Sivu 1/1
Verotusta osa XVII
Lähetetty: 12.08.2008 15:04
Kirjoittaja exPertti
Pertti väittää, että verotus tämä vuosi huomioonottaen on päinvastoin kiristynyt ensi vuoden loppuun asti:
- Progression lisääntyminen maksuissa
- Bensavero, sähkövero
- Ilmeisesti alkoholia verotetaan taas lisää, miksei poltettaviakin
Siinä eivät paljoa nämä laskut paina vaikka ruuan arvonlisävero laskisikin.
Oma lukunsa on demarien laskutaidottomuus, mutta se on jo triviaalia. Urpiaisen tai sinne päin juttuja ovat ruvenneet todellisuuspohjan puuttuessa täyttämään natsikortit. Tietty he luottavat, että vaalikarja on tyhmää ja ovat siinä arvattavasti oikeassa.
Taustaa:
Veroalen suuruus ja kohdennus ratkesi
Demarien keulakuvan puoluehöpinöitä
Vihreät sanoutuvat irti päätöksistään
Lähetetty: 12.08.2008 15:26
Kirjoittaja Frederik Krueger
Hyvä Katainen! Onneksi veronalennukset esitetään menevän tasapuolisesti kaikkiin tuloluokkiin. Perkelettäkös tähänkin väliin yrittää jälleen jyrkentää veroprogressiota, ihan kuin se ei olisi jo nyt tarpeeksi jyrkkä.
Tuntuu etteivät progression lisäämistä vaativat pysty ajattelemaan kovin selkeästi, perustelut ovat vähintään hataria. "On niin väärin että parempituloisella jää käteen enemmän lisärahaa kuin pienituloisella veronalennuksen johdosta!". Duh, vastaavasti siltä parempituloiselta rokotetaan sitten enemmän kun verojen kiristys tasaisesti kaikissa tuloluokissa tulee taas ajankohtaiseksi. Yksinkertaista prosenttilaskua, prosentti viidestä tonnista on enemmän kuin kahdesta tonnista, molempiin suuntiin mentäessä. En myöskään usko että samat valittajat olisivat veronkiristystilanteessa vastaavasti halukkaita loiventamaan veroprogressiota.
Lähetetty: 12.08.2008 21:35
Kirjoittaja sivustahuutaja
Frederik Krueger kirjoitti:Perkelettäkös tähänkin väliin yrittää jälleen jyrkentää veroprogressiota, ihan kuin se ei olisi jo nyt tarpeeksi jyrkkä.
Hyvätuloiset maksavat muistaakseni 65% veroja, keskituloiset 60% ja pienituloiset 55%. Tuon jyrkkyys lienee makuasia.
Lähetetty: 12.08.2008 21:43
Kirjoittaja Frederik Krueger
Puhuin samasta asiasta kuin Katainen, eli tuloverotuksesta. Laskukaavat voidaan tietysti valita sen mukaan mikä agenda asian esittäjällä on.
Onko missään muussa maassa maailmalla korkeampi tai edes yhtä korkea tuloveroprogressio kuin Suomessa? Ehkä joku toinen Pohjoismaa, jos niistäkään?
Lähetetty: 12.08.2008 21:56
Kirjoittaja sivustahuutaja
Frederik Krueger kirjoitti:Onko missään muussa maassa maailmalla korkeampi tai edes yhtä korkea tuloveroprogressio kuin Suomessa?
Kyllä se suomessa on maailman jyrkin keskimääräistä enemmän ansaitsevilla. Pointtini oli vain osoittaa, että ei se kokonaisveroaste niin jyrkästi laske kuin tuloveronkevennyksistä voisi olettaa.
Oikea suuntahan verotuksen keventäminen ja suoraviivaistaminen on. Tuohon kun saataisiin koko sosiaaliturva mukaan, niin ties vaikka joskus näkisimme päivän, jossa 2000e tienaavan yksinhuoltajan kannattaa tavoitella tonnin palkankorotusta.
Lähetetty: 13.08.2008 9:24
Kirjoittaja exPertti
Demariretoriikkaa
Mitä tämä tarkoittaa? Ensimmäistä kertaa vuoden 1990 jälkeen korotettiin reilusti opintotukia, eläkkeitä nostettiin ja isompien perheitten lapsilisiä nostettiin (symbolinen määrä kyllä, mutta kuitenkin).
Veroja lasketaan prosentuaalisesti saman verran kaikilta. Ei niitä nostettaessakaan nosteta euromääräisesti saman verran kaikilta.
Toisaalta miksi Juttis kaipaa maksutonta päivähoitoa, kun sehän on juuri ns. isotuloisten suosimista? Koska merkittävin osa loikkivista äänestäjistä on juuri tässä maksuluokassa?
Hohhoijaa, onneksi hän saa projektin josta hän ehkä selviääkin seuraavaksi eli työhuoneensa sisustamisen. Tai siihen löytyy ainakin joku inno-hyppyritukka avuksi.

Lähetetty: 13.08.2008 10:06
Kirjoittaja Frederik Krueger
sivustahuutaja kirjoitti:Kyllä se suomessa on maailman jyrkin keskimääräistä enemmän ansaitsevilla. Pointtini oli vain osoittaa, että ei se kokonaisveroaste niin jyrkästi laske kuin tuloveronkevennyksistä voisi olettaa.
Samaan kaavaan pitäisi tietenkin laskea myös eri puolilta saatavat tuet ja muut kannustinloukut, jos siitä halutaan oikeasti kattava ja totuudenmukainen.
Lähetetty: 13.08.2008 13:37
Kirjoittaja Homeboy65
Veronalennukset olisi suunnattava pieni-ja keskituloisille. Se lisäisi ostovoimaa, jota tarvitaan nimenomaan pieni-ja keskituloisissa talouksissa. Heillä on enemmän tyydyttämättömiä tarpeita. Suuntaamalla ko. alennukset em. talouksille raha pysyy parhaiten "kierrossa." Samalla sosiaalisten tukien määrä vähenisi.
Hyvätuloisilla on jo riittävästi ostovoimaa. Alennukset eivät heidän kohdallaan menisi todennäköisesti kulutukseen, vaan lisäämään varallisuutta.
Korkeasti koulutetut valittavat mielellään kovaa verotustaan ja vertaavat asemaansa ulkomaiden oloihin. Heiltä unohtuu helposti että he ovat saaneet tutkintonsa ilmaiseksi verovaroin ylläpidetyissä oppialaitoksissa, saaneet opiskeluajaltaan "palkkaa" ja asumiskustannuksiinsakin tukea.
Ja unohtuupa sekin, että jos he ovat (muihin) länsimaisiin akateemisiin verrattuna "köyhiä" niin ei heillä absoluuttisesti niin huonosti mene. Kaikki on suhteellista.
Lähetetty: 13.08.2008 13:43
Kirjoittaja exPertti
Homeboy65 kirjoitti:Hyvätuloisilla on jo riittävästi ostovoimaa. Alennukset eivät heidän kohdallaan menisi todennäköisesti kulutukseen, vaan lisäämään varallisuutta.
Korkeasti koulutetut valittavat mielellään kovaa verotustaan ja vertaavat asemaansa ulkomaiden oloihin. Heiltä unohtuu helposti että he ovat saaneet tutkintonsa ilmaiseksi verovaroin ylläpidetyissä oppialaitoksissa, saaneet opiskeluajaltaan "palkkaa" ja asumiskustannuksiinsakin tukea.
Ja unohtuupa sekin, että jos he ovat (muihin) länsimaisiin akateemisiin verrattuna "köyhiä" niin ei heillä absoluuttisesti niin huonosti mene. Kaikki on suhteellista.
Tässä vaadittaisiin hyvätuloisen määritelmää. Miten paljon ihminen saa tienata ennen kuin hänen verotukseensa ei saa koskea?
Piristää iänikuisella tarinalla:
"Kymmenen henkeä menee joka ilta ulos syömään. He päättävät jakaa sadan euron laskun suhteessa kunkin tuloverotukseen niin, että seurueen rikkain maksaa laskusta 59 euroa, muut pienenevissä määrin, ja neljän köyhimmän ei tarvitse maksaa mitään.
Yhtenä iltana seurue saa laskusta 20 euroa alennusta, joten loppusumma on vain 80 euroa. He maksavat edelleenkin laskun samalla tavoin suhteellisesti, jolloin rikkaimman maksettavaksi tulee 52 euroa, ja peräti kuusi saavat illallisensa ilmaiseksi.
Mutta ravintolaillan päätteeksi syntyy kahakka, kun seurueen jäsenet huomaavat, että rikkain sai kokonaiset 7 euroa alennusta, ja muut paljon vähemmän - neljä ilmaiseksi syönyttä eivät saaneet alennusta lainkaan! "Rikas öykkäri sai seitsemän kertaa enemmän alennusta kuin minä", huutaa yksi; "Köyhiä riistetään!" valittaa toinen. Yhdessä kaikki yhdeksän vääryyden uhreiksi joutunutta vetävät riistokapitalistia turpaan.
Seuraavana iltana "öykkäri" ei saapunut illalliselle. Ravintolalaskusta jäi yhtäkkiä uupumaan yli puolet."
Lähetetty: 13.08.2008 15:58
Kirjoittaja Herra Manala
Homeboy65 kirjoitti:Hyvätuloisilla on jo riittävästi ostovoimaa. Alennukset eivät heidän kohdallaan menisi todennäköisesti kulutukseen, vaan lisäämään varallisuutta.
Onko varallisuuden omaaminen mielestäsi rikollista toimintaa suomessa? Ainakin saat sen kuulostamaan siltä.
Korkeasti koulutetut valittavat mielellään kovaa verotustaan ja vertaavat asemaansa ulkomaiden oloihin. Heiltä unohtuu helposti että he ovat saaneet tutkintonsa ilmaiseksi verovaroin ylläpidetyissä oppialaitoksissa, saaneet opiskeluajaltaan "palkkaa" ja asumiskustannuksiinsakin tukea.
Ja ne mielellään köyhyydestä ja ostovoiman puutteesta kovaa valittavat unohtavat usein helposti että heillä olisi ollut ihan yhteneväinen ja tasavertainen mahdollisuus lukea itselleen tutkinto verovaroin ylläpidetyissä oppilaitoksissa joka olisi mahdollistanut ammatin missä ei tarvitsisi parkua sen perään että kovemmin opiskelleet ja töitä tehneet, paremmin toimeentulevat ihmiset rahoittaisivat kotona Anttilan kuvastoille runkkaavien sosiaalipummien laiskuuden.
Ja unohtuupa sekin, että jos he ovat (muihin) länsimaisiin akateemisiin verrattuna "köyhiä" niin ei heillä absoluuttisesti niin huonosti mene. Kaikki on suhteellista.
Ja taisi unohtua sekin, ettei suomalaiset "köyhät" ole muihin länsimaisiin verrattuna oikeasti kovin köyhiä. Joten ei heillä absoluuttisesti niin huonosti mene. Kaikki on suhteellista.
Lähetetty: 13.08.2008 17:06
Kirjoittaja Homeboy65
Herra Manala kirjoitti:Homeboy65 kirjoitti:Hyvätuloisilla on jo riittävästi ostovoimaa. Alennukset eivät heidän kohdallaan menisi todennäköisesti kulutukseen, vaan lisäämään varallisuutta.
Onko varallisuuden omaaminen mielestäsi rikollista toimintaa suomessa? Ainakin saat sen kuulostamaan siltä.
You missed the point.
Kuinka voit kirjoittaa noin täysin asian vierestä? Tavoitteenahan on noilla alennuksilla (Kataisenkin mukaan) lisätä ostovoimaa, joka elvyttäisi taloutta, lisäisi työllisyyttä ja lisäisi (välilliset verot) valtion verotuloja. Eli saada raha kiertoon. Tämä oli koko kirjoitukseni asian ydin.
Kirjoittaisit asiasta etkä asian vierestä.
Lähetetty: 13.08.2008 17:56
Kirjoittaja sivustahuutaja
Homeboy65 kirjoitti:Tavoitteenahan on noilla alennuksilla (Kataisenkin mukaan) lisätä ostovoimaa, joka elvyttäisi taloutta, lisäisi työllisyyttä ja lisäisi (välilliset verot) valtion verotuloja. Eli saada raha kiertoon.
Eiköhän tavoitteena ole myös:
1. Ottaa rahat pois valtiolta, jotta valtio ei tuhlaa niitä
2. Motivoida palkansaajia tienaamaan lisää rahaa
Lähetetty: 28.08.2008 9:36
Kirjoittaja NuoriDaavid
Ensi vuoden kevennykset:
http://www.veronmaksajat.fi/File/3233bc ... 202009.pdf
Ansiotason nousu ja inflaatio huomioiden aika tasapainoisesti eri tuloluokkiinhan tuo menee. Progressio kuitenkin harmittavasti aavistuksen kiristyy, eli Katainen joutui taipumaan hiukan. No, huonomminkin olisi voinut käydä.
Veronkevennykset näyttävät olevan käytännössä samanlaisia hallituskokoonpanosta riippumatta. Positiivisesti ajatellen tietysti hyvä, että punamultakin kevensi aika lailla samalla tavalla, negatiivisesti ajatellen harmi, ettei tämä hallitus pystynyt tämän parempaan.
Lähetetty: 28.08.2008 10:45
Kirjoittaja Frederik Krueger
Suhtautumiseni tähän lievään veroprogression kiristykseen riippuu vastauksesta seuraavaan kysymykseen:
Onko lähihistoriassa, sanotaanko vaikka Koiviston valtakauden jälkeen, koskaan veroprogressiota loivennettu kautta linjan? Muistelen että joskus menneisyydessä kyllä puhuttiin paljon kannustinloukuista ja kuinka palkankorotuksen myötä käteen jäikin yllättäen vähemmän rahaa, mutta jos sille tehtiin jotain, loivennettiinko siinä yhteydessä tuloveroprogressiota vai ainoastaan tehtiin veroporrastus tms. hienojakoisemmaksi, ettei tulisi tuollaisia väliinputoajatapauksia?
Jos veroprogressiota on joskus jopa loivennettu, siinä tapauksessa olen tyytyväinen tähän veropäätökseen koska oletan että joskus progressiota saatettaisiin hyvällä tsäkällä vetää vähän takaisinpäin, esim. seuraavan tuloverokiristyksen yhteydessä? Ei kuulosta järkevältä jos veroprogressiomuutokset olisivat aina vain kiristyksiä.
Lähetetty: 28.08.2008 10:52
Kirjoittaja NuoriDaavid
En tiedä mikä oli tilanne ennen 90-lukua. Laman aikana suurituloisten verotusta kiristettiin hiukan vähemmän kuin muiden (yllättävää)
http://www.veronmaksajat.fi/File/1f4433 ... 202009.pdf
Eli voi sanoa, että tuolloin progressio lieveni, mutta kaikkien verot kiristyivät.
Jos verrataan tilannetta lamaa edeltävään tilanteeseen nähden,
suurituloisten verotos on keventynyt 3.5 prosenttiyks. keskitul. 3.7 ja pienitul. 4.3, eli siihenkin nähden progressio on kiristynyt.
Suuri- ja keskituloisten välillä ero on kuitenkin vain 0.2%-yksikköä.
Laajasti ajatellen kannattaa muistaa myös siirtyminen pääomatuloverotuksen tasaveroprosenttiin (aiemmin kait pääomatulotkin verotettiin progressiivisesti) ja varallisuusveron poisto. Nämä tietysti koskevat varsin pientä osaa kansasta.