Kitinä

EW:n aloittaman opettajat-ketjun inspiroimana...

Joskus 80-luvun lopulla silloinen pääministeri Harri Holkeri ehdotti, että erityislahjakkaille järjestettäisiin erityistä opetusta. SDP:n Pertti Paasio torjui ehdotuksen ah niin sosialidemokraattisesti sillä "perusteella" että se olisi "elitismiä".

Olisiko yhteiskunnalle haittaa, jos erityislahjakkaat saisivat ko. opetusta? Vai olisiko se turhaa? Millä lailla moinen elitismi olisi haitaksi? Hyviä kysymyksiä, minun mielestäni...

pertsa ja hartsa... kova kaksikko.

Kait 1-9 vuosiluokkien tarkoitus on "kasvattaa" ihmisestä pärjäävä yhteisön jäsen. Turha ylimääräiseen opetukseen on tuhlata määrärahoja.

Oivaltakoot ja lukekoot ihminen asioita vapaa aikanaan, jos innon palo on tarpeeksi suuri. Matematiikka kerhoa tai vastaavaa saisivat pyörittää koulun ulkopuolella harrastusmahdollisuutena, jos joku moisesta jaksaa kiinnostua.

Ei onnistu nykysuomessa, koska "polittisen korrektiuden" ja humanisti-ideologian mukaan kaikki ovat yhtä älykkäitä ja potentiaaliset kyvyt ovat samat. Vaikka niin ei olisikaan, sitä ei saa sanoa.

Joillain yliopiston laitoksilla on tutkijalinja, joka on tarkoitettu erityisen hyvin menestyville opiskelijoille. Linjalle haetaan opintojen alkupuolella, ja siitä eteenpäin opintojen tavoitteena on tohtorin tutkinto. Opiskelijoita pyritään motivoimaan itsenäiseen tutkimustyöhön alusta alkaen. Joku vastaava lähestymistapa voisi toimia lukioissa - ja toimiikin. Onhan esimerkiksi matematiikkalukioita. Sen sijaan en menisi kovin paljon pidemmälle eriyttämisessä. Eriyttämistä parempi vaihtoehto olisi mielestäni tarjota lahjakkaille enemmän harrastuspohjaisia virikkeitä, joista voisi jopa saada opintopisteitä tuleviin yliopisto- tai korkeakouluopintoihin.

p.

Jotain eriyttämistä voisi kyllä olla jo peruskoulussa. Vielä 80-luvun alussa yläasteella esimerkiksi oli matematiikassa tasokurssit, joista luovuttiin, tietysti, tasa-arvon nimissä. Nyt siellä lahjakkaimmat turhautuvat, heikoimmilta viedään itsetunto vaatimalla sellaista mihin kapasiteetti ei vain riitä. Todellista tasa-arvoa olisi hyväksyä ihmisten erilaisuus ja antaa jokaiselle mahdollisuus tarjota parastaan siinä mihin kykenee.

väärä ketju

Aito_Johanna kirjoitti:Jotain eriyttämistä voisi kyllä olla jo peruskoulussa. Vielä 80-luvun alussa yläasteella esimerkiksi oli matematiikassa tasokurssit, joista luovuttiin, tietysti, tasa-arvon nimissä. Nyt siellä lahjakkaimmat turhautuvat, heikoimmilta viedään itsetunto vaatimalla sellaista mihin kapasiteetti ei vain riitä. Todellista tasa-arvoa olisi hyväksyä ihmisten erilaisuus ja antaa jokaiselle mahdollisuus tarjota parastaan siinä mihin kykenee.

Mie olin matemaattis-luonnontieteellisellä luokalla, eikö niitä enää ole?
Onhan meillä steiner-koulut ja muut hippadappat. Valitettavasti koulumenestys kun ei kerro koko totuutta (varsinkaan ylä-asteella) lapsen älyllisestä tai muustakaan kapasiteetista.
Miulla oli keskiarvo ylä-asteella jotain 6.5. Sain matikasta jopa nelosen kasilla. Ei ollut matemaattisesta lahjakkuudesta tai sen puutteesta kyse, vain aivovammaisista opettajista joiden kanssa en tullut toimeen.
Samaan aikaan täysin latvasta lahot tyypit vetivät ysiä ja kymppiä, koska eihän yläasteen läpäiseminen hyvin arvosanoin mitään järkyttävää äo:ta vaadi.

Tuollaisten "erityiskoulujen" kannattajat ovat yllättäen yleensä itse (tai pitävät itseään) keskimääräistä fiksumpina ihmisinä.
Pidän tasoryhmiä hyvänä ajatuksena tietyn kehitysasteen saavuttaneille ihmisille, mutta retard- ja eliittiporukoihin jakaminen ei kyllä miusta aja millään tavalla tasa-arvoisen yhteiskunnan etuja, ainakaan esipuberteetti-ikäisille. Jokainen tehköön vapaa-ajallaan mitä tahtoo, kaikille annettakoon sama peruskoulutus.
Superhyperlahjakkuudet toki poimitaan nykyäänkin varmasti erityisopetkuseen, mutta sellaisille peruskympinoppilaille ja pikkuvanhoille semilahjakkaille työttömien kirjailijoidenaluille ei mitään erityiskoulutusta tarvitse järjestää. Ainakaan miun verorahoilla.

Olisiko ajankohtaista sen jälkeen kun on kunnolla hoidettu sen heikommin menestyvän pään asiat kuntoon?

Luokkien yli voi nykyäänkin hyppiä, tai voi suorittaa ylemmän vuosikurssin(luokan)(väsy!) kursseja, kyllä suurin osa lahjakkaista lapsista osaa etsiä virikkeitä harrastuksista ja vaikkapa kirjastosta jos koulu ei tarjoa tarpeeksi haasteita. Eiköhän ns. huippulahjakkaiden muksujen joukko ole kuitenkin aika marginaalinen?

Nowaysis kirjoitti: Eiköhän ns. huippulahjakkaiden muksujen joukko ole kuitenkin aika marginaalinen?

Mutta on myös eri asia että on huippulahjakas tai vain lahjakas / oikeasti innostunut. IMHO en aja elitismiä, jossa siis vain parhaista tekijöistä pidettäisiin kädestä kiinni ja silkkihansikkailla hoivattaisiin - vaan että tarpeiden ja tasojen mukaan annettaan sopiva haaste ja tuetaan niiden haasteiden saavuttamisessa.

Resurssien vähyys ja luokkakokojen kasvu ei ainakaan auta asiaa.

Ihminen on lahjakas siinä, mistä pitää. Ja niitä asioita, mistä ihminen pitää, se oppii joka tapauksessa.

Ongelma olisi mun mielestä pikemminkin siinä, että opettajan pitäisi 30 hengen luokassa pystyä tarjoamaan jokaiselle jotakin. Voitte kuvitella, että varsinkin aineopettajalle se on ihan saakelin vaikeaa, kun kutakin luokkaa näkee ehkä pari tuntia viikossa. Vasta loppukeväästä niitä tuntee ehkä sen verran, että voi sanoa, mikä kuhunkin vetoaa..

Näin ollen ryhmiä voisi jakaa ihmisten luonteiden perusteella. Vaikka eihän sekään hyvä olisi siinä mielessä, että yksi peruskoulun tärkeimmistä tehtävistä on SAADA erilaiset IHMISET TULEMAAN TOIMEEN KESKENÄÄN. Sosiaaliset tavoitteet ovat yleensä tärkeämpiä kuin kuhunkin aineeseen liittyvät tavoitteet, katsokaa vaikka opseista... Ihan sama oppivatko ne mitään, kunhan ne voidaan sopeuttaa siihen yhteiskuntaan, missä ne aikuisina toimivat.

Gattaca kirjoitti:Ei onnistu nykysuomessa, koska "polittisen korrektiuden" ja humanisti-ideologian mukaan kaikki ovat yhtä älykkäitä ja potentiaaliset kyvyt ovat samat. Vaikka niin ei olisikaan, sitä ei saa sanoa.

Jep. Ihmisten välinen tasa-arvo on (paikkansapitämätön) tabu. Toisaalta tabujen kunnioittamisessa on oma viisautensa. Tabujen rikkomisen tien päässä ovat kaasukammiot. Toisaalta tabuja ei pitäisi aivan liikaa kunnioittaa. Toisaalta ja toisaalta...

Voi olla tasa-arvoisuutta samalla kuin erilaisuus tunnustetaan.

Itse kysymystä nyt mietittyäni sanon, että SEULONTAsysteemit niiden lahjakkaiden haussa eivät olisi riittävän tiiviitä. Minäkin esimerkiksi tipahdin ruotsissa, kun inhosin opettajani metodeita. Ja vihasin koko koulunkäyntiä. Yksin kolmessa päivässä kerrattuani kirjoitin laudaturin.

Ja sitten todella lahjakas saattaa turhautua perusteiden ulkoaopetteluun, ja haluaisi mennä suoraan asian ytimeen. Esim. (EI omasta "lahjakkuudestani"! ) nyt käymälläni tähtitieteen kansalaisopistokurssilla aloitetaan tähtikuvioista ja miten ne löytää. Inklinaatiota ja deklinaatiota tai jotain. Minusta pitäisi alkaa Big Bangistä, galakseista, tähdistä ja planeetoista, ja vasta LOPUKSI kertoa että voitte itsekin katsoa näitä kohteita niillä ja niillä keinoin. Jos kiinnostaa. Sitten jo kiinnostaisi kun tietää mitä ne ovat!

Sama jossain kamppailulajeissa. Ensin opetetaan pilkunnussinnan tarkasti sen tyylin liikkeet ja katat, vasta lopuksi niiden käyttö. Minusta pitää alkaa käytöstä, miten kannattaa yleensä liikkua ja lyödä missäkin tilanteessa niin ja niin liikkuvan vastustajan kanssa ja miksi, vasta sitten mennä nippelitekniikoihin, niitäkin vapaammin kuin yhden tyylin oppeja orjallisesti noudattaen. Roboteille sellainen!

EDIT: ja esimerkiksi SLAM täällä on mielestäni kirjallinen lahjakkuus. Mutta koulussa hänet rankattaisiin ehkä kyvyttömäksi, koska ei opi yhdys sanoja. Ei pääsisi lahjakkaiden opetukseen!

Kun olin peruskoulun ylä-asteella 1978-1981 siellä oli tasoryhmät kielissä ja matematiikassa. Myöhemmin ne purettiin koska lahjakkaat mutta laiskat pojat valitsivat niitä suppeampia tasoryhmiä. Peruskoulun matematiikassa kyllä pärjää, jos vain haluaa. Lukion lyhyt matikkakin oli sellaista omenoiden & banaanien yhteenlaskemista...

Sviddu!? Postaukseeni hyppäsi mainos?

Kannattaisin vahvasti. Mun mielestä ainakin matematiikassa ja kielissä tasoryhmät olisi kaikkien etu. Tai ainakin opetussuunnitelmaan pitäisi varata reilusti tukiopetustunteja hitaammin oppiville. Itte olin yläasteen sellaisella hassulla luokalla, jonka arvosanajakauma oli ihan väärinpäin normaaliin verrattuna. Meillä ei ollut oikeastaan ollenkaan sellaisia keskivertoja seiskan oppilaita joille koulujärjestelmä on laadittu, vain armovitosia saavia koulupinnareita ja sit niitä joilla oli kaikki lukuaineet kiitettäviä. Kun opetus sitten seurasi kuitenkin mystisen keskiverto-oppilaan tasoa, ei tunneilla ollut kellään kivaa. En ollut missään aineessa erityisen lahjakas mutta vitutti silti tuhlata aikaansa tehden ties monettako viikkoa samoja tehtäviä jotka oli jo ajat sitten oppinut, kun olisi voinut oppia jotain uuttakin tai vaikka lähteä kotiin (kyllähän aikuisenakin ärsyttää joutua notkumaan tuntikausia työpaikalla, missä oikeasti ei ole yhtään mitään järjellistä tekemistä). Antaahan tuo jo sellaisen mallinkin, ettei se uuden oppiminen ole mitenkään arvostettavaa tai tavoiteltavaa, pääasia kunhan on hiljaa eikä eroa liikaa porukasta. Silti tahti oli liian nopea eivätkä ne hitaammatkaan oikein kunnolla ikinä oppineet mitään, vaikka opettajan kaikki aika kului näiden muutaman ihmisen neuvomiseen. Niitä varmaan vitutti vielä enemmän.

Mielestäni oppilaiden aidosti tasa-arvoinen kohtelu vaatisi nimenomaan erojen (oppimisnopeudessa sekä -tavoissa, sukupuolessa, sosiaalisissa taidoissa tms.) tiedostamista ja niihin reagoimista nykyisen tasapäistämisen sijaan.

Aika paljon tulee muuten mieleen ihmisiä, jotka vielä aikuisiälläkin terapiassa korjailevat tuon peruskoulun "kaikkien on opittava tulemaan toimeen keskenään" (eli suomeksi opettele nuolemaan luokan valtaapitävän jengin persettä ellet halua saada turpaasi joka välitunti) -sosiaalistamiskasvatuksen seurauksia. Vaikka tietysti surullisen hyvinhän tuo kuvaa aikuistenkin yhteiskuntaa...

Turhaudun taas jo pelkästään asiaa miettiessä ja omia koulumuistoja kerratessa.

Minulle koulussa pärjääminen oli aivan liian helppoa. Ehkä jonkinlaista lahjakkuutta, mutta kasvuympäristössä ainakin oli sopivia virikkeitä joiden myötä pysyi aina askelen edellä suurinta osaa opetusta, erityisesti matemaattisten aineiden osalta.

En usko että tasokurssitkaan olisivat tilanteessa hirveästi auttaneet kun itse oli omaehtoisesti opetellut matematiikkaa 3d-grafiikan pyörittämistä varten muiden vasta tutustuessa trigonometrian alkeisiin.

Sori että tuon vanhan aiheen pinnalle.

Muistelin aiemmin, että lahjakkaiden lukiolaisten on ollut mahdollista opiskella yliopistossa lukioaikana. Tänään kysyin asiasta esimieheltäni ja hän varmisti muistikuvani. Hänen mukaansa laitoksilla on sopimus tiettyjen lukioiden kanssa. Halutessaan huippulahjakkaat lukiolaiset näistä kouluista voivat ottaa lukion opetusohjelmaan mukaan yliopisto-opintoja. Lisäksi samat opiskelijat saavat opintonsa myös yliopistolta, jos he tulevat lukemaan samaa ainetta myöhemmin.

p.

pertzi kirjoitti:Sori että tuon vanhan aiheen pinnalle.

Muistelin aiemmin, että lahjakkaiden lukiolaisten on ollut mahdollista opiskella yliopistossa lukioaikana. Tänään kysyin asiasta esimieheltäni ja hän varmisti muistikuvani. Hänen mukaansa laitoksilla on sopimus tiettyjen lukioiden kanssa. Halutessaan huippulahjakkaat lukiolaiset näistä kouluista voivat ottaa lukion opetusohjelmaan mukaan yliopisto-opintoja. Lisäksi samat opiskelijat saavat opintonsa myös yliopistolta, jos he tulevat lukemaan samaa ainetta myöhemmin.

p.

Mä pelkään, että tuokin pätee lähinnä ml-tiedekuntaan. Josta pääsemmekin muuhun asiaan. Itseänikin vituttaa sanoa pahasti omasta alastani, mutta epäilen, että hum-tdk:ssa opiskelu ei kaikilla aloilla vaadi juurikaan järkeä. Suomen kielessä ja kirjallisuusaineissa kyllä, mutta koko kuluva syksyni on mennyt lähinnä järjettömän pitkästymisen merkeissä. Ei jaksa. 90 minuuttia luetaan ääneen aiheesta frasbetoning paria oppikirjavihkon sivua ja opettaja kyselee koko ajan, että "hänger ni med? det här är ju jätte svårt", ja samoin saadaan 90 minuuttia kulumaan siihen, että pohditaan, mikä onkaan novellianalyysi ja ehdimmekö ja jaksammeko ehkä neljässä viikossa sittenkin tehdä yhden kolmisivuisen sellaisen vai onko tuo liikaa vaadittua. Ja läsnäolopakko vallitsee, tietysti. Aika on viimeksi kulunut yhtä hitaasti suurin piirtein silloin, kun opettaja käytti ala-asteella iäisyyksiä saadakseen edes suurimman osan oppilaista tajuamaan, että murtoluku 3/10 tarkoittaa samaa kuin desimaaliluku 0,3.

Miksen mä sittenkään lähtenyt matemaattiselle uralle?

Edith kirjoitti:
Miksen mä sittenkään lähtenyt matemaattiselle uralle?

Vielä ennätät.

p.

pertzi kirjoitti:

Edith kirjoitti:
Miksen mä sittenkään lähtenyt matemaattiselle uralle?

Vielä ennätät.

p.

Näh, olis kannattanut suoraan lukiosta, nyt unohtanut jo liikaa lukion perusasioita. Mutta eipähän nykyiseltä alalta valmistuminen ainakaan enää pelota liikaa.

Homeboy65 kirjoitti:Peruskoulun matematiikassa kyllä pärjää, jos vain haluaa.

Kuulemma eivät pärjää aivan kaikki. Jotkut ressukat yrittävät ja yrittävät, eikä siitä silti tule mitään. Hengenlahjat eivät meille kaikille ole tasan jaettu.

pertzi kirjoitti:Sori että tuon vanhan aiheen pinnalle.

Muistelin aiemmin, että lahjakkaiden lukiolaisten on ollut mahdollista opiskella yliopistossa lukioaikana. Tänään kysyin asiasta esimieheltäni ja hän varmisti muistikuvani. Hänen mukaansa laitoksilla on sopimus tiettyjen lukioiden kanssa. Halutessaan huippulahjakkaat lukiolaiset näistä kouluista voivat ottaa lukion opetusohjelmaan mukaan yliopisto-opintoja. Lisäksi samat opiskelijat saavat opintonsa myös yliopistolta, jos he tulevat lukemaan samaa ainetta myöhemmin.

p.

Taitaa olla vaan niillä matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla. Meillä oli aikoinaan lukiossa näin, ja nämäkin opinnot vain tietyn, matemaattis-luonnontieteellisen erityislinjan opiskelijoille. Tälle linjalle oli jo valintakoe ennen lukion aloittamista. Tympeätä, niitä lellittiin muutenkin ihan liikaa =)

Edith kirjoitti: Itseänikin vituttaa sanoa pahasti omasta alastani, mutta epäilen, että hum-tdk:ssa opiskelu ei kaikilla aloilla vaadi juurikaan järkeä. Suomen kielessä ja kirjallisuusaineissa kyllä, mutta koko kuluva syksyni on mennyt lähinnä järjettömän pitkästymisen merkeissä. Ei jaksa. 90 minuuttia luetaan ääneen aiheesta frasbetoning paria oppikirjavihkon sivua ja opettaja kyselee koko ajan, että "hänger ni med? det här är ju jätte svårt", ja samoin saadaan 90 minuuttia kulumaan siihen, että pohditaan, mikä onkaan novellianalyysi ja ehdimmekö ja jaksammeko ehkä neljässä viikossa sittenkin tehdä yhden kolmisivuisen sellaisen vai onko tuo liikaa vaadittua. Ja läsnäolopakko vallitsee, tietysti. Aika on viimeksi kulunut yhtä hitaasti suurin piirtein silloin, kun opettaja käytti ala-asteella iäisyyksiä saadakseen edes suurimman osan oppilaista tajuamaan, että murtoluku 3/10 tarkoittaa samaa kuin desimaaliluku 0,3.

Kanssahumanistilta komppaus, jälleen kerran. Mä luulen, että me ollaan yksinkertaisesti liian vanhoja ja kyynisiä tähän touhuun. Mä olen tosin oppinut suhtautumaan asiaan (mustalla) huumorilla, enkä enää ota yhtä suurta hernepalkoa nenääni istuessani prosemmassa kuuntelemassa, että miten niissä kirjastoissa käyttäydytään ja miten sitä omaa työtä stilisoidaan. Ja kyseiseen kurssitukseen liittyvän n. 20 sivun työn työstämiseen on varattu kokonainen lukuvuosi...

Onhan se sinänsä herttaista, kun verrokkiopinahjossani eli lakiteknisessä ammattikoulussa (a.k.a oikeustieteellinen tiedekunta) opiskelijat tyrkätään alusta asti toimimaan oman onnensa nojassa ja kirjoittamaan oppiminen tapahtuu jos tapahtuu erehdyksen ja nöyryytyksen (a.k.a. harjoitusseminaari) kautta.

Noh, puolensa ja puolensa.

pertzi kirjoitti:Muistelin aiemmin, että lahjakkaiden lukiolaisten on ollut mahdollista opiskella yliopistossa lukioaikana. Tänään kysyin asiasta esimieheltäni ja hän varmisti muistikuvani. Hänen mukaansa laitoksilla on sopimus tiettyjen lukioiden kanssa. Halutessaan huippulahjakkaat lukiolaiset näistä kouluista voivat ottaa lukion opetusohjelmaan mukaan yliopisto-opintoja. Lisäksi samat opiskelijat saavat opintonsa myös yliopistolta, jos he tulevat lukemaan samaa ainetta myöhemmin.

Lukioaikanani pyöri kaksikin teollisuuden tukemaa projektia joissa lukiolaiset pääsivät kokeilemaan yliopisto-opintoja. Ei tarvinnut olla edes mitenkään huippulahjakas. Nokian tukemassa projektissa sai opiskella tietotekniikan perusjuttuja ja kemianteollisuuden vastaavassa taas pääsi opiskelemaan alkupään kemian kursseja ja tekemään jotain kemian labratöitä kesällä. Molemmissa vieläpä lupailtiin projekteissa pärjänneille kunnollisia kesätöitä teollisuuden parista.

Tietotekniikan johdatuskurssit eivät vaan hirveästi nuorta nörttiä inspiroineet, ne kun olivat tarkoitettu lähinnä ummikoille jotka eivät olleet ikinä koodiriviä nähneetkään. Kemian labrat kesällä intensiivisesti suoritettuna kahdeksan tuntia päivässä kolmen viikon ajan taas oli ihan hieno kokemus. Syksyllä luennoilla käyntikin oli oikein mukavaa vaihtelua, samalla kun sai lintsata muilta tunneilta ihan luvan kanssa..

Varsinaisen esteradan käyminen ei sitten enää niin mielekkäältä tuntunutkaan, etenkin kun it-nörtillä on ihan kohtalaiset mahdollisuudet pärjätä ilmankin esteratatutkintotodistusta.

Edith kirjoitti: Näh, olis kannattanut suoraan lukiosta, nyt unohtanut jo liikaa lukion perusasioita.

Ei siinä mitään lukiota tarvita, lukion matematiikasta puhumattakaan.
Sen kun vaihdat pääainetta.