Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

[prosessi]

Voihan portaat. Portaat ovat selvästikin jotain aivan liian mielenkiintoista, eikä niiden kiinnostavuus lakkaa, vaikka niissä kiipeämistä saisikin valvotusti kokeilla, ja vaikka niissä olisi ehtinyt jo muutaman kolhun saadakin. Kiellot mennä yksin portaisiin tehoavat vain noin 75%:sesti, vaikka kuinka selittäisi niiden pipi-riskeistä. Lisäksi mukelo selvästikin pitää epäreiluna sitä, että minun on fyysisesti mahdollista poistaa mukelo portaista noina 25% edustavina kertoina, mistä tavallaan olen samaa mieltä mukelon kanssa. Ne kerrat ovat minun mielestäni epäonnistumisia, vaikka pidänkin suotavana kohtuullisia kiukustumisia mukelolle. Jos en kiukustuisi, mukelolta jäisi pois mahdollisuus havaita, että toimintansa vaikuttaa minun mielialoihini ja on siis minullekin merkityksellistä. Fyysisistä poistamisista kuitenkin seuraa välillä suorastaan lieviä uhmakohtauksia, maahan heittäytymisineen ja potkimisineen.

Olenkin nyt porraspaikoissa testaillut eri selitysmallien tehokkuutta: pipi-riski sellaisenaan tehoaa vain välillä, jos taas selitän, että pipistä seuraa myös se, että mukeloa alkaa itkettää, teho on hieman parempi. Vielä parempi teho kuitenkin on sillä, jos totean että minua alkaa itkettää jos mukeloon sattuu, ja 100%:nen teho on ollut sillä, jos olen alkanut "itkeä" ääneen mukelon mennessä portaisiin. Silloin tuo aina poistuu portaista ja tulee syliini "lohduttamaan" minua.

On jotenkin hämmentävää, että tehokkuusjärjestys on tuollainen. Minusta olisi tärkeämpää, että mukelo miettisi miltä seuraukset hänestä itsestään tuntuvat, kuin miltä ne minusta tuntuvat. Kun asiaa miettii tarkemmin, niin on yllättävän vaikeaa vetää raja miellyttämishalun, mallioppimisen ja vanhempien arvostelukykyyn luottamisen välille.

[prosessi]

Perjantaina mukelo tietenkin sitten onnistui kaatumaan portaissa, onneksi sentään ylöspäin valvotusti kiivettäessä, joten seurauksena oli vain pieni pään kolautus portaan reunaan. Ei siinä muuten mitään, mutta kun mukelo on tuollainen blondi äärimmäisen ohuella ja vaalealla iholla, niin jäljet ovat hurjia. Tuostakin tuli sellainen pitkulainen mustelma toiseen poskeen, jonka vilkkaalla mielikuvituksella voi melkein tulkita mustaksi silmäksi. Mustelmien tavanomaisen parantumismallin mukaisesti jälki näytti pahimmalta tänään. Kuinkas muutenkaan, olihan päiväkodissa valokuvaus.

No aloitimme siis aamun levittämällä mustelmalle peitevoidetta ja puuteroimalla mukelon koko naaman. Onneksi meikit olivat erinomaista laatua olevia teatterimeikkejä, jotka peittävät kuulemma jopa kolmannen asteen palovammoja luonnollisen näköisesti, joten lopputulos oli suorastaan hyvä, ja mukeloa puuterointi lähinnä nauratti.

Päiväkodissa oli tungosta, koska käytännössä kaikkien lasten vanhemmat halusivat väkisin olla paikalla, vaikka kuvaaja yritti tehdä selväksi heistä olevan vain häiriötä. Se ainut, jolle ei ollut juolahtanut mieleenkään, että paikalla pitäisi itsekin olla, olin minä. Minun lisäkseni ainoa toinen tilanteeseen luonnollisesti suhtautunut henkilö oli mukelo, joka meni kurkkimaan ovenraosta mitä kuvaaja oikein teki viereisessä huoneessa, muiden lasten hälistessä ja hermoillessa vanhempiensa hihanpielissä. Minä lähdin töihin, vaikka vähän mietinkin mitä muut vanhemmat minusta mahtoivat ajatella. Kuvaaja sentään varmasti oli tyytyväinen.

[Niba]

Kai sä ymmärrät että lapsestasi voi tulla eläin?

Teet sitten lapsestasi metroseksuaalin ellet erityisesti halua hänestä sellaista niin minusta kuhmut, turvotus ja mustelmat kuuluvat pienen pojan elämään olennaisena osana, joten peitevoide on vähän arveluttava kokonaisuus. Ellet sitten katso itseäsi epäonnistuneeksi jos et pysty suojelemaan ja valvomaan lastasi koko ajan ja huomion pettämisen siten korreloivan huonon äitiyden kanssa?

[prosessi]

Kai sä ymmärrät että lapsestasi voi tulla eläin?

Teet sitten lapsestasi metroseksuaalin ellet erityisesti halua hänestä sellaista niin minusta kuhmut, turvotus ja mustelmat kuuluvat pienen pojan elämään olennaisena osana, joten peitevoide on vähän arveluttava kokonaisuus. Ellet sitten katso itseäsi epäonnistuneeksi jos et pysty suojelemaan ja valvomaan lastasi koko ajan ja huomion pettämisen siten korreloivan huonon äitiyden kanssa?

Tiedätkö, minustakin pienet kuhmut ja mustelmat kuuluvat niin pienten tyttöjen kuin poikienkin elämään, mutta jostain kumman syystä en silti halua jakaa sukulaisille mustalla silmällä varustettuja valokuvia.

[Niba]

Kai sä ymmärrät että lapsestasi voi tulla eläin?

Teet sitten lapsestasi metroseksuaalin ellet erityisesti halua hänestä sellaista niin minusta kuhmut, turvotus ja mustelmat kuuluvat pienen pojan elämään olennaisena osana, joten peitevoide on vähän arveluttava kokonaisuus. Ellet sitten katso itseäsi epäonnistuneeksi jos et pysty suojelemaan ja valvomaan lastasi koko ajan ja huomion pettämisen siten korreloivan huonon äitiyden kanssa?

Tiedätkö, minustakin pienet kuhmut ja mustelmat kuuluvat niin pienten tyttöjen kuin poikienkin elämään, mutta jostain kumman syystä en silti halua jakaa sukulaisille mustalla silmällä varustettuja valokuvia.

Ehkä tunnet sukulaisesi ja se on paras vaihtoehto, helpompi kuin retusoida pois jälkikäteen.

[prosessi]

Ehkä tunnet sukulaisesi ja se on paras vaihtoehto, helpompi kuin retusoida pois jälkikäteen.

Milläs valmiista valokuvista enää retusoidaan? Valokuvaamo sitä tuskin ainakaan tekee.

[prosessi]

Jostain syystä mukelo on päättänyt, että kissat eivät ole kissoja vaan Minnejä, sen tutuimman kissan mukaan. Lisäksi jotkut koiratkin saattavat välillä olla Minnejä. Minulle ei ole aivan selvinnyt minkä kaikkien tunnusmerkkien tulee olla voimassa, jotta kohde täyttäisi Minnin määritelmän.

Pari päivää sitten erään koiran ohittaessamme sanoin mukelolle, että kyseessä oli koira. Mukelo vastasi päättäväisesti "ei, Minni". Menee hankalaksi tämä puhumaan opettaminen, jos jo tässä vaiheessa syntyy tuollaisia mielipide-eroja.

[prosessi]

Eilen mukelo pärisytti kielellään koko matkan metrosta kotiin, äänen aaltoillessa kävelyni tahtiin. Matkan varrella takaani alkoi yllättäen kuulua naurua, minkä jälkeen joku mies ohitti meidät, pärisyttäen kielellään. Pikkupoikuuden täytyy olla kovin lähellä pintaa, jos puolitoistavuotias saa esimerkillään yllytettyä ventovieraan matkimaan.

Päiväkotiin puolestaan on tullut uusi pikkutyttö, jonka elämän tarkoitus kuulemma on yrittää purra mukeloa. Arvelivat kohteen valikoituneen siksi, että mukelo on toiseksi pienin, joten häntä on helpointa purra. Eikä mukelo ystävällismielisiin kanssaeläjiin tottuneena oikein tajua varoa.

Silloin valokuvausaamuna, kun paikalla oli paljon vanhempia, huomasin taas sen, miten kovin paljon helpompaa minun on löytää yhteisiä puheenaiheita lasten kuin heidän vanhempiensa kanssa. Jostain syystä osaan edelleen seurata lasten ajatuskulkua, vaikka omasta lapsuudestani onkin harmillisen pitkä aika, ja se on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin pääosan aikuisista. Tavallaan sääli, että suuri osa ihmisistä menettää sen yllättävien asioiden assosiointikykynsä ja ajatuspulkkailutaidon, siirtyen kaavamaiseen syy-seuraus-ajatteluun.

[kaakki]

^Tämä viimeinen kappale on niin totta!
Aikuiset ihmiset muutenkin ovat kovin tapoihinsa jämähtäneitä ja suhtautuvat lähinnä pelästyneen kauhistuneesti jos joku (toinen aikuinen) toimiikin jotenkin perusolettaman vastaisesti, eli esim. puhuu tuntemattomalle tai kommentoi aivan muuta kuin keskustelussa pääosassa olevaa asiaa.

Itsensä "naurettavaksi" tekeminen ja omille mokilleen nauraminen tuntuu monelle olevan kovin vaikeaa, pitää vaan olla niin vakava ja aikuinen, hetkeen tai mieleen juolahtaneisiin asioihin tarttuminen on niiiin lapsellista.. Ja jep, usein keskustelut naperoiden kanssa sisältävät paljon enemmän asiaa kun aikuisten "sivistynyt" keskustelu..

[Gat]

^Tämä viimeinen kappale on niin totta!
Aikuiset ihmiset muutenkin ovat kovin tapoihinsa jämähtäneitä ja suhtautuvat lähinnä pelästyneen kauhistuneesti jos joku (toinen aikuinen) toimiikin jotenkin perusolettaman vastaisesti, eli esim. puhuu tuntemattomalle tai kommentoi aivan muuta kuin keskustelussa pääosassa olevaa asiaa.

Itsensä "naurettavaksi" tekeminen ja omille mokilleen nauraminen tuntuu monelle olevan kovin vaikeaa, pitää vaan olla niin vakava ja aikuinen, hetkeen tai mieleen juolahtaneisiin asioihin tarttuminen on niiiin lapsellista.. Ja jep, usein keskustelut naperoiden kanssa sisältävät paljon enemmän asiaa kun aikuisten "sivistynyt" keskustelu..

Jeps.
Vaikka olen epäsosiaalinen, joskus ajaudun keskusteluihin ihmisten kanssa. Ja silloin tosiaan tuntuu, että aiheet voivat vaikka tuntikausia jaanata samaa automaattista, soveliasta rataa. Joiden rajat muut automaattisesti tietää.. tuskin viisauttaan, vaan koska eivät muuta tajua ja ovat aina kasvaneet siinä samassa yhtenäiskulttuurissa. Ja jos minä yritän ottaa vähänkään eri linjan saati eri aiheen, sitä kummeksutaan. Kuin istuisi keskellä jotain mekaanista rataskoneistoa.

Vasta nyt vanhemmiten on taitoa kertynyt sen verran, että retorisilla tempuilla osaan muuttaa aiheita mieleni mukaan. Tai no, jos baarissa harvoin käyn, ainakin sammaloituneita vakiodeekuja pyöritän miten haluan. Mutta sekään ei ole sitä vastavuoroista sosiaalisuutta vaan elukoiden hallintaa.. Siksikään en baareissa käy, kun kerran en sieltä pilluakaan saa.

[prosessi]

Mukelon suosikkileluihin kuuluu palikkalaatikko. Aikansa tuo sovitteli palikoita sisään oikeista rei'istä, mutta hoksasi sitten, että jos kannen avaa, palikat saa paljon helpommin ja nopeammin sisään... Insinööriainesta?

Olin onnistunut unohtamaan koko palikkalaatikon varmaan kuukaudeksi hyllyyn, tänään sitten älysin torpata sen mukelon käyttöön. Paljon oli muuttunut näinkin lyhyessä ajassa. Valkoiset palikat menivät vaivatta sisään oikeasta reiästä, kun taas kaikkia muita piti yrittää väkisin naama punaisena siitä samasta pyöreästä reiästä, eikä oikeiden reikien osoittelullani enää ollut mitään vaikutusta. Lopulta mukelo hylkäsi kaikki muut palikat ja keskittyi valkoisten pujotteluun, toisti sitä varmaan lähes 50 kertaa, huokaillen aina välillä. Sitten tuo poimi taas muitakin palikoita käyttöönsä, ja onnistui pari kertaa saamaan myös keltaisen, neliskulmaisen palikan sisään omasta reiästään. Nyt ollaan kuitenkin jo selvästi siirrytty itse testailemiseen, jota neuvominen vain häiritsee. Lopulta mukelo kävi hakemassa yhden "Minnin", tässä tapauksessa pienen muovisen karitsaan, jota piti myös yrittää sisään rei'istä. Mukelo ei onnistunut siinä, ja jouduin melko pitkään ylipuhumaan mukeloa siihen, että sain itse testata josko "Minni" mahtui sisään. Mahtui!

[prosessi]

Mukelo on tehokas sotkija, mainospostit levitetään nopeasti ympäri asuntoa. Nokkamukikaan ei aina ole ihan turvallinen, ainakaan jos sitä ajatuksissaan tulee kallisteltua miten sattuu. Niinpä tuo onnistui jonkin aikaa sitten tekemään ensimmäisen tieteellisen kokeensa: Lattialle kaatui vähän maitoa, johon mukelo tietenkin välittömästi lättäsi paljaan jalkansa. Sen jälkeen mukelo astui vieressä lojuneen mainoslehtisen päälle, joka tietenkin tarttui mukelon jalkapohjaan. Tämän jälkeen mukelolla menikin jonkin aikaa mainoksen irrottamiseen, se alkoi suorastaan vähän kiukuttaa itsepintaisuudessaan. No, lopulta läpyskä irtosi, minkä jälkeen alkoi se tieteellinen osuus. Mukelo otti kaksin käsin kiinni minun jalastani ja asetteli sen läpyskän päälle. Sen jälkeen tuo painoi jalkapöytääni täysillä läpyskää vasten ja nosti jalkaani. Läpyskä ei kuitenkaan tarttunut, ei edes muutaman toistetun yrityksen avulla. En kertonut maidon liittyvän ilmiöön, sillä siitä olisi mitä todennäköisimmin ollut harmilliset seuraukset koko asunnolle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tuo olisi keksinyt kokeilla, voiko maidolla liimata mainoksia seinään...

[prosessi]

Mukelon sanavarasto ei ole vielä erityisen laaja, mutta noita muutamia sanojaan tuo käyttää epäilyttävän huvittavalla tavalla. Muusta ääntelystä nyt puhumattakaan. Nykyään tuo on mm. ottanut tavakseen ähkiä äärimmäisen tuskaisen kuuloisesti aina kun pujotan sitä kantoliinaan, mikä esim. kahviloissa herättää ulkopuolisten huomion. Ja ähkiminen siis alkaa jo siinä vaiheessa, kun nostan mukelon syliini, eikä todellakaan liity mitenkään itse liinaan. Sama ähkiminen liittyy välillä myös pukemiseen, villasukkien pukeminen on ilmeisesti erityisen tuskaista, ängh, gnääh, puuh, gnuf sun muiden grumfääk -äänten perusteella. Ja mistäs ulkopuoliset moisen voisivat arvata teatteriksi...

Kylvyssä tuo pari päivää sitten maisteli kylpyvaahtoa, missä yhteydessä suuhun eksyi kylpyvettäkin. Reaktio oli "apua, apua" -huudahdus. Tänään tuo kiipesi noin miljoona kertaa syliin ja takaisin lattialle, ja lopulta hieman tuskastuneena pyysin tuota päättämään mitä oikein haluaa. Vastaus oli selvä: "enkä!" Kissat, lampaat ja koirat ovat edelleen minnoja, mutta nyt niiden väliltä löytyy jo sen verran eroa, että täsmennykset tulevat muodossa "minna miää", "minna bääbää" ja "minna grrrrr". Nykyään löytyy auton, äidin ja isän lisäksi uusi suomenkielinen versio aiemmin pelkästään ruotsiksi esiintyneestä sanasta, yllättäen tuo sana on kiitos. Hieman surkuhupaisaa on, että ainoat useamman sanan sarjat ovat "titta där" ja "kakka haisee". Jälkimmäiseen liittyy äidiltäni opittu "yhhyh" -loppukaneettikin. Napa on napa, nappi on nappi, välillä nuo kyllä menevät keskenään hieman sekaisin. Nenä ja leipä ovat myös itsejään, mutta kuka tietää mikä on pippa?

[isohaara]

Nykyään tuo on mm. ottanut tavakseen ähkiä äärimmäisen tuskaisen kuuloisesti aina kun pujotan sitä kantoliinaan, mikä esim. kahviloissa herättää ulkopuolisten huomion. Ja ähkiminen siis alkaa jo siinä vaiheessa, kun nostan mukelon syliini, eikä todellakaan liity mitenkään itse liinaan. Sama ähkiminen liittyy välillä myös pukemiseen, villasukkien pukeminen on ilmeisesti erityisen tuskaista, ängh, gnääh, puuh, gnuf sun muiden grumfääk -äänten perusteella. Ja mistäs ulkopuoliset moisen voisivat arvata teatteriksi...

Minäkin käytin tuota ähkimistä, niin ikään vähemmän menestyksekkäästi, lähes parikymppiseksi asti. Jossain vaiheessa teini-ikää lisäsin silmien muljauttelut.

[prosessi]

Nykyään tuo on mm. ottanut tavakseen ähkiä äärimmäisen tuskaisen kuuloisesti aina kun pujotan sitä kantoliinaan, mikä esim. kahviloissa herättää ulkopuolisten huomion. Ja ähkiminen siis alkaa jo siinä vaiheessa, kun nostan mukelon syliini, eikä todellakaan liity mitenkään itse liinaan. Sama ähkiminen liittyy välillä myös pukemiseen, villasukkien pukeminen on ilmeisesti erityisen tuskaista, ängh, gnääh, puuh, gnuf sun muiden grumfääk -äänten perusteella. Ja mistäs ulkopuoliset moisen voisivat arvata teatteriksi...

Minäkin käytin tuota ähkimistä, niin ikään vähemmän menestyksekkäästi, lähes parikymppiseksi asti. Jossain vaiheessa teini-ikää lisäsin silmien muljauttelut.

Voisi kuvitella kahvilavieraiden lähtevän vikkelästi livohkaan siinä vaiheessa, kun äiti tunkee teini-ikäistä ähkivää ja silmiään muljauttelevaa tenavaa kantoliinaan.

[Duck]

Vihannesosastolla korvaani kantautui vuoropuhelu äidin ja rattaissa lykityn lapsosen välillä.

- Kulkku!
- Ei me tarvita kurkkua, meillä on kotona kaapissa yksi kokonainen.
- Miksi?

Näin se lasten ja aikuisten välinen kommunikaatio pelaa... Lapsi kai halusi vaan todeta että "kah, tuossa on kurkku ja osaan jo tunnistaa sen nimeltä, hei äiti vähänx mä oon taitava!" ja äiti tyrmäsi sen kun ei tajunnut mistä on kysymys. Eipä sentään äiti enää onneksi yrittänyt ruveta selittämään että miksi siellä kotona on kaapissa kokonainen kurkku...

[Fcuk]

Suuri hupini on keksiä ärrään kykenemättömälle nassikalleni muurahaisiin liittyviä jutskia. Oli ihanaa kun löydettiin murkuista kertova kirjakin. Olen repinyt liian monet väsyneen tilan naurut tytön mulkku-huudahduksilla. Tänään tuli paha mieli kun minulle kuiskattiin; en haluu sanoo äiti sitä mulkkuu enää kun kaikki nauraa mulle.

Paska äiti part 3845588888.

[Lolita]

^

[Fcuk]

^ Joulupukki tuon paidan toikin, taidanpa penkoa vihdoin päälle. Huomenna neuvolat sun muut.

[prosessi]

Huokaus. Mukelo on alkanut turhankin aktiivisesti tehdä pilaa minusta. Tässä yhtenä päivänä tuo onnistui salaa kipuamaan ruokapöydälle, eikä tietenkään yksin, vaan narusta vedettävä puinen Minna-kissalelu seisoi mukelon edessä, ja mukelo oli juuri tarjoamassa sille lusikallista hienoa sokeria hokien "nam, nam", kun tulin huoneeseen.

Toissa-aamuna puolestaan näimme ulkona jonkin tietyökoneen, jonka katolla vilkkuvaan keltaiseen valoon mukelo reagoi. Minä sitten selittämään ummet ja lammet siitä, mikä laite oikein oli kyseessä ja minkä takia sen katolla vilkkui varoitusvalo. Saatuani selontekoni loppuun mukelo totesi äärimmäisen lakonisella äänellä "aijaa". Perästä puuttui vain toteamus "et sitten keksinyt tuon enempää turhaa pölinää".

[prosessi]

Aikaisin se alkaa. Minähän päädyin tässä jossain vaiheessa syksyä siihen, että lyhensin vähän mukelon päiväkotipäivien pituutta, ja koska tuo on kovin aamu-uninen, lyhensin sitä alkupäästä. Sen seurauksena päiväkodissa on alkanut olla muita lapsia jo valmiiksi, kun me tulemme paikalle.

No, eipä siinä mitään, mutta aina siinä vaiheessa kun soitan ovikelloa, alkaa sisäpuolelta kuulua tyttöjen mekastusta, he hihkuvat mukelon nimeä kuorossa. Mukelon reaktio moiseen on yleensä syvä huokaus. Sisällä tyttökolmikko piirittää meidät kun riisun mukelon ulkovaatteita, minkä jälkeen mukelo raivaa tiensä tyttölauman läpi, aivan kuin heitä ei olisi olemassakaan, ja menee lastaamaan tavaroita kärryyn ja lykkimään kärryjä ympäriinsä. Tyttölauma perässään.

Ei ole helppoa olla pikkupoika.

[Duck]

Sisällä tyttökolmikko piirittää meidät kun riisun mukelon ulkovaatteita, minkä jälkeen mukelo raivaa tiensä tyttölauman läpi, aivan kuin heitä ei olisi olemassakaan, ja menee lastaamaan tavaroita kärryyn ja lykkimään kärryjä ympäriinsä. Tyttölauma perässään.

Aivan selvä alfauros.

[prosessi]

Sisällä tyttökolmikko piirittää meidät kun riisun mukelon ulkovaatteita, minkä jälkeen mukelo raivaa tiensä tyttölauman läpi, aivan kuin heitä ei olisi olemassakaan, ja menee lastaamaan tavaroita kärryyn ja lykkimään kärryjä ympäriinsä. Tyttölauma perässään.

Aivan selvä alfauros.

No tuota, tänään mukelo harkitsi itkuun purskahtamista, kun yksi tytöistä tuli halaamaan väkisin...

[prosessi]

Mukelo puhuu jo täysillä, vaikka sanoja vielä puuttuukin harmillisesti. Alkuviikosta Elukan käydessä mukelo päätyi selostamaan Elukalle kohtaamistaan pölynimurin kanssa. Ensin mukelo meni imurin viereen ja otti varresta kiinni sekä pörisi niin kovaa kuin pystyi. Sitten tuo kipitti tekoitkua itkien sänkyyn turvaan. Myös "hei, hei" on tullut mukaan vakiovarustukseen, sitä tuo alkaa hokea siinä vaiheessa, kun vieraat pukevat kenkiä jalkaansa. Elukan lähtiessä "hei, hein" lisäksi sanotaan myös toistuvasti "miäää", tietäähän mukelo että Elukka on lähdössä kotiin Minni-kissan ja muiden eläinten luokse.

Eilen päätin testata kuinka pitkälle mukelo jaksaa itse kävellä, kun lähdimme päiväkodista. Kantoliinan laitoin kyllä paikoilleen jo valmiiksi, jotta mukelo olisi helppoa poimia kyytiin tarpeen vaatiessa. Kävely oli kieltämättä hieman hidasta, kun jokaista pensasta piti pysähtyä katsomaan, kuten myös renkaanjälkiä lumessa ja hiekoitushiekkaa. "Titta där" on se sanapari jota mukelo käyttää kaikkein eniten, se suorastaan jo tursuaa korvista ulos. Viime aikoina mukelo on vieläpä alkanut käyttää sitä erilaisilla painotuksilla, välillä se on muodossa titta där, välillä titta där, titta där tai vaikkapa titta där.

Kotimatkan varrella piti sitten mm. titata suoraan ylös taivaalle, alas satavien lumihiutaleiden lähtöpisteeseen, ohi kulkevien ihmisten lastenvaunuja, keltaisia selkäreppuja ja vaikka mitä. Lastenvaunujen työntelijä purskahti hillittömään nauruun siinä vaiheessa, kun mukelo varioi titta där:in viidettä äänenpainoa. Jonkun yrityksen edustalla puolestaan oli ihmisporukka ilmeisesti taksia odottamassa, ja juuri siitähän löytyi loistava lumikinos, jonka päälle mukelo kiipesi kahareisin istumaan ja lauloi "ihhahhaa, ihhahhaa, heeoo hiiaa". Koko porukan suupielet väpättivät, mutta kukaan ei kehdannut nauraa.

Pääsimme kävellen metrolle asti, siinä vaiheessa mukelo oli kävellyt jo 1,5 kilometriä. No, kovinkaan väsyneeltä tuo ei vaikuttanut, joten annoin jatkaa kävellen. Metrossa mukelo piti minun käteni lisäksi hienosti kiinni myös tukipylväästä, joten hyvin sujui sielläkin. Metrolta kotiin kävely alkoi sitten olla jo vähän raskaampaa, lumeen piti heittäytyä makaamaan aina välillä. Mutta kun potkimme yhdessä lumikimpaleita jalkakäytävällä eteenpäin, sekin matka sujui ihan itse. Pihalla mukelo sitten sai päästää irti kädestäni, minkä seurauksena tuo lähti kahden kilometrin kävelylenkin jälkeen vielä rämpimään umpihankeen. En tajua miten se oikein jaksaa. Etenkin kun sisälle päästyämme huomasin tuon hiusten ja vaatteiden olevan litimärät hiestä, eli rankkaa oli ollut.

[Fcuk]

Minkä ikänen mukelo nyt onkaan? Kysyinköhän jo?