Kitinä

Wikipedia määrittelee huumorin näin: "Huumori on viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä."

Joskus kuulee ihmisten sanovan muista "joo, sillä tyypillä ei ole yhtään huumoria" tai että "tykkään kovasti sen huumorintajusta". Mutta mitä huumori itse asiassa on? Onko se synnynnäinen ominaisuus/alttius, jonka sitten kulttuuri tuo esiin? Mitä se kertoo ihmisestä? Onko huumori luovuutta? Voiko huumoria arvioida objektiivisesti? Missä menee huumorin hyvän maun rajat?

Huumorille on määritelty myös alakäsitteitä (WikiPedia):
- Slapstick eli pelleily
- Satiiri on hienostuneempaa ivaa
- Ironia on katkeraa, mahdollisesti itseenkin kohdistuvaa ivaa
- Sarkasmi tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa
- Parodia on ivamukaelma, jossa jokin – yleensä hyvin tunnettu – teos tehdään naurunalaiseksi
- Musta huumori on lähellä ironiaa, se käsittelee yleensä vaikeasti keskustelussa käsiteltäviä ja nimenomaan ankeita teemoja (kuten kuolema, vitsaukset, sairaudet).

Höh. Olen pettynyt. Miksei listalla ollut käsitettä "tilannekomiikka"? Lisäsin sen nyt kuitenkin galluppiin vaihtoehdoksi.

No, joka tapauksessa: toivon keskustelua huumorista

Pah, tylsää kategoriointia.

Huumori on kuin persereikä; jokaisella on omansa.

Itseiroia.

Muihin ei näistä lähtökohdista pysty.

Aava kirjoitti:Wikipedia määrittelee huumorin näin: "Huumori on viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä."

Joskus kuulee ihmisten sanovan muista "joo, sillä tyypillä ei ole yhtään huumoria" tai että "tykkään kovasti sen huumorintajusta". Mutta mitä huumori itse asiassa on?

Huumori= elämän hullunkuristen puolien havaitseminen ja myönteinen suhtautuminen niihin. Sillä on myös eri lajeja, joista osan mainitsitkin.
Yleensä huumori myös kehittyy iän myötä. Pikkulapsi nauraa, kun kermakakku lentää naamaan tms. Aikuisten huumori on yleensä...no, hienostuneempaa.
Ja vaikka sen "tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä", se VOI olla myös loukkaavaa.

Pallotin satiirin vaikuttaakseni sivistyneeltä.

Aito_Johanna kirjoitti:Pallotin satiirin vaikuttaakseni sivistyneeltä.

Pallotin mustan huumorin vaikuttaakseni saatananpalvojalta.

Musta huumori on paras suoja kovan maailman kolhuilta. Haittapuolena tosin se, että ymmärtäminen edellyttää aikaisempia kolhuja, sillä pumpulissa elänyt ei voi ymmärtää, mitä hauskaa on esimerkiksi kuolemassa.

Tix kirjoitti:

Aito_Johanna kirjoitti:Pallotin satiirin vaikuttaakseni sivistyneeltä.

Pallotin mustan huumorin vaikuttaakseni saatananpalvojalta.

En pallottanut mitään vaikuttaakseni huumorintajuttomalta paskalta.

Tix kirjoitti:

Aito_Johanna kirjoitti:Pallotin satiirin vaikuttaakseni sivistyneeltä.

Pallotin mustan huumorin vaikuttaakseni saatananpalvojalta.

Pallotin sitcomin ollakseni tilanteen tasalla.

Bliss kirjoitti:En pallottanut mitään vaikuttaakseni huumorintajuttomalta paskalta.

*kiihottuisi jos ei olisi myös aseksuaali*

Olen tasapuolisesti kaikkiruokainen ja huvitun usein sellaisistakin asioista, jotka eivät muita naurata. Toisaalta sitten taas sellainen "huumori", joka perustuu muiden epäonnistumisiin (turhan suuri osa sitcomista) ei ole ikinä naurattanut minua, kulkee puheessani nimellä kivulias huumori. Eläydyn liikaa epäonnistujien fiiliksiin osatakseni nauraa.

Olisiko listassa pitänyt vielä olla se fyysisesti kivulias huumori, eli Jackass-huumori? Vai onko se edes huumoria...

NegaDuck kirjoitti:Olisiko listassa pitänyt vielä olla se fyysisesti kivulias huumori, eli Jackass-huumori? Vai onko se edes huumoria...

Mä kutsun sitä luonnonvalinnaksi.

Enkä mä osaa laittaa taas näitäkään järjestykseen, kertokaa alfat mitä kandee pallottaa niin voin sitten kyllä peesata!

Itsehän olen luonnollisesti lähes nero kaikissa huumorin alalajeissa, en kykene valitsemaan yhtä ylitse muiden.

Ha-haa.

Homeboy65 kirjoitti: Pikkulapsi nauraa, kun kermakakku lentää naamaan tms. Aikuisten huumori on yleensä...no, hienostuneempaa.

Totta (ainakin joissain kulttuureissa... ).

Homeboy65 kirjoitti: Ja vaikka sen "tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä", se VOI olla myös loukkaavaa.

Joo, ja tässä tuleekin just se määritelmädilemma ja subjektiivisuus: missä menee se raja, jolloin asia vaihtuu huumoriksi (tai päinvastoin). Pitänee määritellä jokaisen kohdalla aika lailla erikseen.

Rupesinkin tätä miettimään kun eilen olin erään ystäväni luona kylässä. Eteisessä oli kenkätelineen edustalla, keskellä lattiaa, tumma pitkävillainen matto. No, minä sitten rupesin astelemaan kengät jalassa eteisen poikki sinne kenkähyllylle ja sen yläpuoliselle naulakolle päin - samalla innoissani selittäen jotain - kun se mun ystäväni keskeytti:
"Hei, hei... tota... oon just ostanut tän maton tähän eteiseen. Olin ajatellut, että tässä ei sit niinkun kengät jalassa käveltäis."
Mulla katkes puhe ja liikehdintä ihan täysin.
Ajattelin: "Siis.... että mitenkä? Jaajoo... että... että... että tonne kenkätelineelle pitäis niinkun loikkia täältä sivumarginaaleja pitkin??!? Että... että.. ostit sitten maton keskelle eteistä kenkätelineen eteen ja siinä ei saa kävellä kengät jalassa??!" Mulle tuli täydellinen verbaalinen syntax error.
Tuntien hänen suht pedantin luonteensa, se oli lopulta aika odotettavissa, mutta mulle on huumoria tehdä jotain noin epäkäytännöllistä. Mutta siis hänelle se oli asiallinen asia. Ja mun ois niin mieli tehnyt siitä hänelle kuittailla, mutta jotenkin tuli tunne, että sellainen huumori olis ollut mautonta.

Vaikken oo mikään sääntöjen fani, niin tässä kontekstissa yks aika pätevä (so. hyödyllinen big-time, haitallinen ei juuri lainkaan) sääntö on, että naisena ei passaa mennä heittämään huulta miesten autohaaveista, ellei TODELLA ole varma, että mies sen sulattaa (eikä varsinkaan, jos toinen samalla kattelee netistä jotain saksalaisten vaihtoautofirmojen tarjontaa...)
Siis ei tyyliin: "No miks sää haluisit ton Audi A8:n, kun se on kerran noin syöppökin? Niinku miks autossa pitää olla 4 litranen moottori?"
Vastaus oli kaikkea muuta kuin humoristinen...
Jooantaaolla. I'll get mi coat.

prosessi kirjoitti:Olen tasapuolisesti kaikkiruokainen ja huvitun usein sellaisistakin asioista, jotka eivät muita naurata. Toisaalta sitten taas sellainen "huumori", joka perustuu muiden epäonnistumisiin (turhan suuri osa sitcomista) ei ole ikinä naurattanut minua, kulkee puheessani nimellä kivulias huumori. Eläydyn liikaa epäonnistujien fiiliksiin osatakseni nauraa.

Joo, olen itsekin samoilla linjoilla. Mutta jotkut tilanteet, jotka sen osapuolia ei huvittaisikaan, ovat ulkopuoliselle niin tragikoomisia, että se komiikka saattaa lyödä sen tragedian, vaikka siihen pystyisi eläytymään.

Esim. Ilta-Sanomien keskustelupalstalla oli kerran aiheena "Pettäjien parhaat selitykset." Eräs mies oli yrittänyt lieventää asian vakavuutta näin: "Olin sisällä, mutta en liikahtanut, en siis liikahtanutkaan...." Ja eräässä toisessa tapauksessa selitettiin näin: "Siis me vaan ajauduttiin harrastamaan seksiä... ei sille voinut mitään..."

Vaikka siis sinällään pettäminen on tragedia, minusta tommoset yritykset lieventää teonsa tuomittavuutta ovat niin koomisia kaikessa epätoivossaan, että kyllä mua huvitti nuo. Vaikka toisaalta, eihän epätoivokaan sinällään ole koomista. Eikä pettämisessä ole mitään hauskaa. Tässä tuo humoristisuus kohdistuukin noihin henkilöhin eikä itse asiaan. Ja tässä kontekstissa ajattelin tuon epätoivon kuitenkin olevan niin itseaiheutettua ja noiden selitysten niin avuttomia yrityksiä perustella tarvetta tehdä jotain kiellettyä, että sallin itseni nauraa niille, vaikka pettäminen siis sinällään on aina surullinen juttu.

Siinä onkin vissi ero, humorisoiko (onkohan tuollaista verbiä edes olemassa?) henkilöistä vaiko asiasta.

Suvinen kirjoitti: Olipa hämmentävän sekavasti perusteltu..

Noin perusteellisen analyysin lämmittämänä sulle ei oo varmaan vaiva eikä mikään sijoittaa jonnekin tolle luokitteluasteikolle alatyyppiä "rivo huumori". Onko se sun mielestä oma alalajinsa vai jonkun alakäsite jostain noista jo mainituista?

Ja siis viittaan rivolla huumorilla nyt siis sellaista irstasta ja estotonta tapaa rakentaa huumoria intiimeistäkin asioista. Mustaahan se ei ole, koska rivous ei ole surullista, hankalaa tai edes kovin problemaattista käsitellä sanallisesti kuten esim. kuolema, sairaudet jne. (vai onko?). Oisko se sitten slapstickiä, eli pelleilyä ainakin jossain määrin herkällä/intiimillä asialla?

Riemumieli kirjoitti:Musta huumori on paras suoja kovan maailman kolhuilta. Haittapuolena tosin se, että ymmärtäminen edellyttää aikaisempia kolhuja, sillä pumpulissa elänyt ei voi ymmärtää, mitä hauskaa on esimerkiksi kuolemassa.

Tai seksissä.

NegaDuck kirjoitti:Olisiko listassa pitänyt vielä olla se fyysisesti kivulias huumori, eli Jackass-huumori?

Slapstickia, modernia kompastelua.

Bliss kirjoitti:En pallottanut mitään vaikuttaakseni huumorintajuttomalta paskalta.

Mun ei tarvi esittää. Mä olen huumorintajuton paska. jos nauran niin, se tulee väärään aikaan, joko väärästä asiasta tai vasta kun muut ovat jo lopettaneet, jos sittenkään.

Pallotin satiirin vaikuttaakseni vittuilijalta.

Tilannekomiikka arjessa lienee eniten mun makuun.

Hauskinta on, kun mies pukeutuu naiseksi ja pieraisee.

Nuo kaikki käy.

Riemumieli kirjoitti:Musta huumori on paras suoja kovan maailman kolhuilta. Haittapuolena tosin se, että ymmärtäminen edellyttää aikaisempia kolhuja, sillä pumpulissa elänyt ei voi ymmärtää, mitä hauskaa on esimerkiksi kuolemassa.

Komppaan Riemumieltä. Olen aina pitänyt mustaa huumoria keinona selviytyä kaikesta siitä paskasta, jota elämä tielleni tiputtaa. Toimii.