Mammailu 2.0

[elco]

^ Kolmatta sitten uuniin vaan kun tuosta selvitään.

[RouvaPupu]

Sterilisaatio on vastaus. Toisaalta, kun katsoo meidän hedelmöitystapahtumia, todennäköisesti sen tekee joku epäpätevä juippi ja huomaan odottavani numero kolmosta.

[James Potkukelkka]

Tää on ainoa paikka missä voin valittaa niin että sielu sietää, siksi oli ihan luonnollista tulla takaisin. Niin, olen taas paksuna. Vahinko taas. Pitkä tarina, kerron myöhemmin. Joo, vituttaa. Joo, on saman miehen kuin ekakin. Ihan alussa vasta. Whatever, palaan tähän koska teitä varmaan niin vitturaisesti kiinnostaa.

Oletteko miehesi kanssa lintsanneet peruskoulun terveystiedon tunnilta?

[RouvaPupu]

Tää on ainoa paikka missä voin valittaa niin että sielu sietää, siksi oli ihan luonnollista tulla takaisin. Niin, olen taas paksuna. Vahinko taas. Pitkä tarina, kerron myöhemmin. Joo, vituttaa. Joo, on saman miehen kuin ekakin. Ihan alussa vasta. Whatever, palaan tähän koska teitä varmaan niin vitturaisesti kiinnostaa.

Oletteko miehesi kanssa lintsanneet peruskoulun terveystiedon tunnilta?

Awww, tämä on aika söpö kommentti. Peruskoulun terveystiedon ammattilaisena varmaankin sitten tiedät mitä seuraa kun pariskunta on terveydellisistä että ehkäisyn toimimattomuudesta johtuvista syistä pakotettu luopumaan niistä yleisimmistä (ja useimmilla toimivista) ehkäisymuodoista? No jos et tiedä niin vastaus on että kyseinen pariskunta saa enemmän ehkäisyneuvontaa, jossa ammattilaisten (niin, ammattilaisten ei keskustelupalstalaisten) kanssa yhdessä valitaan toimivin ja turvallisin ehkäisymenetelmä mitä tarjolla on, ennen kuin esim. sterilisaatio on mahdollista (kriteerit täyttyvät ja terveydentila sallii). Terveystiedon ammattilaisena varmastikin tiedät että kun varmimmat ja toimivimmat ruksataan yli, ei jää muita kuin epävarmoja vaihtoehtoja.

Meillä toimi valittu ja turvallisin tapa 5 vuotta, eikä se lopulta tarvinnut kun yhden inhimillisen virheen, jota ei tapahtumahetkellä ollut mahdollista edes huomata. Mä olen kyllä ihan valmis elämään tämän kanssa, ja aionkin ignoreta kommentit jotka perustuvat... No, tietämättömyyteen.

[James Potkukelkka]

^joo. Pahoittelut. Välillä pääsee aivopieruja.

[Kottarainen]

^Kiva kun lapsi uskaltaa tulla esiin. Meillä on ujopiimä joka odottaa sivustaseuraajana uusissa tilanteissa. Pärjää kyllä sitten hyvin kun ihmiset käyvät tutuiksi, vaikka viihtyykin selkeästi myös yksin. Vanhempiinsa tullut, joskus mietin että pääsisi helpommalla kun olisi nopea lämpeämään ja miettisi vähemmän. Nimittäin kun itseeni peilaan. Kyllä näinkin hyvä on, ja iän myötä oppii, varsinkin kun on selkeä käsitys siitä mikä oma rooli on. Mutta ekologinen lokero on eri kuin ihmisellä joka spontaanisti tuo itseään esiin.

[Kottarainen]

Päiväkodin kevätjuhlassa viime vuonna olin kyllä tosi iloisesti yllättynyt kun ne porukassa esiintyi ja siinä tyttö viihtyi, vilkutteli yleisölle ja selvästi nautti tilanteesta. Jos ei olisi ollut ryhmän tukea niin tilanne olisi luultavasti ollut toinen ja olisi varmaan kieltäytynyt menemästä koko lavalle. Mä olen kerran kouluajan esityksessä ollut pääroolissa. Siinä olinkin akrobaatti, ei tarvinnut ottaa kontaktia yleisöön vaan tehdä kärrynpyöriä ja muutama voltti ja spagaati.

[Kottarainen]

Suvinen, niinhän toi menee että jokaisella on oma osuutensa ja hyvä niin. Vähän rasittavaa olisi sekin jos jokainen pyrkisi koko ajan keskipisteeksi.

[Stadinarska]

Suvinen, niinhän toi menee että jokaisella on oma osuutensa ja hyvä niin. Vähän rasittavaa olisi sekin jos jokainen pyrkisi koko ajan keskipisteeksi.

Ai vain vähän rasittavaa. Sehän olisi kaaos. Onneksi olemme kaikki erilaisia! Kumpihan meistä laittaisi toisen ruotuun, Zephyr vai minä?
Suvinen varmaan lanaisi minut, mutta se ajatus tuntuisi ihanalta! Pusut teille lintu ja kissa!(Mussukka on aina mun kisutisumisu kun hänellä oli alussa se söpö kissa-avatar)

Toivoo Stadilainen tuttunne!

[Riemumieli]

^Muksun paras kaveri on myös tuollainen ujopiimä, mutta kun sille juttelee aikansa niin rohkaistuu juttelemaan ja on lopulta hyvinkin reipas. Musta ne vaan on niin mukava parivaljakko kun selkeästi meidän muksu on se joka menee edeltä, kyselee ja liidaa, toinen tulee perässä. Ovat löytäneet toisensa ihan omkin päin, eli luultavasti tasapainottavat kivasti toistensa luonteita ja ovat muutenkin toimiva pari.

Parisuhteessa myös sama? Mies maksaa tossun alla naisen laskut, ja nainen miettii samaan aikaan eroa.

[Stadinarska]

Onko jossakin muuten "varastossa" vaimoa, joka haluaisi oman lapsen.
Mulla olisi nyt aika. On very tropic, eikun topic.

Siis tää on kyllä (nyt) ihan tosissaan.

SA

[RouvaPupu]

Viikkoja tällä hetkellä 32+4 (33+4).

Olen syönyt kuin mikäkin ravinto asiantuntija koko raskausajan joten paino on pysynyt aisoissa paremmin kuin hyvin, mutta pahasta närästyksestä johtuen (lääkityksen sain vasta viime viikolla) on ravinnon saanti ja sisällä pito tuottanut sen verran vaikeuksia että tänään aloitan yöinsuliinin. Sokerit huitelee miten sattuu, erityisesti aamuarvot.

Pojalla on myös sen verran kokoa, että jos ihmeen kaupalla pääsisin kohtuullisille viikoille, käynnistys on edessä noin viikolla 37. Koko arvio viikolle 40 olisi huimat 4.5kg. Joo ei. Tällä hetkellä kokoa yli 2400g (ultra arvio) mikä on vain hieman vähemmän jos vertaa tytsän syntymäpainoon, hieman yli 2600g (34+6).

Olisin varmaan tarvinnut insuliinin jo aikaisemmin mutta täällä pistivät seurantaan vasta pari viikkoa sitten vaikka ihmettelin miksi niin kun edellisessä raskaudessakin diabetes oli. Se sentään hoitui pelkällä ravinnolla.

Maha on valtava! Sen verran valtava että taksi sedät suosiolla siirtävät etupenkkiä pyytämättä. :/

Liitoskivut ja iskias? Löytyy, check and check. Olen melko kykenemätön liikkumaan, olen ollut sitä jo useamman kuukauden.

[Kottarainen]

^Yyh, muistot verestyvät. En muista koskaan voineeni fyysisesti niin huonosti kuin raskaana ollessani. Onneksi henkinen puoli kompensoi kärsimyksen. Raskausaika oli kuitenkin jollain tasolla karkeasti sanottuna se hinta, mikä piti omasta lapsesta maksaa. Ah mikä helpotus kun syntyi.

Edit: Niin, onnea Pupulle odotukseen kuitenkin, eo. negailusta huolimatta.

[RouvaPupu]

Kiitos, Kottarainen.

Ihan tosissani yritän olla valittamatta koska monella on paljon vaikeampia raskauksia, ja toisaalta takaraivossa on se tosiasia että mieluummin kärsin kuin että tulisi maailmaan ennenaikaisesti. Kunhan kaikki menee hyvin niin on sen arvoista.

Ensimmäisessä raskaudessa varmasti valittelin jotakin, ja muistan että närästystä oli aika paljon mutta muuten taisi olla aika auvoinen odotus vaikka sitten päättyikin ennakoitua aikaisemmin. Raskausdiabeteskin hoitui syömällä ja liikkumalla säännöllisesti ilman sen kummallisempia pohtimisia ja mittailuja.

Tässä raskaudessa:

- alusta alkaen vatsakipuja, liitoskipuja ja lopulta iskias tyyppinen kipu,e nnakoivia supistuksia, kivuliaita supistuksia. Äityivät niin pahoiksi että varmaan viikoilta 14-15 piti jättää kävelyt sun muut pois. Ihan normi kotiaskareetkin on kovan työn takana ja vaatii muutaman lepopäivän.

- jatkuvat seuranta, neuvola yms. käynnit pitää hoitaa takseilla (kallista!). Niitä on usein ja olen niin helvetin kivulias muutaman päivän jälkikäteen että olen alkanut toden teolla inhoamaan niitä vaikka tiedän että on vaan hyväksi. Mihinkään ei tietystikään saa ottaa lasta mukaan joten tytsän hoidon järjestäminen on aina kovan työn takana.

- veritulppa epäily jalassa (iskiakseni taisi alkaa pohjekipuna ennen kuin siirtyi parin viikon päästä tunnistettavaksi pakara-reisi-pohje helvetiksi)

- kunnon refluksi joihin sain lääkityksen vasta kun olin kärsinyt kovista poltteista, oksennuksista yms. kolme kuukautta. Popsin Rennietä kuin karkkia, ilman vaikutusta toki.

- allergia oireet. Neuvolalekuri ei suostu määräämään mitään allergialääkitystä.

- hemoglobiini ongelmat.

- tilasin raskauspaperit edellisestä sairaalasta kun raskaus varmistui kuukausia sitten, sain (tai sairaala sai, itse en edes tiedä mitä kaikkea siellä lukee) ne noin kaksi viikkoa sitten. Sitä ennen piti soitella 100 eri paikkaan, tehdä 100 erilaista kirjallista hakemusta, sairaalan ja neuvolan kautta ei onnistunut ja kaikki oli suu auki siitä miten voi olla niin vaikeaa. Hyvä että sain koska nuo tiedot joita ehdin näkemään oli TÄYNNÄ virheitä. Esimerkiksi oli merkitty että ennakoivia, kivuliaita supistuksia edellisessä raskaudessa joka ennakoi ennenaikaista synnytystä. Ei pidä paikkaansa! Ensimmäinen kipu jonka koin oli kun olin jo synnyttämässä. Mitään viitteitä ennenaikaisuuteen ei todellakaan ollut.

- kaikki mahdolliset (ja ikävät) hormonien aiheuttamat muutokset näkyy ja tuntuu.

- pahinta on varmaan tämä raskausdiabetes. Osasin odottaa sitä mutta en osannut odottaa etten näemmä pysty hallitsemaan sitä mitenkään päin. Pääsin sokerirasitukseen vasta hiukan ennen viikkoa 30. Se toki epäonnistui koska närästys. Olen alusta alkaen noudattanut tarkkaa dieettiä, en ole varmaan koskaan syönyt niin hyvin, monipuolisesti ja terveellisesti kuin tämän raskauden aikana. En edes muista mitä sana herkuttelu tarkoittaa. Ei vaikutusta. Mikä toimii tänään, ei toimi huomenna. Joka ikinen päivä on pohtimista ja muuntelemista. Tänään pitäisi olla todella vähillä hiilihydraateilla, huomenna taas tankata hyviä itsensä täyteen. Mikä toimii tai ei toimi, muuttuu viikottain. Ilmeisesti pitäisi olla syömättä kokonaan. Ravintopäiväkirjat sun muut on ollut käytössä ja niissä ei mitään moittimista ole ollut vaan enemmänkin kehuja mutta silti törmää ajoittain tähän "syömisellä hoituu" asenteeseen missä oletetaan että istun kotona ahtamassa pullaa naamaan (ugh, mulla ei edes ole haluja herkkuihin kun tiedän mikä sokerihelvetti yhden karkin syömisestä seuraa). Kymmenet mittaukset päivässä, jatkuva syömisen seuraaminen ja muuttaminen, oikein ajoittaminen, kipeät sormet, insuliinin säätely yms. ilman mainittavia muutoksia parempaan on itselleni ollut semmonen turhautumisen ja stressin paikka, että lopetin mittaamisen eilen ja otan vaan aamun kahdet arvot. Josko edes saisi nukuttua kun en ole jatkuvasti a) mittaamassa b) syömässä. En edes viitsi mennä siihen kuinka paljon ramppaamista, soittelua ja mokia oli ennen kuin sain vaadittavat laitteet hoitaa sokereitani. Uh huh.

- käytin kuukautisten seuraamiseen kännykkäsovellusta joka sekosi sitten kun sille oli tarvetta. Kuukautispäivä päätettiin perstuntumalla (on väärä) joten kukaan ei oikein tiedä millä viikoilla olen (todennäköisesti viikon edellä) mutta niillä vähäisimmillä viikoilla mennään ja se yllättäen tuottaakin kaikenlaista kummallisuutta ja toki vaikuttaa arvioihin sun muihin. Eihän se vauva vielä sinänsä iso ole jos mennään sillä viikon etuajalla, mutta on iso jos mennään tällä väärällä viikko tiedolla. Ah.

En valita oli näemmä vali vali ja varmaan unohdin aika monta muuta asiaa joita en koe mainitsemisen arvoiseksi.

[Kottarainen]

Ei oo helppoa. Koetahan jaksella, onneksi rajallinen aika.

Insuliinidiabeetikoilla on muuten myös varmaan keskimäärin aika rankkaa. Se ei edes mene ohi

[RouvaPupu]

Tuota sanoin miehellekin, että ei käy kateeksi insuliinidiabeetikoita, ei sitten ollenkaan. Ja toisaalta, pitää kai totutella tähän koska ikää alkaa olla ja näyttää siltä että kyllä se 2.tyypin diabetes tähänkin talouteen jossain vaiheessa saapuu. Periaatteessa olen tehnyt kaikkeni ettei tulisi, mutta sukurasitus on kyllä niin valtava (äiti, isä, veli = diabeetikoita) että siksi kai tämä rd:kin on. Omassa perheessä vain yksi on selkeästi saanut tautinsa elämäntapojen seurauksena kun kaksi muuta on vähän niin ettei uskoisi heillä sitä olevan ellei tietäisi. Eipä taida tätä vasten itselläkään paljon toivoa olla etteikö tulisi, riski on ainakin tosi korkea nyt kun meni insuliinille.

Ei se itsestä niin väliä, lähinnä lasta ajattelee, eikä sitä kyllä anneta unohtaakaan. Monta kertaa viikossa saarnat kuullaan jostain suunnalta; ajattele vauvaa ja kiinnitä huomiota syömisiin, herkut pois. Asenne on toki ymmärrettävä koska usein takana on ylipaino/huonohkot elämäntavat ylipäätänsä mutta kun sinne joukkoon mahtuu meitä muitakin. Onneksi ei enää montaa viikkoa, ja toivon että saan sokerit kohdilleen joten kuten nostelemalla insuliini annosta.

[prosessi]

Vaikka diabetes jäisikin päälle myös synnytyksen jälkeen, helpottuu tasapainon ylläpitäminen varmasti huomattavasti, kun kyseessä kuitenkin on 2-tyyppi ja resistenssin hormonaalinen muuttuminen lakkaa. Ja se kannattaa pitää mielessä, että stressaaminen itsessään pahentaa resistenssiä, minkä toki voi kertoa myös syyttelevälle ja painostavalle hoitohenkilökunnalle... Itsellenihän tuli tämän viimeisimmän raskauden kylkiäisenä 1-tyypin diabeteksen päälle myös holtiton 2-tyyppi noin kuukautta ennen synnytystä (vko 31), ja sen seurauksena sikiö kasvoi viikkojen 33-34 aikana 1,2 kiloa. Päättivät kokoarvion yhteydessä ottaa sen välittömästi ulos, kun verensokereita ei ollut mahdollista saada hallintaan edes jatkuvalla verensokerin sensoroinnilla, eikä tuollainen kasvu saanut jatkua. Voin vain kuvitella millaista kritiikkiä olisin saanut siitä, etten saanut verensokereita hallintaan edes laitteella, joka piipittää 20 minuutin välein niin kauan kuin verensokerit ovat ylhäällä, ja silti "annoin" sokereiden nousta yli 30, eli laitteen mitta-asteikon yli, ellen olisi pystynyt todistamaan insuliinipumpun avulla, että noissa tilanteissa olin pumpannut elimistööni kymmeniä yksikköjä insuliinia ilman minkäänlaista vaikutusta verensokereihin. Mutta vaikka sain estettyä muiden kritiikin, tunnen edelleen syyllisyyttä siitä, että minun takiani vauvani täytyi syntyä keskosena viikolla 35. Siinä sopassa sitten piti kypsyttää sikiön keuhkojakin kortisonilla, minkä aiheuttamasta insuliiniresistenssistä toipumiseen minulla meni vielä viikkoja synnytyksen jälkeen.

[RouvaPupu]

Todella ikävä kuulla, prosessi

Onneksi kaikki lopulta meni hyvin vaikka varmasti aivan kamalalta tuntui tuo tilanne ja huoli oli suuri vauvan puolesta. Syyllisyys on kauhea tunne vaikka terve järki sanoo että kaikkensa teki.

Tuon stressin takia itsekin lopetin jatkuvan mittaamisen ja tarkkailemisen, olen huomannut että sokerit ovat parantuneet huomattavasti. Syön hieman vapaammin (eli en kello kädessä) ja mittaan vain aamun paastoarvon, yöarvon sekä yhden arvon randomisti keskellä päivää. Otan sitten paremman ja tarkemman mittauksen muutamaksi päiväksi takaisin ensi viikolla ennen soittoaikaa.

Pääsin eroon synnytyspelosta, kiitos erinomaisen ja ihanan kätilön, joka kävi edellisen ja tulevan synnytykseni läpi sairaalakäynnillä. Esitteli paikkoja, tapoja ja kipuasioita. On tosin tullut takaisin tämän diabeteksen myötä. On pakko välillä ihmetellä mitä se hyödyttää että viikottain muistutetaan miten on suurempi riski saada raskausmyrkytys, kokea kohtukuolema, miten vauvan koko voi vaikuttaa synnytykseen, miten vauva voi joutua sokeritippaan, miten vauvan hengitys voi vaikeutua, miten voi syntyä keskosena jne. Mielestäni nuo on hyvä käydä ensimmäisellä kerralla läpi ja sitten antaa olla. Ei mainita viikottain perusteluina miksi pitää jättää herkut pois (tämä on joku pakkomielle jokaiselle vaikka kuten sanoin, täällä ei mitään herkutella).

Taitaa nämä viikot muutenkin olla pahimmat sokereiden kannalta jos olen oikein kokemuksia lukenut ja ymmärtänyt. Toinen kokoarvio on viikolla 36+ joten saa nähdä jäädäänkö sinne heti vai että mitä. Jotain sanoi että viikolla 37 saisi tulla itsekseen taikka käynnistyksellä.

[RouvaPupu]

Poitsu syntyi 24.7 aamu yöllä spontaanisti ja nopeasti viikolla 35+6 (3300g ja 49cm). Käynnistyi yllättävällä lapsiveden menolla kuten tytsäkin, siitä kolme tuntia ja supistukset taivaissa, alle kuudessa tunnissa oli ulkona maailmassa. Kaikki meni alright, tänään kotiuduttu normaalilla aikataululla. Tytsä nähnyt broidinsa Skypen kautta koska on mummolassa (juuri sopivasti koska mies vei sen sinne tiistaina ja keskiviikkona oltiin jo sairaalassa), ei vielä hokannut että poitsu syntyi hänen nimipäivänään ja että molemmat syntyneet 24. päivä, tosin eri kuukausina. Kaveri synnytti muutama tunti itseni jälkeen, hauska sattuma.

Hyvä näin, oli pukkaamassa raskausmyrkytystäkin.

Niin, ja tosiaan suosittelen sitä pelkoklinikkaa kaikille jos tarvetta. Välillä pelko lamautti ja laittoi hysteeriseksi, mutta tunne välineillä sain itseni napsautettua takaisin. Se pelko lamaantuminen teki siitä vaan kipeämpää ja musta kykenemättömän synnyttämään. Mies oli hyvä tsemppi, veti takaisin aina kun näki että mun pää menee sille "mä en kestä, tää kipu ei koskaan lopu, mitä jos tää kestää tunteja"-moodille.

[So Hard]

Onnittelut!

[Dynamo]

Onnea RP:lle perheineen!

[Kreitsu]

Onnea Pupulle!

[Vesper]

Onnea Pupu ja könsikäs!

[saira]

Paljon onnea!!!

[RouvaPupu]

Kiitos kaikille onnitteluista <3

Postasin blogiini muutaman kuvan poitsusta, jos joku on kiinnostunut näkemään: http://hfk.booklikes.com/ .