Ei välttämättä. Pettäminen = vieraissa käynti + valehtelu. Ja juuri tuo valehteluelementtihän sen kokonaistilanteen vetää niin helposti miinukselle. Yksi seksipartneri vs. useita partnereita ei kai kaikilla ole yhtään niin yksiselitteinen homma (joillakin kyllä, enkä muuten usko senkään niin kovasti riippuvan sukupuolesta vaan enemmän persoonallisuudesta).NegaDuck kirjoitti:Tuossa on evopsykan ydin. Miehillähän se on toisin päin. Sitoutumaton seksi tuntuu miehistä usein paremmalta kuin sitoutuminen, tiätty vähän tilanteesta riippuen. Jos tämä sitoutumaton seksi tapahtuu miehen jo ehdittyä sitoutua, se on pettämistä.EveryWoman kirjoitti:Se tuntuu (kokonaisuutena) paremmalta kuin uskottomuus? Moraalista viis, elänhän omaa etuani tavoitellen.
Vertaat seksiä sitoutumistapahtumaan? Eikö kannattaisi ennemmin verrata irtoseksiä sitoutuneessa suhteessa tapahtuvaan seksiin? Ja oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä irtoseksi on yksiselitteisesti (edes keskimäärin) miehille tyydyttävämpää kuin hyvä parisuhdeseksi? Itselläni on varsin rajalliset kokemukset irtoseksistä, mutta kyllä ne miehet mun kanssa ovat moninkertaisesti vapautuneempia olleet silloin kun on oltu suhteessa. Toki niinsanottuja hurjia kokeiluja on tapahtunut irtopuolellakin, mutta epäilen etteivät ko. miekkoset ole saaneet niistä ollenkaan samanlaisia kicksejä irti kuin olisi ollut mahdollista (jos olisivat pystyneet olemaan enemmän omana itsenään läsnä tilanteessa). Siitä varmaan ollaan samaa mieltä, että mitä enemmän uskaltaa olla oma itsensä ja vapautua, sitä tyydyttävämpää seksi on?
Miten suhteuttaisit tämän halun aiemmin mainitsemaasi irtosekstailuhaluun (vai siis ymmärsinkö nyt edes oikein, että väitit miesten keskimäärin preferoivan irtoseksiä)? Jos noiden välillä tulee konflikti, kumpi on tärkeämpi? Ja hyvä ihminen millä mittarilla mitattuna?NegaDuck kirjoitti:Toki itse kukin haluaa olla Mahdollisimman Hyvä Ihminen.
Oman kokemukseni mukaan ihminen ei (enää) ole ollenkaan niin suoraviivainen eläin, että miehen (tai naisen) oletettu irtosekstailuhalu olisi hänelle keskimäärin tärkeämpi kuin halu olla rehellinen tärkeälle ihmiselleen (jos sellainen tai sellaisia on) ja tulla sitä kautta hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tällainen henkinen hyväksytyksi tulemisen tarve tyydyttyy alkukantaisimmillaan sellaisessa seksuaalisessa tilanteessa, jossa molemmat uskaltavat toimia mahdollisimman alastomina (henkisesti; kumipukua voi edelleen halutessaan käyttää!) ja ilman sosiaalisen pelaamisen tarvetta. Tällaisessa suhteessa pelkkään biologiaan sidotut tarpeet menettävät merkitystään siinä määrin, että niiden täyttymättömyys ei erityisemmin vähennä onnellisuutta (jotkut jopa sanovat etteivät tunnista esim. irtoseksin tarvetta itsessään lainkaan).
Yksinkertaistaen siis sanoisin, että rehellisyys vaikuttaa onnellisuuteen seksuaalisia valintoja enemmän. Vaikka eläimellinen eli impulsiivinen puolemme yrittääkin välillä saada meitä valehtelemaan, eli lyhytnäköisesti maksimoimaan hyvänolontunnetta, niin useimpien kannattaa kyseenalaistaa tuo mekanismi itsessään ja toimia rehellisesti. Silloin maksimoi onnellisuutta pitkällä aikavälillä. Noiden kahden (henkisen ja impulsiivisen) välinen ristiriita ihmisen systeemissä vain joskus tekee valinnoista hankalia hahmottaa.