Ylermi Ylihankala kirjoitti:Eikö tästä rasvan palamisesta sinänsä ollut kyse? Tasainen ja alhainen syke on tähän selvästi paras, koska tällöin vain rasva palaa.
Joo, olin vaan lukevinani että sun mielestä yksinkertaistettuna joko palaa rasva tai lihakset, riippuen sykkeestä. Niinhän asia ei toki ole. Energia otetaan ensisijaisesti lihasten
uusiutuvista glykogeenivarastoista. Ei kudoksia purkamalla.
Potaatous, poteitous. Voihan tässä lähteä myös siitä, että mitä enempi kuluttaa (kovemmin reenaa), sitä enempi laihtuu tai voihan palaneen lihaksen eli katabolian purkaa sitten myöhemmin syömällä kunnolla.
Niin. Energiankulutuksella ja -saannilla on oma osuutensa asiaan. Mutta ihmisen aineenvaihdunta on muutakin kuin pelkkä polttouuni, joka tuottaa tasan 2000 kilokaloria energiaa lihas- ja rasvasoluihin kun vatsalaukkuun tankataan lämpöarvoltaan 2000 kilokalorin edestä ihmisravinnoksi kelpaavaa tuotetta.
Kataboliahan purkautuu automaattisesti, eikä sinäänsä ole kerrallaan kovin pitkäkestoinen tila. Mutta jos niitä tiloja on kerran päivässä parikin tuntia, pitkässä juoksussa sen epäedullinen vaikutus kyllä näkyy. Siksi kannattaa se palautusjuoma muistaa. Sillä, että syödään 2h salikäynnistä ateria jonka sulamista sitten aletaan odotella ilman että ollaan vedetty palkkaria reenin jälkeen, ei enää hirveästi voiteta.
Eikä tämä mitään rakettitiedettä ole, kuten ilmastokysymys usein tuntuu olevan.
Tästä olen kyllä hyvin vahvasti eri mieltä. Ihmiskehon aineenvaihdunta on rakettitiedettä parhaimmillaan. Kaiken toki voi yksinkertaistaa muotoon "suuhun menee energiaa, pyllystä tulee kakkaa", mutta ei sillä ihan hirveän pitkälle pötkitä, jos halutaan oikeasti ymmärtää mitä kropassa tapahtuu.
Samanlaisista osista rakennettu raketti yleensä myös toimii hyvin pitkälti odotetun kaavan mukaisesti. Ihmisten aineenvaihduntojen välillä eroa taas on huimasti. Eikä moni ymmärrä omasta aineenvaihdunnastaan vittujakaan, kuten en minäkään aiemmin ymmärtänyt. Siksi laihtuminen oli helvetin vaikeaa, sillä kuvittelin sen toimivan yksinkertaisella kaavalla "syöt vähemmän (kcal) kuin mitä kulutat (kcal)" - mitä yksinkertaistelijat aina toitottavat joka paikassa. Vaan kun se ei aina mene niin. Aineenvaihdunta on helvetin monimutkainen ja -muotoinen prosessi, johon vaikuttaa noin miljardikuusisataa erilaista hormonia, entsyymiä, (amino)happoa, proteiinia, hivenainetta, fosfaattia, hydraattia, esteriä, steroidia ja mummonmansikkaa, joiden yhteisvaikutuksia ja katalyysejä ei osata kuin alkeellisesti arvailla.
Sama juttu lisäravinteiden kanssa. Käytännössä kuntoilija ei tarvtse kuin VAIN lisäprotskua, jos sitäkään. Kaikki muu on turhaa, vain psykologista silmänlumetta.
Niin. Tai jos pitää silmiä kiinni eikä hengitä nenän kautta, voi nussia vaikka Mervi Tapolaa. Kaikki muut piparit ovat turhia.