Kitinä

Tämä ei ole mikään vastaveto tai hyökkäys tuota miksi et halua lapsia –kyselyä kohtaan. Olisi vain aidosti (näin omia lapsia haluamattoman näkökulmasta) kiinnostavaa tietää, mitkä ovat ne syyt, jotka saavat haluamaan lapsia.


Oma kantani on: On yhtä normaalia olla haluamatta lapsia kuin haluta niitä. Se tosin saattaa joskus unohtua, kun kaikkien oletusarvoisesti odotetaan haluavan ja tekevän lapsia. Ennen naiset (ja miehet?) myös joutuivat saamaan lapsia, vaikka eivät olisikaan halunneet.

Pakko tähänkin vastata, että mä en alunperin halunnut lapsia. En tiedä vieläkään, miksi haluaisin toisenkin.
Tällä on jotain tekemistä rakkauden ja rakastamisen kanssa (ei liity mitenkään miesosapuoliin).
Ei tuo pikkuihminen ollut millään tavalla suunniteltu, tosin ei vahinkokaan. Tahallinen vahinko ehkä? Mutta on kuitenkin lähes ainoa asia menneisyydessä, jota en kadu tippaakaan.

Sanoinko mä mitään tossa yllä? En tainnut...



edit. typo

Mikäs sen ihanampaa kuin perhe ympärillään?

Bliss kirjoitti:
Sanoinko mä mitään tossa yllä? En tainnut...

No ainakin sen, ettei sitä haluamistakaan ole aina niin helppo "perustella". Kuten ei sitäkään, ettei vain halua.

ninnithequeen kirjoitti:Mikäs sen ihanampaa kuin perhe ympärillään?

Niin, joillekin.

No kun ois ihqua pitää sylissä sellasta ihanaa pientä vauvaa.

Kreitsu kirjoitti:Olisi vain aidosti (näin omia lapsia haluamattoman näkökulmasta) kiinnostavaa tietää, mitkä ovat ne syyt, jotka saavat haluamaan lapsia.

Tässä joitain syitä jotka varmaan vaikuttavat monilla. En väitä että ne olisivat kaikki hyviä syitä. Osa syistä menee osittain päällekkäin toistensa kanssa.


Yleinen lapsirakkaus, joka on verrattavissa pörröisistä pupuista ja kissanpennuista pitämiseen. Pikku- ja vähän isommissakin vaaveissa on monien mielestä jotain kovin vetoavaa esim. suoruutensa ja teeskentelemättömyytensä takia. Vanhemmiten hekin oppivat kierouden ja "sosiaaliset pelisilmäilyt".

Kiinnostus nähdä ihmistaimen (ja hänen kehityksensä) joka on sinusta lähtöisin, jossa on todistetusti osa sinua. Millaisen ihmisen minä saan aikaiseksi niinkuin luonto on sen tarkoittanut?

Halu opettaa jollekin omia elämänarvojaan ja yrittää luoda hyvä ihminen, eräänlainen jumalakompleksi.

Halu toteuttaa toteutumattomia unelmiaan jälkeläistensä elämässä.

Halu tuntea itsensä normaaliksi ja osoittaa että pystyy lisääntymään, kuten luonto on tarkoittanut.

Ajatus siitä että lapsen ja vanhempansa välinen rakkaus on ehdotonta ja "aidompaa". Kun lapsellisilta ihmisiltä on kysytty kuka tai ketkä ihmiset ovat heille kaikkein rakkaimpia, omat jälkeläiset mainitaan paljon useammin kuin edes oma puoliso. Tosin en tiedä kuinka moni lapseton antaisi vastauksena omat vanhempansa, mutta ainakin jotkut, kai? Tästä voisi kehittää gallupin "Kuka on sinulle rakkain ihminen itsesi lisäksi". Vastauksista pitäisi tosin raakata pois alle vuoden kestäneet ihQ-ihastukset.

Halu täyttää ympäristön vaatimukset norminmukaisesta elämästä johon kuuluu perheen hankkiminen.

Lisään jos tulee muita mieleen.

Vaikea kysymys. Kai mä näen sen "täyttyvänä ympyränä". On löytänyt rinnalleen sen ihmisen kenen kanssa haluaa olla loppuelämän, ja halu jatkaa sukua molempien geeneilla varusteltuna.

Ehkäisy jäi pois yhteisestä päätöksestä, lähinnä itsestäänselvyys kummallekin. Se, että tyyppi päätti pistää itsensä alulle näin pian, oli hiukan odottamatonta, mutta tervetullutta.

Mä olen luonteeltani "äiti", tai ainakin sellainen ihminen, mitä koen äideissä olevan mun mielestä tärkeintä. Eläin- ja lapsirakkaus tulee luonnostaan.. Monelle kuvaus saattaa kuulostaa samalta kuin "orja" tai "passiivinen paska".. Teen lähes kaikkeni että läheisillä on hyvä olla, ruoka pöydässä, alhaisin mahdollinen stressitaso, hymy naamalla ja positiivinen ympäristö. Omalta äidiltä omaksuttu "äiti leipoo parhaat pullat ja tekee parhaat ruuat"- imago on mulle tavoite.

Tottakai lapsen saamisessa luopuu paljosta; urasta sillä hetkellä (joko hetkellisesti tai kokonaan), hanimuunista eli kahdenkeskisestä ajasta, aiemmista sosiaalisista menoista/tekemisistä. Mä/me koen kuitenkin perheen olevan se, mikä tekee musta KOKONAISEN.

Piru, olipas vaikea sanoittaa.

Koska niistä saa hyvän hinnan valkoisessa orjakaupassa.

Frederik Krueger kirjoitti:Lisään jos tulee muita mieleen.

Ajatus jonkinasteisesta "kuolemattomuudesta" kun omat biologiset jälkeläiset jatkavat olemassaoloaan sinun jälkeesi.

Tuli muuten hirmuinen déja vu- tunne... tyyliin vuodelta 2005.

Elppis kirjoitti:Tuli muuten hirmuinen déja vu- tunne... tyyliin vuodelta 2005.

Tuli tunne että olet ollut aiemminkin raskaana?

Jos viittasit kysymykseen ja vastauksiin, kellekään ei liene yllätys että sama kysymys on esitetty jo antiikin Kreikan aikoihin, ehkä jo aikaisemminkin. Mm. Platon ja Aristoteles pohtivat tätä kysymystä varsin ansiokkaasti teoksissaan "Minä, tulevaisuus ja nyt" sekä "Lisääntymisen dilemma".

Millainen on teidän ihannemiehenne ja -naisenne? Deja vu, taas.

Frederik Krueger kirjoitti:

Elppis kirjoitti:Tuli muuten hirmuinen déja vu- tunne... tyyliin vuodelta 2005.

Tuli tunne että olet ollut aiemminkin raskaana?

Öhöhöö.

Tix kirjoitti:Koska niistä saa hyvän hinnan valkoisessa orjakaupassa.

NohNohNoh.

Tix kirjoitti:Koska niistä saa hyvän hinnan valkoisessa orjakaupassa.

Lisäksi älkäämme unohtako:
a modest proposal

Hankala kysymys. Olisin varmaan ihan yhtä onnellinen ja tyytyväinen elämääni lapsettomana kuin nyt perheellisenä. Ei minulla ole ollut mitään järkevää syytä lisääntyä.

Kreitsu kirjoitti:Olisi vain aidosti (näin omia lapsia haluamattoman näkökulmasta) kiinnostavaa tietää, mitkä ovat ne syyt, jotka saavat haluamaan lapsia.

Halusin tehdä pitkäjänteisen käyttäytymisekologisen tutkimuksen. Olisi minulle kääpiösimpanssikin kelvannut.

Listaan nyt ensinnä mieleen tulevia. En takaa, että kaikki näkökulmat tai mitään tärkeysjärjestystä olis:

Perhe-elämä. Haluan lapsia, koska ne tuovat luontevasti eloa elämään. Olen samaa tyyppiä isäni kanssa, että olis ihan mahdollista helpostikin mökkeytyä ja muumioitua paikalleen ajan myötä, jos lähellä ei ole ulkoisia voimia tuomassa toimintaa elämään. Ja joskin rankkaa ja rasittavaa on toisinaan elo lasten kanssa, niin kyllä mukana on useinkin melko riemastuttavia hetkiä. Etenkin kun ne kasvaa vauvaiästä ulos (mää en tajuu mitä erityisen ihanaa on vauvoissa). Mun mummu oli mun idoli ja mää haluun vanhana olla kans mummu ja paistaa plättei lapsenlapsille. tai sit mää vaan opetan ne virkkaamaan. Ja mää oon tykänny ku meil on isän puolen suku aika kivasti yhteyksissä, että sellasen "ison perheen" mää haluun vielä sittenki ku nää vanhat polvet on kuopattu.

Bio- tai adoptoituja, sen ei niin väliä pohjimmiltaan, mut käytännössä tässä vaiheessa elämää ei oo ollu ku biovaihtoehto, ku adoptiovanhempikelpoisuuteen on mm. ikäraja. Mutta on hyvinkin mahdollista, että jos/kun meille vielä joskus kolmas, niin tulee adoptoimalla. Tutkitaan vaihtoehdot tarkemmin sitten parin vuoden päästä ku ryykätään takas Suomeen.

Oli tarve saada kokea omakohtaisesti mitä on olla raskaana ja synnyttää. Nyt toisella kertaa mielenkiintoisin osuus tässä biologisen lapsen haudontaprosessissa on josko pääsis kokemaan luonnonmukaisen synnytyksen. Raskaudessa ei enää oikeen oo hohtoa. Ennemminki päinvastoin. Ja ainakin nyt loppuraskauden hehkeydessä on vähän sellaset tunnelmat, että ei paljoo haittais jos olis vika kerta tätä olotilaa.

Lapsen kehityksen seuraaminen on huiman mielenkiintoinen prosessi. Ja oikeastaan ainoastaan tältä kannalta vauvat on niinko kivoja, että näkee sen koko kaaren. Ja lapsen itsensäkin kannalta on hyväksi, että on pysyvä suhde vanhempaansa alusta asti. Mut muutoin jos pystys, ni mul kyl kelpais jos ne syntymänsä jälkeen vanhenis vuodella yhdes yös.

En voi valehdella olevani mitenkään äärettömän lapsirakas. Vieraat lapset on melko pitkälti yhtä kiinnostavia ku vieraat aikuisetki, eli ei kovinkaan useimmiten. Enkä ole mitenkään erityisen eläinrakas. Enkä tunnista että mulla olis jotain hoivaviettiä. Ja ihan yli hilseen menee sellanen, että tekis lapsia rakastamaan itseään. Tai jotta kokis olevansa jollekulle tärkeä tms.

Perhe on omalla kohdalla kyl melko pitkälti houkuttelevampi konsepti ku pelkkä parisuhde. Ja nimenomaan siinä vaiheessa ku lapset alkaa olla about kouluiässä. Sitä odotellessa pitää ottaa irti minkä saa tästä vauva- ja taaperoajasta ja ommella paljon vaippoja.

Ei mun elämä olisi katastrofi, jos lapsia ei olisi. Hauska lisä ne kuitenkin on.
Mulle perhe, perhe-elämä ja suku itsessään on muodostunut tärkeäksi ja kai se on jotenkin itsestään selvyys, että pääsee jatkamaan osittain niitä juttuja ja perinteitä mitä oman mummoni ja äitini elämään on kuulunut.

Hauskaa tämä lapsen kanssa eläminen on, vaikka ei varmastikaan aina. Eipä noitten koirienkaan kanssa elo aina niin hauskaa ole (kuten tällaisella sadesäällä), mutta en luopuisi.

Onhan se kiva pitää vauvaa sylissään... mutta pikkuvauvoja ne on niin vähän aikaa... siihen tarpeeseen voi lainata ystävien ja tuttavien vauvoja. Mielenkiintoisempaa on seurata sitä huimaa kasvua ja kehitystä.

Elppis sen jo sanoikin.

Nyt kun on ollut yksi lapsi reilun puoli vuotta olisi helppoa keksiä montakin syytä haluta lapsia. Voisin haluta lisääkin. On kiehtovaa seurata sitä miten pieni ihminen ottaa ensiaskeliaan jokaisessa uudessa asiassa. Sitä tulee pohdittua samalla omiakin haparointeja elämän alkupolulla. Tajutessaan miten vähästä pieni ihminen on tyytyväinen itsekin osaa paremmin rauhoittua yksinkertaisten ilojen äärellä. Ja ihminen on mystisesti rakennettu rakastamaan ehdoitta omia jälkeläisiään.

Mutta entä ennen lapsien hankintaa? Vaikea sanoa. Jotenkin tunsin omaksi roolikseni tässä elämässä perheenpään (tiedän, tiedän...) roolin. Joku kutka palleissa kaiketi.

Päinvastoin, pohdin ennen ensimmäistä raskautta löytyykö värkeistäni sellaisia tehosiemeniä, että elämä saadaan alulle. Hieman jopa pelkäsinkin ettei olisi. Liekö se normaalia?

Aito_Johanna kirjoitti:No kun ois ihqua pitää sylissä sellasta ihanaa pientä vauvaa.

Minulle muitten vauvojen pitäminen sylissä oli kauhean väkinäistä ja epämukavaa ennen oman saantia. Ilmeisesti pelkäsin rikkovani vauvan tai jotakin. Nyt lähinnä odottaa, koska saisi uutta kakkakääröä syliin.

Mida kiteytti homman hienosti. Lisäyksenä vain, että lasten myötä on edes potentiaalinen mahdollisuus siihen, että joku käy luonani kun olen vanhainkodissa.

ninnithequeen kirjoitti:Mikäs sen ihanampaa kuin perhe ympärillään?

Näin äkkiseltään tulisi mieleen: Grilli- ja allasbileet oman Kalifornialaisen $3,000,000 maksaneen talvihuvilansa takapihalla. Loppumaton baarikaappi, kilo kokaiinia ja pari tusinaa bailaamisesta tykkäävää alastonmallin alkua tappelemassa pumpattavasta krokotiilista.

Perhe? Muah!