Touhutippatorstai
Lähetetty: 17.06.2010 7:09
Eilen oli kolme tuntia kesäteatteria, tänään skämäset pihatalkoot. Tulee turhan täysiä päiviä. Onneksi työajalla voi ja pitää rentoutua.
Kitinää elämästä, ihmisistä ja kaikesta muusta tärkeästä
https://beta.kitina.net/
Hmm, jos lomalle ei ole erityistä kaipuuta se voi kertoa parista asiasta:NuoriD kirjoitti:^Oon kertonut ennenkin, että mulla ei ole erityistä kaipuuta lomalle. Lomahan siis alkaa huomenna ja la lähdetään perheen kanssa etelään. Ei toki mitenkään vastenmielistä, mutta aivan hyvin voisin olla töissäkin.
Kokeilin noro-dieettiä viime kesänä. Oli aika villi tunne, kun ruoka alkoi oikeasti maistua noin viikon päästä vasta. Sitä suklaata, jonka viimeksi söin ennen ensimmäistä puklaamista en vieläkään osta.martza kirjoitti:Tulihan koettua Noro viruksen ihanuudet pari päivän ajan. Kummastakin päästä pukkas tavaraa ulos, n 40 asteen kuume, toista päivää jne. Kovat kivut joka paikassa ja olo oli, kuin olisi hakattu lankun pätkällä alaselkää urakalla. Kaikki sisuskalut ovat nyt kipiät ja arat. Vieläkään ei ole ruokahaluja, mutta nesteitä yritetään juoda, jugurtteja, banaaneja syödä jne. Eiköhän se olo tästä viikonlopuksi parane.
Kyllä minusta Daven juttujen perusteella kuulostaa vähän siltä, että molempi parempi: Dave viihtyy työssään ja kokee vierautta kotonaan. Outoa.exPertti kirjoitti:Hmm, jos lomalle ei ole erityistä kaipuuta se voi kertoa parista asiasta:NuoriD kirjoitti:^Oon kertonut ennenkin, että mulla ei ole erityistä kaipuuta lomalle. Lomahan siis alkaa huomenna ja la lähdetään perheen kanssa etelään. Ei toki mitenkään vastenmielistä, mutta aivan hyvin voisin olla töissäkin.
a) viihdyt/pidät työstäsi
b) kyllä työssäolo kotiolot voittaa
Töissä saa rauhassa kitinöidä. Lisäksi mä kyllä tykkäänkin työstäni sopivasti.urpiainen kirjoitti:Kyllä minusta Daven juttujen perusteella kuulostaa vähän siltä, että molempi parempi: Dave viihtyy työssään ja kokee vierautta kotonaan. Outoa.exPertti kirjoitti:Hmm, jos lomalle ei ole erityistä kaipuuta se voi kertoa parista asiasta:NuoriD kirjoitti:^Oon kertonut ennenkin, että mulla ei ole erityistä kaipuuta lomalle. Lomahan siis alkaa huomenna ja la lähdetään perheen kanssa etelään. Ei toki mitenkään vastenmielistä, mutta aivan hyvin voisin olla töissäkin.
a) viihdyt/pidät työstäsi
b) kyllä työssäolo kotiolot voittaa
Toivottavasti saat vähän uusia ideoita lomallasi. Eivät tekisi itsellekään pahaa, kun tuntuu että juttuni alkavat mennä samaa kehää ympäri.urpiainen kirjoitti:Minulla myös viieminen työpäivä ennen pitkähköä lomaa huomenna. Vaikka viihdyn töissäni, odotan myös lomaa innolla. Eniten olen huolissani teistä arvon palstakollegat: loma tarkoittanee käytännössä myös pitkähköä Kitinätaukoa - kuinka pärjäätte ilman päivittäistä kontribuutiotani palstalle?
Huonosti. Tulee iksu.urpiainen kirjoitti:kuinka pärjäätte ilman päivittäistä kontribuutiotani palstalle?
Pieksät ohikulkijoita pampulla ja sakotat autoilijoita lomallasi?Ylermi Ylihankala kirjoitti:Lomalla tehdään pääasiallisesti samoja asioita kuin muutoin.
Joo. Kyllä Urpiaisen tulisi tuntea vastuunsa.nastamuumio kirjoitti:Huonosti. Tulee iksu.urpiainen kirjoitti:kuinka pärjäätte ilman päivittäistä kontribuutiotani palstalle?
Siis vapaa-aikani on samantyyppistä ellen ole perheen kanssa reissussa. Myös mielentila on samankaltainen, en esmes riehaannu holtittomasti, ratkea juomaan tai näyttele persettäni autonikkunasta.exPertti kirjoitti:Pieksät ohikulkijoita pampulla ja sakotat autoilijoita lomallasi?
Ei pärjätä.urpiainen kirjoitti:Eniten olen huolissani teistä arvon palstakollegat: loma tarkoittanee käytännössä myös pitkähköä Kitinätaukoa - kuinka pärjäätte ilman päivittäistä kontribuutiotani palstalle?
Nowa=Nibanowaysis kirjoitti:Ihmeellinen, epäeroottisesti kroonistunut silmävaurioni kohtaa tänään loppunsa, tai aloittaa tuhoon tuomitun taistelun antsoja vastaan.
Epäeroottisuutta on niin kauheen vaikee sietää itsessä. Ai nou.
Oon ainakin kahteen otteeseen kirjottanut täällä silmäongelmastani, ja Geepsullakin oli samanlainen. Älä kuule nibattele siinä yhtään ennen kuin teet työsi täällä palstalla ja alat tosissaan kiinnittää huomiota siihen, mitä ihmiset kirjottaa. Siitähän sulle täällä maksetaan!11NuoriD kirjoitti:Nowa=Nibanowaysis kirjoitti:Ihmeellinen, epäeroottisesti kroonistunut silmävaurioni kohtaa tänään loppunsa, tai aloittaa tuhoon tuomitun taistelun antsoja vastaan.
Epäeroottisuutta on niin kauheen vaikee sietää itsessä. Ai nou.
Kun sut nään housuissa sykkiinowaysis kirjoitti:Oon ainakin kahteen otteeseen kirjottanut täällä silmäongelmastani, ja Geepsullakin oli samanlainen. Älä kuule nibattele siinä yhtään ennen kuin teet työsi täällä palstalla ja alat tosissaan kiinnittää huomiota siihen, mitä ihmiset kirjottaa. Siitähän sulle täällä maksetaan!11NuoriD kirjoitti:Nowa=Nibanowaysis kirjoitti:Ihmeellinen, epäeroottisesti kroonistunut silmävaurioni kohtaa tänään loppunsa, tai aloittaa tuhoon tuomitun taistelun antsoja vastaan.
Epäeroottisuutta on niin kauheen vaikee sietää itsessä. Ai nou.
Hyvää lomaa sitten.milli kirjoitti:Tänään on kuitenkin-mieli.