KGrilli kirjoitti:päinvastoin, rakastan rokkikeikkoja ja festareita yli kaiken.
yli kaiken? Todellako yli kaiken?
Hebuli kirjoitti:
Otetaan vastaesimerkiksi vaikka, ööö, ratsastuskoulut (*). Pikkutytöt ovat ihan innoissaan hoitamassa tallin hevosia ilman palkkaa (voisi melkein sanoa että he maksavat siitä ilosta), mikä varmasti vaikuttaa kyseisten tallien haluun ja tarpeeseen palkata (lisää) työvoimaa hyvällä palkalla tekemään samoja hommia. Ehkä lähinnä hommiin joihin kyseiset hevostytöt eivät kykene.
(*) Safit ja Georget voivat korjata jos tuo ei ole totta nykyisissä heppakouluissa. Tuollainen kuva vain minulle on tullut, että heppahöperötyttöjä käytetään surutta ilmaisena työvoimana hevosten hoidossa.
Hebuli kirjoitti:Jos löytyy vittumaista työtä jota harva haluaa tehdä mutta jonkun se on tehtävä, tämä nostaa osaltaa palkkaa. Esimerkkinä ainakin joskus ollut raskaan tai likaisen työn lisä, en tiedä tunnetaanko tuota käsitettä edelleen.
Otetaan vastaesimerkiksi vaikka, ööö, ratsastuskoulut (*). Pikkutytöt ovat ihan innoissaan hoitamassa tallin hevosia ilman palkkaa (voisi melkein sanoa että he maksavat siitä ilosta), mikä varmasti vaikuttaa kyseisten tallien haluun ja tarpeeseen palkata (lisää) työvoimaa hyvällä palkalla tekemään samoja hommia. Ehkä lähinnä hommiin joihin kyseiset hevostytöt eivät kykene.
(*) Safit ja Georget voivat korjata jos tuo ei ole totta nykyisissä heppakouluissa. Tuollainen kuva vain minulle on tullut, että heppahöperötyttöjä käytetään surutta ilmaisena työvoimana hevosten hoidossa.
Suvinen kirjoitti:gullible kirjoitti:Elämä on kompromisseja ja työ huoraamista. Jos minulla olisi riittävästi massia niin en tekisi enää päivääkään töitä.
Elämä on valintoja.
Tämä on ainoa lause ketjussa, jota voin täysin kompata.
En usko, että on olemassa työtä, jota voisin tehdä saamatta siitä palkkaa. En erityisemmin pidä työnteosta, pidän vain siitä tosiasiasta, että siitä saa palkkaa. Työaikana odottelen lomia ja vapaapäiviä, että pääsisin elämään sitä elämääni. En silti vihaa työtäni; valitsin sen jota voin tehdä kivuttomimmin ja jonka suurinpiirtein osaan, niin että se on suht helppoa.
Ketjua selatessa pisti silmään juuri tuo urakeskeisyys. Moni tuntuu olevan onneton juuri työnsä/ työpaikkansa vuoksi. Mistähän se johtuu, onko aina ollut niin maailman sivu, vai onko tämä joku ajan ilmiö? Olen aina tuntenut itseni jotenkin kummalliseksi ja ulkopuoliseksi, kun en välitä liiemmin urasta; olisihan se toki kivaa kun saisi paljon rahaa mutta...
Onneton ja ahdistava olo voi johtua niin monista muistakin asioista: huonosta parisuhteesta, vapauden kaipuusta, peloista ja estoista joita ei uskalla kohdata. Juttuja lukiessani muistin oman edellisen masennukseni, se kesti monta vuotta tuolla opiskelujen, niitä seuranneen työttömyyden ja erittäin huonon parisuhteen ajan. En silloin osannut nähdä syitä ja seurauksia, olin liian lähellä. Tunsin vain jatkuvaa hiljaista ahdistusta ja masennusta koko tylsää elämää kohtaan. No, luonteeltani olen kuitenkin selviytyjä. Pikkuhiljaa murtauduin ulos niistä kuvioista, sain töitä, jätin huonon suhteen ja muutin. Otin lainaa, löysin pari uutta ystävää ja jossain vaiheessa tutustuin nykyiseen mieheeni. En muista ratkaisevaa hetkeä, mutta nyt kun katson taaksepäin, oikein hämmästyn miten onneton olinkaan. Tämänhetkisessä tilanteessa tunnen itseni.. onnelliseksi. Niin että kaipa se klisee pitää paikkaansa; tärkeintä ei ole raha vaan rakkaus. Kun on kumppanina oikea ihminen, onnistuu kyllä kaikki muukin. Se että on toisen ihmisen varaukseton, vankka tuki teet sitten mitä tahansa, on uskomaton voimavara.