Sivu 1/26

Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

Lähetetty: 25.12.2007 20:48
Kirjoittaja prosessi
Joulusta tuli mukelolle isompi asia kuin olin alunperin kuvitellutkaan. Erityisen mieleenpainuva sen mielestä näytti olleen se perhetuttuporukan tapaaminen, missä oli neljä muutakin lasta, 6-, 4- ja kaksi 3-vuotiasta poikaa. Huomasin, että oma suojelevaisuuteni on täysin porukasta kiinni, tuolla luotin kaikkiin, joten mukeloa vahdin vain silmänurkasta, ja sillä näytti olevan hauskaa silloinkin, kun isommat pojat vähän höykyttivät sitä. Sosiaalinen mukelo, ei voi muuta sanoa. Muutenkin mukelo otti heti oman paikkansa tuossa porukassa, ilveili minkä kerkesi ja onnistuikin aikuisten naurattamisessa.

Minä sain puolestani uuden ihailijan, toisen noista 3-vuotiaista kaksosista. Hän tuli esittelemään minulle lehtileikettä, jonka kääntöpuolelle hän oli liimannut muovipinnoitteisen pahvinpalan, ja kertoi sen olevan vähän kuin magneetti. Kieltämättä se paksuutensa ja muovipintansa takia näyttikin päällepäin magneetilta, joten totesin, että niinhän se näyttäisi olevan. Ainoa ero on se, ettei sitä enää saa irti ja uudestaan takaisin paikoilleen. Poika muuttui vastaukseni kuultuaan niin onnellisen näköiseksi, että arvelen hänen yrittäneen selittää samaa asiaa muillekin aikuisille, eikä kukaan ollut tajunnut mitä hän ajoi takaa. Ja koska minä ymmärsin, piti hänen tietenkin saada istua juuri minun vieressäni kahvipöydässä. Asiasta tuli niin iso juttu, että vaikka nuo kaksoset ovat äärimmäisen hyvin kasvatettuja, tuossa hän ei antanut periksi. Asiat olivat hyvin vasta kun hän tosiaan istui vieressäni. Muistui taas kerran mieleen, miten vaikeaa lapsena oleminen oikein on.

Mukelo käyttäytyi erinomaisesti koko päivän, vaikka illalla ehkä päädyttiinkin vähän ylikierroksille. Mukelo ei saanut lahjaksi kuin vain ihan muutaman uuden lelun, mutta niissäkin taisi olla kerralla liikaa. Yksi lahjoista nimittäin oli samanlainen purulelu, joka sillä on kotonakin, ja se olikin lahjoista ehdoton suosikki. Minimalistinen mukelo.

Yöllä mukelo kuitenkin yllättäen heräsi täysin pirteänä. Se oli mukamas nälkäinen, mutta syödessäänkin se kiemurteli ja kitisi jotenkin tuskastuneen oloisena. Ensin yritin vain rauhoitella sitä ja saada sen nukahtamaan uudestaan, mutta lopulta tajusin, että mukelolla oli meneillään jonkinlainen kriisi. Luulen, että se oli yhtäkkiä suureksi kauhukseen todennut, ettei se olekaan osa minua, vaan ihan oma ihmisensä. Ensimmäisenä ratkaisuna ongelmaan se oli keksinyt tissiin telakoitumisen, mutta eihän se tietenkään auttanut. Päädyin sitten ihan puhumalla käymään läpi päivän tapahtumia, tietämättä minkä verran mukelo yleensäkään puheestani tajusi. Sen seurauksena mukelo kuitenkin lopetti välittömästi kiemurtelunsa ja nauroi sekä pulisi takaisin omalla kielellään. Sen jälkeen se nukahti välittömästi.

Aamulla mukelo selvästikin muisti yölliset tapahtumat, sillä herättyään se päätti olla avaamatta silmiään. Se käyttäytyi täysin tavanomaisesti, mutta piti kuitenkin koko ajan silmät kiinni. Kerran se vähän raotti silmiään, laittaakseen ne heti uudestaan kiinni. Noin tunnin kestäneen sokkoleikin jälkeen se sitten lopulta avasi silmänsä, minkä jälkeen se tunnusteli käsillään minun kasvojani hyvin tarkkaan. Kuvittelisin, että tuo silmien kiinni pitäminen oli seurausta siitä, että mukelo tavallaan toivoi yöllisen havainnon olleen pelkkää unta, eikä oikeastaan halunnut herätä tajuamaan, että tosiasiat ovat tosiasioita. Silmänsä avattuaan se kuitenkin päätti alkaa ottaa selvää siitä, mitä tämä uusi havainto oikein tarkoittaa. En taida aivan vielä kertoa, että tuosta ei saa kovin nopeasti selvää. Siihen saattaa mennä kokonainen elämä.

Lähetetty: 26.12.2007 18:38
Kirjoittaja prosessi
Ja tarina jatkuu... Mukelo päätti tuon havaintonsa seurauksena tulla syliriippuvaiseksi. Se ei enää millään haluaisi olla hetkeäkään missään muualla. Lopulta keksin laittaa mukelon makuupussiinsa, mikä rauhoitti kummasti. Sieltä se jutteli minulle omiaan ihan tyytyväisenä.

Siitä muistui mieleeni, että lapsena itse odotin aina perheen venematkoja ensisijaisesti sen takia, että veneessä nukuttiin makuupusseissa. Ja muutenkin se koko ulkomaailman sulkeminen kaukaisuuteen tuntui hyvältä. Taidamme mukelon kanssa mennä ensi kesänä mukaan reissulle, ajatus vanhempieni viikon putkeen kestävästä riitelystä tuntuu mukavalta. Tai oikeastaan ehkä kuitenkin se, ettei veneestä pääse pakoon ihmisiä ja asioita.

Lähetetty: 27.12.2007 11:37
Kirjoittaja Geetz
Kiva lukea kirjoittamatta mitään.

Lähetetty: 27.12.2007 13:25
Kirjoittaja prosessi
Geetz kirjoitti:Kiva lukea kirjoittamatta mitään.
Kiva kuulla.

Lähetetty: 02.01.2008 15:14
Kirjoittaja prosessi
Tänään tajusin hauskan ilmiön mukelon juttelun suhteen. Sen puheessa on jo jonkun aikaa ollut erilaisia äänteitä, mutta nyt huomasin äänteiden valikoimisen keskustelukumppanin mukaisesti. Ihmisille puhuessaan mukelo käyttää runsaasti pehmeitä konsonantteja, ja "sanoja" ovat esimerkiksi ägy, nga, ammm ja hmmm. Kissoille puhuttaessa "sanat" puolestaan sisältävät pitkiä vokaaleja, joiden on ilmeisesti tarkoitus imitoida kissojen naukumisen vokaalisarjoja. Niinpä "sanoja" ovat esimerkiksi mmmaaa, mmmäää, mjämmm ja mauuu. Ainakin Maija-kissa näyttäisi ymmärtävän mukeloa loistavasti, ne käyvät pitkiä keskusteluja keskenään, joihin sisältyy myös Maijan turkkiin tarttumista, mihin Maija reagoi sanomalla paheksuvasti mjäh, jos ote muuttuu liian kovaksi. Ja silloin mukelo päästää irti. Muut kissat välttelevät mukeloa, mutta Maijan kanssa on selvästikin olemassa kontakti.

Lähetetty: 13.01.2008 19:05
Kirjoittaja prosessi
Aamulla mukelo tajusi taas jotain uutta. Heräsin siihen, että se leikki jotain ihme leikkiä, jonka ideana oli jotain tyyliin "äiti on yksi valtava tissi". Mukelo imi kylkeäni, rannettani, kyynärpäätäni ja poskeani, ihan mitä vain eteen sattui osumaan, vilkuili kasvojani ja nauroi. Leikki ilahdutti minuakin, sillä sen hauskuushan piili juuri siinä, että mukelo on todella tajunnut minun olevan myös paljon muuta kuin tissit. Tutustumisen vuorovaikutteisuus on siis noussut aivan uudelle tasolle.

Lähetetty: 14.01.2008 13:53
Kirjoittaja killkill
prosessi kirjoitti:mukelo on todella tajunnut minun olevan myös paljon muuta kuin tissit.
Jos kyse on poikavauvasta, tuo havainto unohtuu viimeistää murrosikään mennessä :D

Lähetetty: 14.01.2008 18:38
Kirjoittaja prosessi
killkill kirjoitti:
prosessi kirjoitti:mukelo on todella tajunnut minun olevan myös paljon muuta kuin tissit.
Jos kyse on poikavauvasta, tuo havainto unohtuu viimeistää murrosikään mennessä :D
Sellaista kuulemma on sattunut joskus.

Lähetetty: 15.01.2008 19:05
Kirjoittaja prosessi
:D Mukelo sanoi sitten ensimmäisen sanansa, ja valitsi sen niin osuvasti, että minua melkein hävettää. Sana oli nimittäin "älä". Syötin mukeloa, ja kuten lähes jokaisella syöttökerralla toistelin vähän väliä "älä laita sormia suuhun", "älä potki", "älä venkoile" ja muita vastaavia älä-alkuisia lauseita. Noista lauseista on kieltämättä ollut se hyöty, ettei ruokalappu ole kovinkaan tarpeellinen väline, mutta ehkä minun ei kuitenkaan pitäisi olla ihan noin vaativa. Ei puolivuotiaat tietääkseni oikeasti puhu, mutta tuo vastasi minulle kerta toisensa jälkeen "älä" ja nauroi vielä päälle.

Lähetetty: 15.01.2008 19:56
Kirjoittaja Zeb
prosessi kirjoitti:Mukelo sanoi sitten ensimmäisen sanansa, ja valitsi sen niin osuvasti, että minua melkein hävettää. Sana oli nimittäin "älä".
Kas :) Koeta jos se muistaa sen vielä huomenna. Minkä ikäisenä ne sitten oikeasti voi oppia puhumaan? Viimeisin pikkukersa mitä muistan tavanneeni oli serkun tyttö, joka kypsässä 8 kk iässä sanoi jo ihan selvästi äiti kun halusi syliin. Ja oli kuulemma sanonut jo jonkin aikaa.

Lähetetty: 15.01.2008 20:30
Kirjoittaja prosessi
Zeb kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Mukelo sanoi sitten ensimmäisen sanansa, ja valitsi sen niin osuvasti, että minua melkein hävettää. Sana oli nimittäin "älä".
Kas :) Koeta jos se muistaa sen vielä huomenna. Minkä ikäisenä ne sitten oikeasti voi oppia puhumaan? Viimeisin pikkukersa mitä muistan tavanneeni oli serkun tyttö, joka kypsässä 8 kk iässä sanoi jo ihan selvästi äiti kun halusi syliin. Ja oli kuulemma sanonut jo jonkin aikaa.
Yleensä kai vasta aikaisintaan 10 kk iässä, mutta eiköhän tuo ole hyvinkin yksilöllistä. Enpä tiedä miten muistamista voisi kokeilla, kun se tänäänkin oli täysin spontaania reagoimista minun puheeseeni. Mutta varmaan tuo toistaa ihan oma-aloitteisesti jos muistaa.

Lähetetty: 16.01.2008 18:21
Kirjoittaja prosessi
Kyllä tuo pentele osaa edelleen, ja selvästikin tietää myös mitä sana "älä" tarkoittaa. Tänään se nimittäin on harrastanut sitä, että syödessään se on pikkuhiljaa hivuttanut kättään etusormi ojossa suutaan kohti, ja kun käsi on ollut noin kymmenen sentin etäisyydellä suusta, se on itse sanonut älä ja siirtänyt käden kauemmas. Itsekasvattautuva mukelo, ylellistä!

Lähetetty: 17.01.2008 0:38
Kirjoittaja Zeb
^
No niin, eli puhuu puolivuotiaana :) Mitähän seuraavaksi?

Lähetetty: 17.01.2008 0:51
Kirjoittaja prosessi
Zeb kirjoitti:^
No niin, eli puhuu puolivuotiaana :) Mitähän seuraavaksi?
Jaa-a. Seuraava sana on sitten varmaan "keskity", sillä sitä käytän suunnilleen yhtä paljon kuin tuota "älää" syöttämisen yhteydessä. Sen sijaan "äiti"-sana voi tulla hyvinkin myöhässä, koska minun on hyvin vaikea puhua itsestäni kolmannessa persoonassa. Ja jos tuo puhumisessa tulee isäänsä, aloittaa se puhumalla kirjakieltä...

Lähetetty: 17.01.2008 16:33
Kirjoittaja prosessi
Ai niin, on tainnut jäädä mainitsematta, että mukelo taitaa olla aikeissa jättää ryömimisen kokonaan väliin. Se pääsee kyllä etenemään jo haluamiinsa paikkoihin mahallaankin, mutta koska eteneminen vierimällä on paljon nopeampaa, harrastaa se mieluummin sitä. Lisäksi se yrittää jo kovasti nousta konttaamisasentoon, vaikka voimat eivät ihan vielä moiseen riitä.

Lähetetty: 23.01.2008 15:00
Kirjoittaja prosessi
Eilen päätin minäkin kokeilla ryömimään opettamista, yhdistelemällä houkuttelun ja ohjeistuksen. Houkutusvälineeksi valitsin ison keltaisen, kukanvartta pitkin kiipeävällä isolla leppäkertulla kuvitetun teekupin. Se oli hyvä valinta, sillä mukelo on jo pitkään hinkunut sen perään, enkä ole antanut sen käpistellä kuppia särkymisvaaran takia. Kielletyt asiat ovat niin kivoja, että riitti kun laittoi kädet mukelon jalkapohjien taakse, niin se ponnisteli välittömästi kupin luokse. Ehkä se kuitenkin vielä opettelee ryömimisen jalon taidon.

Tänään puolestaan tanssimme mukelon kanssa jivea Smokien Oh Carolin tahtiin. Mukelo nauroi ääneen koko ajan, joten en voinut tietenkään lopettaa ennen kuin olin aivan nääntynyt, onhan kahdeksankiloinen mötikkä sylissä tanssiminen aika rankkaa, varsinkin kun puhutaan noinkin nopeasta tanssista.

Lähetetty: 27.01.2008 13:39
Kirjoittaja prosessi
Mukelo nukkuu keskellä olohuoneen mattoa. Aikoinaan ihmettelin, miksi Minni-kissani päätti synnyttää ensimmäisen pentueensa keskelle silloisen olohuoneeni mattoa, vaikka sille oli järjestetty kunnollinen pesäkin. Nyt ymmärrän. Emon tai äidin todella voimakas oma turvallisuudentunne näyttää johtavan siihen, ettei tule tarvetta suojata lasta piilottamalla se kodin seinien lisäksi makuuhuoneen seinien sisäpuolelle suljetun oven taakse, siellä pinnaseinien sisäpuolelle ja niiden sisäpuolella vielä paketoida peittoon, vaan olohuone ja päälle levitetty huopa on ihan tarpeeksi turvallinen yhdistelmä. Tuossa mukelo on kätevästi silmien alla.

Lähetetty: 27.01.2008 15:26
Kirjoittaja prosessi
Okei, mukelolle on tullut jiveaddiktio, jos Oh Carol soi täytyy sen kanssa tanssia, tai se alkaa vitistä. Ja minä kun haluaisin soittaa sitä putkeen koko ajan. En jaksa enää riehua, oon jo ihan puhki!

Lähetetty: 06.02.2008 15:54
Kirjoittaja prosessi
Hassu ilmiö sekin, minkälaisia ohjelmia mukelo viitsii telkkarista katsoa. Itse en juurikaan ole katsellut, mutta ne kirjastosta lainatut Babar-lastenohjelmat olivat liian vaativia, kun taas eilen illalla YLE Teemalta tullut Ritva Valkama -ohjelma jaksoi kiinnostaa alusta loppuun asti. Välillä mukelo lauloi mukana.

Lähetetty: 06.02.2008 18:09
Kirjoittaja Vaola
prosessi kirjoitti:Hassu ilmiö sekin, minkälaisia ohjelmia mukelo viitsii telkkarista katsoa. Itse en juurikaan ole katsellut, mutta ne kirjastosta lainatut Babar-lastenohjelmat olivat liian vaativia, kun taas eilen illalla YLE Teemalta tullut Ritva Valkama -ohjelma jaksoi kiinnostaa alusta loppuun asti. Välillä mukelo lauloi mukana.
Meillä tytöt olivat erityisen kiinnosteuneita MTV:stä. Kai ne valot ja nopeat leikkaukset pitivät mielenkiintoa yllä. En tosin huomannut mitään erityistä kiinnostusta siihen musiikkiin. Meillä oli tuolloin myös elokuvakanavat, joista sitten riitti iloa yösyötöille. Tosin puolenyön jälkeen sieltä tapasi tulla aika pornovoittoista ohjelmaa. Joten sekin ilo päättyi siihen, kun tytöt oppivat kääntämään päätään valon suuntaan...

Lähetetty: 06.02.2008 18:17
Kirjoittaja prosessi
Vaola kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Hassu ilmiö sekin, minkälaisia ohjelmia mukelo viitsii telkkarista katsoa. Itse en juurikaan ole katsellut, mutta ne kirjastosta lainatut Babar-lastenohjelmat olivat liian vaativia, kun taas eilen illalla YLE Teemalta tullut Ritva Valkama -ohjelma jaksoi kiinnostaa alusta loppuun asti. Välillä mukelo lauloi mukana.
Meillä tytöt olivat erityisen kiinnosteuneita MTV:stä. Kai ne valot ja nopeat leikkaukset pitivät mielenkiintoa yllä. En tosin huomannut mitään erityistä kiinnostusta siihen musiikkiin. Meillä oli tuolloin myös elokuvakanavat, joista sitten riitti iloa yösyötöille. Tosin puolenyön jälkeen sieltä tapasi tulla aika pornovoittoista ohjelmaa. Joten sekin ilo päättyi siihen, kun tytöt oppivat kääntämään päätään valon suuntaan...
:D

Silloin muutaman viikon ajan synnytyksen jälkeen katselin melko paljon telkkaria, ja jostain käsittämättömästä syystä mukelo katsoi myös Murhasta tuli totta -sarjaa. Taisin siitä jossain viikonpäiväketjussa mainitakin, sillä se oli niin outoa. Ainoaksi selitykseksi ilmiölle jäivät runsaat lähikuvat puhuvista mummeleista ja rikkaiden iäkkäiden tätien riemunkirjavat vaatteet. Pitäisi melkein testata, josko sarja vetoaa vieläkin.

Lähetetty: 14.02.2008 12:15
Kirjoittaja prosessi
Eilen illalla tuli yllättävä työjuttu, joka minun piti välttämättä käydä hoitamassa. Isäni, joka päätti passittaa minut töihin illalla, äitiyslomalla ja sekunnin varoitusajalla, sai kostoksi mukelon niskoilleen siksi aikaa. Mukelo on hieman flunssainen, joten pelkäsin koston olevan kamala, mutta kaikkea muuta. Mukelo oli päättänyt ryhtyä kertaheitolla hyväntuuliseksi itsekseen, isäni oli jopa intoutunut syöttämään sen ja mennyt sen jälkeen saunaan, sijoittaen mukelon suihkuhuoneeseen leikkimään shampoopulloilla. Vasta kun pikkusiskoni oli tullut kotiin ja kauhistunut suunnattomasti siitä, miten kuulemma nakujen vauvojen säilyttäminen kovalla paljaalla laattalattialla on hyvin paheksuttavaa, oli mukelokin ymmärtänyt kauhistua ja ryhtynyt kertaheitolla itkuiseksi. Onneksi olin siinä vaiheessa jo matkalla kotiin. Kummallinen on ihmismieli.

Lähetetty: 17.02.2008 16:16
Kirjoittaja prosessi
Tänään äitikunnan kyselytunnilla ajattelin kysyä, miten kummassa lapset "totutetaan liian makeaan ruokaan", mistä neuvolantädit sun muut niin kovasti varoittelevat? Miksi minä en siinä onnistu, vaikka parhaani olen yrittänyt?

Aivan liian pitkään pitäydyin pelkissä hedelmä- ja marjapohjaisissa ruoissa, vaikka neuvolantäti olisi niin kovasti halunnut kuulla minun syöttävän mukelolle myös vellejä. Kun totesin, etten halua syöttää sellaisia vielä, neuvolantäti kyllä myönsi, että "tutkimuksissa on todettu, ettei viljatuotteita kannata tarjota alle viiden kuukauden ikäisille lapsille". En ollut moisista tutkimuksista lukenut, arvelin vain mukelon kyllä ilmaisevan minulle jos sillä alkaa olla liian nälkä. Niinhän se sitten tekikin, vajaan kuuden kuukauden iässä. Niitä tieteellisiä tutkimuksia vastaan puhui tietenkin se tosiseikka, että pelkkiä makeita mössöjä syöttämällä lapsi tottuu liian makeaan ruokaan. Ok!

Noh, nälkäisempi mukelo alkoi sitten saada myös muunlaisia ruokia, enkä ripotellut niihin mitään sokeria. Kaikki kelpasi heti ensi kokeilulta (paitsi kaupan vauvanruoat, jotka mukelo sylkee järjestelmällisesti, mutta niistä ei nyt puhuta). Sen sijaan äitini on harrastanut mm. sitä niin paheksuttavaa sokerin ripottelua perunamuusiin, enkä ole häntä kieltänyt moisesta. Sen seurauksena mukelon pitäisi tietenkin kieltäytyä syömästä minun tarjoamiani ruokia, mutta jostain kumman syystä näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Hyvin epäilyttävää.

Tänään suoritin suuren makeuteentotuttamistestin, josko onnistuisin totuttamaan mukelon edes vähäksi aikaa makeaan. Niinpä syötin mukelolle muutaman viinirypäleen ennen ateriaa, joka puolestaan ei ollut ollenkaan makea. Pääruokana ollut parsakaalimuhennos upposi täysin vaivatta, mukelo haukkoi sitä kitusiinsa kuin kultakala. Mystistä. Mukelossa täytyy olla jotain vikaa!

Lähetetty: 17.02.2008 20:49
Kirjoittaja prosessi
Leikimme tänään mukelon kanssa leikkiä, jossa minä mukamas olin aikeissa syödä mukelon. Mukeloa nauratti hillittömästi, kun purin sitä monta kertaa hyvin kevyesti kylkeen. Mukelo puolustautui puremalla minua sekä nenään että leukaan, mutta hampaattomana siitä ei ollut kovin paljoa vastusta. Varsinkaan siinä vaiheessa, kun otin lisäkeinoksi mahan kutittamisen.

Myöhemmin kuitenkin "väkivaltaiset" leikkini kostautuivat, sillä imetyksen yhteydessä mukelo puri minua tissiin ja kovaa. En usko että moinen olisi juolahtanut sen mieleen ilman tuota ilmeisesti turhankin jännää leikkiä, jota piti käsitellä vielä jälkeenpäinkin. Sen verran pahasti sattui, ettei älähdystä tarvinnut edes teeskennellä, ja imetys päättyi välittömästi, mukelon vastustelusta huolimatta. Yritin kovasti selittää mukelolle, minkä ongelman tissiin pureminen aiheuttaa, mutta vaikea on tietenkin sanoa, miten hyvin selitys meni perille. Sen sijaan älähdys ja imetyksen lopettaminen hetkeksi mitä ilmeisimmin toimivat ainakin tällä kertaa.

Huomaa hyvin jo nyt, että pojat näinkin pieninä ovat erilaisia kuin tytöt, sillä mukeloa naurattavat aivan eri asiat kuin pikkusiskoani aikoinaan, ja se tietenkin ohjaa minun käyttäytymistäni mukelon seurassa. Mukelo on myös itsekseen leikkiessään paljon kovaäänisempi kuin siskoni on ollut, ja viime aikoina mukelo on erityisesti harrastanut esimerkiksi kämmenellä pöytään lyömistä niin kovaa, että se hämmästyneenä kääntää kämmentään katsottavakseen, ilmeellä "mikä siihen nyt oikein sattui?", jatkaakseen taas läimimistä. Samaten tänään se puski minua päällään polveen niin kovaa, että sitä alkoi itkettää, ja rauhoituttuaan se puski uudestaan. Kop.

Lähetetty: 21.02.2008 1:36
Kirjoittaja prosessi
Mukelon ensimmäiset sanat ovat harmillisen kielteisiä, mutta ainakin mukelolla näyttäisi olevan melko epäilyttävä huumorintaju. Eilen illalla yritin kovasti houkutella mukeloa sanomaan "äiti", toistelemalla itse useita kertoja "sano äiti, sano äiti, sano äiti". Mukelo tillotti minua pää vinossa, kunnes se lopulta sanoi "en-en-en". Äimistyin kieltämättä hiukan, mutta toivoin tuon olleen vain sattumaa. Tänään kuitenkin alkoi pelottaa, että se tietää mitä se sanoo, sillä syöttäessäni sanoin sille "avaisitko kiltti suun", mihin se heti vastasi "en".