Zeb kirjoitti:masa kirjoitti:Zeb kirjoitti:Mutta toisaalta tunteitaan ei kukaan voi pakottaa.
Ehkä ei, mutta itseään voi helposti johdatella ihan mihin tahansa suuntaan vaikka millaisilla tekosyillä ja ajatuksilla.
Eräänlaista itsesuggestiota sekin..
Totta tuokin. Ihastukselle ei voi mitään, mutta voi esimerkiksi päättää olla tapaamatta ihastusta, jolloin se yleensä menee ohi. Mutta jostain sekin kai johtuu jos niitä ihastuksia aina vaan tulee.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että itsesuggestiolla ja omalla toiminnalla voi vaikuttaa merkitsevästikin tunteisiin ja siihen, mihin suuntaan elämä vie.
Itselläni tilanne, jossa olen ihastunut, menee kuitenkin ohi kaikkein parhaiten siten, että tutustun ihastuksen kohteeseen paremmin. Sillä tavalla estän mielikuvitustani lähtemästä laukkaamaan liian lujaa - kaikissa ihmisissä kun kuitenkin on myös ikäviä puolia, ja niitä ei näe jos ei tutustu ihmiseen. Jos en tutustu, ihmisestä kehkeytyy mielessäni sen tason haaveiden prinssi, että kukaan todellinen henkilö ei vedä sille haavekuvalle vertoja. Silloin oma parisuhteeni on vähintäänkin teoreettisessa vaarassa, ja jos sattuu olemaan kriisivaihe päällä, vaara voi ääritapauksessa olla jopa konkreettinen. Ei siksi että olisin sitä tyyppiä joka vain yhtäkkiä päättää vaihtaa kumppania, vaan siksi että tuollainen tilanne vaikuttaa pitkällä aikavälillä suhdetta heikentävästi - tavoilla joita ei itsekään tajua ennen kuin on liian myöhäistä. Jokusen vuoden kuluttua suhde saattaisi lopulta osoittautua loppuun kulutetuksi. Tutustumisvaihtoehdossa tätä vaaraa puolestaan ei ole, koska rakkaus voittaa minun maailmassani ihastumisen 6-0, ja ihastuksen kanssa (silloin kun se pysyy realistisella tasolla eikä paisu 'unelmien prinssi' -skaalaan) ei voi syntyä vastaavaa rakkautta mitä minulla on kumppanini kanssa monivuotisen yhdessäolon tuloksena.
Suvisen tilanteesta en pysty sanomaan, enkä omallakaan kohdallani tiedä toimisiko homma yhtä hyvin jos en rakastaisi kumppaniani.
En kyllä näe mitään suurempaa syytä lähteä Suvista ihastumisesta ja asiaan liittyvistä pohdinnoista viemään teuraalle. Ongelmien ratkaiseminen aikuismaisesti ja yhteisymmärryksessä kaikkien osapuolien kanssa on paras mahdollinen malli, minkä lapsi voi vanhemmiltaan saada. En usko sen, että biologiset vanhemmat eivät asu yhdessä, olevan mikään elämän ja kuoleman kysymys lapselle. Riitainen koti, vastuuttomat vanhemmat jne. puolestaan vaikuttavat ikävämmin. En näe Suvisella olevan riskiä päätyä tuollaiseen tilaan, parisuhteensa tulevaisuudesta riippumatta.
