milli kirjoitti:Mutta joo, ehkä voisi yrittää pitää taas lepopäivän
Ei taida ihan yksi auttaa
Niitä pitäis olla säännöllisesti...Shrink
-
milli
-
Rouva Pupu
-
Ylermi Ylihankala
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Rouva Pupu kirjoitti:Lepopäiviä saisi olla muutenkin enemmän kuin yksi viikossa.
Liikunnassa kannattaa muistaa, että hiljaa hyvä tulee. Keholle pitää antaa aikaa tottua rasitustason nousuun. Tämän voi kiteyttää vaikka niin, että kovempaa reenaamista varten on ensin reenattava.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
-
milli
milli kirjoitti:No mä menen huomenna juttelemaan nuppitohtorin kanssa ja samalla kysyn tuosta, pitäähän tämä asia selvittää.
Tyylejä on monia. Jotkut pitävät kehonsa kunnossa urheilemalla joka toinen päivä jolloin lepopäivänä korkeintaan tehdään kevyttä palauttavaa (venyttelyä, kevyillä painoilla yms.).
Joillekin toimii parhaiten se, että tehdään viikko putkeen treeniä ja levätään seuraava viikko.
Kyllä lihakset ylikuntoon helposti saa. Olen muuten kokeillut noita molempia ja lopulta paras taisi ollakin se, että arkipäivinä treenit ja viikonloppuna rentoutumista. Valitettavasti se on nyt derivoitunut siihen muotoon, että arkipäivinä töitä ja askereita ja viikonloppuna treeniä. Ei ihan riitä.
Came here for school, graduated to the high life
exPertti kirjoitti:Niba kirjoitti:Onneksi olen saanut peiteltyä alkoholismiani olutharrastuksen ja makkaraharrastuksen savuverhoon. Nyt sitten tiedätte tarkasti mikä on alkoholismia? Teidän ainakin pitäisi, kun olette nyt asian päättäneet! Mikä alkomaholismin raja virallisesti on? Yli 20 annosta viikossa?
Lääkkeetkään eivät paranna ihmistä ne vain lieventävät oireita näissä asioissa? Voihan se olla että kiinalainen lääketiede voi tulla ja parantaa meidät erilaisista mielenjärkytyksistä tiikerin terskoja ja sammakonkutua syöttämällä?
Tuossa on jonkinlainen testi alkoholiriippuudesta. Karkea, mutta...
http://www.paihdelinkki.fi/testaa/sadd
Kai alkoholismista voi puhua jos usein tuntuu ettei pysty aloitettuaan lopettamaan juomista kunnes juomat ovat loppu tai sitä huomaa työnsä tai muun elämänsä kärsivän juomisesta. Ja tässä ei puhuta firman saunaillan jälkeisestä työaamusta vaan muutenkin. Kai alkoholismiin liitetään tietty pakonomaisuus ja kontrolloimattomuus vaikka tietty määrilläkin ja taajuudella on oma osuutensa.
Se on pakonomaisestri aina tarvis juoda kesällä olutta kun terassille menee? Aina kannattaa alkoholin juominen lopettaa viimeistään silloin kun tuntee humaltuvansa. Arki-iltana kolme tuoppia olutta 0,5l on maksimi, ainakin itselle. En normaalisti nauti alkoholia kuin korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Näillä spekseillä mennään. Minulle on samantekevää kuka ajattelee alkoholin käytöstäni mitä sitten ajatteleekin. Asuntoni lähellä on Sahaajankadun alkoholistisuoja, joten varsin hyvin tiedän mihin alkoholismi johtaa. Koettakaa vain vahtia omaa käyttöänne.
En usko että työssäkäyvä ihminen voi helposti liikkua liikaa. Liikunnan ajankohta merkitsee paljon, jos käyt urheilemassa sanotaan yhdeksän jälkeen niin varmasti se vaikuttaa unen laatuun, koska keho ei ole lepotilassa vaan vielä aktiivinen pitkään liikunnan jälkeen.
Pyyhin Netikettiin..
exPertti kirjoitti:Niba kirjoitti:Koettakaa vain vahtia omaa käyttöänne.
Ettei se nyt jäisi epäselväksi niin en tiedä yhtä tai toista sinun käyttämisistäsi tai käyttämättä jättämisistäsi. Tartuin vain siihen masennuksen hoitoon alkoholilla.
Sekin oli sitten huono veto, koska alkoholi ei ole ratkaisu mihinkään.
Pyyhin Netikettiin..
-
NuoriD
Niba kirjoitti:exPertti kirjoitti:Niba kirjoitti:Koettakaa vain vahtia omaa käyttöänne.
Ettei se nyt jäisi epäselväksi niin en tiedä yhtä tai toista sinun käyttämisistäsi tai käyttämättä jättämisistäsi. Tartuin vain siihen masennuksen hoitoon alkoholilla.
Sekin oli sitten huono veto, koska alkoholi ei ole ratkaisu mihinkään.
Pertti kirjoittikin, että monet hoitavat masennustaan alkoholilla. Ei, että masennusta tulisi hoitaa alkoholilla.
-
Zeb
NuoriD kirjoitti:bliss kirjoitti:Paikkaako hammaslääkäri omat hampaansa?
Luulen, että paikkaisi, jos se olisi mahdollista.
Tiedän hammaslääkärin joka on tehnyt itselleen juurihoidon, peilistä katsoen.
Juu ja kyllä, yleensä lääkitsen itse itseni ja suurelta osin perheenikin, osin koirakin mukaan lukien.
-
milli
-
NuoriD
Välillä ahdistaa kyllä turhan kovasti ja masennustakin pukkaa välillä. Toisaalta hetkittäin olo on lähes normaali.
Seurataan nyt vielä jouluun. Jos ei siihen mennessä helpota, ei auta muu kuin ryhtyä rouskuttamaan Cipralexia uudelleen.
Ehkäpä nämä eivät sittenkään ole vieroitusoireita, vaan todellinen minäni.
Seurataan nyt vielä jouluun. Jos ei siihen mennessä helpota, ei auta muu kuin ryhtyä rouskuttamaan Cipralexia uudelleen.
Ehkäpä nämä eivät sittenkään ole vieroitusoireita, vaan todellinen minäni.
-
bliss
-
Fcuk
NuoriD kirjoitti:Välillä ahdistaa kyllä turhan kovasti ja masennustakin pukkaa välillä. Toisaalta hetkittäin olo on lähes normaali.
Seurataan nyt vielä jouluun. Jos ei siihen mennessä helpota, ei auta muu kuin ryhtyä rouskuttamaan Cipralexia uudelleen.
Ehkäpä nämä eivät sittenkään ole vieroitusoireita, vaan todellinen minäni.
Millainen olo on 'lähes normaali'? En tiedä oisko muille normaalia, mutta mulla tuskin on ollut tän vajaan 5:n lapsekkaan vuoden aikana yhtään täysin pinkkiä päivää. Oon kyllä tajunnu luonteeni muuttuneen, saan aina jostain kaivettua pienen harmaan pilven haisteltavaksi. Kaiken onnen ja tyytyväisyyden keskelle.
Ihan muuten vaan pohdin.
Cipralexista vielä tuli mieleen kaverin äskettäinen ihmettely enkö vieläkään ole rouhinut mitään mielialalääkkeitä. No en oo uskaltanu enkä oikein kokenut tarpeelliseksi, välillä kyllä houkuttaa ajatus kokeilemisesta. Tähän sanoo moni "eiiii!" mut eiköhän sen itse tiedä sitten kun oikeasti tarvitsee sitäkin apua?
Ihan muuten vaan yhä pohdin.
Mulla on päässä tietyt itselleni asetetut rajat. Kuvittelen tilanteen, joka ois pahin mahdollinen ja josta tiedän murenevani niin pahasti, etten saa enää hoidettua hengittämisen lisäks muita pakollisia toimia. Siihen asti tuntuu jotenkin parhaalta olla ilman mitään (lisä)aineita, ihan vaan, että ois se "vika vaihtoehto" yhä hollilla.
terkuin, G - joka luottaa puhumiseen ja puhumattomuuteen
-
NuoriD
Fcuk kirjoitti:Millainen olo on 'lähes normaali'? En tiedä oisko muille normaalia, mutta mulla tuskin on ollut tän vajaan 5:n lapsekkaan vuoden aikana yhtään täysin pinkkiä päivää. Oon kyllä tajunnu luonteeni muuttuneen, saan aina jostain kaivettua pienen harmaan pilven haisteltavaksi. Kaiken onnen ja tyytyväisyyden keskelle.
Välillä olo sellainen, että ei ahdista eikä masenna. Valitettavasti ko. tilanne ei kestä montaa tuntia.
-
milli
Mulla on nyt alkanut tuo uusi nostettu annostus workkiä, ja olen taas huomannut olevani varsin onnellinen. Itsetuhoiset ajatukset ja teot ovat väistyneet.
Tällä viikolla nolla itsetuhoista ajatusta Aika jeesch ![:]](./images/smilies/icon_hymy.gif "Iso Hymy")
Pystyisikin puhumaan nämä asiat halki. Liian syvälle iskostettuja juttuja vaan, pikkuhiljaa päivä päivältä paremmin.
Tällä viikolla nolla itsetuhoista ajatusta
Aika jeesch
Pystyisikin puhumaan nämä asiat halki. Liian syvälle iskostettuja juttuja vaan, pikkuhiljaa päivä päivältä paremmin.
Minua ottaa ihan hirviästi päähän hautajaiset. Asian selittämiseen ei riitä sivulause, joten jatkan tarinalla.
Meidän mökki on tontilla, joka on ostettu herra X:ltä. Herra X oli mukava ihminen. Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hän toimi metsästysseuramme sihteerinä ja oli myös muissa yhdistyksissä aktiivina. Hän opetti minulle metsästyksestä paljon eikä koskaan katsonut minua pitkin silmäripsiä, kysyin miten yksinkertaista asiaa hyvänsä. Olen tuntenut hänet lapsesta asti, mutta vasta viimeisen parin- kolmen vuoden aikana olen puhunut hänen kanssaan enemmän. Hän oli metsästysseuramme sihteeri, toimi voutina ja opetti minulle tosi paljon metästyksestä. Hän arvosti ihmisiä ja eläimiä ja toimi sen mukaan. Arvostin häntä opettajana, vanhempana ja ihmisenä.
Viime kesänä minulle selvisi että herra X on hyvin sairas. Pian selvenemisen jälkeen hän kuoli. Selvenemisen ja kuoleman aikaan olin minun ja hra X:n kotikaupungissa (minä en asu siellä enää, X asui viimeiseen asti). Sanoin silloin samassa kaupungissa asuneille vanhemmilleni että haluaisin mennä X:n hautajaisiin.
Lähdin Hkiin. 1½-2 vkoa paluun jälkeen soitiin kotiin ja muun keskustelun ohessa kysyin"koska on X:n hautajaiset". Vastaus oli että ne oli viime viikonloppuna.
Minua vituttaa se, että en päässyt X:n hautajaisiin. Olisin halunnut osoittaa hänelle kunnioitusta, osallistua kollektiiviseen suremiseen ja käsitellä menetyksen silloin kun oli sen aika. Minulla on kokemusta siitä että jonkun poismenoa ei käsitellä sillon kun se on ajankohtaista ja minun kokemukseni mukaan asia palaa vainoamaan minua aika-ajoin. Nyt, ensi viikonloppuna alkaa hirvenmetsästys. Tänä vuonna on ensimmäinen kerta (minulle), kun X ei ole mukana. Todennäköisesti märisen metsässä kerran jos toisenkin (olen tässä märissyt jo kaupungissakin, mutta asia konkretisoitunee ens vkl:na). En pelkää sitä märisemistä kuitenkaan, asia on pakko puida.
Minua vituttaa eniten se, että minulta riistettiin mahdollisuus osallistua hautajaisiin. Olisin itse halunnut päättä että menenkö vai en. Nyt en sitä saanut tehdä (olisin tod näk mennyt huolimatta ajasta ja rahasta) ja minua vaivaa tämä asia. Olisin toivonut että vanhempani (jotka myös tunsivat X:n hyvin) olisivat soittaneet ja kertoneet hautajaisten ajankohdan.
Haen lohtua siitä että X sairasti vakavasti tosi vähän aikaa eikä esimerkiksi kitunut vuosia. Loppuaikana hän oli tosi kipeä mutta se "loppuaika"kesti tosi vähän aikaa, alle 2 viikkoa.
Huolimatta lohdusta, minua ärsyttää se, että vanhempani eivät soittaneet minulle ajoissa ja antaneet minulle mahdollisuutta valita itse menenkö hautajaisiin vai en.
Itkettää taas. Itku on ollut tuttu kaveri viime aikoina tässä. No ehkä ensi vklna saa märistä oikeen kunnolla. Elämä jatkuu.
Meidän mökki on tontilla, joka on ostettu herra X:ltä. Herra X oli mukava ihminen. Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hän toimi metsästysseuramme sihteerinä ja oli myös muissa yhdistyksissä aktiivina. Hän opetti minulle metsästyksestä paljon eikä koskaan katsonut minua pitkin silmäripsiä, kysyin miten yksinkertaista asiaa hyvänsä. Olen tuntenut hänet lapsesta asti, mutta vasta viimeisen parin- kolmen vuoden aikana olen puhunut hänen kanssaan enemmän. Hän oli metsästysseuramme sihteeri, toimi voutina ja opetti minulle tosi paljon metästyksestä. Hän arvosti ihmisiä ja eläimiä ja toimi sen mukaan. Arvostin häntä opettajana, vanhempana ja ihmisenä.
Viime kesänä minulle selvisi että herra X on hyvin sairas. Pian selvenemisen jälkeen hän kuoli. Selvenemisen ja kuoleman aikaan olin minun ja hra X:n kotikaupungissa (minä en asu siellä enää, X asui viimeiseen asti). Sanoin silloin samassa kaupungissa asuneille vanhemmilleni että haluaisin mennä X:n hautajaisiin.
Lähdin Hkiin. 1½-2 vkoa paluun jälkeen soitiin kotiin ja muun keskustelun ohessa kysyin"koska on X:n hautajaiset". Vastaus oli että ne oli viime viikonloppuna.
Minua vituttaa se, että en päässyt X:n hautajaisiin. Olisin halunnut osoittaa hänelle kunnioitusta, osallistua kollektiiviseen suremiseen ja käsitellä menetyksen silloin kun oli sen aika. Minulla on kokemusta siitä että jonkun poismenoa ei käsitellä sillon kun se on ajankohtaista ja minun kokemukseni mukaan asia palaa vainoamaan minua aika-ajoin. Nyt, ensi viikonloppuna alkaa hirvenmetsästys. Tänä vuonna on ensimmäinen kerta (minulle), kun X ei ole mukana. Todennäköisesti märisen metsässä kerran jos toisenkin (olen tässä märissyt jo kaupungissakin, mutta asia konkretisoitunee ens vkl:na). En pelkää sitä märisemistä kuitenkaan, asia on pakko puida.
Minua vituttaa eniten se, että minulta riistettiin mahdollisuus osallistua hautajaisiin. Olisin itse halunnut päättä että menenkö vai en. Nyt en sitä saanut tehdä (olisin tod näk mennyt huolimatta ajasta ja rahasta) ja minua vaivaa tämä asia. Olisin toivonut että vanhempani (jotka myös tunsivat X:n hyvin) olisivat soittaneet ja kertoneet hautajaisten ajankohdan.
Haen lohtua siitä että X sairasti vakavasti tosi vähän aikaa eikä esimerkiksi kitunut vuosia. Loppuaikana hän oli tosi kipeä mutta se "loppuaika"kesti tosi vähän aikaa, alle 2 viikkoa.
Huolimatta lohdusta, minua ärsyttää se, että vanhempani eivät soittaneet minulle ajoissa ja antaneet minulle mahdollisuutta valita itse menenkö hautajaisiin vai en.
Itkettää taas. Itku on ollut tuttu kaveri viime aikoina tässä. No ehkä ensi vklna saa märistä oikeen kunnolla. Elämä jatkuu.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
-
NuoriD
Tytär on uimakoulussa, kitinöin hallin kahvilasta. cipralexin aloitin viime kesän jälkeen uudelleen annoksella 10mg x1. Olo on parempi, mutta en mä nyt aivan kuosissa ole. Nukkumisen tarve ja ahdistus/masennus ovat vähentyneet. Päikkärit vedän pari kertaa viikossa.
Eilen nukuin päikkärit klo 17-19. Heräsin hyvillä fiiliksillä. Menin vaimon luo, joka sanoin, että nurmikko pitää leikata. Sanoin, että leikkaan huomenna. Tähän vaimo "ei paljon kiinnosta tuollainen, joka vaan nukkuu ja juo kaljaa". Kaljaa siis juon kaksi kertaa viikossa pe ja la ja tuolla hetkellä en ollut mitään ottanut (enkä sitten ottanut koko iltana), toim. huom.
Tästä iski masis ja palasin takaisin sänkyyn, jossa makailin noin puoli tuntia, sitten pelasin XBOXia ja sitten taas sänkyyn, jossa lueskelin wikpediaa ad klo 23 ja sitten nukkumaan.
Xboxin pelaamisen jälkeen jutskailin vaimon kanssa ja sain nyhdettyä häneltä anteeksipyynnön. Vaimon on vaikea pyytää anteeksi. Hän selitti, että hänkin on masentunut, mutta hän ei voi mennä nukkumaan, koska hänen pitää pyörittää kotia. Ymmärrän.
Toisaalta mä en sano vaimolleni ilkeästi. Sanon rakastavani häntä, mitä hän ei juuri koskaan sano mulle. Hän taas sanoo, että se, että olen vain omissa oloissani loukkaa häntä.
Pelkään, että mun tilanteeni haittaa lapsia. Erityisesti tuntuu, että 11v. poikani haluaa nähdä isänsä sankarina, ja se, että olen pystyyn nostettu keitetty spagetti varmasti haittaa häntä. Aina kun olen paremmassa kuosissa niin hän selvästi kokee hyviä fiiliksiä.
Eilen nukuin päikkärit klo 17-19. Heräsin hyvillä fiiliksillä. Menin vaimon luo, joka sanoin, että nurmikko pitää leikata. Sanoin, että leikkaan huomenna. Tähän vaimo "ei paljon kiinnosta tuollainen, joka vaan nukkuu ja juo kaljaa". Kaljaa siis juon kaksi kertaa viikossa pe ja la ja tuolla hetkellä en ollut mitään ottanut (enkä sitten ottanut koko iltana), toim. huom.
Tästä iski masis ja palasin takaisin sänkyyn, jossa makailin noin puoli tuntia, sitten pelasin XBOXia ja sitten taas sänkyyn, jossa lueskelin wikpediaa ad klo 23 ja sitten nukkumaan.
Xboxin pelaamisen jälkeen jutskailin vaimon kanssa ja sain nyhdettyä häneltä anteeksipyynnön. Vaimon on vaikea pyytää anteeksi. Hän selitti, että hänkin on masentunut, mutta hän ei voi mennä nukkumaan, koska hänen pitää pyörittää kotia. Ymmärrän.
Toisaalta mä en sano vaimolleni ilkeästi. Sanon rakastavani häntä, mitä hän ei juuri koskaan sano mulle. Hän taas sanoo, että se, että olen vain omissa oloissani loukkaa häntä.
Pelkään, että mun tilanteeni haittaa lapsia. Erityisesti tuntuu, että 11v. poikani haluaa nähdä isänsä sankarina, ja se, että olen pystyyn nostettu keitetty spagetti varmasti haittaa häntä. Aina kun olen paremmassa kuosissa niin hän selvästi kokee hyviä fiiliksiä.
-
Toimistorotta
NuoriD kirjoitti:Toisaalta mä en sano vaimolleni ilkeästi. Sanon rakastavani häntä, mitä hän ei juuri koskaan sano mulle. Hän taas sanoo, että se, että olen vain omissa oloissani loukkaa häntä.
Miten musta kuulostaa, että sanomisen sijasta hän kaipaisi siitä enemmän osoittamista. Yhdessäolo on vaikeaa itsekseen, ei kukaan halua olla talouskone tai kalustoon kuuluva itsestäänselvyys.
-
milli
Dave, ehdotus, vaimosi varmasti tuntee olevansa ylikuormittunut, mutta tunnollisena, oman jaksamisensa rajoilla varmasti pyörittää kotia. Usein tuntuu siltä, että jos pahempi puolisko on väsynyt tai stressaantunut, niin hänen hommansa jäävät odottamaan, kunnes on parempi olla, itse en pysty olemaan hoitamatta asioita, vaikka kuinka väsyttäisi ja masentaisi, ja tämä masentaa entisestään.
Tässä on huomattava ero sukupuolten välillä. Tuntuu, että elämä seisahtuu, jos mies on sairas/masentunut, mutta äidin on aina jaksettava oli missä kunnossa hyvänsä.
Vaimosi tietenkin purkaa tätä turhautumista sitten sinuun, ja tämä saa sinut sulkeutumaan entisestään, inhottava noidankehä.
En tiedä auttaisiko, jos teillä joku kävisi auttamassa kotona, jotta vaimosikin saisi hengähdettyä, hän saattaisi piristyä ja tämä vaikuttaisi edelleen positiivisesti sinuunkin.
Tässä on huomattava ero sukupuolten välillä. Tuntuu, että elämä seisahtuu, jos mies on sairas/masentunut, mutta äidin on aina jaksettava oli missä kunnossa hyvänsä.
Vaimosi tietenkin purkaa tätä turhautumista sitten sinuun, ja tämä saa sinut sulkeutumaan entisestään, inhottava noidankehä.
En tiedä auttaisiko, jos teillä joku kävisi auttamassa kotona, jotta vaimosikin saisi hengähdettyä, hän saattaisi piristyä ja tämä vaikuttaisi edelleen positiivisesti sinuunkin.
-
NuoriD
Toimistorotta kirjoitti:NuoriD kirjoitti:Toisaalta mä en sano vaimolleni ilkeästi. Sanon rakastavani häntä, mitä hän ei juuri koskaan sano mulle. Hän taas sanoo, että se, että olen vain omissa oloissani loukkaa häntä.
Miten musta kuulostaa, että sanomisen sijasta hän kaipaisi siitä enemmän osoittamista. Yhdessäolo on vaikeaa itsekseen, ei kukaan halua olla talouskone tai kalustoon kuuluva itsestäänselvyys.
Tuo on aivan totta. Hän haluaisi, että olisimme yhdessä, juteltaisiin. Mä haluan olla paljon yksin.
Mä ymmärrän, että hänellä on raskasta, kun mä haluan vain olla yksin. Hän joutuu pyörittämään kodin arkirutiineita. Teen sen, mitä käsketään (en toki heti). Oma-aloitteisesti en ota vastuuta kodin asioista. Paitsi raha-asiat hoidan.
-
NuoriD
milli kirjoitti:Dave, ehdotus, vaimosi varmasti tuntee olevansa ylikuormittunut, mutta tunnollisena, oman jaksamisensa rajoilla varmasti pyörittää kotia. Usein tuntuu siltä, että jos pahempi puolisko on väsynyt tai stressaantunut, niin hänen hommansa jäävät odottamaan, kunnes on parempi olla, itse en pysty olemaan hoitamatta asioita, vaikka kuinka väsyttäisi ja masentaisi, ja tämä masentaa entisestään.
Tässä on huomattava ero sukupuolten välillä. Tuntuu, että elämä seisahtuu, jos mies on sairas/masentunut, mutta äidin on aina jaksettava oli missä kunnossa hyvänsä.
Vaimosi tietenkin purkaa tätä turhautumista sitten sinuun, ja tämä saa sinut sulkeutumaan entisestään, inhottava noidankehä.
En tiedä auttaisiko, jos teillä joku kävisi auttamassa kotona, jotta vaimosikin saisi hengähdettyä, hän saattaisi piristyä ja tämä vaikuttaisi edelleen positiivisesti sinuunkin.
Joo. Kyllä mä olen vaimolle sanonnut, että voi palkata siivoojan, mutta ei se halua. Tietysti objektiivisesti on niin, että vaimo tekee puolipäiväduunia, eli ei hänen työtuntinsa absoluuttisesti ole isot. Eli ei se ole siitä kiinni.
-
Toimistorotta
NuoriD kirjoitti:Tuo on aivan totta. Hän haluaisi, että olisimme yhdessä, juteltaisiin. Mä haluan olla paljon yksin.
No kokeile tulla vähän vastaan ja anna sanomisille katetta. Vie sitä rouvaa välillä treffeille. Vaikka elokuviin tai teatteriin ja sitten ulos syömään. Kerran viikossa kun korvaat kaljan juonnin moisilla, niin veikkaan että koko taloudessa on ihan eri meininki ja jää silti ihan mukavasti aikaa olla itsekseen ja pelata Xboxia.
-
milli