Parisuhteet: Tekeekö harjoitus mestarin?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut

Parisuhdekysely XXXIV: Ihminen...

...ei tarvitse harjoittelusuhteita
4
11%
...tarvitsee harjoittelusuhteita
11
30%
...ei suoranaisesti tarvitse harjoittelusuhteita, mutta ei niistä haittaakaan ole
17
46%
...ei suoranaisesti tarvitse harjoittelusuhteita ja useat suhteet ovat henkinen rasite
1
3%
...tarvitsee vaihtoehdon muu, mikä?
2
5%
...tarvitsee Niba vaihtoehdon.
2
5%
 
Ääniä yhteensä: 37

Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2349
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Herra Manala kirjoitti:Joillekin myös lasten kasvatus on melko tärkeää, ja siinä voi olla tärkeää, että vanhemmat tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa pidemmälläkin tähtäimellä.

Valitettavasti esimerkiksi ystävyyssuhteet eivät oikein ole verrattavissa parisuhteeseen, missä asutaan saman katon alla toisen kanssa 24/7 miinus työaika. Ja perhesuhteissa lapsena taas kasvetaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen vanhempien kanssa, eikä potkita pois vaikka ne olisivat vähän vajaavaisetkin. Joten ei oikein toimi sekään verrantona.

Parisuhteessa pitää oppia rakentamaan eräänlainen epäitsekäs ja keskenäistä tukea myös vastoinkäymisissä antava, jakava ja siihen opettava instanssi, perhe, eikä vain kasvaa viattomana ja vastuuttomana holhottavana sen sisällä.


Joo, lasten teko ja kasvatus. Onhan se ihan hyvä juttu, että lapsen vanhemmat tulevat toimeen toistensa kanssa, mutta olisihan se ihan hyvä juttu muissakin sosiaalisissa suhteissa. Yleensäkin maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset tulisivat paremmin toimeen toistensa kanssa pidemmälläkin tähtäimellä.

Parisuhteessa ei tarvitse asua toisen kanssa saman katon alla. Jos puolestaan väität, että se on parisuhteen edellytys, niin sitten puhut jo läheisriippuvaisuudesta, et pelkästä parisuhteilusta.

Kuvauksessasi perheestä on myös hieman läheisriippuvaisuuden piirteitä. Mutta toisaalta, kuvauksesi perheestä sopii myös kuvaukseen ystävyydestä. Tietenkin perheessä saattaa olla mukana lapsi(a), mutta silloin kai voisi kysyä ennemminkin, tekeekö edellisten lasten kasvatus ihmisestä myöhempien lasten kasvattamisen mestarin eikä tekeekö edeltävät parisuhteet ihmisestä lasten kasvattamisen mestarin.

Enkä usko, että vastuuttomalla lapsella, jonka sosiaaliset taidot jo itsekin myönsit vajavaisiksi, ovat yleiset sosiaaliset taidot hallussa, ja kuten edellisessä viestissäni sanoin, ne tulisi olla.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Herra Manala

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

RolloTomasi kirjoitti:Joo, lasten teko ja kasvatus. Onhan se ihan hyvä juttu, että lapsen vanhemmat tulevat toimeen toistensa kanssa, mutta olisihan se ihan hyvä juttu muissakin sosiaalisissa suhteissa. Yleensäkin maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset tulisivat paremmin toimeen toistensa kanssa pidemmälläkin tähtäimellä.

Valitettavasti maailmanhistoria osoittaa, että ihminen ei ole kovin menestynyt juuri tällä kyseisellä alalla.

Parisuhteessa ei tarvitse asua toisen kanssa saman katon alla. Jos puolestaan väität, että se on parisuhteen edellytys, niin sitten puhut jo läheisriippuvaisuudesta, et pelkästä parisuhteilusta.

En puhu, mutta kyllä se lapsia tehtailevan perheen edellytys hyvin pitkälti on. Enpä tiedä ketään, joka olisi päättänyt alkaa tekemään sellaisessa parisuhteessa yhteisiä lapsia, jossa ei asuta yhdessä.

Kuvauksessasi perheestä on myös hieman läheisriippuvaisuuden piirteitä.

Mitä hittoa sä oikein horiset?

Tietenkin perheessä saattaa olla mukana lapsi(a), mutta silloin kai voisi kysyä ennemminkin, tekeekö edellisten lasten kasvatus ihmisestä myöhempien lasten kasvattamisen mestarin eikä tekeekö edeltävät parisuhteet ihmisestä lasten kasvattamisen mestarin.

Jotkut eivät opi vaikka miten opettelisivat. Jotkut ovat luonnonlahjakkuuksia. Edeltävät parisuhteet eivät tee lastenkasvatusten mestareita kenestäkään varsinkin jos molemmat ovat lapsettomia, mutta kyllä ne usein antavat edellytyksiä oppia tuntemaan parisuhteiden ja konfliktitilanteiden dynamiikkaa, sekä sitä miten omat luonteenpiirteet ja ominaisuudet toimivat yhdessä toisen samanlaisien tai erilaisien luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien kanssa.

On olemassa helvetin vaikeita ihmisiä kuten minä, jotka eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa, ja sitten on olemassa helvetin helppoja ihmisiä kuten...ööö...no, kai sellaisia nyt joka tapauksessa on, jotka tulevat toimeen lähes kenen kanssa tahansa minimipanostuksella, suhde-elämässäkin. Jotkut löytävät helposti kohdilleen loksahtavan toisen palasensa ilman mitään harjoittelua ja kokemista, ja toiset etsivät sitä koko ikänsä. Tällä perusteella ei parisuhteiden harjoittelu ole täysin välttämätöntä, varsinkaan kaikille ihmisille, mutta kehtaisin väittää että suurimmalle osalle ihmisistä jonkinnäköinen kokemus aiemmista parisuhteista on kuitenkin eduksi.

Enkä usko, että vastuuttomalla lapsella, jonka sosiaaliset taidot jo itsekin myönsit vajavaisiksi, ovat yleiset sosiaaliset taidot hallussa, ja kuten edellisessä viestissäni sanoin, ne tulisi olla.

Things that are difficult to understand, you talk.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2349
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Herra Manala kirjoitti:Valitettavasti maailmanhistoria osoittaa, että ihminen ei ole kovin menestynyt juuri tällä kyseisellä alalla.


Totisesti!

En puhu, mutta kyllä se lapsia tehtailevan perheen edellytys hyvin pitkälti on. Enpä tiedä ketään, joka olisi päättänyt alkaa tekemään sellaisessa parisuhteessa yhteisiä lapsia, jossa ei asuta yhdessä.


Se, ettet sinä tiedä, ei tarkoita, etteikö se olisi mahdollista.

Enkä silti ole vieläkään vakuuttunut siitä, että onnistunutta lasten kasvatusta ei voisi tapahtua ensimmäisessä parisuhteessa. Tietenkin tässä pitäisi määritellä onnistunut lasten kasvatus, jos nyt tarkkoja ollaan.

Kuvauksessasi perheestä on myös hieman läheisriippuvaisuuden piirteitä.

Mitä hittoa sä oikein horiset?


Hieman tiivistäen sanoit, että perheessä ihmiset ovat yhdessä. Yhdessä oleminen kuitenkin kertoo siitä, että näillä ihmisillä on läheisiä suhteita toisiin, eli että yksittäinen ihminen ei ole yksin. Kuitenkin ihmisen osa on olla yksin. Hän voi kyllä tukea heikompiaan silloin kun nämä tarvitsevat, mutta hänen tulisi pärjätä yksin, tarvitsematta tukea tai apua. Hänen tulisi olla yksin, vahva ja hiljainen. Jos hän ei tätä täytä, hän on läheisriippuvainen.

Tietenkin perheessä saattaa olla mukana lapsi(a), mutta silloin kai voisi kysyä ennemminkin, tekeekö edellisten lasten kasvatus ihmisestä myöhempien lasten kasvattamisen mestarin eikä tekeekö edeltävät parisuhteet ihmisestä lasten kasvattamisen mestarin.

Jotkut eivät opi vaikka miten opettelisivat. Jotkut ovat luonnonlahjakkuuksia. Edeltävät parisuhteet eivät tee lastenkasvatusten mestareita kenestäkään varsinkin jos molemmat ovat lapsettomia, mutta kyllä ne usein antavat edellytyksiä oppia tuntemaan parisuhteiden ja konfliktitilanteiden dynamiikkaa, sekä sitä miten omat luonteenpiirteet ja ominaisuudet toimivat yhdessä toisen samanlaisien tai erilaisien luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien kanssa.


Luonnonlahjakkuudesta ja opettelusta kirjoitin jo tuossa ensimmäisessä viestissäni.

Miksi eivät toisenlaiset suhteet voi antaa yhtä hyvin edellytyksiä oppia tuntemaan konfliktitilanteiden dynamiikkaa sekä sitä, miten omat luonteenpiirteet ja ominaisuudet toimivat yhdessä toisten samanlaisien tai erilaisien luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien kanssa?

On olemassa helvetin vaikeita ihmisiä kuten minä, jotka eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa, ja sitten on olemassa helvetin helppoja ihmisiä kuten...ööö...no, kai sellaisia nyt joka tapauksessa on, jotka tulevat toimeen lähes kenen kanssa tahansa minimipanostuksella, suhde-elämässäkin. Jotkut löytävät helposti kohdilleen loksahtavan toisen palasensa ilman mitään harjoittelua ja kokemista, ja toiset etsivät sitä koko ikänsä. Tällä perusteella ei parisuhteiden harjoittelu ole täysin välttämätöntä, varsinkaan kaikille ihmisille, mutta kehtaisin väittää että suurimmalle osalle ihmisistä jonkinnäköinen kokemus aiemmista parisuhteista on kuitenkin eduksi.


Ehkä olet oikeassa siinä, että suurimmalle osalle ihmisistä jonkinlainen kokemus on eduksi. Voi tietenkin olla niinkin, että suurimmalla osalla ihmisistä on puutteita yleisissä sosiaalisissa taidoissa (ja yksityiskohtien hiomisessa varmaankin ainakin melkein kaikilla).

Kai tässä täytyy muistaa sekin, että toisille parisuhteeseen meneminen (ehkä perheineen kaikkineen) on ensisijalla, jolloin niitä kokeiluja varmaan kertyykin, kun taas toiset eivät halua suhteeseen ensisijaisesti, mutta sellainenkin lapsineen saattaa olla ok, jos sellainen ihminen sattuu kohdalle, jonka kanssa menee oikein mukavasti.

En siis halua yleistää suuntaan tai toiseen, sanonpa vain, että edelliset parisuhteet tuskin ovat välttämättömyys, vaan sosiaaliset taidot. Ja suhteessa voi ilmeisesti olla, vaikka sosiaaliset taidot eivät kovin hyviä olekaan, ainakin mitä olen ympärilläni olevien ihmisten touhuja nähnyt.

Enkä usko, että vastuuttomalla lapsella, jonka sosiaaliset taidot jo itsekin myönsit vajavaisiksi, ovat yleiset sosiaaliset taidot hallussa, ja kuten edellisessä viestissäni sanoin, ne tulisi olla.

Things that are difficult to understand, you talk.


Kai se nyt on selvää, että jos ei osaa ottaa vastuuta ja käsitellä sitä, niin sosiaaliset taidot eivät voi olla kovin hyvät? Tai että jos on perheen lapsen asemassa ja vain siinä, niin sosiaalisissa taidoissa on paljonkin puutteita?
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Herra Manala

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

RolloTomasi kirjoitti:
Herra Manala kirjoitti:kyllä se lapsia tehtailevan perheen edellytys hyvin pitkälti on. Enpä tiedä ketään, joka olisi päättänyt alkaa tekemään sellaisessa parisuhteessa yhteisiä lapsia, jossa ei asuta yhdessä.

Se, ettet sinä tiedä, ei tarkoita, etteikö se olisi mahdollista.

Mahdollista on vaikka raiskata sata neitsyttä Kaisaniemen puistossa, jos ei vain kiinni ehdi jäämään. Mutta onko se kovin fiksua saati sitten yleistä? Tiedätkö sinä yhtäkään sellaista parisuhdetta, missä on asuttu eri osoitteissa ja alettu yhteistuumin pistämään yhteisesti huollettavaa lasta alulle ilman tarkoitusta muuttaa jossain vaiheessa yhteen? Epäilen, todella.

Enkä silti ole vieläkään vakuuttunut siitä, että onnistunutta lasten kasvatusta ei voisi tapahtua ensimmäisessä parisuhteessa.

Kukaan ei ole näin kai missään väittänytkään? Lisäksi ihminen voi olla helvetin hyvä äiti tai isä, mutta silti helvetin huono rakastaja, tai toisinpäin.

Hieman tiivistäen sanoit, että perheessä ihmiset ovat yhdessä.

Kyllä ovat. Tai jos et usko, lyön sinua Wikipedialla päähän:

Perhe on kahden tai useamman henkilön muodostama yhteisö, jossa usein vähintään kahden yksilön välillä on pitkäaikainen kiintymyssuhde.

Tavallisimmillaan perheeseen kuuluu kaksi eri sukupuolta edustavaa henkilöä sekä heidän mahdolliset jälkeläisensä eli lapset. Jos henkilöllä on lapsia, häntä kutsutaan äidiksi tai isäksi. Äiti ja isä elävät yhdessä joko avioliitossa tai avoliitossa.


Kuitenkin ihmisen osa on olla yksin. Hän voi kyllä tukea heikompiaan silloin kun nämä tarvitsevat, mutta hänen tulisi pärjätä yksin, tarvitsematta tukea tai apua. Hänen tulisi olla yksin, vahva ja hiljainen. Jos hän ei tätä täytä, hän on läheisriippuvainen.

Hevonpaskaa. Se että säilyy hengissä päivärutiineistaan yksin, ei tarkoita sitä etteikö ihmisen normaali kehityskaari yleensä päädy jonkinlaiseen perheyhteisöön, eikä siinä ole mitään läheisriippuvuutta siinä asian negatiivisessa mielessä, kuin miltä haluat saada sanan kuulostamaan. Läheisriippuvuus on sitä ettei osaa olla niitäkään hetkiä yksin, kun siihen olisi mahdollisuus. Ei sitä, että olisi preferoitavampaa selvitä arjesta ilman perhettä.

Kuulostaa lähinnä siltä, että kehittelet itsellesi jonkinnäköisiä syitä yksinolon tarkoituksellisuudelle?

Miksi eivät toisenlaiset suhteet voi antaa yhtä hyvin edellytyksiä oppia tuntemaan konfliktitilanteiden dynamiikkaa sekä sitä, miten omat luonteenpiirteet ja ominaisuudet toimivat yhdessä toisten samanlaisien tai erilaisien luonteenpiirteiden ja ominaisuuksien kanssa?

Kun ei vain voi. Etkö ole seurustellut koskaan? Olo kun on vähän kuin yrittäisi selittää sokealle värejä. Parisuhteissa on sellaisia jännitteitä ja tunnetiloja, joita ei normaaleissa ystävyyssuhteissa esiinny. Jännitteet ja tunnetilat taas ovat niitä, jotka johtavat konfliktitilanteisiin. Kaverisuhteiden dynamiikkaa ei yksinkertaisesti vain voi sen vuoksi verrata, koska parisuhteessa esiintyvät jännitteet, tunteet, turhautumiset, intohimot ja sen sellaiset asiat toimivat panoksina (osittain) ihan eri tavalla.

Ehkä olet oikeassa siinä, että suurimmalle osalle ihmisistä jonkinlainen kokemus on eduksi. Voi tietenkin olla niinkin, että suurimmalla osalla ihmisistä on puutteita yleisissä sosiaalisissa taidoissa.

Ja sitten voi olla niinkin, ettei 45-vuotiaaksi pelkän kätensä kanssa harjoitellut peräkammarin sankari ainakaan loista yhtään sen paremmin niillä sosiaalisilla taidoillaan, mikä on hyvin paljon todennäköisempi vaihtoehto kuin yllämainitsemasi "lahjattomat harjoittelee".

Kai tässä täytyy muistaa sekin, että toisille parisuhteeseen meneminen (ehkä perheineen kaikkineen) on ensisijalla, jolloin niitä kokeiluja varmaan kertyykin, kun taas toiset eivät halua suhteeseen ensisijaisesti, mutta sellainenkin lapsineen saattaa olla ok, jos sellainen ihminen sattuu kohdalle, jonka kanssa menee oikein mukavasti.

Et kai oleta että suurin osa aikuisista ihmisistä haluaisi "minkä tahansa vaan" parisuhteen, ilman että suhteessa menisi oikein mukavasti?

En siis halua yleistää suuntaan tai toiseen, sanonpa vain, että edelliset parisuhteet tuskin ovat välttämättömyys, vaan sosiaaliset taidot.

Tottahan se on, mutta sosiaaliset taidot yleensä korreloivat jollain tavalla myös parisuhteiden olemassaolojen suhteen. Ei 1:1, mutta korrelaatiota kyllä on käytännössä aina. Ei sosiaalisesti lahjaton löydä itselleen seurustelukumppania helposti, ja toisaalta taas sosiaalisesti lahjakas harvoin joutuu olemaan yksin, eikä yleensä edes halua olla yksin, koska sosiaalinen kanssakäyminen kuuluu niin vahvasti jokapäiväiseen elämiseen sekä omiin vahvuuksiin ja nautintoihin.

Kai se nyt on selvää, että jos ei osaa ottaa vastuuta ja käsitellä sitä, niin sosiaaliset taidot eivät voi olla kovin hyvät? Tai että jos on perheen lapsen asemassa ja vain siinä, niin sosiaalisissa taidoissa on paljonkin puutteita?

Pitäisikö lapsen sitten mielestäsi olla sosiaalisesti lahjakas samalla tavalla kuin aikuisen, perheen vanhemman? Kyllä lapset ovat monesti paljonkin sosiaalisempia kuin vanhemmat ihmiset, koska kokevat tarvetta tutustua maailmaan ja sen ihmetyksiin aivan eri tavalla kuin aikuiset. Ainakaan en näe että sosiaalinen kanssakäymiskyky olisi jollain tavalla riippuvainen kyvystä ottaa vastuuta. Monet huippusosiaaliset (lue pinnallisen sosiaaliset) tyypit ovat vastuunottajina kovin onnettomia.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

RolloTomasi kirjoitti:Parisuhteessa ei tarvitse asua toisen kanssa saman katon alla. Jos puolestaan väität, että se on parisuhteen edellytys, niin sitten puhut jo läheisriippuvaisuudesta, et pelkästä parisuhteilusta.


Näytä minulle pitkään onnellisena jatkunut heteroseksuaalipariskunnan parisuhde, jossa ei asuta yhdessä niin minä näytän sinulle Puff-The-Magic-Dragonin.
Came here for school, graduated to the high life
MGandhi

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

exPertti kirjoitti:
RolloTomasi kirjoitti:Parisuhteessa ei tarvitse asua toisen kanssa saman katon alla. Jos puolestaan väität, että se on parisuhteen edellytys, niin sitten puhut jo läheisriippuvaisuudesta, et pelkästä parisuhteilusta.


Näytä minulle pitkään onnellisena jatkunut heteroseksuaalipariskunnan parisuhde, jossa ei asuta yhdessä niin minä näytän sinulle Puff-The-Magic-Dragonin.


Ai? Mun näkemyksen mukaan parisuhde on parhaimmillaan kun on kaksi erillistä osoitetta käytössä. Alamäki alkaa kun kimpsut ja kampsut raijataan saman katon alle. Vaikka pariskunnalla olisikin omat kämppänsä ja 99% ajasta vietetään yhdessä toisen kämpillä, on silti aina se mahdolisuus viettää aikaa yksin myös omilla kämpillään. Tässä toki puhutaan ilmeisesti pitkään jatkuneista suhteista, joissa on lähinnä taloudellisesti tyhmää pitää kahta kämppää.

No mut mun track record parisuhteissa on muutenkin suht suolesta, joten mistä minäkään mitään tiedän...
Bliss

Viesti Kirjoittaja Bliss »

MGandhi kirjoitti:Ai? Mun näkemyksen mukaan parisuhde on parhaimmillaan kun on kaksi erillistä osoitetta käytössä. Alamäki alkaa kun kimpsut ja kampsut raijataan saman katon alle.


Tää jakaa saman näkemyksen.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

MGandhi kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Näytä minulle pitkään onnellisena jatkunut heteroseksuaalipariskunnan parisuhde, jossa ei asuta yhdessä niin minä näytän sinulle Puff-The-Magic-Dragonin.


Ai? Mun näkemyksen mukaan parisuhde on parhaimmillaan kun on kaksi erillistä osoitetta käytössä. Alamäki alkaa kun kimpsut ja kampsut raijataan saman katon alle. Vaikka pariskunnalla olisikin omat kämppänsä ja 99% ajasta vietetään yhdessä toisen kämpillä, on silti aina se mahdolisuus viettää aikaa yksin myös omilla kämpillään. Tässä toki puhutaan ilmeisesti pitkään jatkuneista suhteista, joissa on lähinnä taloudellisesti tyhmää pitää kahta kämppää.

No mut mun track record parisuhteissa on muutenkin suht suolesta, joten mistä minäkään mitään tiedän...


_Minusta_ aloitteen yhteenmuuttamiseksi tekee aina nainen. Se liittyy siihen naisen miehen tavatessaan tekemään pitkäaikaissuunnitelmaan, jossa on suunniteltu kohtuulliset aikataulut suhteen kehityaskeleille. Treffailu -> Nainti -> Yhteenmuutto -> Naimisiin -> Lapset -> Omakotitalo. Jos joku kehitysvaihe alkaa tökkiä niin alkaa koko suhdekin.

Prove me wrong.
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2349
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Herra Manala kirjoitti: Tiedätkö sinä yhtäkään sellaista parisuhdetta, missä on asuttu eri osoitteissa ja alettu yhteistuumin pistämään yhteisesti huollettavaa lasta alulle ilman tarkoitusta muuttaa jossain vaiheessa yhteen? Epäilen, todella.


Mutta olen kuullut naisista, jotka haluavat lapsen, mutta eivät suhdetta. Lisäksi on olemassa yksinhuoltajia, jotka eivät pidä yhteyttä lapsen toiseen vanhempaan tai joiden huoltajapari on kuollut. Eli parisuhde ei välttämättä ole lapsen kasvattamisen edellytys.

Enkä silti ole vieläkään vakuuttunut siitä, että onnistunutta lasten kasvatusta ei voisi tapahtua ensimmäisessä parisuhteessa.

Kukaan ei ole näin kai missään väittänytkään? Lisäksi ihminen voi olla helvetin hyvä äiti tai isä, mutta silti helvetin huono rakastaja, tai toisinpäin.


Ihan hyvä niin, koska ainoat parisuhteelle löytämäni merkitykset olivat nussiminen, johon myös kai voi laskea muunkaltaisen seksuaalisesti latautuneen läheisyyden, sekä lasten teon ja kasvattamisen. Koska nussimiseen ja seksuaaliseen läheisyyteen sekä yhdessäoloon ei parisuhdetta tarvita ja koska tyhjensimme lasten kasvattamisen edellytyksenä parisuhteen, tarvitsemme kai uuden tarkoituksen parisuhteen olemassaololle.

Ja mitä hyvänä rakastajana olemiseen tulee, niin Tix tuolla ensimmäisellä sivulla jo vastasikin hyvin. Ja ainakin myös urpiainen kirjoitti hyvin.

Kyllä ovat. Tai jos et usko, lyön sinua Wikipedialla päähän:


Ei tarvitse päähän lyödä, johan löysimme yhteisymmärryksen tästä asiasta.

Toki sama koskee ystävyyttä. Tietenkin joissain tapauksissa tuo yhdessäolo saattaa koskea enemmän ystäviä kuin perhettä.

Se että säilyy hengissä päivärutiineistaan yksin, ei tarkoita sitä etteikö ihmisen normaali kehityskaari yleensä päädy jonkinlaiseen perheyhteisöön, eikä siinä ole mitään läheisriippuvuutta siinä asian negatiivisessa mielessä, kuin miltä haluat saada sanan kuulostamaan. Läheisriippuvuus on sitä ettei osaa olla niitäkään hetkiä yksin, kun siihen olisi mahdollisuus. Ei sitä, että olisi preferoitavampaa selvitä arjesta ilman perhettä.


Kyllä täällä Kitinässä sellaisia kirjoitetaan, että pitää osata olla yksin. Jos ei osaa olla yksin, niin se on ilmeisesti huono juttu. Tästä kai voidaan johdatella, että jos ei osaa olla yksin, niin on läheisriippuvainen. Lisäksi ihmisen normaali olotila on olla yksin. Jos ei osaa normaalissa olotilassa olla, niin sehän on huono juttu ja siinä on oltava jotain epänormaalia.

Monen ihmisen kehityskaari päätyy jonkinlaiseen perheyhteisöön, toki. Mutta nouseeko se sittenkin luonteen heikkoudesta, siitä ettei osaa olla yksin, tarpeesta olla jonkin yhteisön jäsen? Tarpeesta kuulua yhteen? Tarve kuulua yhteen taas viittaa läheisriippuvuuteen.

Kuulostaa lähinnä siltä, että kehittelet itsellesi jonkinnäköisiä syitä yksinolon tarkoituksellisuudelle?


Tai siitä, että olen täältä Kitinästä lukenut, että ihmisen pitää osata olla yksin, koska ihminen on yksin elämässä. Ja niinhän se on, yksin olemme.

Minkäänlaista tarkoitusta en yksinololle ole kehittelemässä.

Parisuhteissa on sellaisia jännitteitä ja tunnetiloja, joita ei normaaleissa ystävyyssuhteissa esiinny. Jännitteet ja tunnetilat taas ovat niitä, jotka johtavat konfliktitilanteisiin. Kaverisuhteiden dynamiikkaa ei yksinkertaisesti vain voi sen vuoksi verrata, koska parisuhteessa esiintyvät jännitteet, tunteet, turhautumiset, intohimot ja sen sellaiset asiat toimivat panoksina (osittain) ihan eri tavalla.


Ihmisen olisi hyvä osata asettua omien tunteidensa ylä- tai ulkopuolelle. Se kuuluu sosiaalisiin taitoihin. Tätä asennetta voi harjoitella monessa muussakin yhteydessä kuin parisuhteissa. Esimerkiksi taito nähdä tilanne sekä oma itsensä mahdollisimman ulkopuolelta sekä taito toimia tästä näkökulmasta lähtien, tehden ne ratkaisut jotka näyttävät parhailta mahdollisilta, vähemmän arvon antaminen tunteille sekä suuremman painon antaminen järjelle, vaikka se merkitsisikin itselle tappiota ovat sellaisia asioita, ettei niiden harjoitteluun parisuhdetta tarvitse. Mielen tyyneyttä kylläkin, joka puolestaan on hyvän sosiaalisen toiminnan lähtökohtia.

Ja sitten voi olla niinkin, ettei 45-vuotiaaksi pelkän kätensä kanssa harjoitellut peräkammarin sankari ainakaan loista yhtään sen paremmin niillä sosiaalisilla taidoillaan, mikä on hyvin paljon todennäköisempi vaihtoehto kuin yllämainitsemasi "lahjattomat harjoittelee".


Voi toki, mutta mikä on 45-vuotiaan sankarin tilanne 30 vuoden kuluttua, jos aloittaa harjoittelun nyt, eikä jää harjoittelemaan pelkän oman kätensä kanssa?

Et kai oleta että suurin osa aikuisista ihmisistä haluaisi "minkä tahansa vaan" parisuhteen, ilman että suhteessa menisi oikein mukavasti?


Tietenkään en. Näyttää vain siltä, että jotkut haluavat suhteen - toki mukavan sellaisen - kun taas toiset eivät halua suhdetta, mutta saattavat sellaiseen mennä, jos sattuu kohdalle. Katso vaikka Cityn deitti.netiä tai lehtien ilmoituksia - halusta suhteeseen ne kertovat, eivät siitä, että sillä ei ole merkitystä. Tietenkin joukossa on ihmisiä, joilla on tylsää tai jotka ihan huvikseen kirjoittavat ilmoituksia - mutta eikö jo vastaajan kanssa treffeillä käynti kerro halusta suhteeseen, vaikkakaan ei ehkä vastaajan kanssa. Vastakohtana sille, ettei edes katso ympärilleen suhteen mahdollisuus mielessä?

Tottahan se on, mutta sosiaaliset taidot yleensä korreloivat jollain tavalla myös parisuhteiden olemassaolojen suhteen. Ei 1:1, mutta korrelaatiota kyllä on käytännössä aina. Ei sosiaalisesti lahjaton löydä itselleen seurustelukumppania helposti, ja toisaalta taas sosiaalisesti lahjakas harvoin joutuu olemaan yksin, eikä yleensä edes halua olla yksin, koska sosiaalinen kanssakäyminen kuuluu niin vahvasti jokapäiväiseen elämiseen sekä omiin vahvuuksiin ja nautintoihin.


On kuitenkin olemassa muita sosiaalisen kanssakäymisen muotoja kuin parisuhteilu.

Ja mitäs jos ihminen onkin sellainen, että tykkää mieluummin pitää monta panokaveria kuin olla parisuhteessa yhden kanssa?

Pitäisikö lapsen sitten mielestäsi olla sosiaalisesti lahjakas samalla tavalla kuin aikuisen, perheen vanhemman? Kyllä lapset ovat monesti paljonkin sosiaalisempia kuin vanhemmat ihmiset, koska kokevat tarvetta tutustua maailmaan ja sen ihmetyksiin aivan eri tavalla kuin aikuiset. Ainakaan en näe että sosiaalinen kanssakäymiskyky olisi jollain tavalla riippuvainen kyvystä ottaa vastuuta. Monet huippusosiaaliset (lue pinnallisen sosiaaliset) tyypit ovat vastuunottajina kovin onnettomia.


Yleiset sosiaaliset taidot taas eivät vastaa ihmisen sosiaalisuuden kanssa.

Tietenkään lapsella ei tarvitse olla yhtä hyvät sosiaaliset taidot kuin aikuisella, sitä en häneltä odota, mutta en myöskään pidä häntä sosiaalisesti yhtä taitavana kuin sosiaalisesti taitavampaa aikuista.

Kyllä sosiaalisiin taitoihin kuuluu kyky ottaa vastuuta sekä omasta itsestään että teoistaan. (Tietyissä tapauksissa myös muista.) Niinhän se menee, että mies tulee, mies menee ja mies vastaa itse kulkemisistaan. Pinnallisen sosiaalisilla tyypeillä saattavat pinnalliset sosiaaliset taidot olla kunnossa, mutta syvemmät eivät. Valitettavasti ihmissuhteissa nuo syvemmät taidot ovat ehkä sittenkin tärkeämmät.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Pyry-Matias

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

RolloTomasi kirjoitti:Monen ihmisen kehityskaari päätyy jonkinlaiseen perheyhteisöön, toki. Mutta nouseeko se sittenkin luonteen heikkoudesta, siitä ettei osaa olla yksin, tarpeesta olla jonkin yhteisön jäsen? Tarpeesta kuulua yhteen? Tarve kuulua yhteen taas viittaa läheisriippuvuuteen.


Ihminen on perusluonteeltaan laumaeläin. Tähän liittyy tietenkin kiinteästi kaikenlainen sosiaalisuus ja vuorovaikutus ihmisten kesken. On myös erakkoja, tosin pieni vähemmistö ja sitten siltä väliltä.

Läheisriippuvuus-termin käytön kanssa saa olla tarkkana. Läheisriippuvaisuus kun on lähtökohtaisesti haitallinen piirre, joskin hyvin inhimillinen ja yleinen eri asteisena. En sanoisi, että läheisriippuvaisuus merkitsee suoraan luonteen heikkoutta, vaan enemmänkin tottumattomuutta ja on monella kasvatuksen looginen tulema. Kaikkia ei kasvateta tarpeeksi itsenäisiksi.

Sinusta, Rollo, paistaa läpi erakkoluonne ja sen oikeuttaminen väärin perustein.
Viimeksi muokannut Pyry-Matias, 03.06.2008 20:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Zeb

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Tuohon muotitermin "läheisriippuvuus" väärinkäyttöön kommentti:

"Läheisriippuvuus on sairaus tai sairauden kaltainen tila, joka syntyy, kun ihminen elää jonkin voimakkaan ilmiön läheisyydessä eikä kykene käsittelemään tätä ilmiötä persoonallisuudessaan, vaan sopeutuu sen olemassaoloon." (Hellsten)

Yleensä tuolla "voimakkaalla ilmiöllä" tarkoitetaan vaikkapa lapsuudenperheessä esiintynyttä alkoholismia tai työnarkomaniaa tai vaikka perheväkivaltaa.

Läheisriippuvuudella ei ole mitään tekemistä ns. terveen riippuvuuden kanssa, johon sisältyy halu sitoutua ja kyky kiintyä toiseen ihmiseen ja perheeseensä, uhraamatta silti itseään. Kuten Pyrtsi tuossa jo sanoikin, niin yleisesti ottaen ihminen on laumaeläin, eikä sitä asiaa muutaman vuosikymmenen vallinnut sinkkukulttuuri varmaan muuksi muuta. (En tällä tarkoita, etteikö osa ihmisistä voisi ja saisi valita myös puolisottomuutta ja perheettömyyttä.)
Pyry-Matias

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

Zeb kirjoitti:Yleensä tuolla "voimakkaalla ilmiöllä" tarkoitetaan vaikkapa lapsuudenperheessä esiintynyttä alkoholismia tai työnarkomaniaa tai vaikka perheväkivaltaa.


Miten muuten peilaat tähän ns. laastarisuhteita? Ovatko ne ohimenevää läheisriippuvaisuutta, vai jotain muuta? Useinhan esmes suhteen päättyessä jätetty osapuoli käyttäytyy läheisriippuvaisesti jonkin aikaa.
Geep

Viesti Kirjoittaja Geep »

^ Laastareissa on mukana iso annos sitä tunnetta, että kelpaa edes jollekin. Imo.
BettyB.

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Äh, tajusin just etten oo varmaan oppinut yhtään mitään.
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Minä olen itse asiassa tajunnut, mitkä omat luonteenpiirteeni ovat häirinneet parisuhteitteni tarkoituksenmukaista toimintaa. Toisaalta olisin voinut tajuta sen jo suhteistani vanhempiini, mutta kun on kova pää niin sitä täytyy hakata seinään vähän enemmän. Nyt pitäisi enää selvittää, että miten saan kitkettyä moiset häiriötekijät päästäni.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Pyry-Matias kirjoitti:Sinusta, Rollo, paistaa läpi erakkoluonne ja sen oikeuttaminen väärin perustein.

Höpö höpö. Erakkoluonnetta ei ensinnäkään tarvitse oikeuttaa. Jotkut ihmiset ovat erakkoja, ja se on ihan okei. Ja koska sitä ei tarvitse oikeuttaa, "perusteetkaan" eivät voi olla vääriä (sen enempää kuin oikeitakaan). Itse asiassa Rollolla oli mielestäni varsin hyvä ja asiallinen pointti, jos nyt sen oikein ymmärsin.

Ihminen elää koko elämänsä yksin. Jos et osaa olla onnellinen yksin, et osaa sitä parisuhteessakaan, koska myös parisuhde perustuu itsensä kanssa elämisen taidolle. Moni vain valitsee sen lyhytnäköisesti helpomman ja mukavamman tavan, eli kumppanin syyttämisen siitä että itsellä on kurjat fiilikset - tai, mikä vielä pahempaa, siitä ettei suhde olekaan jatkuvaa super-duper ihqudaata. Kumma kyllä moni myös törmää niihin täsmälleen samanlaisiin kurjiin fiiliksiin jokaisessa parisuhteessaan, samalla kun syyllistetyt ex-kumppanit jatkavat elämäänsä muissa suhteissa vailla häivääkään näistä ongelmista. En siis sano että ilman ongelmia, vaan ilman niitä ongelmia jotka johtuivat syyllistävästä osapuolesta itsestään, ja jotka juuri siksi toistuvat juuri hänen omissa parisuhteissaan.

Tämän aasinsillan kautta itse aiheeseen. Jotkin asiat ovat useimmille meistä mahdollisia oppia ainoastaan tuon iänikuisen kuvion toistumiseen havahtumalla. Ja jotta siihen voisi havahtua, tarvitaan useampia erillisiä suhteita eri ihmisten kanssa. Jotkut eivät tietenkään opi edes toistuvasti samoihin ongelmiin törmätessään, vaan selittävät asian esimerkiksi vastakkaisen sukupuolen kollektiivisella puutteellisuudella, mutta haluaisin kuitenkin uskoa että useimmille tämän lajin oppiminen olisi ihan mahdollisuusavaruudessa sijaitseva juttu. Toisaalta jos suhtautuu parisuhteeseensa harjoittelusuhteena sen vielä jatkuessa, on jo menettänyt mahdollisuutensa oppia. Todellista oppimista tapahtuu silloin, kun ihminen laittaa itsensä likoon niin avoimesti ja kokonaisvaltaisesti, että on altis myös vahingoittumaan, eli toisin sanoen on suhteessa tosissaan.

Siispä vastaan ketjun kysymykseen: ihminen ei tarvitse sellaisia suhteita, jotka osapuolet mieltävät harjoitteluksi jo suhteen aikana.
Pyry-Matias

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

EveryWoman kirjoitti:
Pyry-Matias kirjoitti:Sinusta, Rollo, paistaa läpi erakkoluonne ja sen oikeuttaminen väärin perustein.

Höpö höpö. Erakkoluonnetta ei ensinnäkään tarvitse oikeuttaa. Jotkut ihmiset ovat erakkoja, ja se on ihan okei.


Joku siis on erakko, toinen ei. Ei siihen silti tarvitse etsiä väkisin perustetta siitä, ettei silloin ainakaan ole lähesriippuvainen. En pyrkinyt tuomitsemaan erakkoutta. Mielestäni alla oleva kyyninyys kumpuaa jonkin sortin erakkoudesta.

RolloTomasi kirjoitti:...ainoat parisuhteelle löytämäni merkitykset olivat nussiminen, johon myös kai voi laskea muunkaltaisen seksuaalisesti latautuneen läheisyyden, sekä lasten teon ja kasvattamisen.
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

EveryWoman kirjoitti:Jotkin asiat ovat useimmille meistä mahdollisia oppia ainoastaan tuon iänikuisen kuvion toistumiseen havahtumalla.


Minun suurin ongelmani on tainnut olla tarvitsevuuden näyttäminen. Jostain syystä olen aina luonut mielikuvaa siitä, etteivät vastoinkäymiset juurikaan kosketa minua, vaikka ne koskettaisivat paljonkin. Viimeisen puolen vuoden aikana olenkin kovasti harjoitellut tarvitsevuuteni näyttämistä sekä ystäville että sukulaisille, ja lopputulos on ollut aika pelottava. Heistä melkein kukaan ei osaa suhtautua tähän uuteen tarvitsevuuteeni, joten lopputuloksena on ollut paljon torjuntaa ja suoranaisia kiukunpurkauksia suuntaani, enemmän kuin koskaan. Surullisimpana tapauksena äitini. Onneksi pari poikkeustakin löytyy, ilman niitä olisi varmaan pakko palata entiseen rooliini.

Parisuhteissahan tuollaisesta voi seurata mitä erilaisimpia ongelmia, eli välttämättä suhteesta toiseen ei edes toistu sama kuvio, vaan pelkkä ongelmien aiheuttaja on sama. Lopputulos riippuu hyvinkin paljon siitä, miten tarkkanäköinen se toinen osapuoli on, ja toisaalta miten hyvin hän osaa arvaamalla vastata oikein niihin nimeämättömiin tarpeisiin. Lisämutkia matkaan tuo sekin, että olen huono vastaanottamaan mitään lohdutteluja, joten on hyvin mahdollista, ettei tietyissä tilanteissa kukaan osaisi tai edes voisi toimia oikein, koska tepsivää toimintamallia ei ole olemassakaan. Pitäisi oppia aivan uusi suhtautumistapa, hankalaa.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

EveryWoman kirjoitti:Höpö höpö. Erakkoluonnetta ei ensinnäkään tarvitse oikeuttaa...

Ihminen elää koko elämänsä yksin. Jos et osaa olla onnellinen yksin, et osaa sitä parisuhteessakaan, koska myös parisuhde perustuu itsensä kanssa elämisen taidolle. Moni vain valitsee sen lyhytnäköisesti helpomman ja mukavamman tavan, eli kumppanin syyttämisen siitä että itsellä on kurjat fiilikset - tai, mikä vielä pahempaa, siitä ettei suhde olekaan jatkuvaa super-duper ihqudaata. Kumma kyllä moni myös törmää niihin täsmälleen samanlaisiin kurjiin fiiliksiin jokaisessa parisuhteessaan, samalla kun syyllistetyt ex-kumppanit jatkavat elämäänsä muissa suhteissa vailla häivääkään näistä ongelmista. En siis sano että ilman ongelmia, vaan ilman niitä ongelmia jotka johtuivat syyllistävästä osapuolesta itsestään, ja jotka juuri siksi toistuvat juuri hänen omissa parisuhteissaan.

Tämän aasinsillan kautta itse aiheeseen. Jotkin asiat ovat useimmille meistä mahdollisia oppia ainoastaan tuon iänikuisen kuvion toistumiseen havahtumalla. Ja jotta siihen voisi havahtua, tarvitaan useampia erillisiä suhteita eri ihmisten kanssa. Jotkut eivät tietenkään opi edes toistuvasti samoihin ongelmiin törmätessään, vaan selittävät asian esimerkiksi vastakkaisen sukupuolen kollektiivisella puutteellisuudella, mutta haluaisin kuitenkin uskoa että useimmille tämän lajin oppiminen olisi ihan mahdollisuusavaruudessa sijaitseva juttu. Toisaalta jos suhtautuu parisuhteeseensa harjoittelusuhteena sen vielä jatkuessa, on jo menettänyt mahdollisuutensa oppia. Todellista oppimista tapahtuu silloin, kun ihminen laittaa itsensä likoon niin avoimesti ja kokonaisvaltaisesti, että on altis myös vahingoittumaan, eli toisin sanoen on suhteessa tosissaan.

Siispä vastaan ketjun kysymykseen: ihminen ei tarvitse sellaisia suhteita, jotka osapuolet mieltävät harjoitteluksi jo suhteen aikana.


Erakkoluonnetta ei tarvitse perustella. Ei varsinkaan väittämällä, että normaalissa parisuhteessa elävät ovat henkisesti sairaita (läheisriippuvuus ei ole ihan normaali tila). Olkoon erakko, mutta jättäkööt meidät muut rauhaan. (Hetkinen, sitähän hän taitaakin yrittää?)

Kakkoskappaletta lukiessa tuli tiettyjä ihmisiä mieleen tuosta. On sinullakin tainnut olla aika mielenkiintoinen elämä.

Viimeisestä olen ihan samaa mieltä.
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Äh, pakko palata vielä Rolloaiheeseen.

[kyökkipsykologia

Minusta hän ei ole erakkoluonne. Pitkään hänen juttujaan luettuani hän vaikuttaa enemmänkin rakkauteen pettyneeltä. Ehkä hänen olisi pitänyt saada se yksi tyttö sieltä yliopistolta, että hän ei olisi jäänyt jumiin oneitikseen

/kyökkipsykologia]
Came here for school, graduated to the high life
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Pyry-Matias kirjoitti:Joku siis on erakko, toinen ei. Ei siihen silti tarvitse etsiä väkisin perustetta siitä, ettei silloin ainakaan ole lähesriippuvainen.

Minusta Rollo ei etsinyt mitään perusteita, kunhan totesi aika monen lähentelevän läheisriippuvuutta. Se on nähdäkseni totta, vaikka läheisriippuvuus todellisessa merkityksessään ei kovin yleistä olekaan. Pitäisi varmaan keksiä uusi sana sille lievemmälle versiolle, jossa oletetaan muiden ihmisten olevan vastuussa omasta onnellisuudesta.

Pyry-Matias kirjoitti:En pyrkinyt tuomitsemaan erakkoutta. Mielestäni alla oleva kyyninyys kumpuaa jonkin sortin erakkoudesta.
RolloTomasi kirjoitti:...ainoat parisuhteelle löytämäni merkitykset olivat nussiminen, johon myös kai voi laskea muunkaltaisen seksuaalisesti latautuneen läheisyyden, sekä lasten teon ja kasvattamisen.

Tai sitten vain siitä, ettei ole vielä tavannut itselleen sopivaa kumppania.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

exPertti kirjoitti:Erakkoluonnetta ei tarvitse perustella. Ei varsinkaan väittämällä, että normaalissa parisuhteessa elävät ovat henkisesti sairaita (läheisriippuvuus ei ole ihan normaali tila). Olkoon erakko, mutta jättäkööt meidät muut rauhaan. (Hetkinen, sitähän hän taitaakin yrittää?)

Kaikki ihmiset ovat henkisesti sairaita tavalla tai toisella. Jos olit ajatellut olevasi henkisesti täydellinen, ajattele uudestaan.

Kakkoskappaletta lukiessa tuli tiettyjä ihmisiä mieleen tuosta. On sinullakin tainnut olla aika mielenkiintoinen elämä.

En ymmärtänyt. Sano asiasi selvästi, jos sinulla sellainen on.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

prosessi kirjoitti:Minun suurin ongelmani on tainnut olla tarvitsevuuden näyttäminen. Jostain syystä olen aina luonut mielikuvaa siitä, etteivät vastoinkäymiset juurikaan kosketa minua, vaikka ne koskettaisivat paljonkin.

Kuulostaa kyllä ongelmalta. Määrittelisin tuon ongelmaluokkaan 'Avoimuuden puute' kuuluvaksi.

Viimeisen puolen vuoden aikana olenkin kovasti harjoitellut tarvitsevuuteni näyttämistä sekä ystäville että sukulaisille, ja lopputulos on ollut aika pelottava. Heistä melkein kukaan ei osaa suhtautua tähän uuteen tarvitsevuuteeni, joten lopputuloksena on ollut paljon torjuntaa ja suoranaisia kiukunpurkauksia suuntaani, enemmän kuin koskaan. Surullisimpana tapauksena äitini. Onneksi pari poikkeustakin löytyy, ilman niitä olisi varmaan pakko palata entiseen rooliini.

Hmm, oletko siis sitä mieltä, että itse tarvitsevuudelle ei ole mahdollista tehdä mitään? Sen voi vain joko näyttää tai piilottaa?

Pitäisi oppia aivan uusi suhtautumistapa, hankalaa.

Sinäpä sen sanoit. :)
elco

Viesti Kirjoittaja elco »

EveryWoman kirjoitti:Kaikki ihmiset ovat henkisesti sairaita tavalla tai toisella.


Kuuluuko tämä doktriiniin vai mitä? Henkinen terveys on jotain, mitä tavoitellaan, muttei ikinä saavuteta?
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

EveryWoman kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Erakkoluonnetta ei tarvitse perustella. Ei varsinkaan väittämällä, että normaalissa parisuhteessa elävät ovat henkisesti sairaita (läheisriippuvuus ei ole ihan normaali tila). Olkoon erakko, mutta jättäkööt meidät muut rauhaan. (Hetkinen, sitähän hän taitaakin yrittää?)

Kaikki ihmiset ovat henkisesti sairaita tavalla tai toisella. Jos olit ajatellut olevasi henkisesti täydellinen, ajattele uudestaan.

Kakkoskappaletta lukiessa tuli tiettyjä ihmisiä mieleen tuosta. On sinullakin tainnut olla aika mielenkiintoinen elämä.

En ymmärtänyt. Sano asiasi selvästi, jos sinulla sellainen on.


Henkisesti täydellinen on aika vaikeasti toteutettava asia. Vaatisi määrittelyä. :)

Tarkoitin, että lukiessani kappaletta jossa puhuit ihmisistä jotka menevät parisuhteesta toiseen valittaen elämänsä ongelmia parisuhdekumppaneilleen tuli mieleen muutamia oikean elämän ihmisiä. Ja kun epäilen näitten mielipiteitten kumpuavan todellisista elämänkokemuksistasi arvelin sinulla olleen "mielenkiintoisia" parisuhteita. Jep, itsellänikin on ollut...
Came here for school, graduated to the high life
Vastaa Viestiin