EW kiitos, tuosta neuvosta oli apua! Vähäisemmässä määrin vanhempien ohi kasvamista olen vuosien mittaan huomannutkin. Tai ehkä enemmän erilaisiin vaatimuksiin varttumista ja sitä kautta parempaa selviytymistä. Nyt toisen täydellinen heittäytyminen piehtaroimaan tuskassaan ja alhaisien korttien käyttö heikossa manipulointitarkoituksessa paitsi säikäytti pahasti, myös tosiaan aiheutti kiukkua.
Ammatillinen suhtautuminen asiaan ei onnistunut ollenkaan, potilaalta en olisi ottanut tuollaista täyslaidallista vastaan. Nyt tuli ilmeisesti valittua hyvä tie, sillä pikku hiljaa alkaa näkyä merkkejä rakentavasta käsittelystä pelkän märehtimisen sijaan. Äiti oli lainannut eroa käsittelevää kirjallisuutta, lukenut läpi muutamia antamiani linkkejä aiheesta ja käy asiaa läpi jollain keskustelupalstalla.
Olipa yllättävän raskasta pyrkiä olemaan rinnalla kun toinen aktiivisesti koittaa saada hylkäämään hänet. Hyökkäykset kulminoituivat aina samaan, käytöstä perusteltiin sillä, että hänellä on oikeus negatiivisiin tunteisiin. Kerran jouduin sanomaan etten keskustele tällaisista asioista (vaatimus täydellisestä puolenvalinnasta), mutta onnistuin välttämään kielteisen reaktion ja pysymään tuossa neutraalissa. Antamaan toisen tunteille tilaa vaikka ne tulivat esiin varsin tuhoavina. Kärsivällisyys kannatti, sain lopulta jopa anteeksipyynnön.
Vielä on varmasti edessä monta humalaa, itkua ja itsepäistä kiukuttelukohtausta mutta olen niin onnellinen tästä hetken tyvenestä. Ihana rauha, pystyin viimein nukkumaan pari kokonaista yötä.
Vanhempien ero
-
EveryWoman
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
^Ihan mahtavaa, että vielä on vaikeimpinakin hetkinä rakastamiseen kykeneviä ihmisiä. Ja hieno juttu, että äitisi on päässyt sen kaikkein pahimman ensijärkytyksen yli.
Kokemuksesta eräs huomio: On totta, että vaikeassa tilanteessa olevalla on oikeus kielteisiin tunteisiin ja niiden impulsiiviseenkin purkamiseen - tai jos ei oikeutta, niin ainakin sellainen kannattaa hänelle sallia. Mutta jos tilanne yltyy sietämättömäksi (ja etenkin jos se kovasti pitkittyy) voi olla paikallaan muistuttaa, että lähipiirilläkin on oikeus toisen suunpieksännän herättämiin luonnollisen kielteisiin reaktioihin. Ja että reaktiot eivät johdu kiukuttelijasta henkilönä, vaan hänen senhetkisestä käytöksestään. Siis: kiukutella saa, mutta silloin tulee myös kestää seurauksia jonkin verran.
Jos ottaa liikaa kuraa vastaan ja koko ajan vain kuolettaa omat reaktionsa, toiselta voi ajan myötä hämärtyä taju siitä, mitä muiden voi olettaa kestävän ja mitä ei. Ja tukijoiden oma jaksaminen heikkenee.
Kokemuksesta eräs huomio: On totta, että vaikeassa tilanteessa olevalla on oikeus kielteisiin tunteisiin ja niiden impulsiiviseenkin purkamiseen - tai jos ei oikeutta, niin ainakin sellainen kannattaa hänelle sallia. Mutta jos tilanne yltyy sietämättömäksi (ja etenkin jos se kovasti pitkittyy) voi olla paikallaan muistuttaa, että lähipiirilläkin on oikeus toisen suunpieksännän herättämiin luonnollisen kielteisiin reaktioihin. Ja että reaktiot eivät johdu kiukuttelijasta henkilönä, vaan hänen senhetkisestä käytöksestään. Siis: kiukutella saa, mutta silloin tulee myös kestää seurauksia jonkin verran.
Jos ottaa liikaa kuraa vastaan ja koko ajan vain kuolettaa omat reaktionsa, toiselta voi ajan myötä hämärtyä taju siitä, mitä muiden voi olettaa kestävän ja mitä ei. Ja tukijoiden oma jaksaminen heikkenee.