Sivu 1/2

Nainen, peitteletkö vaatteilla vartalosi vikoja ja miten?

Lähetetty: 28.03.2010 15:39
Kirjoittaja Gat
Lisää naisen esineellistämistä!!

Minulla oli aiemmin "Nainen, oletko nätti nakuna?" -kysely. Tämä hieman mutta ei ihan sivuaa sitä.

Mieleen tuli tästä linkistä, jonka jo tosin laitoin "Päivän paras kuva" -ketjuun. Flash-härpäke, joka näyttää samat naiset vaatetettuina ja hiiren päällä ollessa nakuna. Klikatessa näyttää pepunkin. Ja hiirellä kiertoliikettä voi pysäyttää.

Nuo lienee jostain menneeltä vuosikymmeneltä, vaatteista ja onneksi säilytetyistä Tuheroista päätellen. Minusta on jännä, että ainakaan pelkistä still-kuvista ei tuosta ihan näy vaatteet päällä millainen vartalo naisella on. Tissejä nyt ainakaan. Luultavimmin livenä toki erottaisi paremmin, silleen kolmiulotteisesti ja eri kulmista. Tuossa on sekä pettymyksiä että myös hyviä pantaviksi osoittautuvia yllätyksiä.

http://www.adultminigames.com/fullscreen/?id=6320

Mites Kitinämisut: peittelettekö vaatteilla vartalonne niitä kohtia tai yleisvaikutelmaa, josta ette itse niin pidä?

Ja millä keinoin? (Haluaisin tunnistaa feikkaamisen, te kavalat)
Muistelen, että ainakin Suvinen kertoi vaatteilla liiskaavansa isoja rintojaan. Mikä onnistui hyvin, minäkään pikkutisufanipervo en silmämääräisesti pitänyt Suvista liian isopovisena, vaikka huolella ja irstaasti kerran tsekkailinkin. Voisin kuvitella, että on konsteja peitellä myös liikaa lihavuutta tai laihuutta. Lisäksi Push-upit ym.

Vaihtoehdot:
Olen nainen ja
Ei tarvi peitellä, olen upea sekä vaatteet päällä että nakuna
Vaatteilla en yritä peitellä vartaloni todellisia epäkohtia
Vaatteilla yritän peitellä vartaloni epäkohtia

Lähetetty: 28.03.2010 15:51
Kirjoittaja ninnithequeen
Pakko myöntää että juu. Tiettyjä vaatteita ei voi pitää ollenkaan...onneks tykkään hippifarkuista ja korkeista koroista, jotkut pillihousut ois aika järkyt mun lyhyissä koivissani.

Ja onhan se kiva korostaa parhaita puoliaan. Joskus liikaakin. Yhteen Kity-miittiin kun menin ni nää eräät sanoi ettei susta muuta huomaakkaan ku noi tissit ku rantautu sisään baariin. Ja mulla oli poolokauluksinen villapaita päällä....

Lähetetty: 28.03.2010 18:32
Kirjoittaja bliss
Ei ole varsinaisia epäkohtia mitä peitellä.
Pituutta ottaisin mielelläni kymmenisen senttiä lisää mutta näillä mennään mitä on saatu.

Lähetetty: 28.03.2010 19:38
Kirjoittaja saira
Tällä hetkellä, tässä suhteessa, ensimmäinen vaihtoehto. Kerrankin uskon toisen tarkoittavan sanojaan, kun sanoo minua kauniiksi. Ja se on heijastunut kyllä omakuvaani paljon. Aina olen itseni hyväksynyt, enkä olisi ollut muuttamassa mitään, mutta nyt näen itseni mieheni silmien kautta oikeasti kauniina. Ja meidän kahden mielipiteet ovat ainoita tärkeitä. Ihan sama siis miten muut minut näkevät.

Lähetetty: 28.03.2010 20:10
Kirjoittaja Gat
Bliss ja saira: tehän saatatte masentaa epävarmemmat kanssasisaret noilla väitteillä. Tarvittaisiin objektiivista todistusaineistoa, siis alastonkuvat teistä Kitinään.

Lähetetty: 28.03.2010 20:36
Kirjoittaja Zeb
Kyllä mä pyrin pukeutumaan itselleni edullisesti. Esim. Ninnin tapaan mieluummin persjalkaisena käytän hippifarkkuja kuin pillejä. Tietyn mittaiset hameet saavat myös aikaan vaikutelman jostain ylikasvuisesta nukesta.

Lähetetty: 28.03.2010 21:45
Kirjoittaja Vaola
Joo toki sitä pukeutuu mieluiten siten kuin edukseen parhaalta näyttää. Mä tosin väitän että esim. tuossa farkkuasiassakin enemmän merkkaa kokonaisuuden hyvä istuvuus ja leikkaus, kuin onko lahkeet hipit vai ei. Eli mahdollisimman sopivia ja hyvin istuvia vaatteita mulle. :)

Lähetetty: 28.03.2010 21:54
Kirjoittaja saira
Gat kirjoitti:Bliss ja saira: tehän saatatte masentaa epävarmemmat kanssasisaret noilla väitteillä. Tarvittaisiin objektiivista todistusaineistoa, siis alastonkuvat teistä Kitinään.
En mä normeihin mene, tisseilläkin on ruokittu jo yksi mukula. Eikä musta klassista kaunotarta saa tekemälläkään. Eli ei kannata pyydellä muiden mielipiteitä. Mut enpä mä haluaiskaan olla, koska tosiaan on vain kaksi ihmistä, joiden mielipiteillä on merkitystä.

Lähetetty: 28.03.2010 21:57
Kirjoittaja bliss
Gat kirjoitti:Bliss ja saira: tehän saatatte masentaa epävarmemmat kanssasisaret noilla väitteillä. Tarvittaisiin objektiivista todistusaineistoa, siis alastonkuvat teistä Kitinään.
Miksi? Miksi kitinäläisten mielipiteellä asiasta pitäisi olla tässä asiassa merkitystä?
Jutun juonihan on siinä, että tykkää itse itsestään sellaisena kuin on. Mä en taatusti sovi pornoteollisuuden kroppanormiin mutta en mitään merkittävää vikaa siltikään itsestäni löydä.
Itseasiassa vallan ok tämän ikäiseksi. :D

Edit. Katoppas, saira sanoi tuossa edellä juurikin samoin.

Lähetetty: 28.03.2010 22:08
Kirjoittaja Xiberia
En peittele mitään, mutta en pyri myöskään tarkoituksenmukaisesti korostamaan "huonompia" puoliani. Siinä on vissi ero.

Lähetetty: 29.03.2010 8:53
Kirjoittaja Leila
En tiedä peittelenkö vaatteilla varsinaisesti vikoja kun ne viat (raskaus- ym. arvet, selluliitti) jäävät yleensä ihan tällaisen normipukeutumisen alle. En kuitenkaan esim. käytä olkatoppauksia (käyttääkö nykyään kukaan?), sillä mulla on leveät hartiat. Topattuja rintsikoita taas käytän, sillä niillä nyt saa vähän "massaa" tuohon eteen. Avokaulaiset paidat myös sopii, sillä mulla on nätti kaula ja niska. Sen sijaan farkkujen kanssa pitää olla tarkkana että ne istuu hyvin, muuten jää ikäviä muhkuroita vyötärölle. Viime kesänä ollessani vielä hoikka, huomasin, että kapeat mekot sopii mulle. Saa nähdä mitä muutoksia vartaloon tämä kolmas raskaus tuo tullessaan, jos sitten joutuu panostamaan jo tuohon peittämiseenkin.

Lähetetty: 29.03.2010 8:56
Kirjoittaja NuoriD
Kuka hullu ei peittelisi vaatteilla vartalonsa vikoja?

Edit: no tarkemmin ajatellen onhan näitä...

Lähetetty: 29.03.2010 9:04
Kirjoittaja Leila
NuoriD kirjoitti:Kuka hullu ei peittelisi vaatteilla vartalonsa vikoja?
Tätä minäkin mietin. Ehkä joku alasti kulkeva sademetsäintiaani?!

Lähetetty: 29.03.2010 9:55
Kirjoittaja Zeb
^Johanna Tukiainen?

Lähetetty: 30.03.2010 0:25
Kirjoittaja nowaysis
Minä en peittele ainakaan mitään vikoja. Tosin duuniin yritän pukeutua aina mahdollisimman epäseksikkäästi, koska kuuma seksikkyys kuuluu vaan makkariin tai missä nyt pannaankaan ja no, ehkä joskus uimarannalle. Avokaulaisia käytän vaan kuumalla ilmalla. Korkkareitakin oon pidättäytynyt käyttämästä koska ne ei oo hyväksi jaloille, pidän mieluummin nätit jalat kun mieskin on alle parimetrinen joten mun ei tarvi edes näyttää pidemmältä.

Ei sillä, että tuntisin oloni epämukavaksi sexyissä vaatteissa, mutta kun niissä sitten saa niitä katseita ja enimmäkseen en koe kaipaavani vierailta miehiltä(ja naisilta) hornyja katseita. Joskus saatan miehen mieliksi juhliin pukeutua jotain paljastavasti, mutta siitäkin itselleni saama ilo on aika pientä. Lapsi hymyilee saadessaan tikkarin, simple as that.

Oon omasta mielestäni tarpeeksi hot vaikka jätesäkkiin pukeutuneena
:h:

Lähetetty: 30.03.2010 0:38
Kirjoittaja Kreitsu
Suvinen kirjoitti:Jos on vaatteita jotka sopivat tietylle vartalotyypille ja vaatteita jotka eivät samaista vartaloa imartele, niin miksi ihmeessä pitäisi käyttää niitä vähemmän imartelevia? Tekeekö se sitten naisesta jotenkin varmemman itsestään?
Juuri näin. Vaatteet kannattaa valita oman kropan ehtojen mukaan. Kyllä se silti laaja kirjo on, millaisia vaatteita voi käyttää, niin ettei korosta "huonoja puolia". Mitkä on muuten huonoja puolia? Sekin on makuasia.

Minusta esim. kenellekään ei sovi vartalotyypistä riippumatta ne persevakohousut, mutta silti niitä näkee monilla naisilla. En myöskään itse pidä avonaisista kaula-aukoista, tissivako on AINA ruma.Toiset tietty tykkää.

Solisluista sen sijaan tykkään, ne saavat näkyä!

Lähetetty: 30.03.2010 1:32
Kirjoittaja Manaaja
Kreitsu kirjoitti:Minusta esim. kenellekään ei sovi vartalotyypistä riippumatta ne persevakohousut, mutta silti niitä näkee monilla naisilla. En myöskään itse pidä avonaisista kaula-aukoista, tissivako on AINA ruma.Toiset tietty tykkää.

Solisluista sen sijaan tykkään, ne saavat näkyä!
Mut jos sä olisit tissivä, persevä ja sulla olis vähän muutenkin ylimääräistä rasvaa, saattaisit aika helposti olla päinvastaista mieltä? Ts. Oot oppinut ihannoimaan hoikkuutta ja dissaat muodokkaampia naisia. Oonhan mäkin sitä mieltä, ettei riisiranteiset hoikat emopojat ja muut pitkätukat näytä miehiltä lainkaan.

Naisilla taas nimenomaan mun mielestä pakaroita korostavat persevakohousut on 80% tapauksista hot, tissivako on 80% tapauksista hot, ja näkyvät solisluut - ihon alta paistavasta rintapanssarista puhumattakaan - vievät ajatukset suoraan Birkenauhun. Which is (punningly) not very hot.

Lähetetty: 30.03.2010 1:50
Kirjoittaja Kreitsu
Manaaja kirjoitti: Mut jos sä olisit tissivä, persevä ja sulla olis vähän muutenkin ylimääräistä rasvaa, saattaisit aika helposti olla päinvastaista mieltä? Ts. Oot oppinut ihannoimaan hoikkuutta ja dissaat muodokkaampia naisia. Oonhan mäkin sitä mieltä, ettei riisiranteiset hoikat emopojat ja muut pitkätukat näytä miehiltä lainkaan.
Se, että minun ihanne on mitä on, ei tarkoita että dissaan muita. Mistäs sen keksit? Kukin saa olla mitä on - itse yritän olla sellainen, millaisena tykkään itsestäni.

Ne peppuvakohousut on rumia IHAN kaikilla, kuten sanoin. Ihan sama onko riisitautinen vai muodokkaampi. En tykkää miehilläkään "työmiehenpersevaosta". :)

Ja juu, tykkään pienistä tisseistä. En osaa sanoa, mitä mieltä olisin, jos olisi isommat meijerit. Kenties - toivottavasti - tykkäisin sitten niistä. Mutta joo, eihä itsestään saa pitää, vaan tulee aina kahdehtia toisia!

Ps. Minulla on perse (vähän liian iso omasta mielestäni - pitää laihduttaa sitä) :lol:

Lähetetty: 30.03.2010 1:56
Kirjoittaja Manaaja
Kreitsu kirjoitti:Se, että minun ihanne on mitä on, ei tarkoita että dissaan muita. Mistäs sen keksit? Kukin saa olla mitä on - itse yritän olla sellainen, millaisena tykkään itsestäni.
Nojoo, en nyt tarkoittanut dissausta ihan noin vahvana kuin miten sen tulkitsit, vaan siis lähinnä "epäihannointina". Oon huomannut että ihmiset - itseni mukaanlukien - jotenkin useimmiten arvostavat tietyllä tavalla sellaista ruumiinrakennetta kuin mitä itsekin edustavat, jos pitää osoittaa että minkälainen mies/nainen oman sukupuolen edustajassa on "kivan näkönen". Toki sairaalloiset ylipainot tmv. excludaten.

Jos mun pitäis valita miehinen ihannevartalo, niin se olis minä -10kg läskiä ja +5cm pituutta. :-p

Lähetetty: 30.03.2010 5:32
Kirjoittaja Jyrki73
nowaysis kirjoitti:Oon omasta mielestäni tarpeeksi hot vaikka jätesäkkiin pukeutuneena
:h:
Jotkut nyt vaan osaa pukeutua seksikkäästi vaikka jätesäkkiin. ja sitten on niitä jotka näyttävät vähemmän kamalilta jätesäkillä peitettynä.

Lähetetty: 30.03.2010 7:32
Kirjoittaja Kreitsu
Manaaja kirjoitti:
Kreitsu kirjoitti: Oon huomannut että ihmiset - itseni mukaanlukien - jotenkin useimmiten arvostavat tietyllä tavalla sellaista ruumiinrakennetta kuin mitä itsekin edustavat, jos pitää osoittaa että minkälainen mies/nainen oman sukupuolen edustajassa on "kivan näkönen". Toki sairaalloiset ylipainot tmv. excludaten
No tästä en ole ihan samaa mieltä. Itse olisin mieluummin hieman sirompi rakenteeltani jne. mutta sitä on turha itkeä, kun ruumiinrakennetta ei voi muuttaa. Joten siihen on tyytyminen, mitä on perinyt.

Olen kyllä sitä mieltä, että tukevat/pyöreätkin ovat kauniita: Kaikki riippuu niin paljon kokonaisuudesta - luustosta ja kasvoista.

Minua ei esim. extralaardi pue millään muotoa. Olen niin lyhyt, että jokainen ylimääräinen kilo näkyy heti ja minulla se ei näytä kauniilta. Lisäksi kasvonpiirteeni ovat mielestäni sellaiset, joihin sopii vain mahdollisimman vähän pyöreyttä.

Lihoin tuossa eräs talvi varmaan kahdeksan kiloa (lääkityksen sivuvaikutus) ja minulle tuli indentiteettikriisi. En voinut sietää itseäni sen kokoisena, joten oli pakko saada itsensä palautettua omaan mukavuusmittaan.

Ehkä tärkein tekijä onkin, että itse hyväksyy itsensä. Myönnän toki, että minulla on sen kanssa vielä tekemistä.

Ja muuten - mies saa ollakin iso (mutta ei nyt siis mikään tynnyri). Mieluummin massaa kuin ihan luukasa. :)

Lähetetty: 30.03.2010 12:10
Kirjoittaja Lilo
En koe oman vartalotyypin mukaan pukeutumista minkäänlaisena "vikojen peittelynä". Ei se ole mikään "vika", että kroppa nyt vaan on tietyn mallinen, ja sen mukaan sitten valkkaillaan semmoiset vaatteet, jotka omissa silmissä näyttää kivalta päällä.

Lähetetty: 30.03.2010 14:33
Kirjoittaja SikaMika
Ei ole vikoja peiteltäviksi, joskus otan tämän liiankin kirjaimellisesti.

Lähetetty: 02.04.2010 13:09
Kirjoittaja Gat
Hmmm... monet näyttävät ottavan "se ei ole vika, se on ominaisuus"-linjan. Jota käytetään monissa mekaanisten tuotteiden arvioissakin, miksei sitten naisvartalosta. Jotkut taas kääntävät asian "parhaiden puolien korostukseksi".

Kuitenkin tämän ketjun inspiraationa toimineessa flash-vimpaimessa
http://www.adultminigames.com/fullscreen/?id=6320
on mielestäni joitakin niin kamalakroppaisia akkoja, että heidän ei pitäisi olla alasti sitten niin ikinä. Ja voisivat koettaa kätkeä vaatteilla vielä paremmin kuin tuossa. Toisaalta tuossa pari mun mielestä pantavaa pystytisu-piukkapeppua on pukeutunut liian kätkevästi melkein säkkimäisiin väljiin vaatteisiin. Jolloin hyviä efektejä ei ainakaan kuvasta arvaa.

Tämä kysely oli naisvartaloista ja vaatteista.. mutta näin "miehenä" totean, että minun ainakin kannattaisi yrittää kätkeä epäkohtia vaatteilla. Rääpälemäisyyteni takia suht. väljät kledjut ja suomalaisen perusmiehen rotevasta persjalkaisuudesta poikkeavaa pitkäkoipisuuttani hämäämään paita housujen päällä, puolipitkät takit ym..

Lähetetty: 02.04.2010 13:21
Kirjoittaja Manaaja
Gat kirjoitti:Kuitenkin tämän ketjun inspiraationa toimineessa flash-vimpaimessa on mielestäni joitakin niin kamalakroppaisia akkoja, että heidän ei pitäisi olla alasti sitten niin ikinä. Ja voisivat koettaa kätkeä vaatteilla vielä paremmin kuin tuossa.
Tosi ihanan suvaitsevaista, silleen.