Sivu 1/3

Millainen päivärutiini sinulla on?

Lähetetty: 15.09.2009 16:31
Kirjoittaja EveryWoman
Totesin äsken lopullisesti, että mun pitää kehittää itselleni rutiini. Koulun loputtua olen itse lähestulkoon ainoa ajankäyttööni vaikuttava taho, joten persoonallisuuteni vastaisesti on ryhdyttävä jakamaan aikaa edes jonkinlaisiin pienempiin lokeroihin, joilla on oma funktionsa. Muuten uppoudun ihan tyytyväisenä vaikka omien varpaankynsien muotojen koko päivän kestävään tarkkailuun. Maailmassa on aivan liian paljon kaikkea mielenkiintoista; on pakko valita näistä vain osa jos aikoo saada jotakin aikaan.

Selailin sitten erilaisia muilla käytössä olevia malleja internetin ihmemaasta ja muodostin niiden pohjalta seuraavan alkeellisen kehyksen ajankäytölleni. Muutoksia teen sitä mukaa kun olen kokeillut käytännön toimivuutta. Huomioitavia asioita on mm. se, että työni tekemisen ajankohdan voin itse valita (ja voin tehdä sitä kotona), ja se, että tarvitsen vähintään 8 h unta joka yö, jotta en tule hulluksi (tai hullummaksi kuin olen jo). Työni on luonteeltaan sellaista, jota tulee tehtyä myös vapaa-ajalla, joten 7 tunnin virallinen työpäivä merkitsee todennäköisesti yli kahdeksaa toteutunutta työtuntia päivässä.

Aiemmin "rutiinini" on ollut lähinnä tyyppiä "Aamulla ylös, yöllä nukkumaan, siinä välissä pelkkää työtä ja syödä voi jos ehtii ja muistaa", mutta en ajatellut jatkaa samalla menetelmällä hautaan saakka.

Kertokaa omista rutiineistanne, ja miten ovat toimineet.

*

0800 Herätys, hammaspesu; tunnin työskentely tärkeimmän työtehtävän parissa
0915 Aamiainen
1000 Lenkille, suihkuun jne.
1100 Töitä
1400 Lounas, internet
1500 Töitä
1800 Vapaalle: yksinolo / kaverit / lehtien luku / netti / kaupassa käynti jne.
2000 Kaksin olo (riippuu milloin toinen tulee kotiin)
0000 Nukkumaanmeno

Lähetetty: 15.09.2009 17:02
Kirjoittaja Rouva Pupu
Tavallaan rutiini on tullut itsekseen, osittain suunnitellen.

0700 Tytsän aamutoimet ja syöttö. Puuhailua, nettailua ym.
0900 Tytsän päikkärit, oma aamupala, sähköpostien hoito, nettailu
1100 Tytsän kanssa puuhailua, nettailua, kotiaskareita
1200 Tytsän ruokailu, ulkoilu, kauppa-ja postireissut, nettailu
1400 Tytsän päikkärit, nettailua, siivoilua, kokkaamista, lukemista
1600 Perheaikaa kolmistaan
1800 Kaksinaikaa, kaveriaikaa, yksinaikaa
0000 Nukkumaan, jos nukuttaa

Jopas on tylsän kuuloista menoa ja meininkiä!

Lähetetty: 15.09.2009 17:16
Kirjoittaja EveryWoman
Rouva Pupu kirjoitti:Jopas on tylsän kuuloista menoa ja meininkiä!
Sepä se juuri onkin, että itsellä voi olla vaikka kuinka hauskaa, vaikka toimet tuolla tavalla listattuna kuulostaisivat umpitylsiltä. Tajusin itse, että oma viihtyvyyteni ei riipu millään tavalla toimieni välittömästä hyödyllisyydestä, vaan saatan innoissani vaikka heittäytyä opettelemaan Actionscriptiä päätoimisesti muutaman viikon ajaksi (Actionscriptin opettelusta ei ole mitään tai ei juuri mitään hyötyä ammatissani, ei edes sivutoimissani). Nykyään kun en paina duunia lähes ympärivuorokautisesti, havaitsen nettailunkin funktion muuttuneen ratkaisevasti. Aiemmin se toimi luontevana taukotoimintana, jolla ajatukset sai tehokkaasti pois työstä ja tehokkaasti myös takaisin työhön heti tarvittaessa. Mutta nyt tämä tuntuu enemmän ajanvietteeltä. Ja ajanvietteen ei ole hyvä viedä huomattavaa osaa päivästä, jos työtäkin tehdään vain 7 tuntia.

Rutiinin kokeiluluontoinen noudattaminen alkaa huomenna, joten jos minut havaitaan täällä kirjoittelemassa muulloin kuin välillä 14-15 ja 18 jälkeen, niin verbaaliset päällekarkaukset ovat suotavia. :mrgreen:

Lähetetty: 15.09.2009 17:46
Kirjoittaja Rouva Pupu
Niin, tuo nettailukin on niin laaja käsite. Pidän tytsälle blogia/kotisivua, jotta kaukana asuvat läheiset pääsevät osaksi pienen elämää. Siihen menee iso osa hengailuajasta; kuvien laittoa, tekstiä ym. Sitten tuo huutis, mikä on oikeastaan jo melkein työtä; lisätä ilmoituksia, pakkailla, vastailla sähköpostiin. Mutta mitä sitä ei tekisi sen 300e-400e/kk eteen :D Yleensä kiinnostun historiallisesta aiheesta ja luen, etsin tietoa ---> perehdyn kunnolla aiheeseen. Luen kaikki päivälehdet netissä ym. Siinä välissä kirjoitan paskaa muutamalla palstalla.

Nyt vielä enemmän kun on lähinnä yksinaikaa kun mies painaa hommia olan takaa, suu käy kokoajan, mutta ei tässä yhdessä voi mitään ns. puuhastella :)

Lähetetty: 15.09.2009 18:02
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Normi työpäivä:
- 7:15 herätys ja aamutoimet
- 7:45 töihin autolla
- 8 töissä
- 17 himaan
- 17:15 kotona, jos en käy matkalla kaupassa
- tytön kanssa koko ilta + ruokailut + siivoskelut tytön nukkumaan menoon asti eli n. klo 20
- illalla jossain välillä reenit/peli/sali, jos en ole työaikana ehtinyt
- 20-22 töllön katselua nettailua, muijan kanssa omaakivaa
- 22-23 nukkumaan

Lähetetty: 15.09.2009 18:11
Kirjoittaja Xiberia
6.30 Herätyskello soi -> torkku
6.35 Herätyskello soi -> torkku
6.40 Herätyskello soi -> torkku
....
6.45-7.00 Nousen oikeasti ylös, pesen naaman, keittelen kahvia & puuroa
7.15 Aamiainen
7.30 Vaatteet + naama kondikseen
7.45 Nettitsekkaus ja kiireellä töihin
8.00 Työaika alkaa
12.00 Lounas
16.00 Kotiin
16.00-19.00 Vapaa-aikaa, seurustelua, kavereita
19.00-21.00 Liikunta-aikaa siirtymisineen
21.00 Suihkuun ja nettiin roikkumaan
n. 22.00 Nukkumaan

Lähetetty: 15.09.2009 18:51
Kirjoittaja Bluntly
6:40 herätys -> suihku -> vaatteet päälle -> junaan
~ 9:30 herääminen parin kahvikupin jälkeen työpaikalla
11:00 syömään tai kauppaan
>16:00 pois työpaikalta -> kauppaan -> kotiin -> sohvalle/tietsikalle
>22:00 nukkumaan

Lähetetty: 15.09.2009 18:59
Kirjoittaja bliss
6.00 Herätys, aamupesut ym
6.30 Kahvia ja puuroa
6.45 Ipana ylös sängystä + aamutoimet
7.30 Ipana päiväkotiin, mamma kuntosalille
9.30/10.00 ----> Töi
15.45 Kotiinlähtö
16.15 Ipana päiväkodista
16.15 ----> Vapaata olemista syömisineen ym
20.00 Ipana nukkumaan
20.15 ----> Muuta puuhastelua
23.00 Nukkumaan

Lähetetty: 15.09.2009 19:22
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Vittu että ollaankin tylsiä.

Lähetetty: 15.09.2009 19:23
Kirjoittaja Vaola
Minkähän noista sitten pallottaisi. Tarkempikin rutiini on, mutta ei itseä, vaan lapsia varten. Eli semi-rutiini sitten varmaan itsellä. Omalla kohdalla pyrin siihen, että normaali vuorokausirytmi pysyisi yllä ja ruoka-ajat olisivat suunnilleen säännölliset. Lasten kanssa siitä on helppo pitää kiinni, kun heidän hyvinvointinsa kuitenkin edellyttää melko tarkkoja ja säännöllisiä rutiineja.

Lähetetty: 15.09.2009 20:56
Kirjoittaja bliss
Niinä harvoina kertoina kun vietän lapsivapaata viikonloppua, mun rutiinini ovat kyllä aivan hukassa. Eli on lasta varten nuo päivärutiinit.

Lähetetty: 15.09.2009 21:12
Kirjoittaja Dumis
Suunnittelematon rutiinini:

5.45 herätys tai torkkua kuuteen, sit suihku ja puuro nassuun.
6.30 kaasutan häkkistä kovempaa duuniin.
6.50 5 min myöhässä saavun töihin.
10.00 lounas
---12.30 nettiä, lehdenlukua, töiden välttelyä
14.45-15.00 lähtö duunista
16.00 kotona safka
sen jälkeen kaivan nenää tai meen kattoo kavereita/votakkaa/votakka tulee tänne.

Viikonloppuna duuniaikataulu +2h alkuun ja -1h loppuun, muuten sama.
Vapaa viikonloppuna ei rutiineja, vaan rapula.

Lähetetty: 15.09.2009 21:27
Kirjoittaja Pulkannaru
Työpäivinä:
6.20 herätyskello ->torkku
6.30 ks yllä
6.40 ylös ja aamupalan valmistelu
6.45 päänajelu+suihku, aamupala+tv+hesari
7.20 töihin (etätyö aamuna 9.30->töihin)
10:45 safka
13.00...15.00 autolla ajelua
16.00...18.30 -> kotona safka/pihatöitä/remppaa/lenkki/kavereita
21...22 -> netti/lukeminen/etätyöt/sauna tai suihku
23...01-> unta

Vknloppu kotona:
7.30...8.30 ylös
.... askaretta ja torkut
00...04.00 ->unta

Lähetetty: 16.09.2009 0:05
Kirjoittaja Jyrki73
Mulla mitään rutiinia ole vuorotyöläisellä. Tai no tietsikka aukee yleensä heti kotiin tullessa. En tykkää rutiineista. On paljon mukavampaa hommailla satunnaisten mielihalujen mukaan. Voin alkaa paistamaan pitsaa vaikka klo 3 yöllä jos nälkä yllättää. Asiaa helpottaa se että asun ainakin vielä yksin. Nyt Olen tosin ilmoittautunut työväen opiston kurssille. Onneksi vain kerran viikossa, muuten siinä olisikin liikaa rutiinia. :)

Lähetetty: 16.09.2009 8:37
Kirjoittaja ninnithequeen
Riippuu ihan siitä onko tytsä kotona vai isällään...

Ainakin "saan" nukkua just niinku haluan mutta tylsää on jos itekseni olen :/ Nitskun kanssa on toki rutiininsa sitte ja hyvä niin.

Lähetetty: 16.09.2009 9:03
Kirjoittaja Elppis
bliss kirjoitti:6.00 Herätys, aamupesut ym
6.30 Kahvia ja puuroa
6.45 Ipana ylös sängystä + aamutoimet
7.30 Ipana päiväkotiin, mamma kuntosalille
9.30/10.00 ----> Töi
15.45 Kotiinlähtö
16.15 Ipana päiväkodista
16.15 ----> Vapaata olemista syömisineen ym
20.00 Ipana nukkumaan
20.15 ----> Muuta puuhastelua
23.00 Nukkumaan
Tää on aika lailla mun aikataulu, miinus salillakäynti, työt alkaa klo 8, ja ipana nukahtaa 19.30.

Jokainen päivä tulee jostain syystä käytyä kaupassa/kirjastossa/tmv. päiväkoti-koti- välisellä matkalla. Jos on hyvä ilma niin ulkona käydään vielä illalla, ellei, niin leikitään sisällä. Miehellä on suurimmaksi osaksi 12-20.30 vuoro, joten ruuatkin teen vasta 19.30 jälkeen.
Tylsää, mutta lähestulkoon suunniteltua.

Lähetetty: 16.09.2009 9:50
Kirjoittaja milli
06:30 herätys (ellen mene aamu-uimaan, niin sitten on 05:30) ja koiran kanssa ulos
07:00 töihin
07:15 tai 08:00 -16:00 töitä
16:30 koiran kanssa ulos, kodin siivoamista, ruoanlaittoa
17:30-20:00 yleensä jonkinsortin urheilua
20:00 touhuilua kotona tai mahd ruokakauppareissu
21:00/22:00 nukahtaminen sohvalle

Mulla on suunniteltu rutiini, tein itselleni lukkarin :D

Lähetetty: 16.09.2009 10:55
Kirjoittaja Rouva Pupu
Kauhean aikaisin suurikin osa menee nukkumaan. Itse en ole koskaan ollut aikaisin nukkuvaa sorttia, en edes silloin kun urheilin aktiivisesti. Ihan mahdoton ajatus, että pääsääntöisesti olisi nukkumassa jo 21-22.

Lähetetty: 16.09.2009 10:59
Kirjoittaja Mulli75
Arkiaikataulu:
05:00 - 06:00 herääminen ilman torkkua.

Normaalit aamurituaalit:
Puuroannos mikroon, sillä välin vessassa käynti ja kasvojen pesu.
Sitten aamupalan kimppuun, hampaiden pesulle ja pukeutuminen.

06:00 - 07:00 alkaen työpaikalla.
10:00 lounas
14:00 - 15:00 kotia lähtö jos ei ole ylitöitä.
Ruokaostoksille ja kotia siivoamaan tai kokkaamaan, pienet päiväunet.
17:00 lähtö treeneihin tai koulun penkille.
19:00 - 20:40 kotia.
21:00 iltapala
22:00 - 22:30 nukkumaan

Lähetetty: 16.09.2009 11:13
Kirjoittaja Fcuk
Rouva Pupu kirjoitti:Kauhean aikaisin suurikin osa menee nukkumaan. Itse en ole koskaan ollut aikaisin nukkuvaa sorttia, en edes silloin kun urheilin aktiivisesti. Ihan mahdoton ajatus, että pääsääntöisesti olisi nukkumassa jo 21-22.
Mä tartten sen 7 tuntia yössä ja kun nyt lasten ollessa kotihoidossa herätään vasta seiskan pintaan niin kyllä riittää et puolilta öin on unimaailmaan siirtymässä. Onhan siinä ollu sit jo 4 tuntia aikaa nussuttaa tai hoidella muita tärkeyksiä. Jos en malta / pääse päikkäreille puolilta päivin niin sit kyllä simahdan jo aiemmin illalla... Yhteensä 8 timmaa unta päivätarve! :]

Ainoot rutiinit on lapsiperhesellaiset eli
7.00 ylös
11.00 koko porukan safka
12.00 päiksyille
18.00 koko porukan safka
20.00 pennut unille

Lähetetty: 16.09.2009 11:27
Kirjoittaja Mida
8-9 pojat heräävät. Aamutoimia.
9-10 aamupala
10-12 leikkimistä ja kotitöitä, kotihoitajat saattavat poiketa. Nettaamista
12-13 Lounaan valmistus ja ateriointi. Kuopuksen paikkarit ->.
13-16 leikkia ja kotitoita ja nettailua tai lukemista tai kaydaan ulkona.
16-17 joku välipala
17-20 puoliso kotiin. Joko kokataan tai sit han syö jotain pikaisesti ja kaydaan kaupassa tai kylvetetaan muksuja tai yritetaan saada jotain muuta aikaan. Saatan käydä lenkillä.
19.30-21 iltatoimet ja vähintään kuopus nukkumaan
n. 21-22 esikoinen sammahtaa.
n21.30-23 Parisuhdeaikaa ja sitte nukkumaan.

Taa on tammonen peruspaivan kaava, mut paljon siihen on variaatioitakin. Poikien serkut saattavat käyda leikkimassa tai isompi heilla tai me kaydaan kaupassa, puistossa, elainpuistossa, sairaalassa, missä nyt käydäänkin. Talla hetkella pojat työllistävät äitinsä melkoisen hyvin päiväsaikaan. Niin hyvin, etta kotitöiden tekeminen on vähän haasteellista. Opiskeluhommiakin olisi, mutta niille on ollut vaikea löytää tehokasta aikaa. Iltamyöhällä tekeminen on ajan tuhlausta kun nuppi on jo jumissa. Onneksi on erittäin joustava aikataulu nyt.

Lähetetty: 16.09.2009 11:27
Kirjoittaja Nehemiah James
Rouva Pupu kirjoitti:Ihan mahdoton ajatus, että pääsääntöisesti olisi nukkumassa jo 21-22.
Joo ei! Jos illalla vääntää jotain urheilua, kuten hyvin usein tulee väännettyä, niin nukkumaanmenoaika pyörii enemmänkin 00-02 akselilla. Unta tulee siinä 5-7 timmaa per päivä. Harvemmin tulee sellainen olo, että olisi jotain velkoja. Viikonloppuna saatan nukkua jopa sen 8 tuntia. Sellaisia 12 tunnin maratooneja en ole nukkunut enää vuosisataan!!

Lähetetty: 16.09.2009 11:31
Kirjoittaja Elppis
Rouva Pupu kirjoitti:Kauhean aikaisin suurikin osa menee nukkumaan. Itse en ole koskaan ollut aikaisin nukkuvaa sorttia, en edes silloin kun urheilin aktiivisesti. Ihan mahdoton ajatus, että pääsääntöisesti olisi nukkumassa jo 21-22.
Mä herään 6.30, ja menen nukkumaan 22-00, riippuen väsymystasosta ja tv:n ohjelmatarjonnasta + millä tuulella ollaan äijän kanssa.

Lähetetty: 16.09.2009 11:48
Kirjoittaja Rouva Pupu
Nehemiah James kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti:Ihan mahdoton ajatus, että pääsääntöisesti olisi nukkumassa jo 21-22.
Joo ei! Jos illalla vääntää jotain urheilua, kuten hyvin usein tulee väännettyä, niin nukkumaanmenoaika pyörii enemmänkin 00-02 akselilla. Unta tulee siinä 5-7 timmaa per päivä. Harvemmin tulee sellainen olo, että olisi jotain velkoja. Viikonloppuna saatan nukkua jopa sen 8 tuntia. Sellaisia 12 tunnin maratooneja en ole nukkunut enää vuosisataan!!
Muistan kun treenit loppui aina siinä 22.30 niin ei toivoakaan, jotta olisin kovin nopsaan saanut unta kaaliin vaikka herätys oli aina se klo 06.00. Nykyään sentään tuo 06.30, mutta ylös ponkaan vasta seiskalta.

Lähetetty: 16.09.2009 13:42
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Rouva Pupu kirjoitti:Kauhean aikaisin suurikin osa menee nukkumaan. Itse en ole koskaan ollut aikaisin nukkuvaa sorttia, en edes silloin kun urheilin aktiivisesti. Ihan mahdoton ajatus, että pääsääntöisesti olisi nukkumassa jo 21-22.
Kun unentarve on vähintään 8-9 tuntia, niin on aivan pakko mennä viimeistään klo 23 nukkumaan.