Kitinä

Meillä oli vielä yläasteellakin äidinkielen opettaja joka säännöllisesti jankutti, "Ja käsialalla kirjoitetaan!". Ja pian selvisi että hän tarkoitti sillä kaunokirjoitusta, tuota vanhanaikaista koukeroa joka oli kehitetty vanhoja mustekyniä varten, ne kun toimivat paremmin yhtenäisen viivan kuin jatkuvan terän nostelun kanssa. Jostain syystä sen opettamista jatkettiin vaikka leviävällä "sulkaterällä" varustettuja muste- ja täytekyniä ei enää käytetty kouluissa.

Tämä vielä 90-luvullakin kaunokirjoitukseen pakottaminen poiki kokonaisen sukupolven nuoria jotka purkivat turhautuneisuuttaan esim sarjakuvakilpailuissa sarjistöillä joissa on sarkastisesti kaikki teksti laitettu kaunokirjoituksella.

Pakotettiinko sinut naperona kirjoittamaan kaunokirjoitusta lyijykynällä ja kuulakärkikynällä? Ottiko aivoon? Mua otti, vasurina nyt varsinkin.

Pakotetaanko naperoita siihen enää?

Ei mua ole koskaan pakotettu mihinkään. Kirjoitin kaunokirjoituksella aivan vapaaehtoisesti.

(oikeesti olin niin sekaisin jo pentuna, että oli ihan kiva kirjoittaa kauniita kirjaimia)

Aina ja joka paikassa oli kirjoitettava kaunokirjoitusta. Siispä viralliset koulujutut kirjoitin pakon edessä kaunolla, kaiken muun kirjoitan edelleenkin tikkukirjaimin.

Yritettiin ainakin kovasti pakottaa. Jouduimme kirjoittamaan peruskoulussa aina aidolla mustekynällä ja vanhanaikaisella kaunokirjoituksella. Muistan edelleen sivuille hajonneet mustepatruunat ja musteen tahrimat sormet. Nykyään tekstaan.

Minun ala-asteaikoinani kaunokirjoitusta oli jo uudistettu radikaalisti, mutta oli se kuitenkin vielä kaunokirjoituksen näköistä, toisin kuin nämä nykyajan "kirjoituskirjaimet". Kaikkein mieluummin hallitsisin sen vanhanaikaisen kaunokirjoituksen, mutta minun käteni ei ikinä oppinut hallitsemaan tuota karvalakkimalliakaan kovin ansiokkaasti.

Ei pakotettu. Mut kirjoitin "pakolliset" jutut sillä.

Kirjoitan edelleen kaunolla, se on nopeampaa kuin tikut tai tekstaus.

Osaan vain lukea *kainalopieru*

Kaunolla vedettiin kaikki. Oikea vasurin unelma kuten vaakkukin sanoi. Tekstaamaan en ole koskaan oppinut, ja tuottaa suuria vaikeuksia yrittää tekstata esimerkiksi tekstit kirjekuoriin jne. nopeudella 0.5 merkkiä sekunnissa. Mieluiten kuitenkin kirjoitan koneella, kun se on helposti 10 kertaa nopeampaa kuin edellämainittu (paitsi tällä Acerin paskanäppiksellä joka hukkaa enemmän tuplakirjaimia kuin laki salli), eikä tekstin perässä laahaava kämmenkylki sotke kirjoitettua tekstiä huonosti kumitetun näköiseksi sotkuiseksi mössöksi.

Luulin että vasemmalla kädellä kaunoilu oli pahinta mitä on - kunnes jouduin tekstauskurssilla vetämään kaunoa ja fraktuuraa mustepulloon kastettavalla kirjoitusterällä. Yksi kirjain -> kahville odottamaan musteen kuivumista -> toinen kirjain -> röökille -> kolmas kirjain -> hermot meni ja lintsasin loppupäivän.

^ Vasuri voi ratkaista ton ongelman "helposti" opettelemalla kirjoittamaan ylösalaisin (siis kirjoitus, ei kirjoittaja). Leonardo Da Vinci ratkaisi sen kirjoittamalla peilikirjoitusta.

Kaunoa piti kirjoittaa, mutta en kokenut sitä millään tavoin vastenmielisenä, päinvastoin se oli kivaa. Kirjoitan edelleen sellaista tekstauksen ja kaunokirjoituksen sekasotkua. Ei jaksa nostaa kynää paperista!

Duck kirjoitti:^ Vasuri voi ratkaista ton ongelman "helposti" opettelemalla kirjoittamaan ylösalaisin (siis kirjoitus, ei kirjoittaja). Leonardo Da Vinci ratkaisi sen kirjoittamalla peilikirjoitusta.

En oo vasuri, mutta joskus yläasteella ja lukiossa kirjoitin pitkiä aikoja kaikki muistiinpanoni ylösalaisin, koska mulla oli niin tylsäääää.

Kaunoahan sitä piti kirjoittaa. En muuten muista enää puoliakaan kirjaimista, että miten ne sillä alkuperäisellä koukeroinnilla edes tehtiin. Kaunokirjoitushan uudistui sitten joskus ala-asteen lopulla hieman simppelimmäksi. Silloin se tuntui typerältä.

Kaunokirjoituksen sijaan puhuttiin mun aikoina enemmin mallikirjoituksesta. Kuulin lasteni koulusta, että nykyään oltaisiin siirtymässä enemmän tietokoneella kirjoittamiseen, mutta mallikirjoituksen (tai mitä se sitten nykyään onkaan) harjoittaminen kehittää erityisesti pienillä lapsilla hienomotoriikkaa, joten siitä ei ihan täysin kuitenkaan luovuttaisi.

Todellakin kirjoitin kaunolla ja ihan ekaluokasta asti. Käytössä meillä oli pehmeät lyijykynät ja hitaasti kuivuvat mustekynät. Voi mitä tuskaa ne minulle vasurille aiheuttivatkaan. Opettajakin muisti aina huomauttaa että "Leila se on taas sotkenut koko sivun kun on kädellään vetänyt tekstin päältä". Se oli ihan tuskaa mulle, varmaan pahimpia muistoja eka- ja tokaluokilta. Sitten yläasteella ja lukiossa varsinkin kun sai itse ostaa itselleen kunnon kyniä niin kirjoittaminen helpottui. Tosin en minä silloin enää mitään kaunoa varsinaisesti kirjoittanutkaan, ylimääräiset koukerot jätin veke.

Pakotettiin, ja siis KANSAkoulussa. Teille kuulostaa samalta kuin kiertokoulu? Kävin myös KESKIkoulua, ennen kuin se muutettiin peruskoulun yläasteeksi jo minun aikanani.

Mustekynillä harjoiteltiin mallien mukaan. En oppinut. Suttasin.
Kirjainmallit olivat siihen aikaan koukeroisempia kuin nykyiset, jotka minusta näyttävät tekstauskirjaimilta. En osannut kaunokirjoitusta, mutta kai niistä malleista jäi käsin kirjoitukseeni ja pitkään nimmariinikin ylimääräisiä koukeroita. Tekstaamaan en oppinut. Pitkään käytin selityksenä sitä, että olin kansakoulusta pois ne kaksi päivää, kun tekstauskirjaimet opetettiin. Ihan totta, mutta pitkän päälle huono selitys. Jäljittelemällä sitten opin tekstausfontitkin, mutta en osaa olla niin konemainen kuin jotkut, että sama kirjain näyttäisi samalta aina. Tai no... käytännössä oikean tekstauksen sijaan käytän tikkukirjaimia, siis capseja.

Opiskellessa oli ongelma, että yritin kirjoittaa liikaa muistiinpanoja. En kai jaksanut keskittyä jäsentelemään, mitä oli tarpeen merkitä muistiin luennoisijan jorinoista. Seurauksena, että en saanut omasta käsialastani juurikaan selvää. Yleensä valokopion muistiinpanot muilta.

Nykyään hyvin harvoin kirjoitan käsin mitään.

Kaunolla piti kaikki kirjoittaa. Muistan, kun kirjaimia harjoiteltiin siihen "vihkoon", jossa oli mallit kaikista kirjaimista: ensin pientä ja sitten isoa. Osaan edelleen kirjoittaa kaunoa ja olen ylpeä siitä!

Kyllä, traumoja tuli. Yleensä saan jonkinlaisen paniikkikohtauksen jos joudun kirjoittamaan käsin, jopa tekstatessa. Toisaalta eipä nykyään tarvitse käsin mitään raapustella.

En myöskään osaa lukea äitiyksikköni kirjoitusta, kaikki kirjaimet näyttävät melkein samoilta koukeroilta.

Bluntly kirjoitti:En myöskään osaa lukea äitiyksikköni kirjoitusta, kaikki kirjaimet näyttävät melkein samoilta koukeroilta.

Mulla oli sama mun kummitädiltä (†) tulleiden korttien kanssa. Semmosta tasaista sahaviivaa jonka mikroskooppisista poikkeamista piti päätellä mikä kirjain oli kyseessä.

Onko teillä muka jotain kaunokirjoitusta vastaan? En oo kyllä vasenkätinen, mutta ilman muuta on kätevämpää kirjoittaa kaikki sanan kirjaimet samalla viivalla kuin väkertää jokainen kirjain erikseen.

Traumoja on. Aloittaessani koulun osasin lukea ja kirjoittaa aika sujuvasti, jolloin edes noina iloisen Kekkoslovakian pienten luokkakokojen auvoisina aikoina opettaja ei sitten suonut minun opastamiselleni juurikaan aikaa. Niinpä minulle sitten jäi irtipääsemättömästi itsekseni kehittämäni tapa pitää kynää kädessä aivan väärin, jolloin sormet väsyvät ja ranne kääntyy aiempien rivien päälle sotkien ne tyystin. Siis jonkilainen oikeakätisen itseaiheutettu versio vasenkätisten perusongelmasta. Niinpä en koskaan ole ihmeemmin pitänyt käsin kirjoittamisesta. Ala-asteikäisestä lähtien koetin aina neuvotella oikeuden kirjoittaa aineet kotona tietokoneella, tai edes luvan tekstata kaunon sijaan, jolloin kättä tulee helpommin nosteltua nykäyksittäin eteenpäin eikä hinattua paperin pintaa pitkin, kuten kaunossa. Myös lyijykynä kovalla lyijyllä on peruskuulakärkikynää sallivampi.

Homma meni ihan hyvin, kunnes sitten ylioppilaskirjoitusten ainekirjoituksessa opettaja vaati minua (i) käyttämään kuulakärkikynää ja (ii) kirjoittamaan kaunolla. Puhtaaksikirjoitusurakka oli aika työläs, kun kirjoitin aina yhden rivin, asetin se suojaksi nenäliinan ettei ranteeni sotkisi sitä, kirjoitin uuden rivin, jne. Traumoja on.