Kiviäkin kiinnostaa

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Poikkeuksellisen vastenmielistä on tämä uutisointi Seinäjoen 15-kesäisistä.

Ensiksi joku paskalehti (aamulehti?) keksi etsiä päivystävän feministin kertomaan, että ihmiset ovat väärässä kun järkyttyivät kun tyttö teki murhateon. Että kyllä tasa-arvo, misogynia, mitä lie.

Seuraavaksi keskityttiin kertomaan, että jutussa on vaikeinta ollut nettikiusaaminen tapahtuman jälkeen. Vaikka tyhmempi voisi ajatella, että ainakin uhrin ja hänen perheensä kannata pikkuisen ikävää on se joka johti tähän virtuaalimaailman kiinnostukseen.

Sitten onkin keskitytty kertomaan miten fiksu luokan priimus tämä tappaja olikaan. Ja muistutetaan, että on hänellä vankilassa hyvät olot ja saa lukea koulunsa loppuun. Ikäänkuin valmistettaisiin kansaa siihen, että hän saa naurettavan pienen tuomion ja ikäänkuin saa vain näpäytyksen kun pääsee eroon itseään ärsyttävästä ihmisestä.

Uhri lienee täysin turha ihmisroska, tuskin maininnan arvoinen? Kysyn tätä siksi, että yleensähän uhrista sanotaan edes muutama kiva sana. Että silleen olit ihan jees, ikävää että kuolit.

Ehkäpä "It's all about love" elokuva ei kuvannutkaan mitään utopiaa vaan ihan läheistä tulevaisuutta.

Kuva
Came here for school, graduated to the high life
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 7640
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ luit uutiset, eli ne toimivat. Itse en lukenut.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 4053
Liittynyt: 23.01.2014 10:59

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Haluaisin hankkia kotiini aurinkopaneelit. Mutta en voi, koska takaisinmaksuaika n 20 vuotta vielä. No voisihan sitä silti hankkia, mutta täytyy pidättäytyä vielä.

Paneelien hinta on laskenut n. 9% vuodessa pitkään. Täytyy vielä odottaa.

Asentamisesta saisi kotitaulousvähennyksen.
Minkälaisen maailman aiomme jättää Keith Richardsille?
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 6842
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja So Hard »

James Potkukelkka kirjoitti:Haluaisin hankkia kotiini aurinkopaneelit. Mutta en voi, koska takaisinmaksuaika n 20 vuotta vielä. No voisihan sitä silti hankkia, mutta täytyy pidättäytyä vielä.

Paneelien hinta on laskenut n. 9% vuodessa pitkään. Täytyy vielä odottaa.

Asentamisesta saisi kotitaulousvähennyksen.
Lähestyt asiaa väärin. Aattele nyt, omavarainen dave! Kun kriisi iskee, Davella on lämmin talo ja liikkuva tesla. Voiko sellaiselle turvallisuuden tunteelle laskea hintaa?
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Sitäpaitsi Antero Vartia pääsi juuri samanhenkisellä ökyvihreydellä eduskuntaan Helsingistä. Espoossakin on tilaa sinivihreälle edelläkävijälle. Virität vielä Dodgeen häkäpöntön niin maailma on Daven!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

urpiainen kirjoitti:Virität vielä Dodgeen häkäpöntön niin maailma on Daven!
Sit voi poseerata kuin tuleva pääministeri.

Kuva
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja McJanne »

^suomen nopein pontikkapannu
Kirjoitan tätä alasti
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 4053
Liittynyt: 23.01.2014 10:59

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Kävin eilen tutustumassa naapurin systeemeihin. Hänellä on sekä aurinkopaneelit että tyhjiöputkikeräimet katolla. Oli ne hienot. Noh, pitää vielä muutama vuosi odottaa.
Minkälaisen maailman aiomme jättää Keith Richardsille?
Avatar
Diddley Bow
Kitisijä
Viestit: 1844
Liittynyt: 02.05.2012 13:34

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Diddley Bow »

Tän vuoden puolella alkanut päivystysviikkokäytäntö on selkeästi positiivinen homma. Tälleen keskiviikkoon mennessä olen jo ehtinyt pestä kaiken pyykin pois, päällystakkeja myöden ja samalla katsomaan kaikki tarjolla olleet Koomikot ja Hyvät ja huonot uutiset.

Ja mulle maksetaan tästä extraa!

Loppuviikko tosin alkaa kyllä lyömään tyhjää. Mitäs vittua sitä sitten tekis loput illat tällä viikolla?
Who says you need to buy a guitar?
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja exPertti »

https://en.wikipedia.org/wiki/Freddy_Adu

Vahingonilo on toki inha homma, mutta siis sattumalta huomasin tämän herran pelaavan kalakukkokaupungin ylpeydessä ja...

Siis vuonna 2005 tämä herra oli jenkkien uusi "soihdunkantaja" ja tulevaisuuden toivo. Kaikkien innokkaat katseet olivat hänessä ja televisio teki juttuja. USAToday seurasi uraa. Pop-stara JoJo oli tyttöystävänä. 8 years later, KuPS.

Nyt ei harmita yhtään yhtään, eikä mikään.

Kuva
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 4053
Liittynyt: 23.01.2014 10:59

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

En kyllä pysty samaistumaan yhtään? Miten tämä pallonpotkija kiinnostaa sua niin paljon, että pystyt tuntemaan vahingoniloa?
Minkälaisen maailman aiomme jättää Keith Richardsille?
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

exPertti kirjoitti: Vahingonilo on toki inha homma, mutta siis sattumalta huomasin tämän herran pelaavan kalakukkokaupungin ylpeydessä ja...
Mä en nyt ymmärrä sua. Hesarissa tosta taisi olla keväällä pitempikin juttu ja sen perusteella kaveri on elänyt niin kuin on halunnut, eli nauttia elämästä muutenkin kuin treenata 24/7 ja silti on pystynyt rahoittamaan elämänsä palloa potkimalla paremmin kuin rehellisillä töillä olisi ollut mahdollisuuksia. Ei vaikuttanut ollenkaan katkeralta. Että mistä ihmeestä sä olet vahingoniloinen?
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 4453
Liittynyt: 17.02.2011 14:04

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja elco »

No kun neekerillä meni ennen paremmin ja nyttemmin melkein yhtä huonosti kuin xSpedellä niin sekös vaan naurattaa.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 4453
Liittynyt: 17.02.2011 14:04

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Ilmassa on kuulkaa rikinkatkuista KSE:n tuoksua.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Mitä täällä tapahtuu?

Jatkakaa toki. :)
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 4053
Liittynyt: 23.01.2014 10:59

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Mä kyllä tunnen vahingoniloa, mutta se edellyttää, että tyyppi on mua alunperinkin ärsyttänyt. Jos esim. Rinne tai Arhinmäki kohtaavat vastoinkäymisiä, se toki lämmittää mieltäni.
Minkälaisen maailman aiomme jättää Keith Richardsille?
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja exPertti »

"Lionel Messin verosotkut pakottavat hänet antamaan koko omaisuutensa espanjan veroviranomaisille. Myös pelilupa meni"

"RoPS palkkaa messin nälkäpalkalla".

Vaga:"siis minä en nyt ymmärrä. Messihän on elänyt elämäänsä haluamallaan tavalla ja on varmaan onnellinen".

Varmasti uudeksi Peleksi tituleerattu Adu on ihan liekeissä Kuopiossa.
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 6842
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Tää kyllä paljasti taas jotain todella outoa pertin pään sisäisestä maailmasta aika paljon. Iloitsee suhteellisen sympaattisen oloisen kaverin uran vastoinkäymisistä, koska se saa oman surkeuden tuntumaan jotenkin paremmalta? Ei aukene, ei sitten millään.
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Joo, hyvin vaikea ymmärtää, miksi tilanne kovasti tuottaisi varsinaisesti vahingoniloa. Oikeastaan Pertsan reaktio on aika epämiellyttävä. Tai voi olla, että hän vain ilmaisi itseään jotenkin heikosti: kyllä tämä juttu minuakin jollain tasolla naurattaa, mutta sikäli kun naureskelussa on ollenkaan ilkeämielinen sävy tai jotenkin epäonnistumiselle naureskelu, kohdistuu tämä suomalaiseen jalkapalloon ja sen tasoon. Itse Adun suhteen lähinnä harmittaa kaverin puolesta, ettei hän noussutkaan maailman huipulle, vaikka eurooppalaiseen ammattiseuraan onkin nyt asettunut.

Edit: ^ SH kieteytti hyvin.
Viimeksi muokannut urpiainen, 15.06.2015 13:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 4053
Liittynyt: 23.01.2014 10:59

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

urpiainen kirjoitti: ettei hän noussutkaan maailman huipulle...
Eipäs väheksytä suomalaista jalkapalloa!1
Minkälaisen maailman aiomme jättää Keith Richardsille?
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 6842
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja So Hard »

James Potkukelkka kirjoitti:
urpiainen kirjoitti: ettei hän noussutkaan maailman huipulle...
Eipäs väheksytä suomalaista jalkapalloa!1
Siellä se on huipulla tukevasti Färsaarten takana!
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Etteköhän te päivystävät dosentit osaa hoitaa tämän analyysin maaliin ilman minuakin. :)
Came here for school, graduated to the high life
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 6842
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Joko se KSE tuli?
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Avatar
Vagabondo
Kitisijä
Viestit: 3913
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

:roll:

Mun kommentti oli toki yhden kuukausia sitten luetun artikkelin pohjalta heitetty, mutta ei siinä mielestäni mitään noin jännittäviä juonenkäänteitä kuvattu. Maailma on täynnä urheilijoita, jotka ei aikuisiässä koskaan saavuta sitä potentiaalia, joka niillä junnuna näyttää olevan. Miksi tämä tarina saa sut niin täpinöihin? Onko se toi JoJo?
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Re: Kiviäkin kiinnostaa

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Vagabondo kirjoitti::roll:

Mun kommentti oli toki yhden kuukausia sitten luetun artikkelin pohjalta heitetty, mutta ei siinä mielestäni mitään noin jännittäviä juonenkäänteitä kuvattu. Maailma on täynnä urheilijoita, jotka ei aikuisiässä koskaan saavuta sitä potentiaalia, joka niillä junnuna näyttää olevan. Miksi tämä tarina saa sut niin täpinöihin? Onko se toi JoJo?
Lisää analyysia:
http://grantland.com/the-triangle/fredd ... -mls-2015/

Koko bottomline tässä on se, että:
- En edes tietäisi kaverista ellen olisi vilkaissut juuri kovasti tykkäilemäni artistin Jojon wikiä. Päätin huvikseen vilkaista millainen superstara hän on ja loppu on historiaa
- Työstressi helpotti kyllä kun luki moista toinen toistaan seuraavaa onnistumisen koivukujaa kohti Kallaveden rantaa. Parin vuoden päästähän tämä kaveri myy minulle pitsaa lähikuppilassa.

Lisäplussana palstahörhöjen hämmentävät jutut. Yleensä teiltä (en nyt sinua Vaga pysty tähän laskemaan) voi odottaa ihan mitä tahansa päin persettä tulkintaa, mutta nyt kyllä voitte nostaa paidan kaulusta tyytyväisenä, ylititte itsenne moninkertaisesti.

Kaikki ne peruutetut palaverit, lopulta se alkaa näkyä. :D
Came here for school, graduated to the high life
Vastaa Viestiin