Vaola kirjoitti: Tiedämme mitä maalliselle ruumiillemme tapahtuu kuoltuamme, kukaan ei ole näyttänyt toteen, kuinka käy sielullemme, sille osalle meistä joka ei ole fyysistä.
Käsittääkseni kukaan ei ole pystynyt osoittamaan, että mitään sielua ylipäätään olisi edes olemassa.
No, jos nyt lähdetään kuitenkin tätä rataa, että jokin sielu olisi olemassa siten, ettei sen olemassaolo riipu fyysisen kehon olemassaolosta (tai että se ei ainakaan lakkaa, vaikka ruumis on jo mullassa toimimattomana), eikö pitäisi vastaavasti olettaa, että se sielu oli jo olemassa ennen biologista syntymää? Ja jos näin on, sielua on erittäin hankala tutkia tai edes määritellä. Siitä tulee siis puhtaasti uskomus. Joka taas on minusta aivan liian epämääräinen näkemys nojattavaksi.
Vaola kirjoitti:
Kukaan ei ole näyttänyt täysin varmasti toteen, että Jumala, tai muu korkeampi olento on olemassa. Kukaan ei ole myöskään täysin varmasti näyttänyt toteen, että Jumala, tai muu korkeampi olento EI ole olemassa.
No tässä faktassa on mielestäni se ongelma, että koska Jumalaa ei ylipäätään voi tutkia/havainnoida, ei luonnollisestikaan voida saada varmuutta siitä, ettei Jumalaa olisi. Ja tämä onkin oikeastaan ainoa edes vähäisessä määrin rationaalinen tapa ajatella, että Jumala todella siis saattaa olla olemassa. Se keskeisin ydin tässä on ihmetyksessäni onkin se, että jotkut antavat uskon roolin elämässään sellaiselle taholle, jota ei voida tutkia tai havainnoida, siis että joka jää käsityskykymme ulkopuolelle. Siis se sama yksilö, joka päivästä toiseen ratkoo (tai yrittää ratkoa) elämänsä ongelmiaan rationaalisella harkinnalla, sitten kuitenkin pystyy tuosta noin vaan heittämään sen saman loogisuuden sivuun ja ottamaan totena (siis todella _uskomaan_) jonkin yliluonnollisen ja ymmärrystä vailla olevan. Tätä en käsitä. Puhumattakaan, että voisin jotenkin sisäistää, miten tällaiset uskomukset voivat potentoitua fundamentalistiksi asti joissain ihmisissä.
Vaola kirjoitti:
Voimme miettiä mikä tuntuu meistä todennäköisimmältä vaihtoehdolta maailman syntyyn, kuolemaan ja muuhun jopa yliluonnolliseksi luokiteltavaan. Voimme sen perusteella valita mihin uskoa, mutta kukaan ei ole toistaiseksi onnistunut täysin kumoamaan kumpaakaan suuntaa.
Totta. Ja näyttää siltä, että jotkut pystyvät mielestään uskottavasti selittämään maailmankaikkeuden perusteilla, jotka eivät ole rationaalisuuden ulottuvilla. Minä taas en millään siihen pysty. Mielestäni nimenomaan tämän uskomuspohjaisen selitystavan yksi keskeisin ongelma on se, että sillä joko a) selitetään asiat varsin yksityiskohtaisesti (esim. maailman luominen 6 päivässä + 1 lepopvä ja että mitä minäkin päivänä luotiin) tai b) ei selitetä niitä ollenkaan vaan hoetaan, ettei ihmisen kuulu kaikkea ymmärtää (esim. pahuuden olemassaolo). Mieluummin seuraan mielenkiinnolla maailmankaikkeuden ja avaruuden tutkimista ja hyväksyn tieteen rajoitteellisuuden kuin että sammuttaisin tiedonjanoni jollain satoja vuosia sitten eläneiden ihmisten teksteillä (viittaan siis raamattuun).
Ja tähän loppuun vielä vähän saivartelua: Joskus ahtaassa päässäni olen ihmetellyt, että jos Jumala kerran loi maailman 6 päivässä ja lepäsi seitsemännen, sehän tarkoittaa sitä, että ihan ensimmäiseksi Jumalan täytyi luoda maapallo, saada se pyörimään vertikaaliakselinsa ympäri ja sen kylkeen kuu, jotta voi määrittää vuorokauden pituuden. Kuka tai mikäköhän tämänkin tapahtuman kestoa oli mittaamassa? Vai pitikö Jumala teoistaan kirjaa tai painoiko hän ne muistiinsa? Ja jos Jumalalla on muisti, onko hänellä muitakin inhimillisiä ominaisuuksia, siis jopa kokonaiset aivot? Niin, ja tietenkin numerotkin täytyi sitten keksiä siinä aivan ensihetkien aikana, jotta ne vuorokaudet pystyttiin laskemaan. Tai miksi ylipäätään Jumala, joka loi ihmisen omaksi kuvakseen, ei sitten kuitenkaan jaellut tälle luomukselleen ymmärrystä, jolla ihminen voisi ymmärtää Jumalan tekemisiä ja läsnäoloa paremmin. Vai onko se nyt vaan sitten niin, että jos lähdet raamatun teksteihin uskomaan, saat kokonaan heilutella hyvästit rationaalisuudelle? Että ei siis pidä mennä raamatun tekstejä sohimaan logiikan kepillä... koska jotkin asiat "vain ovat". Onpa kehittävää.
Menetänköhän paljonkin laadukkaita elinvuosia, jos _uskon_ vain sen, minkä voin logiikalla päätellä tai mitä voidaan tutkia? Voihan toki logiikkakin sumentua jonkin tekijän vaikutuksesta (esim. voimakas tunneside), mutta minusta se on pienempi paha kuin se, ettei logiikkaa käytä ollenkaan.