Kitinä

Kertokaas nyt te himoliikkujat, millä helvetillä saatte aktivoitua itsenne liikkeelle salille, uimaan, lenkille tai mualle.

Perskeles kun olen yrittänyt kokeilla ja keksiä kaikennäköisiä lajeja ja tapoja, mutta silti urheileminen tuntuu joka ikinen kerta yhtä helvetin vastenmieliseltä ja väkisin tapahtuvalta puuhalta.
Parhaimmillani onnistuin juoksemaan kympin lenkkejä suht vaivattomasti, mutta silti lenkin tuoma "euforia" josta niin paljon puhutaan, ei ikinä kolissut kuin paskapuheena ja turhana höpötyksenä. Helvetillistä työtä, pakottamista ja raatamista juokseminen oli ja on.

Mistä sitä taas aloittaisi, millä sitä motivoisi itsensä liikkeelle ja muokkaisi elämäntapansa kuntoilusta pitäväksi. Miten perkeleessä sitä saa itsensä liikkeellä 9-10 tunnin työpäivän jälkeen? Kertokaa perkeleet!

Urheile ennen töitä. Aloitat päivän uimisella. Täällä ainakin uimahallit aukeavat kuudelta, altaassa ollaan jo pian sen jälkeen.

masa kirjoitti:Kertokaas nyt te himoliikkujat, millä helvetillä saatte aktivoitua itsenne liikkeelle salille, uimaan, lenkille tai mualle.

Minulla aktivoituminen tapahtuu parhaiten siten, että ensinnäkin ulkoilu/lenkkeily tapahtuu naiseni kanssa. Se on vaan hauskempaa pitemmän päälle siten, puhutaan sitten reissulla eli ei.

Muussa kuntoilussa ongelma on, että jos aloittaa yhtään liian isolla panostuksella into laantuu takuulla. Pitää tehdä sellainen perusohjelma, jonka voi kuvitella tekevänsä vaikka televisiota katsellessa aikansa kuluksi. Jos sitten innostuu tekemään enemmän niin tekee, mutta armelias perussetti.

Jos ajankäyttö tuottaa ongelmia, niin sitten yksi tapa lähestyä probleemaa voisi olla hyötyliikunta. Millainen työmatka sulla on? Sotkettavissa fillarilla?

Theodore Taylor kirjoitti:Millainen työmatka sulla on? Sotkettavissa fillarilla?

Not. Yli 50 kilsaa suuntaansa.

exPertti kirjoitti:
Minulla aktivoituminen tapahtuu parhaiten siten, että ensinnäkin ulkoilu/lenkkeily tapahtuu naiseni kanssa.

Vähän hankalaa, kun toinen synnyttää parin kuukauden päästä
..ja toisekseen, ei se pysy mun perässä vaikka ei olisikaan raskaana..

Paras tapa on hankkia lenkki/sulkiskaveri tai kaksi, joka potkii liikkeelle silloinkin kun itseä ei huvittaisi. Kaverin tapaaminen on aina mukavampaa kuin itsensä rääkkääminen soolona, lisäksi siitä saa sosiaalisen tapahtuman kun sopii päälle vielä saunat vuorotellen kummankin kämpillä tjsp.

masa kirjoitti:Not. Yli 50 kilsaa suuntaansa.

No olisko ihan mahdoton ajatus jakaa matka etappeihin. Fillari näet matkaa kokolailla helposti peräkoukun nupissa telineen päällä puoleen väliin työmatkaa. Säästät myös polttoaine kuluissa *wink wink*

Alat käymään jossain salilla, jumpissa tai pumpissa. Siellä pyörii hotsei tsiksei tiukoissa vaatteissa. Oisko tässä sulle motivaatiota?

Mua motivoi sen lisäks et näytän hyvältä peilissä (tämä ei sitten päde ulkoliikuntaan!1) ni se, et pysyy hyvässä kunnossa, ei tule jumeja, ja lihakset kasvaa ja siten toivon mukaan koko olemus, paitsi tissit=/

Näin iän myötä olen huomannut liikunnan parantavan oloa monella tapaa. Kun se muodostuu rutiiniksi, pitää jokainen treenauskerta yllä ns. hyvää liikunnalista omatuntoa. Mulle se on suurin ja tärkein palkinto, tietää tehneensä jotain itsensä hyväksi.

masa kirjoitti:Kertokaa perkeleet!

Sulla tarvii vaan olla riittävästi epävarmuutta oman ulkoisen habituksesi suhteen, niin jopas lähtee sisäinen piiska viuhumaan.

nowaysis kirjoitti:Alat käymään jossain salilla, jumpissa tai pumpissa. Siellä pyörii hotsei tsiksei tiukoissa vaatteissa. Oisko tässä sulle motivaatiota?

Noi paikat just on sellasia mitä inhoan sydämeni pohjasta. Salin pitäs olla hieltä ja paskalta haiseva sali täynnä rääväsuisia äijiä, eikä mitää puuteroituja kesport-katalogin malleja

Mutta joo. Puuttuu hyvä innokas treenikaveri. Kahdestaan homma on satakertaa mielekkäämpää.

On se vaan kumma juttu kun sitä jaksaa rampata mettässä repun, haulikon ja koiran kanssa 10 kilsan lenkin koska tahansa, mutta verkkareissa lenkkipolulle lähtemiseen ei kiinnostusta löydy pennin vertaa

NegaDuck kirjoitti:Sulla tarvii vaan olla riittävästi epävarmuutta oman ulkoisen habituksesi suhteen, niin jopas lähtee sisäinen piiska viuhumaan.

Juu, tuo auttaa kans paljon.

Mua ei lenkkeily kiinnostanu nuorempana yhtään, vasta pari vuotta sitten tajusin, että juoksin aina liian lujaa ja siksi homma oli niin tuskaista. Nyt kun tasaisen hyvä vauhti on löytynyt, jaksan puolisen tuntia hölkätä hyvillä mielin, ja se riittää mulle ihan hyvin Ehkä innostun joskus nelikymppisenä treenaamaan maratoonille

Etsi sitten joku äijäsali, kyllä niitäkin löytyy. Myös se omalta tuntuvan lajin löytyminen auttaa kummasti kadonneeseen motivaatioon. Lajia etsiessä voisit vaikka listata ne tavoitteet, joihin urheilemalla pyrit.

Paras tapa on viettää niin liikaa aikaa kotona, että sieltä haluaa yksin pois. (Koti)äideillä tää varmasti toimii paremmin kuin duuni-iseillä... Sä voit parin kuukauden päästä motivoida ittees lykkimällä vauvaa vaunuissa pitkiä lenkkejä! Uskottelet, että sillä on parempi elämä kun saa raikasta ilmaa ja reippaan isin (ja annat akan siivota kotia = lukea lehtiä lenkin ajan).

Tän pari kk voit kasvattaa habaa ja kannella naistas pitkin kämppää.

masa kirjoitti: Perskeles kun olen yrittänyt kokeilla ja keksiä kaikennäköisiä lajeja ja tapoja, mutta silti urheileminen tuntuu joka ikinen kerta yhtä helvetin vastenmieliseltä ja väkisin tapahtuvalta puuhalta.

Oletko miettinyt miksi? Mikäli se tuntuu tylsältä niin kokeile jotain sellaista, joka on hauskaa esimerkiksi sähly tms. Mikäli se tuntuu fyysisesti rääkiltä, niin kenties aloitat tai yrität liian kovaa, jolloin liikunnanilosta ei voi puhua. Kaikki eivät kyllä ikinä opi pitämään liikunnasta, mutta useimmat oppivat ainakin sietämään sitä.

masa kirjoitti: Mistä sitä taas aloittaisi, millä sitä motivoisi itsensä liikkeelle ja muokkaisi elämäntapansa kuntoilusta pitäväksi. Miten perkeleessä sitä saa itsensä liikkeellä 9-10 tunnin työpäivän jälkeen? Kertokaa perkeleet!

Mieti mikä tuntuisi vähiten vastenmieliseltä ja suuntaa sinne tai jos olet tuloshakuinen niin mieti mitä haluat liikunnalla tavoitella ja valitse laji sen mukaan. Ei kai sellaista ihmelääkettä ole vielä keksittykään, joka lisäisi liikuntamotivaatiota. Voit aina valita haluatko kasvattaa kaljamahaa vai habaa.

Tämmösen kieroutuneen mielenlaadun omistaminen on aika hyödyllistä. Siis että tykkää rääkätä itseään.
Valitse liikuntamuoto joka kiinnostaa. Ei lenkille kannata lähteä jos jo pelkkä ajatus tökkii. Siitä se sit lähtee...

milli kirjoitti:Urheile ennen töitä. Aloitat päivän uimisella. Täällä ainakin uimahallit aukeavat kuudelta, altaassa ollaan jo pian sen jälkeen.

Mutta jos luonnollinen heräämisaika on puoliltapäivin ja sitä ennen on ihan koomassa?

Eikä mikään liikuntalaji tunnu miellyttävältä.

Tai pyöräilen ja kävelen mielelläni, mutta en huvikseni ja julkisilla kulkeminen on mukavampaa.

Lolita kirjoitti:Mutta jos luonnollinen heräämisaika on puoliltapäivin ja sitä ennen on ihan koomassa?

Mä oon altaaseen mentäessä vielä aika koomassa, kyllä se vesi sitten herättää. Se alkuunsa tuntuu epäinhimilliseltä, mutta ensimmäisen altaanvälin jälkeen nauttii vain uimisesta.

Jos menee illalla puoli kymmenen nukkumaan, siirtyy se luonnollinen herääminen jonnekin kuuden pintaan Haluaako näin tehdä, on sitten toinen kysymys. Mulle aamu-urheilu sopii vain sellaisina sunnuntai-aamuina, joina on herännyt suhteettoman aikaisin viikkorytmin mukaan (kuuden-seiskan maissa) ja yletön pirteys vaivaa. Viime su vetäisin rauhallisen aamuhölkän koiranku..pissittäjien seassa.

Mites tuo tulospuoli urheilussa, mihin sä tähtäät ja mitä sä haluat parantaa? Tietysti heikko motivaattori pitkällä aikavälillä, mutta alkuun voi tympästä jossei tuloksia tule edes sitä vähää. Tietty sen liikunnankin pitää olla mielekästä, mutta onnistumisen fiiwis on kyllä aika perkeleen tärkeä euforia reenin jälkeen. Tässä asiassa on tietty yksilöeroja ihan vitusti...

Geep kirjoitti: (ja annat akan siivota kotia = lukea lehtiä lenkin ajan).

Akkojen tulee hyödyntää tuo aika levon kautta, nukkumalla mieluiten. Jaksaa taas paapoa jälkikasvua kun äijät panostaa itseensä

Bliss kirjoitti:Tämmösen kieroutuneen mielenlaadun omistaminen on aika hyödyllistä. Siis että tykkää rääkätä itseää

Niinpä! Olen tosin huomannut itsessäni sen, että tuo saattaa kääntyä itseään vastaan. Kun ei, syystä tai toisesta, pääse rääkkäämään itseään, purkautumaan, niin siitä seuraa kokolailla paska olo. Tulisi säilyttää jonkin asteinen kohtuus kaikessa. Siinä minä olen aivan v*tun huono.

^ Ja oikeestihan akat vaan feikkaa käyttävänsä ajan nukkumiseen, ne rynnii keskustelupalstoille turhuuksia jauhamaan.

Oon myös äärettömän kohtuuton itseni suhteen. Liikkuminen menee helposti liian yli (on sitä aikaa tai ei). Masokismin sallituimpia muotoja...

masa kirjoitti:

Theodore Taylor kirjoitti:Millainen työmatka sulla on? Sotkettavissa fillarilla?

Not. Yli 50 kilsaa suuntaansa.

Pari kk poleksit pyörällä, niin johan tuntuu erilaiselta.

Vihtahousu kirjoitti:Mites tuo tulospuoli urheilussa, mihin sä tähtäät ja mitä sä haluat parantaa?

No tottakai sitä pitäs pystyä vetämään vielä koko yön kestäviä varveja niinku silloin 18 vuotiaana!

Ei vaan. Mun himot urheilun puolelta on ihan nollissa. Tietty se vois olla ihan kiva vetää penkistä 150 kiloo, mut mitäs ku ei. Raudan raahaminen on mulle maailman tylsintä puuhaa. Se on jopa tylsempää kuin puhelinluettelon lukeminen joten ei sitäkään homaa jaksa vaikka kuinka yrittäs kiksejä siitä saada ja tavoitteita asettaa.

Luulen että tuossa sen ongelma onkin. Mä vaan tuumailen et mun ois pakko treenata jotain että pysy kunnossa, mutta oikeasti asia ei kiinnosta paskan vertaa.

Kaikista lajeista ehkä potkunyrkkeily on ollut hauskinta, kun oli hyvä sali ja tuttujakin. Nyt vaan senkin kanssa on ongelmana se, että sekin on yli 50 kilsan päässä.. vali vali.