Mamu tai hörhö tulee iholle - mistä treeniä turvaksi
Lähetetty: 14.10.2008 2:29
Käytän tässä mamu-termiä halventavassa mielessä ja riidanhaastamiseksi, koska vieläkin vituttaa. Tänään oli raskas ja väsyttävä päivä, ja pitkän päivän jälkeen Itäkeskuksen metroasemalla sattui tapaus, joka olisi mennyt tappeluksi jos kaveri olisi suunsoiton ja iholle tulemisen lisäksi koskenut.
Odottelimme avokin kanssa metroa, kun muutaman metrin päässä oli pari vaaleantummaihoista kaveria omissa oloissaan - pienempi mies ja tukevampi nuori mies. Tämä tukevampi kaveri katsoi sitten hyväksi ajanvietteeksi tuijottaa tyttöystävääni päästä varpaisiin hitaasti mittaillen, siinä määrin että hän koki olon vaivautuneeksi ja ihmetteli ääneen minulle että mitä tuo äijä oikein tuijottelee.
Väsyneenä provosoiduin itsekin tilanteesta ja töksäytin sen enempää miettimättä englanniksi, että mikä on kaverin ongelma. Siitä alkoi tämän sankarin huutelu siitä että hän meinaa 'fuck your bitch' ja että hänen ongelmansa on minun 'insecurity'. Kaverin heiluminen, agressiivinen käytös ja liikehdintä provosoi minua sen verran, että annoin läppärini tyttöystävälle jotta kummatkin kädet olisivat vapaana.
Tässä vaiheessa kaveri tuleekin jo ihan iholle meuhkaamaan, nenä nenää vasten: 'you wanna have a go', 'try me'. Bisse tuoksahtaa hengityksessä ja kaveri uhkailee sanojen lisäksi koko kropallaan ja olemuksellaan, mutta pidän kädet sivulla ja naaman ilmeettömänä. Jaloissa ja käsissä pumppaa adrenaliini tavalla johon ei ole tottunut pitkään aikaan - ja samaan aikaan mietin millä tavalla pystyisin iskemään itseäni kolmekymmentäkiloa painavamman kaverin alas ennen kuin käy itselle huonosti. Jos lyöntejä vaihdettaisiin, turpaan tulisi joka tapauksessa - kädet tuntuvat adrenaliinin takia raskailta, mitään rutiinia ja tekniikkaa ei ole ollut vuosikymmeneen - eikä käsillä ole mitään millä tasoittaa kokoeroa.
Metron tuleminen laukaisee tilannetta ja tyypin kaveri vetää miestä pois. Astumme kohti ovea, kun pään ohi lentää jokin mehutölkki tai vastaava jonka jätkä oli heittänyt kohti. Suunsoitto ja isottelu jatkuu vielä vähän aikaa metrossa, mutta en tee ensimmäistä liikettä vaan tuijotan silmiin ja pidän kädet valmiina. Pienempi kaveri vetää isomman kaverin lopulta pois ja katselee taaksepäin vähän anteeksipyydellen näköisenä ja katsoen että en käy päälle.
Vaikka tilanne ei eskaloitunut ja kyse oli vain jonkun suorittamasta kukkoilusta, jäljelle jäi armoton vitutus ja kamppailu omien primitiivireaktioiden kanssa. Toisaalta koki että omaa kunniaa ja miehekkyyttä tai sen puutetta oli loukattu, mikä oli primitiivinen perusreaktio. Enemmän kuitenkin vitutti se että oli sortunut provosoitumaan pelaamaan jonkun toisen peliä ja se, että jos panokset olisi oikeasti katsottu - olisin todennäköisesti ollut kärsivänä osapuolena.
Kotiin kävellessä avokki kertoo, että hän ei välitä eikä normaalisti huomioi millään tavalla päivittäistä perään huutelua tai muuta jota tapahtuu työmatkan varrella erilaisten etnisten paikkojen lähellä - kun taas itse mietin, että missä vaiheessa Helsinki on tosiaan muuttunut paikaksi jossa naiset eivät saa kulkea rauhassa -- ja miten hyvältä olisi tuntunut lyödä pari kertaa jollain kättä pidemmällä. Tai no. Parikymmentä kertaa.
Normaalisti olen suhtautunut lempeällä mielellä sukulaistyttöjen kärkkääseen suhtautumiseen ulkomaalaistaustaisia miehiä kohtaan ja asenteisiin, jossa illalla pimeässä vastaan juokseva tummiin pukeutunut musta mies on mahdollisesti raiskaaja. Ehkä jatkuva ahdistelun kohteena oleminen ja kulttuurien yksittäistapauksien törmääminen saa syystäkin ajattelemaan niin. Oli miten oli, olen tyytyväinen siitä että Myllypuroon muuttaneella siskon tyttärellä on seuranaan Rotweilerin pentu jonka puolustusvietit ovat ainakin paikoillaan.
Vitutus sai kuitenkin nyt aikaan sen, että on parempi palata takaisin salille treenaamaan muutakin kuin suunsoittoa että pystyy pitämään omansa jos joku oikeasti tulee iholle. Vaikka olen suurimman osan elämästäni asunut täällä itäisessä Helsingissä, olen nuoruuden saanut olla rauhassa - ja siinä missä kaverit ovat joutuneet ottamaan puukostakin, ei omalla saldolla ole kuin muutamia teini-iän tappeluita, joissa on annettu ja otettu.
Mutta perkele kun ajat ovat muuttuneet.
Hörhöindeksi on nykyään ihan eri luokkaa kuin aiemmin, ja esimerkiksi Itäkeskuksessa pääsee näkemään samalla kertaa sosiaalitoimen kentän koko kirjon sekakäyttäjistä laumassa liikkuviin parikymppisiin eläkeläisiin ja harmittomista juopoista monikulttuurisiin nuorisojengeihin.
Vaikka yleisesti ottaen me kaikki viihdymme omissa oloissamme, on melko väistämätöntä että aina joskus polut kohtaavat. Ja joskus jollain voi olla niin huono päivä että haluaa painia vaikka painimisen ilon vuoksi.
En edelleenkään pidä kovin todennäköisenä, että joutuisin painimaan kenenkään kanssa - mutta tänään opin, että harjottautumana kroppaan virtaava adrenaliini rajoittaa paljon toimintamahdollisuuksia, enkä pidä siitä lainkaan koska pään ja suun toimiminen ovat aina aikaisemmin olleet avain tilanteiden purkamiseen.
Se että toinen kaveri oli niin irrationaalisen agressiivinen ja minua fyysisesti isompi, vei tilanteen hyvin lähelle sitä, että olin turvautumassa epävarmassa tilanteessa ensimmäisenä voiman käyttöön. Enkä pitänyt siitä yhtään.
Niinpä pitäisikin saada salilla takaisin sellainen tuntuma, että voi uskoa pystyvänsä pitämään puolensa riittävällä tavalla ja välttää ajautumisen voimankäyttöön.
Mitä sitä siis kannattaisi enää tällaisena vanhempana herrasmiehenä harjoittaa ja harjoitella, jos haluaa maksimoida hyödyn panostuksiin nähden - ja samalla toisaalta myös nauttia itse urheiluharrastuksesta. Erilaiset historialliset pyjamalajit, joissa traditioilla ja perinteiden kunnioittamisella on suuri osa lajia - käytännönläheisyyden kustannuksella - jäävät siis heti pois. En siis palaa vanhan rakkauteni, aikidon, pariin.
Erilaiset pääosin potkupainotteiset lajit sopivat ruumirakenteen ja huonon venyvyyden ( ja venyttelyvastaisuuden ) takia huonosti, joten suuntautuminen jonnekin takaisin tuonne jiujitsun tai krav magan suuntaan saattaisi olla paikallaan.
Mutta missä olisi hyvät treenipaikat Vuosaari-Sörnäinen-Arabia akselilla?
Odottelimme avokin kanssa metroa, kun muutaman metrin päässä oli pari vaaleantummaihoista kaveria omissa oloissaan - pienempi mies ja tukevampi nuori mies. Tämä tukevampi kaveri katsoi sitten hyväksi ajanvietteeksi tuijottaa tyttöystävääni päästä varpaisiin hitaasti mittaillen, siinä määrin että hän koki olon vaivautuneeksi ja ihmetteli ääneen minulle että mitä tuo äijä oikein tuijottelee.
Väsyneenä provosoiduin itsekin tilanteesta ja töksäytin sen enempää miettimättä englanniksi, että mikä on kaverin ongelma. Siitä alkoi tämän sankarin huutelu siitä että hän meinaa 'fuck your bitch' ja että hänen ongelmansa on minun 'insecurity'. Kaverin heiluminen, agressiivinen käytös ja liikehdintä provosoi minua sen verran, että annoin läppärini tyttöystävälle jotta kummatkin kädet olisivat vapaana.
Tässä vaiheessa kaveri tuleekin jo ihan iholle meuhkaamaan, nenä nenää vasten: 'you wanna have a go', 'try me'. Bisse tuoksahtaa hengityksessä ja kaveri uhkailee sanojen lisäksi koko kropallaan ja olemuksellaan, mutta pidän kädet sivulla ja naaman ilmeettömänä. Jaloissa ja käsissä pumppaa adrenaliini tavalla johon ei ole tottunut pitkään aikaan - ja samaan aikaan mietin millä tavalla pystyisin iskemään itseäni kolmekymmentäkiloa painavamman kaverin alas ennen kuin käy itselle huonosti. Jos lyöntejä vaihdettaisiin, turpaan tulisi joka tapauksessa - kädet tuntuvat adrenaliinin takia raskailta, mitään rutiinia ja tekniikkaa ei ole ollut vuosikymmeneen - eikä käsillä ole mitään millä tasoittaa kokoeroa.
Metron tuleminen laukaisee tilannetta ja tyypin kaveri vetää miestä pois. Astumme kohti ovea, kun pään ohi lentää jokin mehutölkki tai vastaava jonka jätkä oli heittänyt kohti. Suunsoitto ja isottelu jatkuu vielä vähän aikaa metrossa, mutta en tee ensimmäistä liikettä vaan tuijotan silmiin ja pidän kädet valmiina. Pienempi kaveri vetää isomman kaverin lopulta pois ja katselee taaksepäin vähän anteeksipyydellen näköisenä ja katsoen että en käy päälle.
Vaikka tilanne ei eskaloitunut ja kyse oli vain jonkun suorittamasta kukkoilusta, jäljelle jäi armoton vitutus ja kamppailu omien primitiivireaktioiden kanssa. Toisaalta koki että omaa kunniaa ja miehekkyyttä tai sen puutetta oli loukattu, mikä oli primitiivinen perusreaktio. Enemmän kuitenkin vitutti se että oli sortunut provosoitumaan pelaamaan jonkun toisen peliä ja se, että jos panokset olisi oikeasti katsottu - olisin todennäköisesti ollut kärsivänä osapuolena.
Kotiin kävellessä avokki kertoo, että hän ei välitä eikä normaalisti huomioi millään tavalla päivittäistä perään huutelua tai muuta jota tapahtuu työmatkan varrella erilaisten etnisten paikkojen lähellä - kun taas itse mietin, että missä vaiheessa Helsinki on tosiaan muuttunut paikaksi jossa naiset eivät saa kulkea rauhassa -- ja miten hyvältä olisi tuntunut lyödä pari kertaa jollain kättä pidemmällä. Tai no. Parikymmentä kertaa.
Normaalisti olen suhtautunut lempeällä mielellä sukulaistyttöjen kärkkääseen suhtautumiseen ulkomaalaistaustaisia miehiä kohtaan ja asenteisiin, jossa illalla pimeässä vastaan juokseva tummiin pukeutunut musta mies on mahdollisesti raiskaaja. Ehkä jatkuva ahdistelun kohteena oleminen ja kulttuurien yksittäistapauksien törmääminen saa syystäkin ajattelemaan niin. Oli miten oli, olen tyytyväinen siitä että Myllypuroon muuttaneella siskon tyttärellä on seuranaan Rotweilerin pentu jonka puolustusvietit ovat ainakin paikoillaan.
Vitutus sai kuitenkin nyt aikaan sen, että on parempi palata takaisin salille treenaamaan muutakin kuin suunsoittoa että pystyy pitämään omansa jos joku oikeasti tulee iholle. Vaikka olen suurimman osan elämästäni asunut täällä itäisessä Helsingissä, olen nuoruuden saanut olla rauhassa - ja siinä missä kaverit ovat joutuneet ottamaan puukostakin, ei omalla saldolla ole kuin muutamia teini-iän tappeluita, joissa on annettu ja otettu.
Mutta perkele kun ajat ovat muuttuneet.
Hörhöindeksi on nykyään ihan eri luokkaa kuin aiemmin, ja esimerkiksi Itäkeskuksessa pääsee näkemään samalla kertaa sosiaalitoimen kentän koko kirjon sekakäyttäjistä laumassa liikkuviin parikymppisiin eläkeläisiin ja harmittomista juopoista monikulttuurisiin nuorisojengeihin.
Vaikka yleisesti ottaen me kaikki viihdymme omissa oloissamme, on melko väistämätöntä että aina joskus polut kohtaavat. Ja joskus jollain voi olla niin huono päivä että haluaa painia vaikka painimisen ilon vuoksi.
En edelleenkään pidä kovin todennäköisenä, että joutuisin painimaan kenenkään kanssa - mutta tänään opin, että harjottautumana kroppaan virtaava adrenaliini rajoittaa paljon toimintamahdollisuuksia, enkä pidä siitä lainkaan koska pään ja suun toimiminen ovat aina aikaisemmin olleet avain tilanteiden purkamiseen.
Se että toinen kaveri oli niin irrationaalisen agressiivinen ja minua fyysisesti isompi, vei tilanteen hyvin lähelle sitä, että olin turvautumassa epävarmassa tilanteessa ensimmäisenä voiman käyttöön. Enkä pitänyt siitä yhtään.
Niinpä pitäisikin saada salilla takaisin sellainen tuntuma, että voi uskoa pystyvänsä pitämään puolensa riittävällä tavalla ja välttää ajautumisen voimankäyttöön.
Mitä sitä siis kannattaisi enää tällaisena vanhempana herrasmiehenä harjoittaa ja harjoitella, jos haluaa maksimoida hyödyn panostuksiin nähden - ja samalla toisaalta myös nauttia itse urheiluharrastuksesta. Erilaiset historialliset pyjamalajit, joissa traditioilla ja perinteiden kunnioittamisella on suuri osa lajia - käytännönläheisyyden kustannuksella - jäävät siis heti pois. En siis palaa vanhan rakkauteni, aikidon, pariin.
Erilaiset pääosin potkupainotteiset lajit sopivat ruumirakenteen ja huonon venyvyyden ( ja venyttelyvastaisuuden ) takia huonosti, joten suuntautuminen jonnekin takaisin tuonne jiujitsun tai krav magan suuntaan saattaisi olla paikallaan.
Mutta missä olisi hyvät treenipaikat Vuosaari-Sörnäinen-Arabia akselilla?
