Sivu 1/1
Viimeinen ateria
Lähetetty: 28.10.2008 21:53
Kirjoittaja Leila
Kuvitellaan tilanne, että olet saamassa viimeisen aterian ennen kuolemaasi. Ateria sisältää kolme ruokalajia sekä kaksi ruokajuomaa ja se valmistetaan ja tarjoillaan toiveidesi mukaisesti. Mitä haluat?
Itse ottaisin alkuruoaksi sipulikeittoa. Mielikuvituksetonta? Kyllä, mutta hyvää. Keittoa on haudutettu pitkään ja se tarjoillaan oikeaoppisesti gratinoidun juustoleivän kera. Pääruoka onkin vaikeampi valita. Ottaisinko lihaa, kalaa vai kävisikö kasvikset? Ehkäpä otan kuitenkin loimulohta kermaisen pastan kera. Jälkkäriksi haluan perinteistä mansikkakakkua, sellaista jossa on paljon tuoreita mansikoita ja reilusti kermavaahtoa. Juomaksi riittää vesi ja chardonney (lausutaan muuten kardonney) -valkkari. Valkkaria sitten ihan reilusti, sillä kuka sitä nyt selvinpäin haluaa kuolla. Haluaisin ruokailla kauniisti katetun pöydän äärellä, jonka ympärillä häärii koko ajan syntisen komea miestarjoilija huolehtimassa tarpeistani.
Onhan tämä minun ateriani vähän pliisu ja mielikuvitukseton, mutta tällainen yksinkertainen perheenäiti on vähään tyytyväinen juuri ennen kuolemaansakin. Pistäkää paremmaksi.
Re: Viimeinen ateria
Lähetetty: 28.10.2008 21:57
Kirjoittaja Lucy
Leila kirjoitti:Kuvitellaan tilanne, että olet saamassa viimeisen aterian ennen kuolemaasi...
Kakku, jonka sisällä on Graalin malja riittäisi hyvin.
Lähetetty: 28.10.2008 22:17
Kirjoittaja Frederik Krueger
Jotenkin minun on vaikea kuvitella että minulla olisi yhtään nälkä jos minulla olisi tiedossa että kohtapuoliin kuoleskellaan.
Jos ihan pakko olisi jotain tunkea kiduksiin niin ehkä litra hernekeittoa, pannukakkua ja pannu mustaa kahvia, jotta PRÖÖÖT!-efekti olisi mahdollisimman muheva kun sulkijalihakset lakkaavat toimimasta kuolon hetkellä. Jäisipähän jokin jälki tähän maailmaan.
Tosin jos kyseessä on teloitus, ainakin Ted Bundy-sarjamurhaajaleffan mukaan sähkötuolipotilaiden peräreikään tungetaan suurehko määrä pumpulia ennen teloitusta estämään juuri tuota. Ilmeisesti joku kuolemaantuomittu on jo ehtinyt pilailla asialla, joten siksi tuollainen käytäntö. Ilonpilaajat.
Lähetetty: 29.10.2008 1:08
Kirjoittaja Bhven
Kaksi litraa Arlan persikkajogurttia.
Lähetetty: 29.10.2008 2:44
Kirjoittaja Clay
Toi Lucyn rotta grillattuna jollain hyvällä kastikkeella. Alkuruuaks vaikka etanoita, ku en ole niitä koskaan maistanu, vispulietanoita. Jälkkäriks viinaa tietty, jotain kallista ja harvinaista wiskiä.
Lähetetty: 29.10.2008 8:18
Kirjoittaja exPertti
Paskanjauhannassa kun ollaan voisin syödä vähän pimppaa.
Kai siinä aika "kolmen ruokalajin" kanssa menisi...
Lähetetty: 29.10.2008 9:58
Kirjoittaja daddykillkill
Jotain joka aiheuttaa perkeleellisen määrän ripulointia. Olisipa siivoojalla ainakin tekemistä.
Lähetetty: 29.10.2008 10:00
Kirjoittaja bedlam
Saarioisen pizzoja. Kylmänä.
Lähetetty: 29.10.2008 10:05
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Litra liimaa.
Lähetetty: 29.10.2008 10:07
Kirjoittaja exPertti
Tietty kun kerran saa kaksi ruokajuomaa niin voisivatkohan ne olla kaksi puolen litran tuoppia Valge viin 80%. Saisivatpahan kantamistakin tuon "syömisen" jälkeen.

Lähetetty: 29.10.2008 12:21
Kirjoittaja Lucy
Clay kirjoitti:Toi Lucyn rotta grillattuna jollain hyvällä kastikkeella..
Mikäli kyseessä olisi tosiaan viimeinen ateriasi niin voisin uhrata rottaressun hyvän tarkoituksen alttarille.
Lähetetty: 29.10.2008 12:35
Kirjoittaja ninnithequeen
Valkosipuli-juustoperunoita ja sisäfilettä kera kylmän oluen ja chileläisen punaviinin. Ja fetasalaattia.
Hyi ku tuli nälkä.
Lähetetty: 29.10.2008 15:02
Kirjoittaja Duck
Joku hyvä lajitelma Haemiksen valitsemia sieniä ja nappeja, jotta kuolemani olisi mahdollisimman psykedelinen.
Lähetetty: 29.10.2008 15:11
Kirjoittaja bliss
daddykillkill kirjoitti:Jotain joka aiheuttaa perkeleellisen määrän ripulointia.
----->
bedlam kirjoitti:Saarioisen pizzoja. Kylmänä.
Ratkaisu löydetty.
Tuskin kovin kamalsti nälättäis, mutta voisin haluta tuoreita mansikoita ja vadelmia vaniljakermavaahdolla.
Lähetetty: 29.10.2008 19:27
Kirjoittaja huima
Suvinen kirjoitti:ja taustalla saisi soida joku hyvä klassinen
Slayeria?
Ei huono ehdotus sinänsä.
Lähetetty: 29.10.2008 21:07
Kirjoittaja McJanne
Kaksi litraa risiiniöljyä ja aimo annos ummetuslääkettä.
Lähetetty: 29.10.2008 21:16
Kirjoittaja Clay
Suvinen kirjoitti:
Ruokalajit olisivat runsaan kokoisia sekä niiden nauttimiseen saisi käyttää niin paljon aikaa kuin huvittaa.
Tässä tapauksessa mä voisin syödä joku 60 vuotta.
Lähetetty: 29.10.2008 23:54
Kirjoittaja Quinevere
Alkuruuaksi paketti Oxynormia.
Pääruuaksi purkki Diapamia.
Palan painikkeeksi pullo hyvää shampanjaa.
Jälkkärin skippaisin koska haluan kerrankin ajatella linjojani.