).
Mä en hetkeäkään usko että lisäaineiden E-koodien kirjaamisen unohtaminen olis näiden tuotteiden kohdalla vahinko. Ihan tarkoituksellista mielikuvapelleilyä. Itse pyrin kyllä syömään mahdollisimman lisäaineetonta ja vähän prosessoitua/jalostettua ruokaa. Sen vuoksi näitä lisäainepommeja on vähän vaikea ajatella luonnollisten raaka-aineiden korvikkeeksi. Etkös säkin joskus jutellut että sulta jää tuote helposti kaupan hyllylle, jos siinä on perässä E-koodeja litania?
Ei. Tiedän vain sen ettei kotikonsteilla oikein vastaavanlainen koostumus onnistu. Olisi mielenkiintoista tietää millä prosessilla tuo sakeuttaminen/tasalaatuistaminen onnistuu, vai hoituuko se pelkästään lisäaineilla.EveryWoman kirjoitti:Nou. Onko lisätietoa?Manaaja kirjoitti:Oletko muuten tutustunut millä tavoin soijajuoman ainesosat kovetetaan niin että vesipohjaisesta litkusta saadaan koostumukseltaan sellainen tasaisen maitomainen, jopa kermainen?
Ei se oikein sovi tähän... Tai ehkä jos se oli tulossa pystypanolta vessasta, kampaus sotkussa ja tooooodella janoisena. Niin että se joutuis juomaan sitä drinkiään erittäin ahnaasti...elco kirjoitti:Eix tota unelmaa voisi päivittää niin, että huppelipäinen iltapukunainen kävelee pitkät päällä baaritiskille ja kippaa valkovenäläisen eroottisesti suoraan cleavageen?
Mulla on huomenna pukujuhlat, voin ehkä kokeilla?
Work like a captain, play like a pirate.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Ok. Huomioi kuitenkin myös maidon terveyshaitat kokonaisuutta arvioidessasi.Manaaja kirjoitti:Kyllä maidon terveyshyödyistä ja varsinkin fyysisen rasituksen palauttamiskyvystä on lukuisia tutkimuksia olemassa, missä sen hyödyllisyyttä on verrattu usein juurikin soijapohjaisiin tuotteisiin.
Itse en ole himoliikkuja, ainakaan tällä hetkellä. Rasvaa sen sijaan olen ajatellut lisätä ruokavaliooni, joka pääsi siinä vuosia sitten alkaneessa kevyttuotehuumassa heilahtamaan vähän turhankin rasvattomalle linjalle. Ideana tässä se, että ruoasta lähtisi nälkä ilman että sitä joutuu lappamaan järkyttäviä, vatsalaukun tilavuutta venyttäviä määriä (tuo venyminen kostautuu sitten ajan myötä enempänä syömisenä, väsymisenä ja lihomisena). Eläinrasvat ovat kuitenkin mulle nou. Kolesteroli pysyy hyvin kurissa ilman niitä, mutta niiden kanssa heilahtaa helposti vähän turhan korkealle. Siksi(kään) ei lehmänmaitoa minulle.
Sori, en jaksa kaivaa (pystyt ihan yhtä hyvin kaivamaan niitä itse). En mä ole sua käännyttämässä soijamaidon käyttäjäksi. Kunhan kerroin mikä oma valintani on.Toivottavasti esität nyt sitten about saman verran niitä omia faktatietojasi.
Halveksumasi ituhipit, mm. Jengi on nykyään aika kiinnostunutta tämmöisistä. Just esim. tuli dokkari, jossa Nestle yritettiin saada vastuuseen suklaantuotantoon liittyvästä lapsiorjatyövoiman käytöstä. Eivät tavoittaneet yhtiön edustajia, mutta Nestle ei myöskään lupaa että tuotteensa olisi tuotettu vastuullisesti. Firmat, jotka lupaavat, ovat mun kirjoissa astetta parempia, koska uskon että mahdolliset ongelmat saadaan ajan myötä korjattua.Kuka valvoo ettei väärinkäytöksiä tapahdu?
Esim. Henkkamaukkaahan on kovin sanoin ja aktiivisesti arvosteltu halpatuotannon ongelmista. Vastaiskuna ne alkoivat ensin markkinoida itseään vastuullisena toimijana, ja tämän jälkeen joutuivat sitten ihan tekemäänkin asialle jotain. Luomupuuvillan ottaminen valikoimiin kalliimmasta hinnasta huolimatta ja viimeisimpänä juttuna esim. farkkujen hiekkapuhalluksen lopettaminen (halpa, mutta terveydelle haitallinen tapa tehdä kulutuksia) ovat esimerkkejä tästä.
Todistustaakka on väittämän esittäjällä. Jos väittämäsi on, että purkin kyljen laskelmiin eivät sisälly raaka-aineen kuljetuksen vaikutukset, tämän osoittaminen on omalla vastuullasi.Venaas nyt. Sinähän tänne maitoketjuun tulit oikein ranskalaisin viivoin löyhyttelemään soijamaitosi paremmuutta mm. terveellisempänä ja ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona. Olisikos se datan pöytäänlyöminen silloin näistä väittämistäsi vaikka sun vastuulla?EveryWoman kirjoitti:Dataa pöytään.Manaaja kirjoitti:No eipä otetakaan.
Mä puolestani en jaksa (enkä kyllä ehdikään) ruveta täällä todistelemaan soijamaidon etuja tieteellisillä tutkimuksilla. Saan nimittäin laittaa sitä kahviini ilmankin. Jos sä puolestasi haluat mut käännyttää lehmänmaidon juojaksi, todistustaakka on silloinkin sinulla.
Riippu ihan lisäaineesta. Se E-kirjain siinä koodissa ei ole lyhenne sanasta 'epäterveellinen'. Vai ovatko esim. puolukat mielestäsi epäterveellisiä? Niissä on mm. seuraavia lisäaineina käytettyjä aineita: happoja (E200 ja E210), hyytelöimisainetta (E440), väriaineita (E160a ja E163), ja aromeja.Mä en hetkeäkään usko että lisäaineiden E-koodien kirjaamisen unohtaminen olis näiden tuotteiden kohdalla vahinko. Ihan tarkoituksellista mielikuvapelleilyä. Itse pyrin kyllä syömään mahdollisimman lisäaineetonta ja vähän prosessoitua/jalostettua ruokaa. Sen vuoksi näitä lisäainepommeja on vähän vaikea ajatella luonnollisten raaka-aineiden korvikkeeksi. Etkös säkin joskus jutellut että sulta jää tuote helposti kaupan hyllylle, jos siinä on perässä E-koodeja litania?
Mutta jotkut nyt sattuvat olemaan luonteeltaan hysteerikkoja ja jengissä on lietsottu silmitöntä lisäainepelkoa, joka tekee järkiperäisen suhtautumisen mahdottomaksi. Tai sitten kukaan ei ole sitä lietsonut, vaan se on vain itsestään syntynyt kun vahingollisista lisäaineista (joita niitäkin toki on) on aiheellisesti varoiteltu. Tästä syystä moni firma käyttää aineista mieluummin selkokielisiä nimiä. Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että ilmoittavat tuotepakkauksessa kissankokoisin kirjaimin mm. "Ei sisällä natriumglutamaattia!" (natriumglutamaatin terveyshaittoja ei ole osoitettu tietellisesti).
Tottahan toki, ne lukee siinä kyljessä. Etkö oo sattunu huomaan?masa kirjoitti:Jaa että puolukassa on tommosia e-vitamiineja luonnostaanEveryWoman kirjoitti:Vai ovatko esim. puolukat mielestäsi epäterveellisiä? Niissä on mm. seuraavia lisäaineina käytettyjä aineita: happoja (E200 ja E210), hyytelöimisainetta (E440), väriaineita (E160a ja E163), ja aromeja..
Me transmitte sursum, Caledoni!