Kitinä

Jäinpä miettimään asiaa tarkemmin, ja päätin jakaa ajatukseni kanssanne. Itse siis eilen väitin, että olen varma asiasta, vaikka siitä ei oikeasti voi olla varmuutta, ja alkoi kiinnostaa miksi olen niin varma.

Ensin päädyin miettimään uskonnollista näkökulmaa, sillä väitehän on tyypillisen uskonnollinen. Tosiasiassa kuitenkaan yksikään uskonto ei väitä noin, raamatussa ei todellakaan kerrota miksi jumala loi taivaan ja maan. Niinpä motiivini ei voi olla uskonnollista alkuperää, vaan sen täytyy tulla jostain muualta. Tosiasiassahan uskonnollisessa maailmassa tuon vakaumuksen ja jumalan olemassaolon yhdistelmää usein käytetään tekosyynä välinpitämättömyydelle, mikä on todella huolestuttavaa uskonnon väärinkäyttöä.

Sitten pohdintani eteni vaihtoehtoon, että entä jos olisinkin väärässä? Minkälaiseksi ihmiseksi minä muuttuisin, jos saisin varmuudella tietää, ettei asioilla ole tarkoitusta? Minusta tulisi paljon epävarmempi, huolestuneempi, pettyneempi ja luultavasti jopa jonkinlainen kontrollifriikki. Jos lähtökohtana olisi, ettei elämäni etene omia aikojaan mielekkäimmällä mahdollisella tavalla, minun täytyisi keskittää kaikki huomioni siihen, että itse saisin asiat etenemään juuri haluamallani tavalla. En ehtisi enää viihtyä ja iloita, kun pitäisi varmistella etteivät konkreettiset tosiasiat mene pieleen. Kuulostaa kovin vaikealta ja vastuulliselta elämältä, joka ei sopisi minulle.

Mietin myös, että ne entisaikojen filosofit ja muut tieteilijät, jotka pelkäsivät viihdettä ja kaipasivat täyttä kontrollia ihmismielestä, ovat hyvin suurella todennäköisyydellä olleet vakuuttuneita siitä, ettei asioilla ole tarkoitusta. Niinpä heillä on ollut tarve järjestellä koko todellisuus omiin lokeroihinsa, ja ö-mappiin kaikki se, minkä järjestely on mahdotonta. Jotenkin niin ilotonta.

Sitten jäi enää mietittäväksi, että mikä kaiken tarkoitus oikein on? Päädyin siihen lopputulokseen, ettei yksi suuri tarkoitus ole mahdollinen, vaan kyse on jonkinlaisista limittäin ja lomittain kulkevista tarkoitusten helminauhoista. Yksi asia tapahtuu, jotta seuraava asia olisi mahdollinen, ja suurin osa rinnakkaisista asioista ei ole missään kontaktissa toisiinsa, mutta silti jokainen niistä on kontaktissa vähintään kahteen muuhun asiaan. Ajatus luo sellaisen turvallisuuden kentän ympärilleni, ettei sitä ole mahdollista tuhota, joten pitäydyn kannassani. Kaikella on mielestäni tarkoitus. Entä teistä?

En todellakaan usko, että kaikella tällä on joku suurempi tarkoitus. Ei missään nimessä. Ehkä vain haluan olla epävarma, huolestunut ja jopa jonkinlainen kontrollifriikki. Pettynyt en koskaan suostu olemaan kauaa kerrallaan. Ja haluan ehdottomasti olla niin vastuullinen ja vaikea, että tietyt asiat todella menevät putkeen.

Vaikka sekin kyllä kiehtoo toisinaan älyttömästi, ettei mikään mene putkeen. Tottakai se luo turvaa, toisenlaista varmuutta, kun keksii, ettei itse voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Mutta senkin voi järkeillä usein niin, että joku muu on ollu dam-ääz, muuten vaan mokannu.

Mut on sekin kyllä hienoa joskus saada heittää "se nyt vaan ei ollu tarkotettu tapahtuvaks" tai pohdiskella ehkä myöhemmin hiffaavansa tämänkin kauheuden tarkoituksen. Aijjai. Miten ihanan sekavaa! Sattumia ja sattumuksia, päämäärätöntä kontrolloitua elämää. Miten niin ei muka leppoisaa ja huoletonta.

(Vastasin; ei ja se on hyvä asia. Miten kuluttavaa arkeni oiskaan jos joutuisin ihan tosissani käyttämään aikaa tällaisten miettimiseen. Herranjestas. Jäis monet pizzat vääntämättä ja pyykit pesemättä... )

Vittu taas näitä uskovaisten tai perinteisen länsimaisen filosofian sumuttamien vajakkien pelledogmatiikkoihin perustuvia kyssäreitä.

Täytyis vetää kännit, että jaksaisin vastailla. Noilla kysymyksenasetteluyilla sama kuin alkaisin vastaamaan tarviiko aikuiskastetta vai ei pelastuakseen.. siis niin miltä?

Nyt riittää ei, juu, vaarinhousut. Ja tuo on tarkka vastaus.

Geetz kirjoitti:Vaikka sekin kyllä kiehtoo toisinaan älyttömästi, ettei mikään mene putkeen. Tottakai se luo turvaa, toisenlaista varmuutta, kun keksii, ettei itse voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Mutta senkin voi järkeillä usein niin, että joku muu on ollu dam-ääz, muuten vaan mokannu.

Itse asiassa, koska minun tarkoitukseni ovat syy ja seuraus -suhteita, minun ajatusmaailmassani juuri tarkoitus on se asia, jonka takia itse todella voi vaikuttaa asioiden kulkuun.

Mut on sekin kyllä hienoa joskus saada heittää "se nyt vaan ei ollu tarkotettu tapahtuvaks" tai pohdiskella ehkä myöhemmin hiffaavansa tämänkin kauheuden tarkoituksen.

Minä taas harvemmin tuossa vaiheessa mietin noita. Ennemmin harrastan sitä, että kun jotain tapahtuu, mietin mitä kaikkea on aiemmin pitänyt tapahtua, jotta juuri tuo yksittäinen tapahtuma yleensäkään olisi mahdollinen. Järjestelen menneisyyteni noiksi helminauhoiksi.

(Vastasin; ei ja se on hyvä asia. Miten kuluttavaa arkeni oiskaan jos joutuisin ihan tosissani käyttämään aikaa tällaisten miettimiseen. Herranjestas. Jäis monet pizzat vääntämättä ja pyykit pesemättä... )

Minä harvemmin keskityn niin syvällisesti ruoanlaittoon tai kodinhoitoon, ettenkö samanaikaisesti voisi miettiä tuollaisiakin.

En tiedä, enkä välitä. Asioiden liiallinen pohtiminen ja analysointi tekee kenestä tahansa seinähullun josain vaiheessa.

Gat kirjoitti:Vittu taas näitä uskovaisten tai perinteisen länsimaisen filosofian sumuttamien vajakkien pelledogmatiikkoihin perustuvia kyssäreitä.

Edes minä en olisi voinut tuota paremmin sanoa.

prosessi kirjoitti:Minä harvemmin keskityn niin syvällisesti ruoanlaittoon tai kodinhoitoon, ettenkö samanaikaisesti voisi miettiä tuollaisiakin.

Köh, en jatka tästä koska itsetuntoni on tänään kohdillaan. Mitä sitä suotta tipauttelemaan, koska itse olen itseni paras disauttaja.

Gat kirjoitti:Vittu taas näitä uskovaisten tai perinteisen länsimaisen filosofian sumuttamien vajakkien pelledogmatiikkoihin perustuvia kyssäreitä.

Täytyis vetää kännit, että jaksaisin vastailla. Noilla kysymyksenasetteluyilla sama kuin alkaisin vastaamaan tarviiko aikuiskastetta vai ei pelastuakseen.. siis niin miltä?

Nyt riittää ei, juu, vaarinhousut. Ja tuo on tarkka vastaus.

Et sitten lukenut tekstiäni, pelkät kysymykset vain. Tai vielä pahempaa: et ymmärtänyt mitä kirjoitin, vaikka olet selvinpäin.

Ei pitäs varmaan sanoa mitään, mutta tulin kuitenkin kertomaan etten jakanut lukea edes aloitusta. Kuten 7-vuotias kummityttöni asian ilmaisisi: oikeesti, mitä välii?

Geetz kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Minä harvemmin keskityn niin syvällisesti ruoanlaittoon tai kodinhoitoon, ettenkö samanaikaisesti voisi miettiä tuollaisiakin.

Köh, en jatka tästä koska itsetuntoni on tänään kohdillaan. Mitä sitä suotta tipauttelemaan, koska itse olen itseni paras disauttaja.

Pöh. Sun olis pitäny sanoo, et sit mä fuskaan noissa hommissa minkä kerkeen, ja mullois ollu luu kurkussa. Niinhän mä just teen!

prosessi kirjoitti:Niinhän mä just teen!

Uskon, että teet!

Mut mähän oon kyllä sellanen tyhjäpää, joka ei paljoa ns. turhia mieti (ja tän lukiessaan koko suku viskois päätään ja terapeutti huutais, että mietin vain ja ainoastaan turhia!) koska mulla ei ole voimia sellaseen. Tai uskottelen, ettei ole. Ja se pohdiskelu ja tuumailu - ja hui keskustelu! - tuntuu tajuttoman rasittavalta. Siis sellasten jutskien, joista ei irtoo täyttä faktaa niin millään. Ryhti katos heti.

Ihkuu, löyty aikaa aamulla laitella kynnet näteiks. Voimat palailee ihaillessa.

Emmä usko. Ei. Jälkikäteen tietysti kaikkea voi perustella seurannaisvaikutuksilla, mutta jälkiviisaus on imelää. Ihan hyvä mielestäni pyrkiä löytämään jotain järkeä asioihin, rakentavaa raunioista ja vaikutuksia satunnaisesta. Antaa tavallaan voimaa ja tunteen ettei ole heiteltävissä. Mutta ei se niin mene, että jotain tapahtuu pääsuunnitelmana, jotta sen seurauksena jokin muu voisi tapahtua.

Sitä vaan jatkaa ja sopeutuu, sen seurauksena tuntuu kuin koko elämänkaari olisikin ollut määrätty ja tiettyjen asioiden tarpeellista tapahtua kehityksen vuoksi. Kehitystä olisi varmasti ollut ilman niitä sattumiakin, vain erilaista.

Bliss kirjoitti:En tiedä, enkä välitä. Asioiden liiallinen pohtiminen ja analysointi tekee kenestä tahansa seinähullun josain vaiheessa.

Sen välttäminen tekee hänestä urpon. Vaikea valinta!

^ Kummassakin varmaan etunsa, mutta näin äkkiseltään aateltuna oon mielummin urpo ku hullu.

Vadim kirjoitti:

Bliss kirjoitti:En tiedä, enkä välitä. Asioiden liiallinen pohtiminen ja analysointi tekee kenestä tahansa seinähullun josain vaiheessa.

Sen välttäminen tekee hänestä urpon. Vaikea valinta!

Tarkkuutta.

Vadim kirjoitti:Sen välttäminen tekee hänestä urpon. Vaikea valinta!

*on urpo*

BettyB. kirjoitti:

Vadim kirjoitti:Sen välttäminen tekee hänestä urpon. Vaikea valinta!

*on urpo*

Musta taas kyllä palstan selväpäisimpiä ovat juuri nämä "urpot" Samaa ei voi kyllä sanoa toisest osapuolesta.

BettyB. kirjoitti:

Vadim kirjoitti:Sen välttäminen tekee hänestä urpon. Vaikea valinta!

*on urpo*

Mä tunnustan myös olevani täysin urpo, jos määritelmä urpolle on tuo...

Yhtenä palstan seinähulluista olen tullut siihen tulokseen, että ei, kaikella ei ole tarkoitusta, mutta useimmat asiat voi lopulta kääntää voitokseen omalla suhtautumisellaan. Kaikkia toki ei.

Ei asioiden liiallinenkaan pohtiminen välttämättä seinähulluks tee. Toisten aivot on vaan katsokaas kyvykkäämpiä! Eletään asian kanssa!

Ei ole. Ei tämä elämä ole matemattiikka vaan enemmän sattumien summa. Vain todennäköisyyksiin voi vaikuttaa.

Geetz kirjoitti:Kummassakin varmaan etunsa, mutta näin äkkiseltään aateltuna oon mielummin urpo ku hullu.

Mä taas mieluummin hullu, ku hulluilla on halvat huvit.

Zeb kirjoitti:Yhtenä palstan seinähulluista olen tullut siihen tulokseen, että ei, kaikella ei ole tarkoitusta, mutta useimmat asiat voi lopulta kääntää voitokseen omalla suhtautumisellaan.

Hmmm... Tuo ajatus menee itse asiassa pidemmälle kuin omani, kun minä muodostin vain kolmen asian suoria riippuvuussuhteita, enkä lähtenyt siitä, että niiden edes tarvitsisi olla voittoisia ketjuja. Taidan oman ajatteluni kanssa päätyä takaisin sylttytehtaalle kuitenkin, eli omaan (epä)jumalaani, jolloin on se ja sama ovatko tapahtumat positiivisia vai negatiivisia, kunhan ovat mielenkiintoisia.

prosessi kirjoitti:

Geetz kirjoitti:Kummassakin varmaan etunsa, mutta näin äkkiseltään aateltuna oon mielummin urpo ku hullu.

Mä taas mieluummin hullu, ku hulluilla on halvat huvit.

Mut mulla onkin rahaa (päivän eka brassailu?) joten urpouteni on varsin mielekästä.

Geetz kirjoitti:

prosessi kirjoitti:

Geetz kirjoitti:Kummassakin varmaan etunsa, mutta näin äkkiseltään aateltuna oon mielummin urpo ku hullu.

Mä taas mieluummin hullu, ku hulluilla on halvat huvit.

Mut mulla onkin rahaa (päivän eka brassailu?) joten urpouteni on varsin mielekästä.

Mullei tarpeeks, mut isillä on! Ehkä ryhdyn urpoks sitte vanhana, ku ei enää tartte olla hullu.

prosessi kirjoitti: Mullei tarpeeks, mut isillä on! Ehkä ryhdyn urpoks sitte vanhana, ku ei enää tartte olla hullu.

Mä saatan olla hulluimmillani tossa muksujen teini-iässä. Katellaa nyt urpona muutama vuos.