Kitinä

Suomalaisten pelkoja ja huolenaiheita on kartoitettu erilaisin tutkimuksin, mutta meikäläistä kiinnostaa enemmän oman ikäluokan ja siten Kitinäläisten ajatuksia.

Miltei jokainen varmaan on jostain asiasta huolissaan, kuka omasta navasta ja kuka jostain globaalimmasta. Itselläni on nyt melko huoleton jakso, mutta tuntuu että lähipiirissä huolia on vaikka muille jakaa. Kuka mistäkin, useimmiten kuitenkin jostain omaa arkea koskevasta asiasta.

Huolehdin taloudelliseen turvallisuuteeni ja omaisuuteeni kohdistuvista kuvitelluista uhista. Reaalisesti ja objektiivisesti arvioiden uhkia ei ole, mutta se ei estä huolehtimista.

Kuten aiemminkin olen kertonut, olen vuodesta -00 lähtien rouskuttanut ssri lääkettä (alkuun Seroxat, nykyään Cipralex) ja ne pitävät tilanteen hallinnassa.

Perhe- ja työasiat ovat vallan hyvin reilassa, joten niiden puolesta en ole huolissani. Yleismaailmallisista asioista en ole oikein koskaan kyennyt kantamaan suurta huolta.

Pikkuisen alkoi kuitenkin huolestuttaa oma terveys kun kävin taannoin lääkarintarkastuksessa ja ilmeni että verenpaine on hieman kohollaan kuin myös kolesteroliarvot. Yleisesti ottaen olen aina ollut terve, sairastelenkin hyvin harvoin, joten nyt nämä ilmenneet asiat laittoivat hieman mietityttämään. Pitää jatkossa olla tarkempi siitä mitä suuhunsa laittaa. Tuntuu vaan äärettömän työläälle aloittaa jotain sellaista johon ei ole koskaan aiemmin kiinnittänyt suurtakaan huomiota. Lääkärin esittämät kuolemisennusteet havahduttivat.

Myös omien vanhempien vanheneminen ja rapistuva kunto myös hieman kaivertaa mielen pohjalla.

Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.

Tsaari kirjoitti:Pikkuisen alkoi kuitenkin huolestuttaa oma terveys kun kävin taannoin lääkarintarkastuksessa ja ilmeni että verenpaine on hieman kohollaan kuin myös kolesteroliarvot.

Myös omien vanhempien vanheneminen ja rapistuva kunto myös hieman kaivertaa mielen pohjalla.

Kumpi painaa mielessä enemmän? Sinänsähän vanhempien vanheneminen on jollakin tapaa luonnollista, kun taas omaan terveyteen kohdistuvat muutokset ovat jotain mikä pitää aina erikseen pureskella. Jonkinlainen "ei se minua koske" -mekanismi kuitenkin on usein taustalla, olivat elintavat millaisia tahansa.

Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.

Oikeasti? Ihmiset ovat kyllä erilaisia. Minua nuo eivät stressaa lainkaan.

Millä tavalla nuo sinua huolestuttavat? Oletko konkreettisesti huolissasi esim. rannikolla asuvista köyhistä, vai onko kyse yleisemmästä huolestuneisuudesta?

vituixmän

NuoriDaavid kirjoitti:

Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.

Oikeasti? Ihmiset ovat kyllä erilaisia. Minua nuo eivät stressaa lainkaan.

Millä tavalla nuo sinua huolestuttavat? Oletko konkreettisesti huolissasi esim. rannikolla asuvista köyhistä, vai onko kyse yleisemmästä huolestuneisuudesta?

Hiukan tuntuisi ylipäänsä siltä, että naiset ovat useammin/enemmän huolissaan ympäristöasioista. Kaipa se on osaltaan jotain sisäsyntyistä jälkeläisten mahdollisuuksien kapenemisesta. Kyllä minäkin järkitasolla miellän ilmastonmuutoksen ongelmaksi joka tarvitsee ratkaisuja, mutta pidän todennäköisempänä että niitä ei kuitenkaan löydetä vaan muutos on vääjäämätöntä siihen asti, kunnes fossiiliset polttoaineet loppuvat.

NuoriDaavid kirjoitti:

Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.

Oikeasti? Minua nuo eivät stressaa lainkaan.

Joo. Me laitetaan vaan citymaasturilla lisää usvaa putkeen!


Ei vaan. Kannan AJ:n kanssa saman huolen, sekä ihmissuhdehuolen.

Oma terveys. Sen jälkeen sitten murehditaankin kaikesta muusta tasapuolisesti, koska kaikki on aina mun vastuulla.

Lolita kirjoitti:Oma terveys. Sen jälkeen sitten murehditaankin kaikesta muusta tasapuolisesti, koska kaikki on aina mun vastuulla.

Samoilla linjoilla just tällä hetkellä. Oma terveys määrittelee vauvan terveyden, ihmissuhteet ym. itsekkäästi ajateltuna.

Lolita kirjoitti:kaikki on aina mun vastuulla.

Saanko jatkossa laittaa tekemiini sopimuksiin pykälän, jossa vastuu kaikesta on sinulla? Helpottaisi kovasti hommaani! Kiitos jo etukäteen.

Tälläkin hetkellä esimerkiksi huolehdin siitä, saanko erään henkilön päivän aikana puhelimitse kiinni, kun olisi tuikitärkeää asiaa. Jos olisin normaalimpi, huolehtisin varmaan siitä itse asiasta niin paljon, että en edes haluaisi saada henkilöä kiinni. Tai jotain.

Jes! Ja heti tuon kirjoitettuani tyyppi viimein vastasi puhelimeen. Nyt ei huoleta enää mikään.

Edit: Turkanen, olin niin innoissani että menin muokkaamaan viestiäni lainaamisen sijasta. Enpä jaksa enää uudestaan runoilla samaa settiä, pointtina jotakuinkin se, että ei onneksi huoleta vaikka konkreettisia ja isoja aiheita kyllä olisi jonoksi asti.

Minulla on elämäni aikana ilmennyt ainoastaan kahdenlaisia rahaongelmia.

Pienempänä mietin, että mistä ihmeestä saan rahat elämiseen ja laskuihin.

Nykyisin mietin mihin sen kaiken rahan työntäisi.

McJanne kirjoitti:Nykyisin mietin mihin sen kaiken rahan työntäisi.

Hevosiin saa aika kivasti menemään hei

ninnithequeen kirjoitti:

McJanne kirjoitti:Nykyisin mietin mihin sen kaiken rahan työntäisi.

Hevosiin saa aika kivasti menemään hei

Heppatyttöihin myös, jos ei väellä niin vängällä. Mutta miten niiden rahojen kanssa sitten?

Mulla on ehkä pieni urakehityshuoli, tai no, ei se ole huoli vaan lähinnä kiukutus, sillä tiedän mikä minua odottaa jos vaan jaksaisin tehdä jotain asian eteen. Olen kuitenkin koko ikäni ollut patalaiska, sillä olen selvinnyt elämässä ehkä liiankin helpolla. Olen pärjännyt koulussa ja työelämässä lähes ponnistelematta. Nyt minulla kuitenkin on ensimmäistä kertaa esimies, jolle ei ehkä mene tämä "esitys" läpi. Ja kun oikeasti tiedän olevani halutessani superhyvä, mutta laiska mikä laiska, ja se vähän stressaa.

Minua myös stressaa epäsäännölliset elintapani ja erityisesti niiden mahdollinen vaikutus Menieren kehittymiseen. Nythän elän lähes oireettomasti, mutta miten on 10 vuoden kuluttua? Voisiko oireettomuus jatkua jos viitsisin siirtyä suolattomaan ruokavalioon?

Ja kaiken pohjalla toki kaivertaa silkka parisuhteen puute. Ei ole kiva tätä elämää tallustaa yksin, vaan mielelläni jakaisin elämäni jonkun kunnollisen miehenketaleen kanssa. Mutta mistä hiivatista niitäkin löytää? Etenkin kun en itse ole kovin valmis mitään asian eteen tekemään, vaan odottelen prinssi uljaan saapuvan kotiovelleni kosiolahjojen kanssa. Miksi kaikki ajoitukset menee aina päin persettä?

Olen myös huolissani vanhempieni terveydestä, isä selkeästi jo vetelee viimeisiään ja äiti ei tule pärjäämään omakotitalon hoidosta yksinään. Minulle luodaan paineita siltä suunnalta, sillä olen sisarussarjamme ainoa jota omakotitalon pyörittäminen isoine ulkorakennuksineen ja pihoineen kiinnostaa. No, josko työasiat (ja ehkä ne miesjututkin) loksahtaa kohdilleen niin saatanpa vielä muuttaakin... Isähän jo ostelee välineitä (moottorisahoja, lumilinkoja ym.) jo sillä silmällä että on sitten tyttärelle kaikki vehkeet vimosen päälle.

Oikeasti ei siis stressaa mikään, mutta kuitenkin ihan pikkasen kaikki.

Tix kirjoitti:

Tsaari kirjoitti:Pikkuisen alkoi kuitenkin huolestuttaa oma terveys kun kävin taannoin lääkarintarkastuksessa ja ilmeni että verenpaine on hieman kohollaan kuin myös kolesteroliarvot.

Myös omien vanhempien vanheneminen ja rapistuva kunto myös hieman kaivertaa mielen pohjalla.

Kumpi painaa mielessä enemmän? Sinänsähän vanhempien vanheneminen on jollakin tapaa luonnollista, kun taas omaan terveyteen kohdistuvat muutokset ovat jotain mikä pitää aina erikseen pureskella. Jonkinlainen "ei se minua koske" -mekanismi kuitenkin on usein taustalla, olivat elintavat millaisia tahansa.

Kyllä se oma napa tässä on lähempänä. Vielä ei vanhemmilla kuitenkaan ole mitään suurempaa hätää, mutta parin viime vuoden aikana on selkeästi huomannut miten alkavat olla jo "vanhuksia". Vielä kuitenkin elävät täysin normaalisti ilman, että tarvitsisivat mitään perään katsomista.

Tuo "ei se minua koske"-juttu osuu naulan kantaan. Ehkä kuitenkaan en ole kuolematon ja haavoittumaton. Sellaiseksihan suuri osa tuntee itsensä varsinkin nuorena, ainakin luulisin niin. Näin nelikymppisenä elimistössä alkavat jo ajetut kilometrit ja epäterveelliset elämäntavat näkyä.

Olen tällä hetkellä huoleton.

Minä olen lopultakin tajunnut etten ehkä olekaan kuolematon. Se on oikeastaan aika masentava ajatus.

Ei sillä, että aika olisi mitenkään vähissä ellei nyt rekan alle jää. Terveys on tutkitusti reilassa, mutta silti.

exPertti kirjoitti:Minä olen lopultakin tajunnut etten ehkä olekaan kuolematon. Se on oikeastaan aika masentava ajatus.

Mun mielestä vasta tuon tajuamisesta seuraa elämän arvon tiedostaminen. En ymmärrä miten se voisi olla masentavaa.

EveryWoman kirjoitti:En ymmärrä miten se voisi olla masentavaa.

Jos kokee että elämällään ei ole arvoa, masentaahan se.

EveryWoman kirjoitti:

exPertti kirjoitti:Minä olen lopultakin tajunnut etten ehkä olekaan kuolematon. Se on oikeastaan aika masentava ajatus.

Mun mielestä vasta tuon tajuamisesta seuraa elämän arvon tiedostaminen. En ymmärrä miten se voisi olla masentavaa.

Sen tiedostaminen muuttaa elämänkatsomusta:
- Lääkäri ei enää pelasta henkiä vaan tekohengittää seuraavaan kupruun asti
- Suurin osa tavarasta ja maallisesta mammonasta menettää aikahorisonttinsa

Se herättää myös kysymyksiä? Kannattaako säästää? Kannattaako terveyttä fanaattisesti vaalia, kun lopputulos on tiedossa? Ynnä muuta.

Joku vanhempi ihminen joskus tokaisi, että nuoruus on asioitten saamista ja vanheneminen on asioista luopumista.

NuoriDaavid kirjoitti:

Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.

Oikeasti? Ihmiset ovat kyllä erilaisia. Minua nuo eivät stressaa lainkaan.

Millä tavalla nuo sinua huolestuttavat? Oletko konkreettisesti huolissasi esim. rannikolla asuvista köyhistä, vai onko kyse yleisemmästä huolestuneisuudesta?

Ehkä yleisemmästä huolestuneisuudesta enemmän. Tulevaisuuden uhkakuvat, jotka noihin asioihin liittyvät, tuntuvat painostavilta. Se, että muutoksen voi järkeillä olevan vääjäämätön, turhauttaa: tajuan, että jokin meikäläisen kierrätyspuuhastelu tai marttyyrimaiset minä en lentomatkaile -elkeet eivät loppupeleissä merkitse yhtään mitään.
On tässä vähän pelkästä omasta arjestakin kumpuavaa huolta: olen aina tykännyt kovasti oikeista lumisista talvista, ja surettaa, että ne nyt sitten loppuvat.

1108 kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:En ymmärrä miten se voisi olla masentavaa.

Jos kokee että elämällään ei ole arvoa, masentaahan se.

Ei näin. Lähinnä näkyvissä olevan aikahorisontin rajallisuus masentaa. Toisaalta näen lapseni silmissä tulevaisuuden, se piristää.